Ateistit seuraavat Raamatun oppeja

Ateistit sanovat Raamattua satukirjaksi. Siitä herääkin kysymys: Miksi ateistit sitten noudattavat (ainakin teoriassa) "satukirjan" opetuksia? He vastustavat murhia, varkauksia, valheita ja väkivaltaa, kuten Raamattu uudessa testamentissa ja Jeesuksen ja apostolien opetuksissa kehottaa. Edelleen, ateistit kunnioittavat toisten ihmisten rakastamista ja humanitaarista työtä juuri kuten Raamattukin opettaa. Kaikki tällainen vie pohjan ateistien väitteiltä, että Raamattu olisi satukirja.

22

85

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asdgasdfg

      Sinä olet niin tyhmä että moisen pitäisi olla laitonta.

    • Toisin kuin aloittaja, me saamme oppimme ja normimme vanhemmiltamme, opettajiltamme ja koko siltä yhteiskunnalta jossa elämme. Lisäksi samat normit ovat hyvin pitkälle yhteisiä myös niille yhteiskunnille, joissa kristillisen uskon vaikutus on ollut vähäinen tai olematon. Noita yleismaailmallisia tapoja noudatetaan koska siitä on hyötyä.

      • "Toisin kuin aloittaja, me saamme oppimme ja normimme vanhemmiltamme, opettajiltamme ja koko siltä yhteiskunnalta jossa elämme. Lisäksi samat normit ovat hyvin pitkälle yhteisiä myös niille yhteiskunnille, joissa kristillisen uskon vaikutus on ollut vähäinen tai olematon. Noita yleismaailmallisia tapoja noudatetaan koska siitä on hyötyä"

        Mutta jos nuo opit ovat satua Raamatun lehdillä, niin ne ovat satua silloinkin, kun ne saadaan vanhemmilta tai muista Raamatun ulkopuolisista lähteistä.


      • MietiEdesVähän
        Mark5 kirjoitti:

        "Toisin kuin aloittaja, me saamme oppimme ja normimme vanhemmiltamme, opettajiltamme ja koko siltä yhteiskunnalta jossa elämme. Lisäksi samat normit ovat hyvin pitkälle yhteisiä myös niille yhteiskunnille, joissa kristillisen uskon vaikutus on ollut vähäinen tai olematon. Noita yleismaailmallisia tapoja noudatetaan koska siitä on hyötyä"

        Mutta jos nuo opit ovat satua Raamatun lehdillä, niin ne ovat satua silloinkin, kun ne saadaan vanhemmilta tai muista Raamatun ulkopuolisista lähteistä.

        Olet täysin pihalla. Se, että raamattu saa pari asiaa oikein, ei tarkoita, että kaikki muukin siellä on oikein. Maalaisjärki ja logiikka eivät selvästi ole vahvoja puoliasi.


      • RepeRuutikallo
        Mark5 kirjoitti:

        "Toisin kuin aloittaja, me saamme oppimme ja normimme vanhemmiltamme, opettajiltamme ja koko siltä yhteiskunnalta jossa elämme. Lisäksi samat normit ovat hyvin pitkälle yhteisiä myös niille yhteiskunnille, joissa kristillisen uskon vaikutus on ollut vähäinen tai olematon. Noita yleismaailmallisia tapoja noudatetaan koska siitä on hyötyä"

        Mutta jos nuo opit ovat satua Raamatun lehdillä, niin ne ovat satua silloinkin, kun ne saadaan vanhemmilta tai muista Raamatun ulkopuolisista lähteistä.

        >Mutta jos nuo opit ovat satua Raamatun lehdillä, niin ne ovat satua silloinkin, kun ne saadaan vanhemmilta tai muista Raamatun ulkopuolisista lähteistä.
        Tottahan ne opit ovat. Satua on se, että niiden alkuperä olisi Jahve tai joku muu jumala. Ihminen itse on ne muita vaihtoehtoja paremmiksi todennut ympäri maapallon. Kantapäänsä kautta.


      • kjhgfdrtyuiop
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Mutta jos nuo opit ovat satua Raamatun lehdillä, niin ne ovat satua silloinkin, kun ne saadaan vanhemmilta tai muista Raamatun ulkopuolisista lähteistä.
        Tottahan ne opit ovat. Satua on se, että niiden alkuperä olisi Jahve tai joku muu jumala. Ihminen itse on ne muita vaihtoehtoja paremmiksi todennut ympäri maapallon. Kantapäänsä kautta.

        Miksi ne pitää sitten todistaa oikeiksi tuhansia vuosia myöhemmin????


      • kjhgfdrtyuiop kirjoitti:

        Miksi ne pitää sitten todistaa oikeiksi tuhansia vuosia myöhemmin????

        Jaa siis mitkä pitää? En pysy nyt Pyhän hengen kärryillä.


      • asdgfghasdf
        kjhgfdrtyuiop kirjoitti:

        Miksi ne pitää sitten todistaa oikeiksi tuhansia vuosia myöhemmin????

        Täysin järjetön kysymys. Kuka niitä on todistellut joksikin? Miksi niitä ei pitäisi todistaa oikeiksi?


    • A.Teisti

      Noinhan käyttäytyy jokainen täysjärkinen ihan ilman Raamattuakin.
      Ja jättää lisäksi tekemättä monia Raamatussa esitettyjä typeryyksiä...

      • "Noinhan käyttäytyy jokainen täysjärkinen ihan ilman Raamattuakin.

        Ja jättää lisäksi tekemättä monia Raamatussa esitettyjä typeryyksiä..."

        Mutta jos nuo opit ovat kerran satua, niin miksi noudatatte niitä, vaikka olisitte saaneet ne Raamatun ulkopuolelta?


      • a-----a
        Mark5 kirjoitti:

        "Noinhan käyttäytyy jokainen täysjärkinen ihan ilman Raamattuakin.

        Ja jättää lisäksi tekemättä monia Raamatussa esitettyjä typeryyksiä..."

        Mutta jos nuo opit ovat kerran satua, niin miksi noudatatte niitä, vaikka olisitte saaneet ne Raamatun ulkopuolelta?

        Kuten sinulle on jo useita kertoja juurta jaksaen selitetty, raamatulla ei ole yksinoikeutta käytösmalleihin, eivätkä raamatussa esiintyvät mahdolliset hyvät asiat ole peräisin minkäänlaiselta jumalolennolta, vaan ihmisiltä, jotka ne ovat vuosituhansien aikana todenneet toimiviksi. Lopeta typerä jankutuksesi.


    • uskonratkaisu1111111111

      Niin, kyllä ateistikin tietyllä tavalla on juutalais-kristillinen ihminen noudattaessaan kristillisiä arvoja, mutta kristittyhän ateisti ei ole, sillä kristitty ei usko Raamatun lakiin kuten moni ateisti uskoo. Kristitty on vapaa lain kirouksesta.

    • MietiEdesVähän

      Tyhmyydelläsi ei näköjään ole mitään rajoja. Kyllä ihmiset keksivät nämä yhteiset pelisäännöt jo paljon ennen kyseisen kirjan kirjoittamista. Ja tälläistä käytöstä esiintyy myös muussa eläinkunnassa, vaikka eivät satavarmasti ole lukeneet yhtään mitään.
      Yhteistyö ja yhteiset pelisäännöt oman lajin parissa helpottavat huomattavasti selviytymistämme, tästä syystä vaistomme ohjaavat meitä, ainakin jossain määrin, toimimaan yhteisymmärryksessä.
      Mutta hei, mitä jos raamatussa sanottaisiin, että murhaamisessa ei ole mitään väärää, niin uskoisitko sitä silloin?
      Mitä jos raamattua ja/tai jumalaa ei olisi, lähtisitkö samantien kadulle murhaamaan ja raiskaamaan? Et varmaankaan, ja näin ollen tajuat kyllä itsekin, että edellämainituilla ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa.

      • "Yhteistyö ja yhteiset pelisäännöt oman lajin parissa helpottavat huomattavasti selviytymistämme, tästä syystä vaistomme ohjaavat meitä, ainakin jossain määrin, toimimaan yhteisymmärryksessä."

        Miksi pitäisi noudattaa yhteistyötä ja yhteisiä pelisääntöjä, jos nuo pelisäännöt ovat satua?

        "Mitä jos raamattua ja/tai jumalaa ei olisi, lähtisitkö samantien kadulle murhaamaan ja raiskaamaan? Et varmaankaan, ja näin ollen tajuat kyllä itsekin, että edellämainituilla ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa"

        Jos Raamattua ja Jumalaa ei olisi, silloin ei olisi myöskään mitään moraalikäsitettä olemassa. Mikään ei olisi väärin, koska silloin ei olisi myöskään tietoisuutta moraalista, oikeasta eikä väärästä. Silloin et voisi edes esittää moraalia koskevaa kysymystäsi.


      • mngfdsertyu

        #Yhteistyö ja yhteiset pelisäännöt oman lajin parissa helpottavat huomattavasti selviytymistämme#

        Miten tämä on yhdistettävissä kehitysteoriaan?


      • MietiEdesVähän
        Mark5 kirjoitti:

        "Yhteistyö ja yhteiset pelisäännöt oman lajin parissa helpottavat huomattavasti selviytymistämme, tästä syystä vaistomme ohjaavat meitä, ainakin jossain määrin, toimimaan yhteisymmärryksessä."

        Miksi pitäisi noudattaa yhteistyötä ja yhteisiä pelisääntöjä, jos nuo pelisäännöt ovat satua?

        "Mitä jos raamattua ja/tai jumalaa ei olisi, lähtisitkö samantien kadulle murhaamaan ja raiskaamaan? Et varmaankaan, ja näin ollen tajuat kyllä itsekin, että edellämainituilla ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa"

        Jos Raamattua ja Jumalaa ei olisi, silloin ei olisi myöskään mitään moraalikäsitettä olemassa. Mikään ei olisi väärin, koska silloin ei olisi myöskään tietoisuutta moraalista, oikeasta eikä väärästä. Silloin et voisi edes esittää moraalia koskevaa kysymystäsi.

        "Miksi pitäisi noudattaa yhteistyötä ja yhteisiä pelisääntöjä, jos nuo pelisäännöt ovat satua?"

        Ei ihmisten keksimät pelisäännöt mitään satua ole, ne eivät vaan ole peräisin raamatusta. Eikä ole mitään näyttöä siitä, että millään yliluonnollisella olennollakaan olisi mitään tekemistä niiden kanssa.

        "Jos Raamattua ja Jumalaa ei olisi, silloin ei olisi myöskään mitään moraalikäsitettä olemassa. Mikään ei olisi väärin"

        Pelottavaa. Myönnät siis, että mikäli et uskoisi jumalaan, olisi sinulle okei tehdä ihan mitä tahansa.
        Moraali on, halusit tai et, ainoastaan ihmisten keksimä käsite, jolla yritetään määrittää oikeaa ja väärää. Sinulla ei ole mitään perustetta yhdistää sitä johonkin yliluonnolliseen/jumalaan.

        "Miten tämä on yhdistettävissä kehitysteoriaan?"

        En tiedä. Tuo oli lähinnä omaa spekulaatiotani.


      • Mark5 kirjoitti:

        "Yhteistyö ja yhteiset pelisäännöt oman lajin parissa helpottavat huomattavasti selviytymistämme, tästä syystä vaistomme ohjaavat meitä, ainakin jossain määrin, toimimaan yhteisymmärryksessä."

        Miksi pitäisi noudattaa yhteistyötä ja yhteisiä pelisääntöjä, jos nuo pelisäännöt ovat satua?

        "Mitä jos raamattua ja/tai jumalaa ei olisi, lähtisitkö samantien kadulle murhaamaan ja raiskaamaan? Et varmaankaan, ja näin ollen tajuat kyllä itsekin, että edellämainituilla ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa"

        Jos Raamattua ja Jumalaa ei olisi, silloin ei olisi myöskään mitään moraalikäsitettä olemassa. Mikään ei olisi väärin, koska silloin ei olisi myöskään tietoisuutta moraalista, oikeasta eikä väärästä. Silloin et voisi edes esittää moraalia koskevaa kysymystäsi.

        >Jos Raamattua ja Jumalaa ei olisi, silloin ei olisi myöskään mitään moraalikäsitettä olemassa. Mikään ei olisi väärin, koska silloin ei olisi myöskään tietoisuutta moraalista, oikeasta eikä väärästä. Silloin et voisi edes esittää moraalia koskevaa kysymystäsi.
        Höpö höpö. Totta kai ihmisen kaltaiselle hyvin älykkäälle ja sosiaaliselle eläimelle kehittyy käsitys siitä mikä on porukalle eduksi ja itselle myös. Vaikka heiluttelisi nuijaa taljaan pukeutuneena, ymmärtää jo sen verran että lähimmäisen kolkkaaminen voi johtaa siihenkin että kohta on itse vuorossa.


    • jdfhfdjfgjdfh

      Raamattua vanhemmat budhalaiset kirjoitukset kehoittavat:

      Viisaus:

      -oikea näkemys Neljän jalon totuuden, olemassaolon merkkien ja muiden totuuksien ymmärtäminen.

      -oikea aikomus Luopuminen takertumista, hyväntahtoisuus kaikkia tietoisia olentoja kohtaan, väkivallattomuus ja rauha.

      Etiikka

      -oikea puhe Rehellinen, hyväntahtoinen ja rauhaa edistävä puhe. Pidättäytyminen valehtelusta, eripuraisesta ja vihaisesta puheesta sekä joutavien puhumisesta.

      -oikea toiminta, väkivallattomuus, pidättyminen ottamasta, mitä ei ole annettu, kohtuullisuus aistinautinnoissa (erityisesti seksuaalisen väärinkäytöksen ja päihteidenkäytön välttäminen).

      -oikea elinkeino, elinkeino, joka ei tuota vahinkoa tietoisille olennoille eikä vaadi edellä mainittujen periaatteiden rikkomista.

      • Jaakoppi-Markin ja muiden jeesusfanaatikkojen mukaan raamatun kirjoitukset ovat aina kaikkein vanhimpia, sanoopa tieteellinen tutkimus mitä tahansa.


      • pstt

        Rooman vallattua v. 63 ekr. Israelin, astui maassa vähitellen voimaan roomalainen siviililaki, joka kavensi Jerusalemin päärabbinaatin Sanhedrinin oikeutta jakaa kuolemantuomioita uskonnollisin perustein.

        Muutos aiheutti juutalaisissa paniikkia, koska Mooseksen kirjaan oli kirjattu, "ettei valtikka väisty Juudasta, ennenkuin saapuu Shiloh ( Messias)".
        Mooseksenistuimella istuvilla ylipapeilla oli siis ollut ennen roomalaisvaltaa oikeus langettaa kuolemantuomioita uskonnollisin ym. perustein. Mm. jumalanpilkasta saattoi tulla poltetuksi, avionrikoksesta kivitetyksi jne.

        Ei Raamattu mikään satukirja ole, vaikka se onkin täynnä mukaeltuja kertomuksia. Ei kukaan hirtä, polta, teilaa, kivitä tai revi kappaleiksi satukirjan ohjeiden mukaan.
        Raamattu on pappiskäsikirja, joka ohjeistaa regimenttinsä se vallan käytöön, jonka sille on antanut Hallitsija.

        Rooman keisarien päätettyä muuttaa moniuskontoinen Rooman Imperiumi monoteistiseksi, muuttui se samalla pappisvaltioksi, jonka ylipapeilla oli jälleen kaikki valta, jonka se oli aikanaan menettänyt.

        Siitä lähtien saattoi nuotioissa kärytä muutakin kuin retkieväät. Vääräoppisiksi leimattuja "jumalanpilkkaajia" tulisi riittämään rovioille tuhanneksi vuodeksi.

        Mutta missä on Shiloh?


    • DRHouse

      Tuota se raamattuhan on noita täynnä:

      Mooses näki, että kansa oli villiintynyt. Aaron oli päästänyt sen valloilleen ja antanut vihollisille aiheen vahingoniloon. 26 Mooses asettui leirin portille seisomaan ja sanoi: "Kaikki, jotka ovat Herran puolella, tulkoot tänne." Hänen luokseen kokoontuivat kaikki Leevin heimoon kuuluvat. 27 Hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: sitokaa miekka vyöllenne, kulkekaa edestakaisin leirin halki portilta portille ja tappakaa jokainen, jonka kohtaatte, olkoonpa vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

      Silloin isäntä meni ulos miesten luo ja sanoi: "Älkää, hyvät miehet, tehkö sellaista pahaa tekoa, mieshän on minun vieraani. Älkää tehkö mitään niin hirveätä! 24 Kuulkaa, täällä on minun tyttäreni, joka on vielä neitsyt. Täällä on myös sen miehen sivuvaimo. Minä tuon heidät teille. Voitte tehdä heille mitä haluatte, vaikka raiskata heidät, mutta tälle miehelle älkää tehkö mitään niin hirveätä!"

      "Vie rienaaja leirin ulkopuolelle, ja kaikki, jotka kuulivat hänen sanansa, pankoot kätensä hänen päänsä päälle. Sitten kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi. 15 Sano israelilaisille: Jokaisen, joka herjaa Jumalaansa, on kannettava vastuu synnistään. 16 Se, joka pilkkaa Herran nimeä, surmattakoon. Kansa kivittäköön hänet kuoliaaksi, olipa hän maahan muuttanut siirtolainen tai syntyperäinen israelilainen. Hänet surmattakoon, koska hän on pilkannut Herran nimeä.

      Voitte ostaa orjiksenne myös keskuuteenne asettuneita muukalaisia samoin kuin heidän perheenjäseniään, vaikka nämä olisivatkin teidän maassanne syntyneitä. Heitä voitte pitää pysyvänä omaisuutenanne, 46 ja voitte myös antaa heidät perintönä lapsillenne, jotka samoin saavat pitää heidät orjinaan. Heidät voitte aina pitää orjinanne, mutta toisianne, muita israelilaisia, te ette saa panna orjantyöhön.

      Silloin israelilaiset antoivat Herralle lupauksen: "Jos annat sen kansan meidän käsiimme, niin me julistamme heidän kaupunkinsa sinulle kuuluvaksi uhriksi ja tuhoamme ne." 3 [i] Herra kuuli israelilaisten pyynnön ja antoi kanaanilaiset heidän käsiinsä. Niin israelilaiset julistivat heidät Herralle kuuluvaksi uhriksi ja tuhosivat kaupungit asukkaineen. Siitä paikka sai nimen Horma.*

      Sotajoukko hyökkäsi Midianin maahan noudattaen käskyä, jonka Herra oli Moosekselle antanut, ja tappoi kaikki miehet. 8 Surmattujen joukossa olivat midianilaisten viisi kuningasta, Evi, Rekem, Sur, Hur ja Reba. Israelilaiset löivät kuoliaaksi myös Bileamin, Beorin pojan. 9 He ottivat vangiksi naiset ja lapset ja saivat ryöstösaaliiksi midianilaisten kaikki juhdat, kaiken karjan ja muun omaisuuden. 10 He polttivat midianilaisten asuttamat kylät ja heidän leiripaikkansa, 11 ottivat mukaansa kaiken keräämänsä saaliin, niin ihmiset kuin eläimetkin, 12 ja toivat vankinsa ja muun saaliin Mooseksen, pappi Eleasarin ja Israelin kansan eteen leiriin, joka oli Moabin tasangolla Jordanin varrella vastapäätä Jerikoa. 13 Mooses, pappi Eleasar ja kansan päämiehet lähtivät leirin ulkopuolelle heitä vastaan.

      14 Mooses vihastui sotajoukon johtajiksi määrätyille tuhannen miehen ja sadan miehen päälliköille, kun he palasivat sotaretkeltä, 15 ja sanoi heille: "Oletteko jättäneet henkiin kaikki naiset? 16 Juuri nuo naiset tekivät Bileamin neuvon mukaan ja saivat israelilaiset luopumaan Herrasta ja antautumaan Baal-Peorin palvojiksi. Sen tähden Herran kansaa kohtasi vitsaus. 17 Tappakaa siis lapsista kaikki pojat ja tappakaa myös jokainen nainen, joka on maannut miehen kanssa. 18 Mutta tytöt, jotka eivät ole maanneet miehen kanssa, saatte ottaa itsellenne.

      Sillä ette te itse puhu, vaan teidän Isänne Henki puhuu teissä.

      21. Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät.

      Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.

      35. Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;

      36. ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.

      37. Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;

      Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin. 30 Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.

      "Kirottu olkoon jokainen, joka suorittaa veltosti Herran antaman tehtävän! Kirottu olkoon se, joka ei miekallaan vuodata verta!"

      Joten taas osoitettiin ettei jaakoppi joko raamattua tunne tai valehtelee . Ja osoitettettiin sekin etteivät ateistit seuraa moisen murhalla hekumoivan satukirjan oppeja.

    • asfgasdfgasf

      Käännetäänpä asia toisin päin. Toivon todellakin, että te lahkosekopäät pysytte uskossanne, jos se on ainoa asia joka teitä estää tappamasta ketä huvittaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      334
      38289
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      103
      6936
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5510
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      4018
    5. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      67
      3139
    6. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      54
      2985
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      61
      2281
    8. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2154
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2131
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      497
      2036
    Aihe