Se hullu joka maksaa, ei se joka saa, SANOTAAN.
Verottomuutta käytettään härskisti hyväksi AY SDP piireissä. Myös SDP ex presidentit saman tekee. Presidenteillä vielä väärinperustein eläke maksussa. 20400 € liikaa maksetaan vuosittain.
Edes Ay jäsenmaksutuloja Ay liikkeelle yhteiskunta ei saa verolle ?
Demaripuolueen tuki ja turva on demarivetoinen ay-liike, jota SDP parhaillaan häikäilemättä käyttää vallanhimonsa pönkittämiseen. Siitä on nähty viime kuukausina ikäviä esimerkkejä. Tilanne on aivan toinen kuin silloin, kun demarit olivat hallituksessa.
Siinä maksetaan myös demareille piilevää puoluetukea.
Ay-liike elää verottomilla jäsenmaksutuloilla. Ne tulevat kuin Manulle illallinen. Sen lisäksi rahastuskeinoja on muitakin. Yksi härskeimmistä on vuokra-asuntoyhtiö VVO, jonka osinkoja ay-liike on pumpannut itselleen viimeisen viiden vuoden aikana 50 miljoonaa euroa. Toimien ikävyyttä lisää tosiasia, että ”yleishyödyllisenä” ay-liikkeen ei tarvitse maksaa näistä tuloista sentin senttiäkään veroja.
Demaripamppujen toimien härskiyttä lisää sekin, että VVO:n omistamissa asunnoissa vuokria on nostettu reippaasti tilanteessa, jossa korkokulut ovat poikkeuksellisen alhaalla.
Moni vuokralainen maksaa vuokransa osin yhteiskunnan rahallisella tuella. Siinä maksetaan myös demareille piilevää puoluetukea.
Eikä siinä vielä kaikki. Jokin aika sitten demarit myivät Helsingistä ison puoluetalokiinteistönsä kovalla hinnalla. Ei ollut yllätys, että kauppaa allekirjoitettaessa ostajia edustivat tutut demaritoverit. Ostajana oli nimittäin VVO.
Nyt ay-pomot ovat työntäneet päänsä pensaaseen VVO:n osinkojen tiimoilta. Kun Yle Uutiset pyysi haastattelua, niin yksikään ay-tovereista ei löytänyt allakastaan sopivaa aikaa.
Mainittakoon vielä sekin, että demaripuolueen johdossa on pitkän linjan ay-jyrä Antti Rinne.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi verotta jotkut saa bisneksiään pyörittää ?
Hyvät lait itselleen muokanneet komukat.
Kirkkon mukana olo huomioitu bisneksessä? Jäsenmaksu on vapaaehtoista muuta kirkko saa joka kerta rahaa kun käyn ostoksilla vaikka en ole kirkon jäsen . Eikö olekkin kummallista?
Vasemmisto veijari Arkkipiispanakin.
Vasemmisto Ay liike ostanut hänetkin.
kts puheitaan. Kuin opettajien Luukkainen täysi Ay konna.
Siksipä Luukkainenkin on ASO kokouksissa.
Miten opettajat kehtaa tuommoista vasuria pitää puheenjohtajanaan.
kts hänenkin tulojaan lähes 300 000
Demaripuolueen tuki ja turva on demarivetoinen ay-liike, jota SDP parhaillaan häikäilemättä käyttää vallanhimonsa pönkittämiseen. Siitä on nähty viime kuukausina ikäviä esimerkkejä. Tilanne on aivan toinen kuin silloin, kun demarit olivat hallituksessa...
ottaa kun saa..