"Sutattu Logo"

sinetti1

Aamulla näin pari kuvanäkyä, joita tässä olen ihmetellyt, josko Herra tässä kertoo jostakin tulevasta tapahtumasta maailmassamme: Näin punavalkoisen tai oranssinpunaisen/valk. pyöreän logon ja se oli sutattu valkoisella värillä niin, ettei saanut selvää, mitä se edusti? Sitten näytettiin sivulta päin tummanpunaista foliopussia, kuin kahvipussi, kyselin Herralta että mitä se oli, voisihan siinä olla jotkin muutakin elintarviketta. Kohta pussia näytettiin uudelleen vähän enemmän edestäpäin. Kuva oli vieläkin hieman epäselvä, mutta minusta näytti että pussin kyljessä olisi ollut kahvikupin kuva. Yritin kysellä lisää, mutta enempää minulle ei näytetty. Nyt jää vain nähtäväksi, tapahuuko tällaisella alueella jotain mainittavaa. Mietin laitanko tätä edes tänne, mutta sitten ajattelin, että mikä minä olen määrittelemään, mitkä näyt minun pitää kertoa ja mitkä jättää kertomatta, olisiko tässä jonkinlaista varoitusta? Ottakaa tai jättäkää...

7

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos viestistäsi Sinetti, pitkästä aikaa !

      Ajattelin juuri tänne tullessani, että olisikohan Sinetillä sittenkin meille jotain jaettavaa, ja oli hieno huomata että olihan sitä. Oikein toivoin mielessäni, että Sinulla olisi jotain kerrottavaa. : ))

      Tuo kuvailemasi näky liittyy varmaankin jonkun palstalaisen elämään, en tosin osaa yhtään sanoa mitä nuo asiat kertovat, mutta odotan josko piankin selviäisi.

      Kiitos !

      • sinetti1

        Kiitos vastauksestasi ja tulkinnastasi, AO, tulin takaisin, näin tuttavallisesti, sinettinä, Herra on puhunut tuon SINETTI sanan kautta, joten jatkossa yritän käyttää sitä. Herran ehdoilla täällä mennään. Availkaa ihmeessä mitä tuo näky tuo teille mieleen? Ehkä se kuitenkin on asia, joka sitten eräänä päivänä tuodaan eteemme, yksityisesti tai uutisoiden, Herra yksin tietää.
        Siunausta sinulle AO, ja myös teille muille. Mennään eteenpäin, toinen toistamme tukien. AO, sinulla on hauskasti ollut noita"etiäisiä" minun suhteeni ja niin myös tänään, mutta onhan meillä sama Henki.


      • Niinhänseon

        Amen.


    • hmarja1

      Job 38:14

      Aamuruskon syttyessä maa muuttuu kuin savi, johon painetaan sinetti: kaikki tulee näkyviin kuin uudelleen vaatetettuna.

      1. Kor. 9:2

      Jos eivät muut pidäkään minua apostolina, teidän apostolinne ainakin olen. Tehän olette sinetti, joka vahvistaa, että olen Herran apostoli.

      Minua puhutteli ja kummastutti sinetti Raamatussa.

      Ilm. 7:2

      Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta,

      • 1Amen

        Amen.


    • samettisumakki

      jeesuksen verisen perseen nimeen, aamen.

    • ttkkö

      Atomivoiman säteilyt muuttaneet joulukuussa useina vuosina kahvia myrkyksi, niin, ettö se tuleeoksennuksena pos. Vuosi sitten srllasuta oli jopa puol kppillista, eli valuu pohjalle ja jos erehtyy juomaan pohjalle valunutta, niin oksennus tulee äkisti! Tuota esiintynyt useilla kahvilaaduilla! Röyhtäisy auttaa välttämään vatsanpuruja! Tuo muutos loppui kevään kuluessal Alkaut tuoaiset vaikutukset jo ilmestyä kuluvana vuotenakin!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19577
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      75
      6562
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6216
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      98
      6005
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      5859
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      100
      5738
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      5163
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4857
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4210
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3815
    Aihe