24v ja neitsyt.Seurustelu & vertaistuki kiinnostaa

kellotikittää

Olen 24-vuotias nainen, ja pojat alkoivat kiinnostaa oikeastaan vasta 20 vuotiaana. Ensimmäinen suudelma oli myös siinä tietämillä, ja silloin tuli jotain kolme kuukautta seurusteltuakin. Poikaystävä vaan oli minua paljon ujompi, itsekin olen vähän ujohko, joten ei oikein edennyt minnekään. Ei tullut edes kunnolla pussailua treenattua, kun ei ukolle kelvannut kuin kännissä.

Minun on vaikea tutustua miehiin, en oikein osaa jutella vain niitä näitä. Olen kuitenkin ollut asiakaspalvelutyössä, ja jos on oikea aihe, mistä keskustella (esim. koulun ryhmätyöt), niin pystyn kyllä aivan normaalisti juttelemaan miehillekin. Mutta hyvänpäiväntutusta on vaikea siirtyä lähempään tuttavuuteen. Minulla on myös avoimuuden kanssa ongelmia, perheessäni hyssytellään, eikä tunteista puhuta. En osaa päästää ihmisiä lähelle, tai kertoa mitä oikeasti tunnen. Ehdottomasti vaikeuttaa tuntemattomiin tutustumista.

Tuli parikymppisenä käytyä baareissakin usein, mutta nyt ei sekään enää kiinnosta, joten en oikein edes tapaa uusia miehiä missään. Edellisistä treffeistä on kolme vuotta. Opiskelen tällä hetkellä naisvaltaista alaa, enkä nää miehiä koulussakaan. Ja varsinkin, kun kyseessä on amis, eikä nuo pikkunappulat oikein kiinnosta.

Minulle neitsyys ei sinällään ole ongelma. Uskon, että joku päivä löydän hyvän miehen, joka osaa suhtautua asiaan oikein, mutta pelkään, että jää joku hyvä mies väliin, kun kokemattomuuteni vuoksi peräännyn. Inhoan, kun tuntemattomat ihmiset koskettelevat, tai varsinkin jos yrittävät pussata. Voihan siihen vaikuttaa, ettei minua oikein kukaan ole kosketellut, enkä osaa pussaillakaan, enkä haluaisi jokaiselle vastaantulijalle paljastaa, että olen aivan avuton noissa asioissa. Enkä missään nimessä haluaisi vain "päästä eroon" kokemattomuudestani, muuten olisin varmaan jo vetänyt kännit, ja mennyt baarista etsimään mitä vain seuraa. Haluaisin ihan oikean parisuhteen, jossa rauhassa opiskella tärkeän ihmisen kanssa. Olisi oikeastaan vain kiva, että mies olisi myös kokematon, mutta mistä ihmeestä sellaisia löytää.. En itse tykkää hakeutua tapahtumien keskelle, mutten tiedä miten löydän toisen samanlaisen.

Tällä hetkellä asun pienessä käyplässä, mutta keväällä olisi tarkoitus muuttaa isompaan kaupunkiin, ja mahdollisesti jatkaa korkeakouluun, joten saattaa tulla aivan uusia mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin. Olen miettinyt myös nettideittisivustoja, mutten oikein tiedä.. Ilmeisesti niin iso osuus on miehiä, että nainen kyllä löytää sieltä seuraa, mutta haluaisin mielummin tutustua ensin kasvotusten.

Kaveripiirissä alkaa myös keskustelu painottua yhä enemmän ja enemmän seksiin. Haluaisin jotenkin nätisti pystyä kääntämään aiheen, kun heidän kokemustensa kailottaminen vai lisää inhottavaa oloani. Onhan meidänkin porukassa vielä pari tyttöä, jotka ihan avoimesti kertovat olevansa edelleen neitsyitä, mutten haluaisi itse sitäkään tehdä. Istun siis vain hiljaa, vai kerron yleisesti mielipiteistäni, mutten paljasta olenko kokenut vai kokematon. Ainoastaan paras ystäväni tietää asian todellisen laidan, muut vain arvailevat. Mutta jos en voi edes kertoa ystävilleni, kuinka ikinä kerron jollekin kiinnostavalle miehelle? En aio kuitenkaan itseäni pakottaa mihinkään, mitä en vielä halua, joten kertoa täytyisi.

Olisi kiva kuulla muilta mietteitä, miltä heistä tuntuu olla aikuisiällä ( 20) neityt. Varsinkin miesten ajatukset kiinnostavat. Olen varmasti subjektiivinen, mutta itse en nää miesten poikuuutta yhtä isona asiana, kuin naisten neitsyyttä.

5

359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niintikittääjoo

      Itseltänihän poikuus meni vasta yli kolmikymppisenä ja toistaiseksi se jäi siihen yhteen kokemukseen..seurustelukokemusta ei ole edelleenkään yhtään, koska ei vaan ole osunut kohdalle naista, johon olis ollu syvempiä tunteita.
      Itse en ajattele naisen kokemattomuudesta mitään pahaa, päin vastoin. Et vain ole löytänyt vielä kaveria, jota kohtaan olisi luottamusta ja tunteitakin.

      Itse haluaisin tutustua mielellään kokemattomaan naiseen ja katsoo, et mihin se sitten johtais.

      • MrMystery

        Nuo asiat mitä kerrot tuossa on hyvin monelle muullekkin tuttuja, jotka eivät harrasta irtoseksiä ja päätöntä baareilua muutenkin.

        Sen voisin sanoa että olet hyvällä tiellä jo.Olet tunnistanut sen että esim. tunteista puhuminen on hyvä asia.Tuota asiaa voit treenata pikku hiljaa ja löydettyäsi mukavan miehen, se varmasti lähtee siitä rullaamaan - kunhan se mieskin osaa puhua asioista samalla tasolla.

        Käpykylät on kyllä vaikeita paikkoja löytää seuraa, tiedän.Hyvää tuossa on tosiaan että jos pääset isomalle paikkakunnalle ja vieläpä toiseen kouluun niin helpottaa varmasti tilannetta.Sen verran tiedän korkeakouluista että osa porukasta on aivan idioottia ja ideana on niille vain bilettäminen.Hyviä tyyppejä voit kuitenkin esim. löytää ryhmätöistä.On onhan siellä muutenkin enemmän väkeä.

        Lopuksi pakko sanoa että tuo neitsyytesi ei ole mikään ongelma. Enemmin päinvastoin; Moni voi haluta viedä sen ihan vain omien fantasioiden täyttämisestä "neityestä naisesta".Tätä varten tuota asiaa ei kannata kertoa miehelle ennen kuin seksin aikan lähenee oikeasti.Kannattaa ensin haluta tutustua rauhassa mieheen ja että olette molemmat samalla levelillä noin muutoin.Ja tämä kaikki ihan jotta suojelisit itseäsi ja et saisi ikävää pettymystä kokemusesta etkä miehistä.Osa on sikoja, joten varmuus on paras :)


    • love-is-virgin

      Muista että mies voi rakastella kanssasi ilman, että hänellä on rakkautta sydämessään. Silloin se on puhdasta seksiä, eläimellisyyttä. Siinä ei ole estetiikkaa lainkaan. Mies voi rakastella kanssasi ajattelematta seksiä ja sinä voit rakastella miehen kanssa ajattelematta seksiä. Silloin rakastelu on puhdasta viestintää kahden energian välillä, se on tanssia, se on runoutta. Tärkeintä on missä mielesi vaeltaa. Jos mies ajattelee seksiä, jos seksi on miehelle pakkomielle, silloin mies haluaa käyttää naista seksuaalisesti hyväkseen, ja nainen haluaa käyttää miestä seksuaalisesti hyväkseen. Se on rumaa ja moraalitonta. Biologisesti asiat eivät eroa, mutta hengellisesti asioilla on valtava ero. Olen sekä biologisesti että hengellisesti neitsyt poikamies, mutta tiedän että tulen vielä harrastamaan intohimoista ja tulista seksiä rakastamani naisen kanssa <3

    • ukkeli50

      Kirjoittelen omasta tapaamisesta impyen kanssa. Kapakkaillan päätteeksi tämä nainen tuli jatkoille minun ja kavereideni luokse ja vasta sänkyyn käydessä kertoi minulle olevansa neitsyt. En halunnut olla tunkeutuja, joten aika meni ihan vaan hellittelyssä ja jutustellessa. Päivällä kyselin, että haluaako hän mennä kotiinsa bussilla tai minun autokyydissä tai kaverini moottoripyörän satulassa. Valitsi motoristin. Voin vain kuvitella, mitä hänen naisystävänsä juttelivat, että sen viikonlopun jälkeen neitsyys oli yhä tallessa.

    • 21JaNeitsyt

      Itse olen 21-vuotias neitsyt mies, enkä koe omaa neitsyyttäni ongelmana vaan enemmänkin sen taustalla vaikuttavat asiat ujous ja sosiaalisten tilanteiden pelko. Se mitä elämiini haluaisin olisi taidot normaaliin kanssa käymiseen ihmisten kanssa ja jonkun jonka kanssa jakaa omia kokemuksiaan ja kehittyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4452
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2899
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2652
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1644
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1528
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      50
      1238
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      203
      1054
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      1003
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    Aihe