Matut täyttävät terveyskeskuksetkin !

Kyllä ovat sairaita. Ilmeisesti geeneissä vikaa, kun ovat niin arvaamttomia käytökseltään.

Suomalaisten geenejähän moititaan suvakkien julkisissa keskustelutilasuuksissa, vaikka he ovat aina olleet muka rotueroja vastaan ! Täysiä valehtelijoita ovat ja täysin suomen kansan vastaisia.

Roduissahan on toki eroja, se on selvää ja silmin nähtävää.

Lisäksi näiden kehitysmaalaisten mukana tulee tubia ja kurkkumätää mm:ssa. Afrikasta AIDS-hoidettavia jne.

Kyllä käy kalliiksi. SDP ja muuta vasemmistolaiset sekä Kokoomus tahtoo tummia miehiä tänne yhteiskuntaruhaa rikkomaan tai orjapalkalla töihin.

Sitten kirjoittelvat suomalaisten rasismista sanomalehdissä kuten ovat jo 20 vuotta tehneet, kun suomalainen vihakirjoittaa njärkästyksissään näistä rauhanrikkojista.

Meillä on siis valta ja media kansaa vastaan, suomea vastaan !
Urpilainen mahtanee olla yksi pääbergeleitä, mutta paljonhan niitä bilberperkeleitä riittää sekä suomessa suomen suomalaisten eurojen RIISTÄJIÄ !.

He ovat ilmeisesti joidenkin rahan vallan kanssa vahvasti olevien kanssa tehneet ohjelman, jossa valkoinen rotu hävitetään. Ilmeisesti siksi, koska on selvästi älykkäämpi väki kuin nämä Afrikan ja Lähi-idän väet, jotka eivät ole oikein kehittyneet mihinkään omin voimin.

Sitä väkeä haluavat Euroopan täyteen, josta seuraukset ovat tuhoisia. Elämme suuren vastakkainasettelun aikakautta. Suvakit ovat luoneet sen. Toivon, että he maksavat hengellään mielluummin, eivätkä ne viattomat ihmiset, joita on kymmeniä tuhansia jo tuon seurauksena uhriksi joutunut Euroopassa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lääkärikoulutusta on lisättävä, jotta kaikille riittää ilmaisia lääkäripalveluja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Monituhokallista kirjoitti:

Kyllä ovat sairaita. Ilmeisesti geeneissä vikaa, kun ovat niin arvaamttomia käytökseltään.

Suomalaisten geenejähän moititaan suvakkien julkisissa keskustelutilasuuksissa, vaikka he ovat aina olleet muka rotueroja vastaan ! Täysiä valehtelijoita ovat ja täysin suomen kansan vastaisia.

Roduissahan on toki eroja, se on selvää ja silmin nähtävää.

Lisäksi näiden kehitysmaalaisten mukana tulee tubia ja kurkkumätää mm:ssa. Afrikasta AIDS-hoidettavia jne.

Kyllä käy kalliiksi. SDP ja muuta vasemmistolaiset sekä Kokoomus tahtoo tummia miehiä tänne yhteiskuntaruhaa rikkomaan tai orjapalkalla töihin.

Sitten kirjoittelvat suomalaisten rasismista sanomalehdissä kuten ovat jo 20 vuotta tehneet, kun suomalainen vihakirjoittaa njärkästyksissään näistä rauhanrikkojista.

Meillä on siis valta ja media kansaa vastaan, suomea vastaan !
Urpilainen mahtanee olla yksi pääbergeleitä, mutta paljonhan niitä bilberperkeleitä riittää sekä suomessa suomen suomalaisten eurojen RIISTÄJIÄ !.

He ovat ilmeisesti joidenkin rahan vallan kanssa vahvasti olevien kanssa tehneet ohjelman, jossa valkoinen rotu hävitetään. Ilmeisesti siksi, koska on selvästi älykkäämpi väki kuin nämä Afrikan ja Lähi-idän väet, jotka eivät ole oikein kehittyneet mihinkään omin voimin.

Sitä väkeä haluavat Euroopan täyteen, josta seuraukset ovat tuhoisia. Elämme suuren vastakkainasettelun aikakautta. Suvakit ovat luoneet sen. Toivon, että he maksavat hengellään mielluummin, eivätkä ne viattomat ihmiset, joita on kymmeniä tuhansia jo tuon seurauksena uhriksi joutunut Euroopassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu