He koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan. Room. 10:3
Tämä tapahtuu hyvin monella eri tavalla, riippuen ihmisessä vallitsevasta valistuksesta tai pimeydestä. Juutalaiset pitivät itseään vanhurskaina ulkonaisesti täyttäessään lain uhreilla, rukouksilla, almujen antamisella, ulospäin näkyvällä kunniallisuudella ja sen takia että eivät olleet julkisia murhamiehiä, avionrikkojia, varkaita. Joukkosieluille riittää tämä. He pitävät itseään vanhurskaina Jumalan edessä ja Jumalalle otollisina.
Ne taas, jotka jotakin ymmärtävät Jumalan pyhyydestä lisäävät tähän vielä sen, että meidän tulee rakastaa Jumalaa, kunnioittaa hänen sanaansa ja lukea sitä ja pitää lepopäivää pyhänä, mutta heillä on yhteyttä vielä sen kunniallisemman maailman kanssa. Vielä vähän lisää valoa ja jo huomataan, että meidän on käännyttävä pois maailman menosta, on tultava hengellisiksi ihmisiksi, meidän tulee katua syntejämme ja luopua niistä, valvoa, rukoilla, tukahduttaa lihan himot ja uskoa Jeesukseen.
Tämä kaikki lain töinä. Jotkut näistä ottavat osaa johonkin hengelliseen työhön lähetystyön tahi hyväntekeväisyystyön muodossa. Tämä kaikki on vain oman vanhurskauden vahvistamista. Niin kauan kuin sielulla siinä on autuuden tiensä ja toivonsa ei se ole lain kuolettama.
Osoittavatko nämä työt siis oman vanhurskauden tavoittelua, kysynee joku. Ei suinkaan. Tällaisia töitä ja vielä muitakin töitä tehdään tosi-uskossa ja Jumalan pelossa. Työt eivät osoita itsevanhurskautta. Mutta vaikka ihminen kuinka hartaasti tunnustaisi uskonsa Kristukseen, niin ovat hänen työnsä itsevanhurskautta, jos ne ovat hänellä autuuden tienä ja sisimpänä sydämen lohdutuksena. Siis, kun tämä kaikkien meidän luontoomme syvälle juurtunut oman vanhurskauden toivo ei ole kuoletettu Jumalan pyhien vaatimusten kautta, kun ei ihminen ole oppinut pitämään vakavinta hurskauttaan ja parhaita tekojaan »vahinkona ja roskana», kun ne asetetaan Jumalan eteen. Jos hän ei ole oppinut etsimään armoa ja anteeksi saamista parhaimmillekin töillensä pitäen niitä synnin saastuttamina, vaan päinvastoin turvautuu näihin hurskauden harjoituksiin löytääkseen niistä rauhaa ja lohdutusta, niin silloin on tämä todistuksena ihmisen itsevanhurskaudesta.
Mutta jos sielu kaikessa epäilee itseään, omaa hurskauttaan, omaa voimaansa, kun hän kaikessa joutuu syyn ja rangaistuksen alaiseksi, mutta pitää Kristuksen työt Kristuksen kuuliaisuuden, Kristuksen kärsimisen, Kristuksen rukoukset ainoana lohdutuksenaan, ja tuon suuren, vapaan armon innoittamana tekee, mikä hyvää on, silloin ovat työt Hengen hedelmiä ja Jumalalle otollisia töitä.
Mutta eivät nämä uskovaiset silti ole vapaat kaikesta itsevanhurskaudesta, ei, varmastikaan ei. Mutta heidän itsevanhurskautensa ei enää ole heillä autuuden tienä, vaan kiusauksena ja vaivana, jota he vastustavat, kuten muutakin kiusausta ja syntiä sitä itse kurittamalla ja sitä pakenemalla. Mutta sellaisesta itsevanhurskaudesta, joka on uskovalle vaivana ja kiusauksena ei tässä puhuta, vaan sellaisista ihmisistä, jotka todella luulevat voivansa kestää itse Jumalan edessä ja pyytävät omaa vanhurskauttansa vahvistaa, eivätkä alistu Jumalan vanhurskauden alle.
Perussyynä tähän oman vanhurskauden tavoitteluun on se, ettei se ihminen tunne oman turmeluksensa syvyyttä, eikä liioin Jumalan pyhyyden vaatimuksia. Hän ei ole huomaavinaankaan, että Jumala vaatii sydämen puhtautta, hurskaudessaan hän vaan tarkkaa ulkonaisia töitä. Sillä tavalla tuleekin hän hyväksi ja hurskaaksi omissa silmissään. Jos siis tahdot tietää, miten se lohdutus on saatavissa, että omissa silmissäsi olet hurskas ja hyvä, niin tiedä siihen tarvittavan vain sen verran ulkokultaisuutta, ettet ensinkään välitä sydämestä, onko se joka hetki hyvä, puhdas, nöyrä, laupias ja rakastavainen, vain sinä katsot ainoastaan töitä. Siten voit tulla kyllin hurskaaksi saavuttaaksesi lohdutuksen itsestäsi. Ja niin on sinusta kaikkine hurskauksinesi tullut farisealainen.
jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor12-5.html
Tämä tapahtuu hyvin monella eri tavalla, riippuen ihmisessä vallitsevasta valistuksesta tai pimeydestä. Juutalaiset pitivät itseään vanhurskaina ulkonaisesti täyttäessään lain uhreilla, rukouksilla, almujen antamisella, ulospäin näkyvällä kunniallisuudella ja sen takia että eivät olleet julkisia murhamiehiä, avionrikkojia, varkaita. Joukkosieluille riittää tämä. He pitävät itseään vanhurskaina Jumalan edessä ja Jumalalle otollisina.
Ne taas, jotka jotakin ymmärtävät Jumalan pyhyydestä lisäävät tähän vielä sen, että meidän tulee rakastaa Jumalaa, kunnioittaa hänen sanaansa ja lukea sitä ja pitää lepopäivää pyhänä, mutta heillä on yhteyttä vielä sen kunniallisemman maailman kanssa. Vielä vähän lisää valoa ja jo huomataan, että meidän on käännyttävä pois maailman menosta, on tultava hengellisiksi ihmisiksi, meidän tulee katua syntejämme ja luopua niistä, valvoa, rukoilla, tukahduttaa lihan himot ja uskoa Jeesukseen.
Tämä kaikki lain töinä. Jotkut näistä ottavat osaa johonkin hengelliseen työhön lähetystyön tahi hyväntekeväisyystyön muodossa. Tämä kaikki on vain oman vanhurskauden vahvistamista. Niin kauan kuin sielulla siinä on autuuden tiensä ja toivonsa ei se ole lain kuolettama.
Osoittavatko nämä työt siis oman vanhurskauden tavoittelua, kysynee joku. Ei suinkaan. Tällaisia töitä ja vielä muitakin töitä tehdään tosi-uskossa ja Jumalan pelossa. Työt eivät osoita itsevanhurskautta. Mutta vaikka ihminen kuinka hartaasti tunnustaisi uskonsa Kristukseen, niin ovat hänen työnsä itsevanhurskautta, jos ne ovat hänellä autuuden tienä ja sisimpänä sydämen lohdutuksena. Siis, kun tämä kaikkien meidän luontoomme syvälle juurtunut oman vanhurskauden toivo ei ole kuoletettu Jumalan pyhien vaatimusten kautta, kun ei ihminen ole oppinut pitämään vakavinta hurskauttaan ja parhaita tekojaan »vahinkona ja roskana», kun ne asetetaan Jumalan eteen. Jos hän ei ole oppinut etsimään armoa ja anteeksi saamista parhaimmillekin töillensä pitäen niitä synnin saastuttamina, vaan päinvastoin turvautuu näihin hurskauden harjoituksiin löytääkseen niistä rauhaa ja lohdutusta, niin silloin on tämä todistuksena ihmisen itsevanhurskaudesta.
Mutta jos sielu kaikessa epäilee itseään, omaa hurskauttaan, omaa voimaansa, kun hän kaikessa joutuu syyn ja rangaistuksen alaiseksi, mutta pitää Kristuksen työt Kristuksen kuuliaisuuden, Kristuksen kärsimisen, Kristuksen rukoukset ainoana lohdutuksenaan, ja tuon suuren, vapaan armon innoittamana tekee, mikä hyvää on, silloin ovat työt Hengen hedelmiä ja Jumalalle otollisia töitä.
Mutta eivät nämä uskovaiset silti ole vapaat kaikesta itsevanhurskaudesta, ei, varmastikaan ei. Mutta heidän itsevanhurskautensa ei enää ole heillä autuuden tienä, vaan kiusauksena ja vaivana, jota he vastustavat, kuten muutakin kiusausta ja syntiä sitä itse kurittamalla ja sitä pakenemalla. Mutta sellaisesta itsevanhurskaudesta, joka on uskovalle vaivana ja kiusauksena ei tässä puhuta, vaan sellaisista ihmisistä, jotka todella luulevat voivansa kestää itse Jumalan edessä ja pyytävät omaa vanhurskauttansa vahvistaa, eivätkä alistu Jumalan vanhurskauden alle.
Perussyynä tähän oman vanhurskauden tavoitteluun on se, ettei se ihminen tunne oman turmeluksensa syvyyttä, eikä liioin Jumalan pyhyyden vaatimuksia. Hän ei ole huomaavinaankaan, että Jumala vaatii sydämen puhtautta, hurskaudessaan hän vaan tarkkaa ulkonaisia töitä. Sillä tavalla tuleekin hän hyväksi ja hurskaaksi omissa silmissään. Jos siis tahdot tietää, miten se lohdutus on saatavissa, että omissa silmissäsi olet hurskas ja hyvä, niin tiedä siihen tarvittavan vain sen verran ulkokultaisuutta, ettet ensinkään välitä sydämestä, onko se joka hetki hyvä, puhdas, nöyrä, laupias ja rakastavainen, vain sinä katsot ainoastaan töitä. Siten voit tulla kyllin hurskaaksi saavuttaaksesi lohdutuksen itsestäsi. Ja niin on sinusta kaikkine hurskauksinesi tullut farisealainen.
jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor12-5.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.