Luvaton Jumala yrittää kaataa syntiin

Luvaton Jumala, olemassaoloonsa, millään elollisella planeetalla, yrittää kaikin tavoin saada kaadettua syytöntä, synnitöntä kunnon miestä SYNTIIN, jonka Jumala ja Jeesus ovat itse hälle rakentaneet, suunnitelleet. Kaikin tavoin YRITTÄVÄT kaataa häntä Sodommaan ja Gomorraan, kaikkeen alhaiseen alapää-elämiseen. Tällaista luvatonta, kiellettyä, paikkansapitämätöntä omaa SYNTIÄÄN Herrat kavaltajat, kaikin tavoin ovat YRITTÄNEET ennenkin, vuodesta 2011 lähtien kaataa, aina täysin asiaankuulumattomille, syyttömille onnettomille ihmisressukoille. Silloin LÄRVÄILIVÄT kaikki vaaleat, ANtikristuksen kaltaiset naamat, ja jatkoivat sitä kauhean väkivaltaista hyökkäilyään. Tällaista olette nyt kyllä niin monet nähneet, kuinka Jumalakin, pipipää itse (kun kerta tollaisia tekee) kaikkea ällöä, mielenvikaista YRITTÄÄ kaiken aikaa saada kaatumaan, täysin asiaankuulumattomille alati jatkuville uhreilleen. Omaa, mielipuolista, pervo-haluamaansa asiaa, aihetta. He YRITTÄVÄT kaikin tavoin saada tuhottua ton syyttömän miehen, JUMALA haluaa, himoitsee toisen omaa, toisen syyttömyyttä, ja YRITTÄVÄT kaikella tavalla, kaikella keinolla, saada kunnon, hyvän miehen kaatumaan, ja langettumaan Heidän haluamiinsa ja YRITTÄMIINSÄ valepaska-asioihin, väittämiinsä. Yhtä vaan ja samaa, kellistetään, kaadetaan, langetetaan kaikella voimallansa, kaiken aikaa, jo 14 kk YHTÄ SOITTOA, putkeen, YHTÄÄN jättämättä rauhaan, ilman vääntöjä, vetoa, että saadaan hyvä kunnon mies alhaisesti kaikille näkyviin, kun ovat saaneet kaatonsa ja TAHTONSA LÄPI...VALEpaskalla viljelevät Sodommaa ja GOmorraa. Kusipäät Saatanan PaholaisHerrat ULOS tästä galaxista, palavaan auringon kaltaiseen TÄHTEEN. Palakoot ELÄVÄLTÄ. ALKAVAT ansaita.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


JumalaAURINKOON kirjoitti:

Luvaton Jumala, olemassaoloonsa, millään elollisella planeetalla, yrittää kaikin tavoin saada kaadettua syytöntä, synnitöntä kunnon miestä SYNTIIN, jonka Jumala ja Jeesus ovat itse hälle rakentaneet, suunnitelleet. Kaikin tavoin YRITTÄVÄT kaataa häntä Sodommaan ja Gomorraan, kaikkeen alhaiseen alapää-elämiseen. Tällaista luvatonta, kiellettyä, paikkansapitämätöntä omaa SYNTIÄÄN Herrat kavaltajat, kaikin tavoin ovat YRITTÄNEET ennenkin, vuodesta 2011 lähtien kaataa, aina täysin asiaankuulumattomille, syyttömille onnettomille ihmisressukoille. Silloin LÄRVÄILIVÄT kaikki vaaleat, ANtikristuksen kaltaiset naamat, ja jatkoivat sitä kauhean väkivaltaista hyökkäilyään. Tällaista olette nyt kyllä niin monet nähneet, kuinka Jumalakin, pipipää itse (kun kerta tollaisia tekee) kaikkea ällöä, mielenvikaista YRITTÄÄ kaiken aikaa saada kaatumaan, täysin asiaankuulumattomille alati jatkuville uhreilleen. Omaa, mielipuolista, pervo-haluamaansa asiaa, aihetta. He YRITTÄVÄT kaikin tavoin saada tuhottua ton syyttömän miehen, JUMALA haluaa, himoitsee toisen omaa, toisen syyttömyyttä, ja YRITTÄVÄT kaikella tavalla, kaikella keinolla, saada kunnon, hyvän miehen kaatumaan, ja langettumaan Heidän haluamiinsa ja YRITTÄMIINSÄ valepaska-asioihin, väittämiinsä. Yhtä vaan ja samaa, kellistetään, kaadetaan, langetetaan kaikella voimallansa, kaiken aikaa, jo 14 kk YHTÄ SOITTOA, putkeen, YHTÄÄN jättämättä rauhaan, ilman vääntöjä, vetoa, että saadaan hyvä kunnon mies alhaisesti kaikille näkyviin, kun ovat saaneet kaatonsa ja TAHTONSA LÄPI...VALEpaskalla viljelevät Sodommaa ja GOmorraa. Kusipäät Saatanan PaholaisHerrat ULOS tästä galaxista, palavaan auringon kaltaiseen TÄHTEEN. Palakoot ELÄVÄLTÄ. ALKAVAT ansaita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu