Venäjällä on meneillään harvinainen suurmielenosoitus, kun rekkojen kuljettajat protestoivat uutta veroa vastaan.
Pelkästään Dagestanissa yli tuhat ajajaa keskeytti kuljetukset. Rekkoja on pysäytetty pitkiksi, jopa kilometrien pituisiksi jonoiksi valtateille parillakymmenelle eri alueella. Protestit ovat haitanneet liikennettä merkittävästi.
Kuskit uhkaavat keskeyttää ruokakuljetukset Moskovaan, jos Venäjän hallitus pitää uuden verovaatimuksen voimassa. Raskaille ajoneuvoille on määrätty uusi vero, koska "ne kuluttavat Venäjän teitä". Verolla on tarkoitus kerätä valtion kirstuun 570 miljoonaa euroa ensi vuoden aikana. Venäjä tarvitsee lisätuloja, koska sen talous on kärsinyt öljyn hinnan laskusta ja länsimaiden sanktioista. Rekkakuskien kattojärjestön puheenjohtajan mukaan vero ei ole tästä maailmasta.
Hallitus taipunee
Asiantuntijat uskovat, että hallitus joutuu taipumaan kiistassa, koska ruokakuljetusten vaarantaminen on liian suuri riski sosiaalisesti ja taloudellisesti. Yritysten oikeuksia valvova asiamies on varoittanut presidentti Vladimir Putinia, että jos verosta pidetään kiinni, ruuan saanti saattaa vaikeutua koko maassa. Osa rekkakuskeista vaatii Putinia luopumaan vallasta.
Näin laaja protestointi on Venäjällä hyvin harvinaista, koska viranomaiset ovat usein tukahduttaneet näkyvät mielenilmaukset. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan yli neljä viidestä venäläisestä on haluttomia osallistumaan minkäänlaiseen poliittiseen mielenilmaukseen.
Asiantuntijat kuitenkin muistuttavat, että tyytymättömyys voi levitä nopeasti.
- Jos tilanne ei rauhoitu, taloudellisesta kriisistä tulee sosiaalinen kriisi. Viranomaiset eivät halua, että Moskovaan johtavat tiet tukitaan, joten uskon ratkaisun löytyvän, sanoo moskovalaisen poliittisen ajatushautomon johtaja Konstantin Kalatshev.
STT-AFP

Vastaukset 15
Vanhimmat
Jotkut rekkakuskit on jo telkkien takana. Tie ja mellakka poliisit yrittää pysäyttää rekkaletkuja Venäjän jokapuolista. Ihmeellistä, protestit kestävät on jo viikon verran mutta ei kenenkään media puhuu siitä. Rekkakuskit ovat aikaa vihaisia Suomen kansalaisesta Rotenbergista. Uusi vero kutsutaan hänen nimiksi. Rotenberg-pieni on osakas yrityksessä PLATON.
Hyvä meininki! Perseet penkkiin ja Putinistioligarkit Siperiaan. Venäjän rahtareita sorsitaan.
Turha toivo, ne on jo suomen kansalaisia ja kyllä ne tänne lähtee piileskelemään. Tässä on puoli suomea on jo ostettu.
On hyvä merkki, että Venäjällä uskalletaan protestoida.
ja kansa lakkoilee.
Putin joutuu tiukoille vielä moneen kertaan.
Taitaa olla Putinille arka paikka, jos kuljetukset alkaa tökkiin:
"Asiantuntijat uskovat, että hallitus joutuu taipumaan kiistassa, koska ruokakuljetusten vaarantaminen on liian suuri riski sosiaalisesti ja taloudellisesti. Yritysten oikeuksia valvova asiamies on varoittanut presidentti Vladimir Putinia, että jos verosta pidetään kiinni, ruuan saanti saattaa vaikeutua koko maassa. Osa rekkakuskeista vaatii Putinia luopumaan vallasta."
Venäjällä. Siksihän Putin rähinöi ulkomailla. Ei kansa ehdi miettiä omaa hätäänsä.
Töllöttävät Putinmediasta kuinka asiat ovat huonosti maailmalla ja unohtavat katsoa ulos ikkunasta.
Venäjän talousongelmat. Itsehän on ne aiheuttanut.
Putin ihmettelee, että mikä on kun ei talous luista Venäjällä.
Jostakin pitää löytää syyllinen.
Peiliin vaan ei osaa katsoa.
Ei rekkakuskit uskovat Putinin tyhjä puhetta, ne jatkavat lähestyä Moskovan. Venäjän pää syyttäjä skandaali ei helpotta Putinin tilannetta. Niin korkean virkailijan sekoittaminen korruption, taloushuijaukseen ja murhien on kova isku valtion uskottavuutta vastaan. Toinen tärkeä virkailija pää rikostutkia on Espanjan poliisin mukaan on sekoitettu korruption, lahjonta ja rahanpesun. Venäjän hallinto on vain joukko rosvoja.
Russian prosecutor Chaika and son's
Russian chef investigator Bastrykin
Tuliko Putinin avuksi mopedistit meikkilaukkuineen?
Moskovan saapui lisää rekkoja. Kohta Moskovassa on täynnä rekkoja.
Onko AKT mukana tukemassa rekkamiehiä? Ovathan nämä kuskit varmaan AKT:n veljesjärjestön jäseniä.
Eipä taida Venäjällä olla kovin vakiintuneita käytäntöjä näihin protestitilanteisiin. Asiat voi lähteä kehittymään mihin suuntan tahansa. Putin tietysti tuo armeijan kalustoa esille siinä määrin kun tarvii. Aika brutaalia meininkiä.