Politiikot haluavat tuhota Suomen

Kaikki Suomen johtavat poliitikot ovat mukana sairaassa ja maanpetturillisessa salaliitossa jonka tarkoituksena on tuhota ja Islamisoida Suomi.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itselläkin käynyt mielessä kenen asioita nämä politikot ajavat?
Kansallinen etu on nykyään ilmeisesti toissijainen asia ja pääasia on tahkoa itselle hyvät virat sekä rahat ja kansalaisista viisveisataan.
Kalastellaan vaaleissa kauniilla puheilla äänet,valta, rahat mulle ja äänestäjille paskat vain sulle.

Äänestä

Tuskin tavoite on islamisoida Suomi - siihen muutama kymmentä tuhatta muslimia tuskin riittää.

Mutta oikeassa olet siinä, että poliitikot myyvät halvalla Suomea ulkomaille ja samalla isorikkaat vievät fyffeä veroparasiitteihin esim. verosuunnittelun kautta.

Mainioin esimerkki oli Käteisen käytös - valtion talouden todellinen tila tuli ilmi ja kundi pakeni EU:n virkoihin vaikka aiemmin tyyppi oli puhunut "vastuunkantokyvystä" - no eipä sitä savolaisesta löytynyt kuten ei myöskään edellisestä pakenijasta eli Liikasesta.

Muutamia muita lausumia Käteisen uralta ovat 2008-laman vaikutuksista "ei kosketa meitä" ja Kreikan kriisin alussa lainapakettien yhteydessä "me ansaitaan tällä" ja just joo - no kundi on pois Suomesta ja toivottavasti myös pysyy poissa.

No Suomen kansa on tyhmä ja todennäköisesti Käteinen nimitetään tulevaisuudessa ensin Suomen Pankin johtajaksi ja myöhemmin pressaksi, kunhan Sale väistyy tieltä. Salehan on yksi ihmetyksen aihe - miten niin tyhmä juristi onkaan päässyt noin korkeisiin virkoihin - ei ainakaan supliikin takia tai sitten Sale on kypsyttänyt kuulijansa tyhjillä ja hitailla puheillaan.

Tosiasiassa Suomea myydään halvalla ja kunta- ja sote-uudistukset tähtäävät juuri tähän - kun sijoittaja-ryhmittymät saavat enemmän jalansijaa julkisten palveluiden tuottamisessa niin hinnat nousevat kattoon ja se on niin kokonaistaloudellisesti "edullista" aivan kuten kyykyt haluavat.

Äänestä

Illuminaatin tarkoituksena ei ole ilamisoida Eurooppaa tai Suomea, vaan tuoda tänne sopivan verran muslimeja, jotta näiden ja eurooppalaisen kantaväestön välille syntyy jännitteitä, joka purkautuu väkivaltaisuuksina. Samalla illuminaatti tukee niin äärioikeistoa ja äärivasemmistoa sekä islamisteja että islamin vastustajia, jotta syntyisi mahdollisimman paljon kaaosta. CIA-Mossad suorittaa Pariisin kaltaisia false flag-iskuja ja sionistimedia pitää yllä pelon ilmapiiriä.

Kun ihmiset on näin ajettu jatkuvan pelon tilaan, he ovat valmiita luopumaan perusoikeuksistaan. Näin saadaan runnottua läpi kulttuurimarxistinen Euroopan Liittovaltio, jossa Stasi-tyyliin kytätään ihmisten kaikkia tekemisiä.

Äänestä
  • Ja siru ihon alle on tulossa jossain vaiheessa. Nyt tulee kortit, joihin ei tartte näpytellä koodia pienissä summissa. Mites jos se hukkuu ja joku löytää ja höylää? No ihon alta ei siru huku.

    Äänestä

Ei islamisoida, vaan tuhota islamin ja kantisten taistolla, ja rakentaa tilalle Uusi Maailmanjärjetys.

Äänestä

Mikä taantuma? – suomalaisten tulot kasvoivat miljardikaupalla
http://yle.fi/uutiset/mika_taantuma__suomalaisten_tulot_kasvoivat_miljardikaupalla/8504336
"Henkilöasiakkaille kertyi lähes 123 miljardia ansiotuloja vuonna 2014, nousua kolme miljardia euroa. Kovatuloisimmat ovat Uudellamaalla, köyhimmät Kainuussa.

Suomalaisten henkilöiden tulot kasvoivat viime vuonna kolme miljardia euroa edellisvuodesta, selviää juuri valmistuneesta verohallinnon tuloverotilastosta.

Henkilöasiakkaille kertyi vuonna 2014 veronalaisia tuloja yhteensä 131,8 miljardia euroa (+2,4 % edellisvuodesta), joista ansiotuloa oli 122,7 miljardia euroa (+1,8 %) ja pääomatuloa 9,1 miljardia euroa (+13,1 %).

Ansiotuloista 66 prosenttia oli palkkatuloja, eläketuloja 24 prosenttia ja työttömyysturvaetuuksia 4 prosenttia".

-

Tämä todistaa sen taas, Suomessa ei ole taantumaa vaan se on SSS-porvarihallituksen varsinkin kokoomuksen ja keskustan sekä EK:n luoma kusetus jotta Suomen EU:n vasta kahdeksanneksi korkeimpia työkuluja ja jopa alle EU-keskitason olevia työn sivukuluja leikattaisiin elinkeinoelämän ja omistajien voittojen kasvattamiseksi. mm. listaamattomat yritykset tekivät Suomessa viime vuonna kaikkien aikojen osingot, tänä vuonna tässä lienee vielä nousua. Tämä näkyy myös pääomatulojen kasvussa (+13,1 %).

-

Suomalaisen työ vasta kahdeksanneksi kalleinta EU:ssa
http://yle.fi/uutiset/suomalaisen_tyo_vasta_kahdeksanneksi_kalleinta_eussa/6568591
"Vastoin kuin yleensä luullaan, suomalaistyöntekijöiden työ on halvempaa kuin kilpailijamaa Saksassa. Saksan tilastoviranomaisen uusimpien tilastojen mukaan työn sivukulut, kuten sosiaalimaksut, ovat Suomessa jopa alle EU:n keskitason".

-

Meilläkö liikaa liksaa? Suomen työvoimakustannukset ovat kaukana Euroopan kärjestä
http://www.talouselama.fi/uutiset/meillako-liikaa-liksaa-suomen-tyovoimakustannukset-ovat-kaukana-euroopan-karjesta-3468444

-

Sipilän, Stubbin ja EK:n valheet ja pakkolakivaateet ovat siis täyttä kusetusta, jolla kansaa jaetaan kahtia jotta omistajaluokan voitot ja tulot kasvaisivat entisestään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maanpetturit kirjoitti:

Kaikki Suomen johtavat poliitikot ovat mukana sairaassa ja maanpetturillisessa salaliitossa jonka tarkoituksena on tuhota ja Islamisoida Suomi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu