vastustaa maahanmuuttoa? Ei ainakaan persujen mielestä. Sillä persukannattajat ovat polttaneet jo monta mahdollista kohdetta. Onneksi etukäteen, ettei henkilövahinkoja ole vielä syntynyt.
Onko vastaanottokeskusten poltto oikea tapa
persut_pahanteossa
3465
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Äärioikeistolaiset persut ovatkin pahinta terrorismia mitä Suomesta löytyy. Ne pitäisi pistää kaikki lukkojen taa. Ja heti.
Kannattaa miettiä mitä kirjoittaa, ei persu ole mikään ääri missään suhteessa vaan suomalainen joka on pettynyt harjoittamaamme vasemmistolaiseen politiikkaan, meitä pettyneitä on paljon vaikka emme persuja olisikaan.
Viime vaaleissahan koko vasemmiston saalis oli luokkaa neljännes mutta silti he vaativat demokratian vastaisesti hoitamaan asioita vasemmistolaisittain.
Hallituksen pitää nyt ryhdistäytyä ja syrjäyttää kaikki epädemokraattiset vaikuttajat kuten ay liike joka kuvittelee olevansa Suomen hallitus!
Varsinainen asia jäi, tuo polttaminen on tyypillistä kommunismista toimintaa jossa vastustajat joko viedään saunan taakse tai piikkilankahäkkiin ja sen jälkeen omaisuus joko tuhotaan tai varastetaan riippuen siitä miten helposti se on hyödynnettävissä. Näinhän suuri komukoe eli NL toimi kommunismiin suunnatessaan.
"Kannattaa miettiä mitä kirjoittaa, ei persu ole mikään ääri missään suhteessa vaan suomalainen joka on pettynyt harjoittamaamme vasemmistolaiseen politiikkaan, meitä pettyneitä on paljon vaikka emme persuja olisikaan."
NL ei harjoita Suomessa 2 015 vastaanottokeskusten tuhoamista eikä varasta kansan sosiaaliturvaa. Porvarit sitä tekevät: SSS hallitus ryövää mummoilta leivän suusta. Persut tuhoavat kansan omaisuutta ja tuskin maksvat tuhoja. Taitaa olla oikeistolaisia muistakin puolueista.
Miksi Työläkeläinen tukee rakennusten tuhopolttoja? Se on hänelle ominaista. Hänhän tukee paljon raaempiakin väkivallan muotoja.
Nyt s.p voisit taas olla pari päivää selvinpäin jotta saisit tästä päivästä kiinni.
Ei tässä muut ole NL:a syyttäneet tuhopoltoista nyky Suomessa kuin sinä, sosiaaliturvan se tosin aikoinaan yritti varastaa joten siinä olet oikeassa. Onneksi meillä oli kuitenkin jääkärit ja suojeluskunta joten saimme sen torpattua ja vapaa Suomi sai jatkaa.
En edes sinun mieliksesi tue tuhopolttoja, enkä raakaakaan kommunistista väkivaltaa johon lienet mieltynyt Stalinismin tyyliin jotta saisitte vallan käsiinne ja ihmiset häkkiin.
Hallitus ei ryövää mitään vaikka pyrkiikin saattamaan talouden vankemmalle pohjalle kun se on päässyt lipsumaan liian vasemmistolaisen politiikan ansiosta hieman pieleen.
Nuo tuhoajat eivät ole muuta kuin huligaaneja ja pikkuterroristeja joita on ainakin aikoinaan löytynyt kommunismin vaiheilta.
Aijai. Verenhimo suussa, porvarilla on puussa. Persut heittelee polttopulloja. Verilahtari syyttää komuja, jopa ammoin kuolleita punakaartilaisia.
Mikä lääkitys ei ole kohdallaan Arvoisat Toverit ja Porvarit? Niin ja nyt kysyn sitä, että mihin Te Hyvät Toverit ja Porvarit olette viemässä Isänmaa Suomi-yhteisön kovassa MAMU-vihassanne, niin mihin todella? Oletteko Te Toveri JL tietoinen siitä asiasta, että Teidän Aatetoverit USA:ssa siis ns TEEKUTSULIIKE rs:n voimme todeta olevan pääasiallinen syyllinen siihen, että Ongelmat Islamilaisessa Maailmassa ovat suuret ja jopa niin suuret, että ihmiset haluavat suurin joukoin siirtyä sieltä pois kuten esimerkiksi Lähi-Itä rs:stä kaukomaille kuten esimerkiksi EU:n alueelle ja Suomeen? Niin ja miksi nyt ovat näreet ja aidan seipäät Islamistiasian kohdalla siten kuin tarinoin? Onko se asia liikaa pyydetty, että Te MAMU-vihaajat miettisitte ainakin vähän niitä syitä, että MIKSI todella ihmiset haluavat siirtyä suurin joukoin kotikonnuiltaan uusille ja samalla oudoille ja ehkä vähän vihamielisille maantieteellisille alueilla? Onko myös se asia liikaa pyydetty, että ainakin yrittäisitte MITÄ- ja MITEN-kysymysten lisäksi etsiä myös jonkinlaista vastausta MIKSI-kysymyksen siis SYY ja SEURAUS rs:ää? Niin ja mitenhän nyt käy SUOMI-valtion, kun nyt Porvarikapojen TOIVO- ja KORVA-remmi alkaa harjoittamaan erittäin kovan tason sosiaalipolitiikkaa periaatteella, että Porvaripomojen pitää ja täytyy saada määrätä täysin Palkkatyöväestön Vapaa-Aika, Työpalkka ja Työaika rs:n kuviot? Oletteko Te Toveri Työeläkeläinen ja samalla Teekutsuliikkeen asiamies myös valmis luopumaan ns. Loisimislisästä täysin talkooperiaatteella siis tehkäämme nyt PIENI- ja KESKISUURI-rakenteiden asiat siten, että ei oteta enää käyttöön liiketoimiasiassa ns Vaihtoehtoiskustannuksia? Tietääkö nyt Toveri ja Porvari ja samalla Teekutsuliikkeen asiamies Työeläkeläinen sitä, että mitä kaikkea voisi tarkoittaa ns. VAIHTOEHTOISKUSTANNUKSET niin mitä todella Hyvät ja Kunnian Arvoisat Porvarisluokan edushenkilöt?
Nyt Hyvät Toverit ja Porvarit pitää huomata se asia, että on olemassa VALTIOSOSIALISMI ja tämän alaosastot NATSIKOMUT siis Kansalliskommunismi, NATSISOSSUT siis Kansallissosialismi ja NATSIDEMARIT siis Kansallisdemokratismi. Meidän pitää vielä huomata se, että NEUVOSTOSOSIALISMI on toiselta nimeltään KANSALLISKOMMUNISMI. Jos me sitten liitämme Valtiososialismi rs:n alaosastoon Kansallissosialismi vielä sellaiset alaosastot kuten SATANISMUS ja SCHAMANISMUS rs:t, niin saamme aikaiseksi Saksalainen Sosialismi rs:n vielä siten kuin Puolue NSDAP eli Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei on Sosialismiasian erikseen määritellyt. Me voimme vielä todeta siten, että NL-NeuvostoVenäjä rs:n tapauksessa me voimme saada aikaan NL:n Teräsmiesaate eli Stalinismus rs:n siten, että liitämme Kansalliskommunismi rs:n yhteyteen ainakin Schamanismus ja Spiritualismus rs:t. Me voimme nyt kysyä vielä sitä asiaa, että mitä eroa me voimme löytää NL:n Sosialismin ja Natsi-Saksan Sosialismin välillä. Onko oikea vastus nyt se, että ei käytännössä yhtään mitään, sillä molemmat olivat myös Racsismus eli Rasismi ja Facsismus eli Fasismi rs:n läpitunkemia uskonnollisia aateryppäitä?
Työkkäri on taas unohtanut ottaa lääkkeensä ja harhat ovat alkaneet taas vaivaamaan. Näkee kommunisteja joka puun ja kirjoituksen takana.
No toivotaan näin itsenäisyyspäivän kunniaksi rauhaa hänen häiriintyneelle mielelleen.
Vain komuloinen voi nähdä persut jonain vaarana, heidän kun on itsensä vuoksi jotain keksittävä miksi heillä kaikki menee penkin alle.
Minä itse asiassa en näe komuloisia kuin vappuisin kun käyn katsomassa Puutorilla heidän kokoontumistaan marssille. Kovin ovat rivit harvoja vaikka nyt on houkuteltu mukaan muitakin.
Muina aikoina minulla ei ole aavistustakaan missä niitä voisi nähdä kun sellaista tarhaakaan ei vielä liene perustettu.
Mentaalipuolen lääkitystä eivät ole lääkärit vielä katsoneet tarpeelliseksi vaikka pariin muuhun vaivaan sitä jo joudunkin nauttimaan.
Kyllä se minusta on vaarallista jos jonkun puolueen kannattajat kulkevat polttamassa vastaanottokeskuksia. Ja se on sinusta ihan OK. Mitähän ne polttaa seuraavaksi? Kirkkoja ... kouluja ... No porvarithan on yleisesti sairaalloisen väkivaltaisia.
Kannattaisi tarkistuttaa lääkityksesi. Sillä kirjoitustesi tapa ja komupelon määrä on ylittänyt jo terveen mielen rajat. Loppuisi se jatkuva ahdistus.
Minä poltin kynttilöitä, olihan itsenäisyyspäivä!
Kyllä harhat kuuluvat vasemmalle sillä ilman niitä ei kukaan ryhdy kommunistiksi koska se perustuu pelkkään harhaluuloon!
Sipilä on nyt tyypillinen duunarin kusettaja. Juuri tästä syystä AY-liike tulee jyräämään Sipilän ja hallituksen maanrakoon. me suomalaiset duunarit ollaan yhteisessä rintamassa täysin 100% mukana. Onneksi Sipilällä nyt ei ole poliittista silmää nimeksikään ja siksi SIpilän tappio on täysin pomminvarma juttu.
2020 kukaan ei enää edes tiedä mikä tai missä Sipilä on.
Ay liikehän on lakko eli kapinaliike ja se on pantava kuriin jos se alkaa enemmistöhallituksen toimintaa haittaamaan.
Vasemmisto kokonaisuudessaan sai viime vaaleissa vain neljänneksen kannatuksen ja moni niistäkin tietää jotta olemme lirissä joten asiaa on alettava korjaamaan. Ay puoli sai jo ainakin 3 mahdollisuutta esittää kustannusten laskuun tarvittavia toimia vaan yhtäkään se ei pystynyt tuomaan esiin.
Koska työväki on noin surkeaa on jonkun toimittava ja se on eduskunta ja hallitus joiden tehtävänä on pitää Suomi pystyssä vai haluatko tänne jonkun investointipankkiirin asioita hoitamaan kuten Kreikassa kävi?
Te työläisen tollero osastolla ette näköjään ymmärrä missä mennään, onneksi sieltä löytyy fiksujakin vielä senkin jälkeen kun itse jäin eläkkeelle. Hävettää oikein teidän kaltaistenne esiintyminen, ette selviä edes alakoulun laskennosta sillä sielläkin opetettiin ainakin -50 luvun alussa yhteen ja vähennyslaskua jolla selviää jottei satasesta riitä maksaa kahta sataa. Lienee liian vaikeaa kommunistille tai niiden siipeilijöille.
Yritittehän te jo 1918 kapinaanne mutta turpiin tuli ja se vaivaa joitain vieläkin vaikka kaikki siitä hyötyivät, emme joutuneet komuvankilaan! Nyt te taas uhoatte samaa ja vielä 100 vuoden kuluttua parutte turpiin saamistanne. Kuika voitte olla noin tyhmiä ja näköalattomia?
Verenhimoinen "Työeläkeläinen" janoaa vihan vimmassa Kosolaa ja suojeluskuntatappajia suorittamaan uudelleen työläisten joukkomurhat. Arvelut hänen vampyyriluonteesta eivät ole tuulesta temmattuja. On enemmänkin luultavaa, että hän kykenee veripuheensa lunastamaan.
Se oli se suojeluskunta s.p Suomen pelastaja kun komuroistot naapurista yrittivät meistä tehdä joko vainaita tai siperialaisia vainaita. Heitä pitää kiittää siitä palveluksesta jonka he meille tekivät.
Jos kommunisteihin olisi edes joskus voinut luottaa jotta he toimivat demokratian säännöin niin tuskin kukaan olisi edes perustanut suojeluskuntia vaan itsepähän ne aikaan saitte.
Pelastivathan s.p suojeluskunnat sinutkin sekä vanhempasi joutumasta komudiktatuurin armoille, neuvostokomuthan lahtasivat suurimman osan suomikomuista jotka olivat paenneet Karjalaan rajan taakse 1918 kapinansa jälkeen. Auvoista se vissiin oli saada henkensä lähdetys oikeaoppiselta komuloiselta niskalaukauksella.
Oikeaan osuit!
Sinähän se s.p olet se joka joukkomurhia ajaa takaa! Minä en liene niitä edes maininnut aiemmin ja nytkin vain vastauksena sinun yllytykseesi.
Eikö s.p kommunisti voi käsitellä asiaa asiallisesti? Vaan kun hän näkee olevansa väärässä alkaa nimittelemään ja heittämään jaskaa muiden silmille parhaan kykynsä mukaan.
Eikö tässä olisi syytä puhua asioista, joskin onhan jokainen meistä asia mutta kuitenkin vähemmän arvoinen kuin kansa joka nyt on pulassa ja joka pitää ohjata oikealle tielle aiemmin valitun osoittauduttua vääräksi.
Onko tuo siilipuolustus ainoa johon sinä s.p pystyt? Miksi et osallistu keskusteluun SKP:n ja kommunismin tiimoilta jos keskustelun avaus on realismin tasolta, siltä jollaiselta se ainakin sivullisesta näyttää.
Jos te haluatte lisätä kommunismin kannatusta niin niitä sivullisiahan teidän pitää pyrkiä aatteenne erinomaisuudesta vakuuttamaan. Ne tupailloissa istujat ovat jo asiaansa sitoutuneet, ainakin ovat sitä miettimässä, sen sijaan kuin ne jotka vielä ulkona epäilevät eivät oikein saa sinunkaan sepustuksistasi tolkkua tällä menolla.
Työkkäri on jo niin sekaisin, että ei pysty tajuamaan edes avauksen aihetta.
"Komuloisten" pelko ja suoranainen viha pursuaa jo niin, ettei hän pysty muista aiheista edes kirjoittamaan. Vain ihmiskuona yms. juttujaan, joihin vain hän itse tekee päivityksiä.
Harva mielisairas pystyykään omaa sairauttaan huomaamaan saati tunnustamaan.
Säälittävä ja katkera vanhus.
Avaajalta lienee itseltään uupunut ymmärrys siitä mitä kirjoittaa.
Totuushan on se, että kommunistit ovat osoittautuneet ihmiskuonaksi jo moneen otteeseen. He ovat aina olleet väkivalloin valtaansa tukemassa ja ihmishenki ei ole niissä talkoissa onnlut sentinkään arvoinen.
