Hannes Hynönen: Suomen turva Nato ja Jumala

"Kansan sydämet sulattanut sotaveteraani Hannes Hynönen paljasti elämänarvonsa viimeisessä haastattelussaan.
iime vuoden Linnan juhlissa koko Suomen tietoisuuteen noussut Hannes Hynönen olisi tammikuussa täyttänyt 103 vuotta. Hän menehtyi kuitenkin viime maanantaina kolmen viikon sairaalajakson jälkeen.

Päivää ennen sairaalaan joutumista Hynönen antoi Askel-lehdelle haastattelun. Sitä voi kuvailla hänen testamentikseen.

Suuri rakkaus

Sota-ajasta Hynönen ei halunnut puhua. Sen sijaan hän muisteli varhaisvuosiaan kymmenlapsisessa perheessä, kertoi nuoruudestaan ja elämänsä rakkauden, Toinin ensi kädenpuristuksesta.

- Jos hommaan jauhot, niin tuletko leipomaan leipää, Hannes kysyi.

- Suatanhan minä tullakin, Toini vastasi.

Siitä alkoi 65 vuotta kestänyt yhteinen taival.

Turva ja luottamus

Usko Jumalaan sävytti Hynösen elämää jo poikavuosista lähtien. Nuorena isänä hän piti pyhäkoulua omille ja naapurin lapsille.

- Tuntuu niin pahalta, kun pyhäkoulut vähenevät ja kouluista yritetään ruotia uskontoa pois, veteraani oli purkanut sydäntään presidentti Sauli Niinistölle.

- Kun usko pääsee lapselle sydämen turvaksi, siitä on vaikeuksien tullessa apua, eikä tarvitse tehdä pahoja itselle tai muille.

Tuoreen Askel-lehden haastattelu päättyy veteraanin testamenttiin, jossa hän toivoo Suomen liittyvän Natoon. Sotilasliiton ohessa hän sanoo luottavansa siihen, mitä Jumala sallii meille tapahtuvan.

- Luottakaa Jumalaan ja opettakaa se luottamus myös lapsillenne. Se on ainoa turva."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120320774368_uu.shtml
1693
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Hanneksen elämän viisaus ja rauha näkyi hänestä. Kiitos Jumalalle Hanneksesta!

Äänestä

Hyvä että haastattelu ehdittiin tehdä. Se tarjoaa ajateltavaa monelle sotaveteraanien näkemyksiä arvostavalle. Isänmaa itsessään on turvana heppoinen, jos ei kaiken perustana ole usko Jumalaan.

Äänestä
  • Hannes kertoi totuuden, Jeesus on.........

    Äänestä

  • uskova.mies kirjoitti:

    Hannes kertoi totuuden, Jeesus on.........

    Suomen turva on Jumala, kuten oli myös sodan aikana.

    Äänestä

Hanneksen testamentti

Sotaveteraani Hannes Hynösen haastattelu Askel-lehdessä jäi hänen viimeisekseen. Hän ajatteli, että suuri suosio vuosi sitten oli annettu siksi, että hän voi kertoa tärkeistä asioista. Hanneksen viesti suomalaisille oli selkeä: luottakaa Jumalaan ja opettakaa se luottamus myös lapsillenne. Hän uskoi, että jos usko on siemennetty lapsena, se pysyy.

Iloinen ja elämänmyönteinen 102-vuotias näytti elämänkokemuksellaan meille, että vaikeistakin ajoista on selvitty. Haastattelussa hän muistelee nuorena kuollutta veljeään, jonka lähtöhetkellä koko perhe sai ainutlaatuisesti kokea Jumalan läsnäolon. Sen jälkeen Hannes ei epäillyt, etteikö meillä olisi toinen elämä toisessa paikassa.

Hanneksen poika kertoi, että Askelen haastattelu luetaan isän hautajaisissa.

http://www.askellehti.fi/

Äänestä
  • Hienoa, että on Hanneksen kaltaisia veljiä. Kiitos Herralle!

    Äänestä

  • Voisko joku liittää tuon Askel-lehden haastattelun kokonaisuudessaan tähän. En viitsi ostaa näköislehteä koska minulla on työnantajan liittymä ja lehden joutuisi työnantaja mkasamaan.

