Suvakkinainen haukkuu suomalaiset geenit

https://www.youtube.com/watch?v=CUlHx48nRqQ
Tämähän on jo sairasta rasismia meitä suomalaisia kohtaan!
36165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Rasittavaa kun tuollaiset idioottimaiset väitteet toistuvasta kumoamisesta huolimatta aina putkahtavat aina uudelleen esille. Kun operoi pääasiassa kirjoittamalla netissä niin pitäisi varmaan tallettaa vastaväitteet tekstitiedostoihin ja kopioida ne foorumeille aina kun niitä tarvitaan.

Äänestä

Todella fanaattiselta kuulostava femakkoääliö.

Äänestä
  • Suvakki ei näköjään tiedä evoluutiosta enempää kuin sika pohjantähdestä. On täysin selvää että suomalaiset ja yleensä pohjoiset kansat ovat parhaiten sopeutuneet kylmiin olosuhteisiin niitten n. 10 000vuoden aikana joka on kulunut jääkauden lopullisesta vetäytymisestä. Aivan yhtä suurella ylpeydellä ja varmuudella voimme sanoa että meidän länsimainen demokraattinen, tieteellinen ja suvaitsevainen kulttuurimme on ylivertainen verrattaessa sitä lähi-idästä saapuvalle Islamistiselle ideologialle. Olemme vaan yksinkertaisesti ylivoimaisia, sorry jos se loukkaa joitain. Totuus on tämä eikä se pala tulessakaan, ja me olemme valmiit puolustamaan omaa kulttuuriamme kysymättä tai kuuntelematta sitä vallassa olevilta.

    https://www.youtube.com/watch?v=QMXEapFMq-4

    Äänestä

Hitot minä siitä onko huonot geenit vai. Suhteellisin hyvin ollaan kuitenkin ennen mamuaalto pärjätty yhteiskuntana.

Äänestä

Kuunnelkaa nyt kun rouva kertoo miten asiat on. ME KERTA KAIKKIAAN TARVITAAN... Itse en tosin vieläkään ymmärrä mihin näitä pakoloisia tarvitaan, tarvitseeko tämä ämmä niitä puutteeseensa vai mihin?

Äänestä
  • Kauhea kiima ajaa tätä invaasiota maahan, akat hirveässä värinässä puolustamassa laittomia maahantulijoita. Varmaan parruvuorot jo sovittu.

    Äänestä

Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon turvikset ovat ahdistelleet ja kähmineet turvapaikan hakioiden keskusten työntekijöitä ja onko keskuksissa tapahtunut jo raiskauksia.

Äänestä
  • Osa naisista tykännee ja osa vaikenee huonoista kokemuksitaan jonkin yleisen edun nimissä? Osa kuitenkin lienee turviksillekin kelpaamattomia naisia. En tiedä miten on. Spekuloin.

    Äänestä

  • Ne on noissa matukeskuksissa pääasiassa vanhoja mahoja ämmiä, liki 60-vuotiaita moneen kertaan eronneita huoria jotka tykkäävät siitä kun sandaaliääliö tulee ulisemaan ja kopeloimaan. Se on niille palkinto työstä eikä minkäänlainen rikos.

    Äänestä

  • Älä saatana mollaa meitä 60v naisia. Mun tuttavapiiriin ei kuulu yhtään suvakkia ja tapaan koiran ulkoiluttamislenkillä vanhempia naisia, koirien merkeissä tai muuten vaan jutellen sosiaalinen kun olen. Kun yleensä puhe kääntyy pakoloisiin, niin kukaan ei hyväksy tätä nykyistä maahantunkeemista eikä varsinkaan kun tulijat on lähes pelkkiä miehiä.

    Äänestä

  • hrjttjtj kirjoitti:

    Osa naisista tykännee ja osa vaikenee huonoista kokemuksitaan jonkin yleisen edun nimissä? Osa kuitenkin lienee turviksillekin kelpaamattomia naisia. En tiedä miten on. Spekuloin.

    Onhan olemassa äitejä jotka lyö lapsiaan ja vihaa tyttäriään.

    Äänestä

  • Suvakki on pahin kirosana Suomessa nykyään. Se vastaa kaikkein raaimpia ja rumimpia perinteisiä kirosanoja. Hyvä, että suvakki sai sen kunnian, sillä hän on pahin Suomen syöpäläinen.

    Äänestä

  • Olen sen verran iäkäs ihminen, että jouduin näkemään työtehtävissäni ollessa olumpiavuonna 1952 sikäläistä suvakkitoimintaa. Oli surullista nähdä kuinka halukkaasti eräät suomalaiset naiset jo silloin lepäilivät Yhdysvalloista tulleitten mustien alla. Munkkiniemen kallioilla yön hämäryydessä näkyi vain vaaleita veen- muotoisia kohteita, jotka muodostuivat vaaleitten naisten sääristä ja muutahan ei kauempaa voinut huomataakaan, kaikki oli yhtä mustaa vain. Siihen aikaan oli voimassa ns. irtolaislaki, jonka perusteella nämä naiset joutuivat poliisin haltuun. Silloin ei tapahtunut raiskauksia ja mustat amerikkalaiset urheilijat saivat jatkaa olemistaan entiseen malliin urheilijoitten majoitustiloissa.
    On näitä juttuja tapahtunut jo vuosikymmeniä sitten, mutta silloin ei lapsia käytetty hyväksi.
    Mainittakoon vielä, että en yleistä tätä missään muodossa kaikkia naisia koskevaksi ja, että tämä oli varmaankin niitä nykyään paljon puhuttuja yksittäistapauksia.

    Äänestä

  • Wewqwewqwe kirjoitti:

    Älä saatana mollaa meitä 60v naisia. Mun tuttavapiiriin ei kuulu yhtään suvakkia ja tapaan koiran ulkoiluttamislenkillä vanhempia naisia, koirien merkeissä tai muuten vaan jutellen sosiaalinen kun olen. Kun yleensä puhe kääntyy pakoloisiin, niin kukaan ei hyväksy tätä nykyistä maahantunkeemista eikä varsinkaan kun tulijat on lähes pelkkiä miehiä.

    Olet aivan oikeassa. Asia on jopa niin, että valtaosa kansalaisia pitää tätä nykymenoa kammottavana vääryytenä suomalaisia kohtaan. Kaiken takana on järjestyksessä luetellen: EU, schengen sopimus, siis vapaa liikkuvuus ja tämä kaiken kattava suomalainen ja koko EU:ta koskeva älytön poliittinen korrektius.
    Varsinaiset suvakit, joiden toiminta ohjaa muut seikat kuin suomalaisten etu, ovat sitten asia erikseen.

    Äänestä

  • Tätähän oli jo sota-aikana kun saksalaiset oli kovaa kaamaa ja neuvostovankejakin oli maatiloilla ja kyllä ne kylän yhteisö tiesi näiden suvakkien "äpärät" ja suomimies oli turvaamassa tätä rajoillamme.

    Äänestä

  • asioistatietävätaho kirjoitti:

    Ne on noissa matukeskuksissa pääasiassa vanhoja mahoja ämmiä, liki 60-vuotiaita moneen kertaan eronneita huoria jotka tykkäävät siitä kun sandaaliääliö tulee ulisemaan ja kopeloimaan. Se on niille palkinto työstä eikä minkäänlainen rikos.

    Tuosta kirjoittajasta päätellen kyllä jonkinlaista geenimutaatiota tarvittaisiin.

    Äänestä

  • Wewqwewqwe kirjoitti:

    Älä saatana mollaa meitä 60v naisia. Mun tuttavapiiriin ei kuulu yhtään suvakkia ja tapaan koiran ulkoiluttamislenkillä vanhempia naisia, koirien merkeissä tai muuten vaan jutellen sosiaalinen kun olen. Kun yleensä puhe kääntyy pakoloisiin, niin kukaan ei hyväksy tätä nykyistä maahantunkeemista eikä varsinkaan kun tulijat on lähes pelkkiä miehiä.

    Niin koska ne tietää, että ei saisi noilta pakolaismiehiltä :)

    Äänestä

No missä ne pakolais NAISET on?
Siellähän niitä on pilvinpimein raiskattuja NAISIA pakolaisleireillä jotka on heidän uskontonsa mukaisesti raiskattu ja nämähän eivät kelpaa islamin uskoisille miehille mutta ehken kelpaisi suklaasilmät kantasuomalaisillemiehille jotka saisivat geeniperintäänsä jakaa....mutta tämähän järjestely ei kelpaisi suomalaisnaisille suvakeista feministeihin...

Äänestä

Ottakaa vielä huomioon se, että Suomessa ei todellakana ole liikaa kehitysvammaisia. Lisäksi suomalaisten ÄO on Euroopan korkeimpia. Afrikassa ja Lähi-Idässä keskimääräinen ÄO taisi olla jotain 60-100 välillä siinä missä Suomessa se on 100.

Sen vielä sanon, että tuollaiset akat jotka istuttavat tällaisia illuusioita ihmisten päihin ovat todella vaarallisia siinä mielessä, että esimerkiksi nuoret voivat alkaa uskomaan heidän sanomisiaan. Aivan sairas tapaus.

Äänestä

Karsee ääni tolla ämmällä,kuka se on.

Äänestä

Nimi löytyykin tuolta alkuperäiseltä videolta kommenteista.Kamala ääni nariseva ja suoraan ytimeen osuva.Geeniperrrimä.

Äänestä

Mihinkähän hävisi täältä mun kirjoitus samasta aiheesta? Elikkä että suomalainen rasisti on yleensä sikaniskainen, siannaamainen, paskamahainen idiootti. Lähes poikkeuksetta. Ja että suomalaisen erottaa jo muiden maiden lentokentiltä, koska pukeutuu huonommin ja on yleensä muutenkin rumempi. Nimenomaan alemmuudentunnetta nuo rasistit purkavat. Mut hei, ei ne mamut vie teidän naisia! Ei niille kelpais teidän naiset ja niiden naisia ette saisi muutenkaan.

Äänestä
  • "Ja että suomalaisen erottaa jo muiden maiden lentokentiltä, koska pukeutuu huonommin ja on yleensä muutenkin rumempi."

    Vaatteilla koreilu on pinnallista. Kuka tahansa voi laittaa puvun päälle niin halutessaan.

    Äänestä

  • Koita paviaani tajuta, että tässä ei ole kyse suomalaisten menosta lentokentiltä muihin maihin vaan omaan maahan tehtävä invaasio, jota kansalaiset eivät tänne halua.

    Veikkaan, että sinä et eurollakaan itse osallistu näihin kustannuksiin mitä tästä muutenkin lamassa olevalle Suomelle tulee.

    Äänestä

Ja sää uskot, että sussa ja kaltaisissasi sikaniskoissa on sisäistä kauneutta? Millä perusteella niin arvelet? Kun lukee teidän kirjoituksia suvakkilehmistä ym. älykästä ei voi päätyä kuin päinvastaiseen lopputulokseen.

Äänestä
  • Suurin osa suvakeista ja hyysääjistä on naisia ja tänne saa tulla vaan nuoria pakolaismiehiä. Ei tarvitse olla edes kovin älykäs, jotta osaa päätellä mistä tässä on oikeasti kyse. Toinen tekijä on sitten nämä rahaa tällä tienaavat tahot ja siinä porukassa on sitten Suomen eliittikin mukana.

    Äänestä

  • Ei pidä yleistää. N. 95 % Suomen mamu-politiikkaan kriittisesti suhtautuvista ei näillä palstoilla ole ja täällä on hyvin perusteltua asiallista kritiikkiä paljon. Ja kyllä ne "suvakkilehmiksi" kutsumasi henkilöt myös "osaavat" käyttäytyvät huonosti

    Äänestä

  • Suomi alistuu melkein kaikkeen sellaiseen, jossa ei vielä asetta tarvitse ottaa käteen puolustautuakseen.
    Suomessa on kuitenkin sellainen äkkijyrkäntyhmä taho, joka ei suostu mihinkään ja sehän on, A K T. Miksi tuollainen firma saa vapaana ähertää ja ajaa Suomea aina vain alemmas. Omaa oksaansa he tietysti pitkällä aikavälillä sahaavat, mutta kun ne vähä-älyiset eivät edes sitä tajua.

    Äänestä

AKT ei raiskaa ja pahoinpitele lapsia, ahdistele naisväkeä, rääkkää kissoja ja koiria, paskanna pöydälle, ei välitä huumeita jne

Äänestä

Minkäs minä geeneilleni mahdan? Tuskin mahtaa arvostelijakaan omilleen.

Oikeus minulla silti lienee elää geenieni kanssa. Sama oikeus kuin muillakin.

Hävetä en ainakaan geenejäni osaa, enkä voikaan.

Käyttäytymisestäni voi esittää arvostelua, geeneistäni - se on ihan turhaa.

Äänestä

Suvakkitädillä on mulattilapsi jonka äo on 80. Se on noin keskiarvo suomalaisen ja afrikkalaisen äo:sta.

Äänestä
  • Ei lapsi on älyltään puoliapina ja luonteeltaan kannibaali.

    Äänestä

Ihan kun sama Urpo kirjoittaisi kaikki nämä ääliö tekstit. Jos iltiksestä luet niin tänä vuonna on kolme ulkomaalaistaustaista vangittu raiskauksesta. Paljonkin enemmän raiskauksia poliisin mukaan on, mutta ei anneta ilmi tai vedetään viimehetkellä pois. Tässä joukossa on varmasti paljon suomalaismiehiä, avokkeja tai aviomiehiä , jotka pelottelevat naiset hiljaisiksi väkivalla. Kyllä noita naama mustana kulkevia naisia näkee kulkevan alistuneen näköisinä miestensä käsipuolessa. Yleensä aikuiset miehet ovat asialla.
Joten turha siinä on esittää mitään parempaa tämänkaltaisten suomalaisten miesten puolesta.
Kukaan nainen ja kunnon mies ei tässä maassa hyväksy raiskauksia ja väkivaltaa kenenkään tekeminä. Menikö jakeluun.

Suomalainen vangittiin naisen raasta murhasta Hyrylässä. Sitäkin yritettiin ujuttaa ulkomaalaisen tekemäksi sosiaalisessa mediassa. Eli tänäpäivänä on syytä pelätä vastaantulijaa väriin katsomatta.

Äänestä
  • Missä päin kulkee naisia miehen käsipuolessa naama mustana? Periaatteessa jos feministien väitteet pitäisi paikkaansa, eli joka toinen suomalainen nainen olisi raiskattu,tai ja raiskataan jatkusti niin kättärillä olisi päivystysleikkausjono fistelipotilaille. Onko? Paljonko tehdään raiskausten vuoksi korjausleikkauksia?

    Äänestä

  • "Suomalainen vangittiin naisen raasta murhasta Hyrylässä. Sitäkin yritettiin ujuttaa ulkomaalaisen tekemäksi sosiaalisessa mediassa."

    Aika monella tekijän ulkomaalaistaustaisuus kävi mielessä ja eikä ilman syytä. Raskauttavampaa kuitenkin oli kun kansanedustaja Päivi L haukkui suomalaiset rasisteiksi murhapoltosta ja syylliseksi paljastui ulkomaalaistaustainen pizzayrittäjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


IhanSairasta kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=CUlHx48nRqQ
Tämähän on jo sairasta rasismia meitä suomalaisia kohtaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu