Ilmastokokous: sallikaa meidän nauraa

Pariisin ilmastokokous on suurin vitsi pitkään aikaan. Maailman kansojen johtajat kokoontuvat muka sopimaan ilmastonmuutoksen estämistoimenpiteistä. Kehittyvät maat, kuten Intia, eivät ole lainkaan mukana ilmastotalkoissa. Lopuksi tehdään kompromissien sekasikiö, poliittinen ilmastoasiakirja, jonka kaikkien maiden korkeat edustajat juhlavasti allekirjoittavat TV-kameroiden loisteessa.

Mitä tapahtuu sen jälkeen? Ei yhtään mitään. Kaikki jatkuu entisellään. Maailman pahiten saastuttavat maat, Kiina ja USA, saastuttavat edelleen yhtä paljon kuin ennenkin ja jopa enemmän.

Suomi on mukana siksi, että haluamme yksinkertaisesti pelastaa maapallon ja toki pieni viisimiljonainen kansa tähänkin pystyy yhtä hyvin kuin on pystynyt köyhdyttämään itsensä hengiltä niinkin lyhyessä ajassa kuin seitsemässä vuodessa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Pariisin ilmastokokous on suurin vitsi pitkään aikaan. Maailman kansojen johtajat kokoontuvat muka sopimaan ilmastonmuutoksen estämistoimenpiteistä. Kehittyvät maat, kuten Intia, eivät ole lainkaan mukana ilmastotalkoissa. Lopuksi tehdään kompromissien sekasikiö, poliittinen ilmastoasiakirja, jonka kaikkien maiden korkeat edustajat juhlavasti allekirjoittavat TV-kameroiden loisteessa.

Mitä tapahtuu sen jälkeen? Ei yhtään mitään. Kaikki jatkuu entisellään. Maailman pahiten saastuttavat maat, Kiina ja USA, saastuttavat edelleen yhtä paljon kuin ennenkin ja jopa enemmän.

Suomi on mukana siksi, että haluamme yksinkertaisesti pelastaa maapallon ja toki pieni viisimiljonainen kansa tähänkin pystyy yhtä hyvin kuin on pystynyt köyhdyttämään itsensä hengiltä niinkin lyhyessä ajassa kuin seitsemässä vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu