Halonen pitäisi asettaa matkustus kieltoon ja

Ja passit, myös diplomaatti passi pois. Edes presidentti aikana Halonen ei raportoinut ulkomaankeskusteluistaan. Vuosikymmenien salaus päätökset mahdollistavat Halosen vapauden liikkua. Afrikasta etsii ystäviä. Saudiarabiasta Idi Aminkin sai turvapaikan.
Suomi elää vielä jälkineuvostoliittolaista aikaa. Korkeimmat tuomarit on Halosen nimittämiä. Suomi ei lopultakaan eroa paljoa Pohjois-korean tyyppisistä diktatuureista. Elintaso ja koulutustaso vaan on korkeampi. Kansalta pimitetään.
Halosen ja Koiviston rikokset kansaa kohtaan eivät vanhene.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat
  • Piilottelee myös rahojaan ympäriinsä. USA:ssa pankkitilin avaaminen tuotti Haloselle huomattavia vaikeuksia. Halonen, kansainvälinen puolihylkiö entisten valtionpäämiesten joukossa, luetaan samaan kastiin Mexicon huumepomojen ja itä/kaakko-diktaattorien kanssa. Aluksi Halonen joutui tunnistautumaan useaan kertaan - eivät millään olleet uskoa, että sellainen olio olisi voinut olla minkään maan valtionpäämies.

    Äänestä

  • olet jo lapsikulta jälkees jäännä. Nyt puhutaa tällä pressluvul S, Niinistöstä.

    Äänestä

Halonen on seuraava presidentti, pitäähän sitä jo mainostaa, että kansa muistaa miten hyvä se on ollut ja jatkaa samaan tuttuun tyyliin.

Äänestä
  • Halosta haluaa Halonen ja muutama muu yhtä pervo. Tutkittu asia.

    Äänestä

Mitenkäs aikoisit sen oikein toteuttaa?

Presidentin täytyy vaalia yksityisyyttä ja turvallisuutta siksi matkustuskulut on oikein eiks jee

ja sitä paitsi kaikenlaisille iltalehtein paskanärhille ei tarvitse raportoida menemisiään

antaa Tarjan lennellä suithkarilla

Äänestä
  • Se on Halosen munat nyt näin: Halonen ei raportoinut edes UTVA:lle, pääministerille, ulkoministerille eikä raportoi edelleenkään. Törsää ja lentelee tyhjänpäiväisiä matkojaan. Ja kehtaa lennellä yksityiskoneilla veronmaksajien kustannuksella edelleen.

    Äänestä

Suuri häpeä lankeaa demari presidenttien päälle.
Sosialistit, ja ei veroa maksa pres eläkeistään. 96000 €/v.
Joka sekin väärinperustein laskettu.
Pitäisi olla 20400 € vähemmän.
Eläke määräytyy Presidentin palkkiosta 60 %.
Presidentin palkkio on 126.000 euroa, siitä 60 % = 75 600 €
Ei luulisi kehtaavan, kun muutkin maksaa verosa.
turha edes selitellä.
Hävetkää !

Äänestä
  • Tyhmänröyhkeä HÄRSKI-HALONEN ei osaa hävetä. Pervo ja vajaa on muutenkin.
    Suomi tarvitsee veroeuroja, mutta Halosta ei se kiinnosta. Nyhtää kaiken minkä kerkiää. Liikaa maksettua palkkiota maan ei ole palauttanut. Pitäisikö pistää ulosottoon?
    SAK:n juristina ja ministerinä meni leikkaamaan naisten ja sairaseläkeläistenkin työeläkettä Lipposen hallituksessa 1995. Heikentyneet tekevät jo 30%.
    Itse Halonen nostaa ainakin:
    1. Täyden kansanedustajan eläkkeen
    2. Eläkettä ministeri vuosilta
    3. Täyden presidentin eläkkeen verovapaana
    4. SAK:n työeläkkeen
    5. Työeläkettä perintätoimesta.
    Miten on mahdollista, että yksi ihminen voi nostaa monta TÄYTTÄ ELÄKETTÄ!!!
    Ja pelkästä tyhjän toimittamisesta. Ja täydestä presidentin eläkkeestä ei maksa edes veroa.
    Muut tekevät täyteen työeläkkeeseen töitä 40 vuotta. Halonenko on tehnyt töitä yli 100 vuotta? Ei mene ymmärrykseen edes pitkän matematiikan lukeneena.

