Maria Lohela presidentiksi!
R_Unkkari
1.12.2015 6:15
Olisihan_tämä
1.12.2015 6:13
nuori kaunis Maria Lohela oikein hyvä presidenttinä. Eihän missään perustuslaissa kai ole sanottu, että presidentin täytyy olla joku naisenkanttura tai vanha mies.
Sekin tuntuu mukavalta, että Tsaavallan Presidentti Maria Lohelan kuva painetaan 1.000 euron seteliin. Meillä kaikilla köyhillä kun ei kuitenkaan ole koskaan mahdollisuutta edes nähdä - saati pitää kädessä tai omistaa! - noin suurta seteliä, olisiko mahdollista, että Suomen lipun sininen risti korvattaisiin Maria Lohelan kuvalla. Me kaikki köyhätkin voisimme aina liputuspäivinä runkata lipputankojen äärellä.
Valitaan Maria Lohela presidentiksi
V_Alitsija
0
50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672415- 661397
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww761210EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje51139- 79855
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19800- 44693
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta83682Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe25649- 30646