Juuri nyt: Korpikeskukset suljettava

Ihmisiä laitetaan keskelle metsää, josta lähimpään kauppaan on viisi kilometriä. Lähellä ei ole kirjastoja, ei mitään palveluita.

Razmyar pitää puutteena sitä, että vastaanottokeskuksilla on erilaisia pyörittäjiä.
Pääministeri antoi väärän signaalin, Rajamäki viittaa Juha Sipilän (kesk) päätökseen luovuttaa kotinsa maahanmuuttajille.

Rajamäen mielestä valtion hallinnossa asioiden hoito on ollut huteralla pohjalle. Edellisissä hallituksissa maahanmuutto- ja poliisiasiat oli erotettu toisistaan.

Jäljet näkyvät siinä, että vastaanottokeskusten perustamisessa ei ole ajateltu turvallisuuskysymyksiä.

– Kiinteistöjobbarit ovat perustaneet hujan hajan keskuksia syrjäisiin paikkoihin.

Rajamäen mielestä maahantulossa pitäisi kiireesti ottaa käyttöön nopeat käsittelyt ja tehokkaat palautukset.
Lähi-idän tuntija Jaakko Hämeen-Anttila ymmärtää hyvin, että kun suuria ihmismääriä laitetaan vastaanottokeskusten kaltaisiin oloihin, odotettavissa on, että jotain tapahtuu.

– Jos suomalaisia laitettaisiin keskenään tuollaisiin oloihin, kyllä levottomuutta varmaan tulee niin vastaanottokeskusten sisällä kuin sen liepeillä.

Kulttuurien törmäyksiä on myös odotettavissa. Hämeen-Anttila muistuttaa, ettei toisen kulttuurin tapojen omaksuminen ole viikon kurssituksen asia.

– Ei voida ajatella, että joku konsultti kävisi luennoimassa vastaanottokeskuksissa suomalaisista tavoista ja asia olisi sillä hoidettu.

Hämeen-Anttilan mielestä selvää on, että suomalaisessa yhteiskunnassa eletään suomalaisten normien ja tapojen mukaisesti. Suomessa on kielletty esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaukset.

Suomalaisten pitäisi samalla erottaa ne tavat, jotka eivät liity yhteiskuntaan.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448862874630.html
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei mitään järkeä perustaa näitä korpikeskuksia ei mitään palveluita ja miten mukamas
sopeutuvat Suomalaiseen yhteiskuntaan.

Äänestä

painukoot vittuun suomesta vinkumasta,razima mukaanlukien

Äänestä

Kyllä tästä sisällissota vielä saadaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


korpikorppi kirjoitti:

Ihmisiä laitetaan keskelle metsää, josta lähimpään kauppaan on viisi kilometriä. Lähellä ei ole kirjastoja, ei mitään palveluita.

Razmyar pitää puutteena sitä, että vastaanottokeskuksilla on erilaisia pyörittäjiä.
Pääministeri antoi väärän signaalin, Rajamäki viittaa Juha Sipilän (kesk) päätökseen luovuttaa kotinsa maahanmuuttajille.

Rajamäen mielestä valtion hallinnossa asioiden hoito on ollut huteralla pohjalle. Edellisissä hallituksissa maahanmuutto- ja poliisiasiat oli erotettu toisistaan.

Jäljet näkyvät siinä, että vastaanottokeskusten perustamisessa ei ole ajateltu turvallisuuskysymyksiä.

– Kiinteistöjobbarit ovat perustaneet hujan hajan keskuksia syrjäisiin paikkoihin.

Rajamäen mielestä maahantulossa pitäisi kiireesti ottaa käyttöön nopeat käsittelyt ja tehokkaat palautukset.
Lähi-idän tuntija Jaakko Hämeen-Anttila ymmärtää hyvin, että kun suuria ihmismääriä laitetaan vastaanottokeskusten kaltaisiin oloihin, odotettavissa on, että jotain tapahtuu.

– Jos suomalaisia laitettaisiin keskenään tuollaisiin oloihin, kyllä levottomuutta varmaan tulee niin vastaanottokeskusten sisällä kuin sen liepeillä.

Kulttuurien törmäyksiä on myös odotettavissa. Hämeen-Anttila muistuttaa, ettei toisen kulttuurin tapojen omaksuminen ole viikon kurssituksen asia.

– Ei voida ajatella, että joku konsultti kävisi luennoimassa vastaanottokeskuksissa suomalaisista tavoista ja asia olisi sillä hoidettu.

Hämeen-Anttilan mielestä selvää on, että suomalaisessa yhteiskunnassa eletään suomalaisten normien ja tapojen mukaisesti. Suomessa on kielletty esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaukset.

Suomalaisten pitäisi samalla erottaa ne tavat, jotka eivät liity yhteiskuntaan.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448862874630.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu