Monella hallituksen jäsenellä on kytky hyvin pärjääviin yrityksiin. Sen vuoksi monin eri tavoin tuetaan yrityksiä. Ihan OK. mutta kun samalla riistetään maan köyhimmiltä, sitä toimintaa ei voi hyväksyä. Myös köyhien rahat menevät kaikki kulutukseen ja kuluihin, tavallaan siten palaavat yrityksille. Ostovoiman vieminen köyhemmiltä, osuukin yrittäjien omaan nilkkaan ja ostovoimasta leikkaaminen näkyy työttömyyden jyrkkänä lisääntymisenä, verotulojen vähentymisenä, yrittäjien heikkenevänä tuloksena ja maan talouden entistäkin pahempana rapautumisena.
Kuulee joskus sanottavan miksei joku opiskellut parmpaan ammattiin, tai miksei perusta omaa yritystä, ja niin ja näin. Niin jos, niin kuka tekisi likaiset-, vaaralliset-, raskaat-ja huonosti palkatut työt, jos kaikki olisi ylikoulutettuja , tai kaikki olisi "johtajia" .
Kyllä meidän olisi aika arvostaa niin työläisiä, kuin yrittäjiäkin, kaikkia tarvitaan ja kaikilla tulisi olla ostovoimaa, jotta maan talouden pyörät pyörisi, ja raha ei seisioisi tileillä lamauttamassa edelleen maan taloutta. Rahan täytyy kiertää. Ahneus on pahasta ja sumentaa näkymät. Tuloerot pitäisi pinentyä, ja yhteistä hyvää, vapaa aikaa ja työtä tulisi jakaa kaikille. Eikä niin kuin hallituksen visiossa, että ostovoimaa otetaan köyhemmiltä, lapsiperheiltä, opiskelijiolta, eläkeläisiltä, työttömiltä ja palkansaajien työaikaa lisätään, sekä eläkeikää nostetaan.
Palkansaajat uupuvat ennenaikojaan, moni on jo nyt äärirajiolla, perheen ja työn yhdistäminen on vaikeaa, ja loppuunpalaminen on lähellä. Jos työaikaa vähennettäisiin, niin hyvinvointi ja työteho kasvaisi. Vapaa ajan lisääntyessä, jäisi aikaa shoppailuun, ehtisi käyttää palveluita ja työllisyys nousisi tarpeen kasvaessa.
Sanomani on, että taloutta voidaan hoitaa monin tavoin. Mutta kun kyseessä on maan talous, niin ostovoimalla on merkittävä osuus työllisyyden kannalta. Rahaa on paljon markkinoilla, mutta se on jakautunut liiaksi hyväosaisille, paratiisi saarille, veropakolaisille, rahastoihin, tallelokeroihin ja tuottamattomiin omistuksiin, joka ei palvele yhteiskuntamme etuja, työllisyyttä, tai kansakunnan hyvinvointia. Hyvinvoinnin kasvaessa terveysmenot vähenisi, ja eläkeikä nouisi ja etenkin lapsiperheet, vanhukset, palkansaajat jne. olisivat suuri voittajia pelkästään kasvavan vapaan ansiosta, kun omaisilla olisi aikaa heille. Työteho kasvaisi ja yrityksien taseet nousisi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.