Minä en ole sekaisin mutta ne jotka kommunismiin tukeutuvat ovat, sillä he eivät ole vielä kertakaan antaneet vastausta siihen missä kommunismi on saanut aikaan edes köyhän Suomen verran hyvinvointia kansalle noin keskimäärin? Monesti olen kysynyt vaan kukaan ei ole kyennyt vastaamaan joten vastaa sinä "työkkärin_harhat"! Kerro myös miksi kannattaa jatkaa opin selityksiä ja lähetyssaarnaamista missään eikä koskaan ole saatu reaalisia hyviä tuloksia?
Missä on sinun reaaliset hyvät tuloksesi palstakirjoituksillasi? Vaikka olet täällä jo vuosikausia hoitanut sairauttasi haukkumalla muita ihmisiä kuonaksi niin et ole yhtään parantunut!
Miksi sinun kannattaa jatkaa kapitalismin ihannointia vaikka se vaan pahentaa sairautesi oireita ja on myös koko maailman pahin köyhien ja pahoinvoinnin lisääjä?
Ja et vieläkään pystynyt vastaamaan avauksen kysymykseen. Mikä todistaa hyvin mielisairautesi laajuuden.
Seuraavaksi me poltetaan alakoulut. Sillä siellähän opetetaan suvaitsevaisuutta ja muuta tarpeetonta.
Sitten pistetään kaikki bussit tuleen. Sillä niillähän kulkee kaiken maailman työttömät, mamut ja muut luuserit. Ja usein kuskin pukillakin istuu joku mutiainen.
Palaakohan leikkikoulut yhtä hyvin kuin vastaanottokeskukset?
Naapurissa olis sellainen ja siellä käy jotain mutiksiakin.
Hyvin ne palaa. Ja kuivaa porukkaa kaikki.
Seuraavaksi palaa persujen puoluetoimistot. Sitä saa mitä tilaa.
Työeläkeläinen liputtaa avoimesti pakolaiskeskusten polttamisen puolesta ja työläisten laittamisesta keskitysleireille. Hän ei ehkä itse ole tekijä muttaa antaa täyden tukensa persuväkivallalle. Täten hänestä tulee halla-aholainen väkivaltaan kiihottaja. Yllättäen hän tukee Stalinia, kun NL:ssa tapatettiin kommunisteja. Työkkärillä on aina viesteissään verenmaku suussa.
Persut toimivat ISIKSEN terroristien tukena levittämällä terrorismia Suomessa. Puuttuu vain murhat. Polttokuolemauhkia on esiintynyt.
Omituista, että työstä eläkkeellä oleva Työeläkeläinen usuttaa persuja työläisten kimppuun. Vai onko hän Halla-ahon suora alainen progandistitrollina.
On
Loppuiko persuilla puhti? Ei yhtään ilmoitusta rakennusten polttamista mediassa. Lopettiko ne isisläisen terrorismin vai vain lepäilevät.
Persut toistaa vaan historiaa.
Natsitkin haalivat aikoinaan "alempirotuisia" omiin suojiinsa ja polttivat ne sitten. Kuten persut nyt. Persut eivät vaan ole tyytyneet pelkkien mamujen polttoon, vaan polttavat koko rakennuksen.
Persut ovat isisläisiä rikollisia. Tuhoavat yhteiskunnan omaisuutta. Toimivat hallituksessa ammattiliittojen nujertamiseksi. Persut tulisi karkottaa ISIKSEN valta-alueelle omiensa joukkoon.
Perussuomalaisuus on kaikkien muiden vastustamista. Ja kaikin mahdollisin keinoin. Laillisin tai laittomin. Kunhan saa vastustaa ja leikata työväen tai heikoimpien etuja.
Persujen mukaan yhteiskunnan omaisuuden tuhoaminen on oikein. Hehän tukevat myös yhteískunnan omaisuuden varastamista. Ovat kuulemma suu vinossa, kun asevarkaita tuomittiin sodan jälkeen.
Persuissa riittää barbaarisen kulttuurin ihannointia.