    Äänestä

Mahtava persoona ja epäilemättä myös mainio sotilas. Kannattaisi persujenkin ottaa oppia ko. herran suoraselkäisyydestä. Ei pidä ruikuttaa vaan tehdä ja yrittää. Toinen samanlainen superukko oli Johan Venninen http://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/12/31/johan-venninen

Äänestä
  • Miten Nato veisi enempää Suomen itsenäisyyttä kuin EU on jo vienyt?

    Äänestä

  • mummo.sörssää.taas kirjoitti:

    Miten Nato veisi enempää Suomen itsenäisyyttä kuin EU on jo vienyt?

    Mummo on niin vasemmalla että on tippinut jo reunan yli ajat sitten.

    Äänestä

Ainakin tähän saakka laitalahkolaiset täällä ovat pitäneet pyhäkouluja "kolminaisuuden harhaopin", "sunnuntai-iljetyksen" ja "konstantiolaisen kristinopin saatanallisina hautomalaitoksina"

Onko taas kelkka kääntynyt?

Äänestä
  • Kamelisi ei taida osata kääntyä ja olet ajanut paskamontuun vai?

    Äänestä

  • kamelikuskille kirjoitti:

    Kamelisi ei taida osata kääntyä ja olet ajanut paskamontuun vai?

    Etkös kuitenkin usko kamelikuskien uskoon joten turhaan irvit.

    Äänestä

Iltahuuto.

http://www.iltalehti.fi/
"..Armas Ilvo, 95, esittää Veteraanin iltahuudon. Kun Armas Ilvo, 95, puhkeaa laulamaan Veteraanin iltahuutoa Iltalehden yleisölle sukulaistensa keittiössä Helsingissä, simolaisen poliisin ääni kaikuu yhtä jylhänä kuin Linnassa. Presidentti Sauli Niinistö kyynelehti kuunnellessaan Armaksen ja muiden veteraanien sydämestä pursuavaa esitystä itsenäisyyspäiväjuhlissa..."

https://www.youtube.com/watch?v=Kt9veXXIJIw
"..Olojuhlat 2013 Viestiveljet - Veteraanin iltahuuto.."

Äänestä
  • Koskettavaa. Ei mkään ihme, että presidenttimmekin sai kyyneleet silmiinsä. Se on meidän heidän lastensa siirrettävä tämä viesti taas lapsillemme.
    "Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
    Muistakaa, heille kallis ol' maa.
    Kertokaa lasten lapsille lauluin,
    Himmetä ei muistot koskaan saa! "

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hannes.on.Jumalan.luona kirjoitti:

"Kansan sydämet sulattanut sotaveteraani Hannes Hynönen paljasti elämänarvonsa viimeisessä haastattelussaan.
iime vuoden Linnan juhlissa koko Suomen tietoisuuteen noussut Hannes Hynönen olisi tammikuussa täyttänyt 103 vuotta. Hän menehtyi kuitenkin viime maanantaina kolmen viikon sairaalajakson jälkeen.

Päivää ennen sairaalaan joutumista Hynönen antoi Askel-lehdelle haastattelun. Sitä voi kuvailla hänen testamentikseen.

Suuri rakkaus

Sota-ajasta Hynönen ei halunnut puhua. Sen sijaan hän muisteli varhaisvuosiaan kymmenlapsisessa perheessä, kertoi nuoruudestaan ja elämänsä rakkauden, Toinin ensi kädenpuristuksesta.

- Jos hommaan jauhot, niin tuletko leipomaan leipää, Hannes kysyi.

- Suatanhan minä tullakin, Toini vastasi.

Siitä alkoi 65 vuotta kestänyt yhteinen taival.

Turva ja luottamus

Usko Jumalaan sävytti Hynösen elämää jo poikavuosista lähtien. Nuorena isänä hän piti pyhäkoulua omille ja naapurin lapsille.

- Tuntuu niin pahalta, kun pyhäkoulut vähenevät ja kouluista yritetään ruotia uskontoa pois, veteraani oli purkanut sydäntään presidentti Sauli Niinistölle.

- Kun usko pääsee lapselle sydämen turvaksi, siitä on vaikeuksien tullessa apua, eikä tarvitse tehdä pahoja itselle tai muille.

Tuoreen Askel-lehden haastattelu päättyy veteraanin testamenttiin, jossa hän toivoo Suomen liittyvän Natoon. Sotilasliiton ohessa hän sanoo luottavansa siihen, mitä Jumala sallii meille tapahtuvan.

- Luottakaa Jumalaan ja opettakaa se luottamus myös lapsillenne. Se on ainoa turva."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120320774368_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu