Hgin Uutiset:
"Hgin srk-yhtymä pyrkii vähentämään menojaan 15 prosentilla seuraavan 3 vuoden aikana. Saattaa tietää joidenkin kirkkojen myymistä. Yksi mahdollisesti lakkautettava on Oulunkylän punatiilinen kirkko, joka vaatisi miljoonien peruskorjauksen. uokrasopimuskin katkolla 2025. Srk:lla on yhteensä 45 kirkkoa (!!!) Tuon kirkon kohtalo ratkennee keväällä. Säilyttämistä puoltaa se, että se on hyvin käytetty kirkko. Eli vastustus tulee olemaan kovaa, ja hanke kaatuu.
Viime vuonna hgissä myytiin kirkko ekaa kertaa, Paloheinän kirkko, joka oli purkukunnossa, kosteusvaurioita. Lopulta sen osti kuitenkin yksityinen kiinteistäyhtiö, remontoi sen hoitokodiksi. Ettei vain jäisi homeongelma vaivaamaan hoitokotia?
Hgin srk-yhtymä pyrkii peruskorjaamaan yhden kirkon joka vuosi. Viime vuonkirkkojen ylläpitokustannukset olivat 6,3Me Tällä hetkellä persukorjauksessa töölön kirkko. Srk-yhtymän kiinteistöjen korjauksiin ja rakentamiseen käytetään vuosittain. n. 20Me. Srk:n rakennuttamien asuintalojen yhteyteen tulee yleensä tiloja myös seurakunnalle."
Uskomatonta että koko ajan lisää tiloja seurakunnille vaikka elemassa olevatkin enimmäkseen tyhjillään, vajaakäytössä.
Mutta syy on selvä. Kirkko ei saa houkutelluksis ihmisiä kirkkoihinsa, niin on pakko menneä lähemmäs, asuintaloihin. Ja sitten päähkäillään mitä tehtäisiin sikapestisiin, vanhoille tiloille. Kaipa monet niin huonossa kunnossa että purkuun vaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mainitsemasi uutinen on täällä: http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/342608-paloheina-myytiin-jo-saastopaineet-saattavat-sulkea-lisaa-kirkkoja-helsingissa
Ihmettelen, mikä kiihko uskovaisilla oikein on pystyttää näitä rumiluksia joka nurkkaan. Edes Raamatussa ei sanota, että niitä pitäisi rakentaa. Nyt seurakunnat ovat sitten hädässä, kun porukka eroaa kirkosta eikä kukaan ole maksamassa jotain homeisten latojen korjauksia.
Ruma ku mikä tuo Ogelin punatiilinen laatikkokirkko. Joutaisi purettavaksi.
"Eli vastustus tulee olemaan kovaa, ja hanke kaatuu."
Kenties parasta tässä kirkon räpistelyssä. Uskovaiset ovat itse ajamassa kirkkoa aina vaan pahempaan jamaan.