Taksikuskin ryöstömurhannut nuorukainen välttyi karkotukselta
02-12-2015
18-vuotias nuorukainen tuomittiin eilen kahdeksaksi vuodeksi vankilaan Kööpenhaminan Bellahøj’ssä sattuneesta ryöstömurhasta, mutta oikeus päätti olla karkottamasta tuomittua maasta.
Syyttäjä oli esittänyt nuorukaisen, Libaan Muuse Ashur Hassanin karkottamista Tanskasta ikiajoiksi tuomion kärsimisen jälkeen. Hän on syntynyt ja varttunut Tanskassa, mutta on somalitaustainen. Oikeus kuitenkin päätti tehdä karkotuksesta ehdollisen.
Nuorukaisen ikätoveri Mytham Al-Bahadeli sai myös kahdeksan vuoden tuomion. Häntä puolestaan ei voi karkottaa sen vuoksi, että hän on Tanskan kansalainen.
Johnny Henriksenin, 65, pirssihommat päättyivät 31.10.2014.
65-vuotiaan taksikuski Johnny Henriksenin julma ryöstömurha sattui viime vuoden lokakuun 31. päivä noin kello 00.18 Brønshøj’ssä Herbergvej 4:n edustalla. Siellä taksikuskia lyötiin päähän tunnistamattomalla astalolla juuri kun hän kumartunut taksin takakontille ottakseen sieltä polkupyörän kuljetustelineen ryöstäjien mukana olleelle polkupyörälle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Paskoja ne on. Noita rikollisia pitäisi kai vaan lahdata pois kuljeksimasta. Oikeusjärjestelmä ei kuitenkaan halua niin tehdä. Onko heillä toiveita, että tekijät muutuvat ja parantaisivat tapansa palvellen yhteiskuntaa?
Toisaalta murhaajaa ei kai voi laittaa pois, koska se pahis menisi taas syyttömien kimppuun jossain muualla, jossa sitä ei tunneta.
Ehkä parasta olisi sahata vaikka toinen jalka poikki? Eipä tule heti mieleen rikokset, kun on vain yksi jäljellä??