AKT:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Arto Sorvali kiistää luottamusmies Voitto Ketolan irtisanomisen.
MTV Uutisten tietojen mukaan Ketola olisi saanut potkut, kun hän otti kantaa matalapalkkaisten hoitajien puolesta MTV Uutisten haastattelussa.
Ketola itse kertoo, että potkuista ilmoitti AKT:n 1. varapuheenjohtaja Sorvali puhelimitse.
Sorvalin mukaan jotkut liiton ammattiosastot ovat kysyneet häneltä luottamusmies Ketolan esiintymisestä. Sorvalin mukaan tästä asiasta oltiin eilen yhteydessä luottamusmieheen, mutta mitään potkuja ei Ketolalle ole annettu.
Seuraamus edellyttää, että AKT:n hallitusta lähestytään kirjallisesti, johon Ketolalla on oikeus vastata.
Sorvalin mukaan hän ilmoitti Ketolalle, että tämä voi alkaa valmistautua vastineeseen.
Sorvalin mukaan AKT:n hallitus aikanaan päättää, onko luottamusmies rikkonut AKT:n sääntöjä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.