Raamattu on juutalaisuutta Jeesuksen ja evankeliumin osalta, toki vanhemmassa myös muista Israelin yhdestätoista sukukunnasta ja samoin ihan luomisesta lähtien ja vedenpaisumuksen ja Suolameren syntymisen ja muidenkin Raamatussa kuvattujen tosiasioiden osalta.
Lakatkaa yksinkertaisuudesta kun käsittelette juutalaisuutta. Valkoinen ei ole mustaa.
Lakatkaa yksinkertaisuudesta kun käsittelette juutalaisuutta. Valkoinen ei ole mustaa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tämän kaltaiset aloitukset varmuudella parasta juutalaisuutta ja Jumalan evankeliumia!
Jeesuksen sanat sitä Isän Jumalan antamaa evankeliumia, ja joka tahtoo anokoon vettä ja annetaan Jumalan valtaistuimelta.
Tietysti tyhmät ovat ihan vapaat Jumalan evankeliumista.
Jumalan evankeliumi Jeesuksessa on vain viisaita varten ja he pelastuvat.
Tärkein aihe Raamatussa ja juutalaisuudessa, ja kirjoitettu on tämä "sillä niin on Isä Jumala maailmaa rakastanut, että antoi Poikansa Jeesuksen, ettei yksikään juutalainen eikä ihminen, joka uskoo Jeesukseen, ikinä kuolisi vaan saisi iankaikkisen elämän", ja näin juutalainen ja ihminen pääsee Jeesuksen valtakuntaan, kun tulee pian takaisin taivaasta, missä on ollut tämän noin kahden tuhannen vuoden ajan, ja hyvä jokaisen ihmisen uskoa evankeliumi, sillä on Jumalan rakkautta meitä jokaista ihmistä kohtaan.
Silti tapoitte kuninkaanne ??
Mikä ny on oikein homma nimi ??
Oletteko ihan ulkona asioista ??
Älä rienaa Saatana! Juutalaisilla ei ole valtiota eikä siten kukaan hallitse heitä.
Ei ihme kun poukkoilevatkin kuin päättömät kanat ympäriinsä, kun ei ole
"perään katsojaa" !!
Jos ei ole valtiota hallintomuotoineen, on todella kuin "heikoilla jäillä".
Kyllä joku sentään täytyis hankkia pikkuisen perään katsomaan, muuten menee ihan överiksi.
Jeesuksen valtakunta tarkoittaa ainoaa Jumalan valtakuntaa ja juutalaisuudesta tietysti, kuten Aabraham ja Mooses ja Israelin profeetat ja Jeesuksen apostolit myös, samoin muut pyhät Raamatussa.
Ei jeesuksella mitään omaa valtakuntaa tietääkseni ole koskaan ollut.
Aina on puhuttu ja kirjoitettu vain Jumalan valtakunnasta.
Ateistina olen sentään jonkin verran perillä Israelin "Iliaksesta<, joten suosittelen tarkistamaan tietonne aina, ennen kuin esitätte viisasta.
Sanoo "viisastelija".
Jumalan valtakunta on Jeesuksen valtakunta ja ollut ihan luomisesta lähtien eli noin kuusi vuosituhatta sitten perustettuna ja valmistettuna kaikkien aikojen pyhille Jumalan lupauksen lapsille. Juutalaisuuden kautta meille annettu Mooses ja profeetat ja Immanuel Jeesuksessa Kuninkaana ja apostolit ja muut pyhät, samoin Eenok ja Nooa ja monet muut pyhät kaikissa kansakunnissa.
Kiva tarina muttei auta paljon joulumarkkinoita,nyt on tahkottava kaupassa
joka sentti talteen hyvässä joulumielessä :) Kaupalle tämä lahjabuumi on ihan
taivaanlahja jonka tuotolla tasataan vaihteluvälejä. Kiitos jeesus nazarettilainen,
kauppa käy ja ostaja käy herkästi pyydykseen. Vot!
Jeesus ei ole syntynyt joulukuussa, joulu on pakanajuhla, Tammuzin juhla (asiaan perehtyneet tietää ja googlettaa täytyy osata). Tosin Jeesusta kannattaa juhlia joka sekunnin tuhannesosa, ja kaikkein pienimmällä aikayksiköllä joka on olemassa, joka hetki.
Jouluna ihmiset antavat lahjoja toisilleen, minä anna elämäni kiitoslahjaksi Jeesukselle julistamalla evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, kukin tavallaan, minä näin. Hei på dig. :-))
Kristinusko on pohjimmiltaan juutalaista kristinuskoa, sillä ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia ja viimeiset kristityt tulevat olemaan juutalaisia. Jeesus Kristus on juutalaisten kuningas ja Israelin kuningas.