    Äänestä

  • Halosen.laskuopit kirjoitti:

    Tyhmänröyhkeä HÄRSKI-HALONEN ei osaa hävetä. Pervo ja vajaa on muutenkin.
    Suomi tarvitsee veroeuroja, mutta Halosta ei se kiinnosta. Nyhtää kaiken minkä kerkiää. Liikaa maksettua palkkiota maan ei ole palauttanut. Pitäisikö pistää ulosottoon?
    SAK:n juristina ja ministerinä meni leikkaamaan naisten ja sairaseläkeläistenkin työeläkettä Lipposen hallituksessa 1995. Heikentyneet tekevät jo 30%.
    Itse Halonen nostaa ainakin:
    1. Täyden kansanedustajan eläkkeen
    2. Eläkettä ministeri vuosilta
    3. Täyden presidentin eläkkeen verovapaana
    4. SAK:n työeläkkeen
    5. Työeläkettä perintätoimesta.
    Miten on mahdollista, että yksi ihminen voi nostaa monta TÄYTTÄ ELÄKETTÄ!!!
    Ja pelkästä tyhjän toimittamisesta. Ja täydestä presidentin eläkkeestä ei maksa edes veroa.
    Muut tekevät täyteen työeläkkeeseen töitä 40 vuotta. Halonenko on tehnyt töitä yli 100 vuotta? Ei mene ymmärrykseen edes pitkän matematiikan lukeneena.

    Halonen nostaa eläkettä myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnalta, kun vastavalmistuneena toimi sosiaali- ja järjestösihteerinä 1968-1970 kunnes valittiin SAK:n lakimieheksi hoitelemaan mm. DDR:n tunnustamisasioita. Aamulehden toimitus onnistui 2007 selvittämään, että Halosen toiminta DDR:n suuntaan oli huomattavasti aktiivisempaa kuin yleisesti oli uskottu.

    Äänestä

Halonen, heikoin presidentti kautta aikojen. Suomalaisen nykypahoinvoinnin äiti ja arkkitehti. Laadulliset tekijät kuten moraali ja eettinen tietoisuus hukassa koko poliittisen uran ajan. Syntilista on pitkä. Onneksi hänen arvostuksensa on tällä hetkellä täysi nolla. Hävettää Suomen ja suomalaisten puolesta, että olemme kansakuntana valinneet hänet presidentiksi ennen Niinistöä jopa kaksi kertaa. Ero nykyiseen hyvään presidenttiin on valovuosi.

Äänestä
  • Halonen yritti estää Ahtisaaren Nobel-palkinnonkin. Nobel-komitea sai Suomesta "erittäin korkealta taholta" haukkumakirjeen, jossa mollattiin Ahtisaarta ja perusteltiin yksityiskohtaisesti, miksi Ahtisaarelle ei tulisi myöntää Nobelin rauhanpalkintoa. Kirjeen kirjoittajaksi arvellaan Halosta, ja Halonen sääti kirjeen salaiseksi 70 vuodeksi. Tässä taas niitä Halosen salaus päätöksiä...

    Äänestä

  • Ghjgkjg kirjoitti:

    Halonen yritti estää Ahtisaaren Nobel-palkinnonkin. Nobel-komitea sai Suomesta "erittäin korkealta taholta" haukkumakirjeen, jossa mollattiin Ahtisaarta ja perusteltiin yksityiskohtaisesti, miksi Ahtisaarelle ei tulisi myöntää Nobelin rauhanpalkintoa. Kirjeen kirjoittajaksi arvellaan Halosta, ja Halonen sääti kirjeen salaiseksi 70 vuodeksi. Tässä taas niitä Halosen salaus päätöksiä...

    Halosen persoona ja toiminta ei kestä päivänvaloa.

    Äänestä

Lisäksi hän on liittoutunut Newtonin kanssa ja vietellyt hänet viehkeään neljän tolpan sänkyynsä jota waltari kuvaili esikoiskirja Shogun lopputeksteissä joka kuvaili kirja saaga Thai Pan täältä ikuisuuteen alkutekstejä. Kukapa olisi uskonut on ainoa lause joka kuultiin star wreck ja waterloon paluu elokuvassa. Maailma on ihmeellinen paikka ja elämä on lyhyt ja turhauttava. Olkoon kirottu nuo Kaurismäet ja sleepparit, elämällemme vittuilijat.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jälkineuvostoliittolais kirjoitti:

Ja passit, myös diplomaatti passi pois. Edes presidentti aikana Halonen ei raportoinut ulkomaankeskusteluistaan. Vuosikymmenien salaus päätökset mahdollistavat Halosen vapauden liikkua. Afrikasta etsii ystäviä. Saudiarabiasta Idi Aminkin sai turvapaikan.
Suomi elää vielä jälkineuvostoliittolaista aikaa. Korkeimmat tuomarit on Halosen nimittämiä. Suomi ei lopultakaan eroa paljoa Pohjois-korean tyyppisistä diktatuureista. Elintaso ja koulutustaso vaan on korkeampi. Kansalta pimitetään.
Halosen ja Koiviston rikokset kansaa kohtaan eivät vanhene.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu