Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen. sillä en toteuta sitä mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen. Room. 7:15.
Turmiollisin paha, minkä käärme istutti meidän luontoomme oli se luulo, että me itse kykenisimme auttamaan ja vapahtamaan itsemme. Sen sanat: »Te tulette niin kuin Jumala», juurtuivat syvään, jättivät syvät jäljet luontoomme, nim. ylpeyden ja tuon vaarallisen luulon, että meillä itsessämme olisi voimaa vastustaa pahaa ja tehdä hyvää. »Vapaa tahto» siinä mielessä on unelma josta suruttomuus ja epätoivo johtuvat. Jospa vain herännyt sielu tulisi vakuutetuksi siitä, ettei se mitään voi, että vapaan tahdon hän on kadottanut. Että hän on synnin alle myyty. Silloin hän saisi lohdutuksen Kristuksessa, luopuisi itselunastuksen työstä ja heittäytyisi Jeesuksen jalkain juureen, Jeesuksen armoille.
Mutta sielu saa yhä vain kuulla: »Sinä et ole vielä oikein koettanut, et ole vielä oikein voimiasi ponnistellut. Et ole tarpeeksi valvonut, rukoillut ja kilvoitellut. Huomenna teet sen paremmin.» Ja niin menee päivä toisensa jälkeen hänen aina vain epäonnistuessa. Ja kuitenkin - yhä uudelleen kuuluu: »Et ole vieläkään oikein koettanut, et ole ollut tarpeeksi vakava, et syntiä vielä tarpeeksi kauhistu. Huomenna teet sen paremmin.»
Sielu raukka ei käsitä sitä, että juuri tämä ei ole sen vallassa. Se ei voikaan olla oikein vakava ja vilpitön. Se ei voikaan kauhistua syntiään, valvoa, rukoilla ja kilvoitella. Sen voimassa ei ole edes ajatusten hillitseminen. emmehän edes osaa ajatella niin kuin tulisi. Me olemme kokonaan kadotettuja syntisiä. Kristuksen täytyy tehdä kaikki. Hänen täytyy vapahtaa se, mikä kadonnut oli.
Paavali sanoo: »Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaiseksi.» Myyty synnin alaiseksi, aivan niin kuin orja on herralleen ja taas hän sanoo: »Minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen.» Missä siis vapaa tahto on?
Moni on ihmetellyt, minkä takia Luther niin kiivaasti taistelee vapaan tahdon oppia vastaan. Mutta siinä on syynsä, vaikkapa Kristus olisi sata kertaa kuollut meidän edestämme, ja vaikka se olisi miten ihanasti tahansa meille julistettu, niin ei meillä siitä kaikesta ole mitään hyötyä tämän harhaopin tähden, koska sen mukaan meillä itsellämme muka olisi voimaa tehdä mitä hyvää vain tahdomme. Kun herännyt sielu ainoastaan tätä itsessään kaipaa, on kaikki saarna Kristuksesta turha. Hän ei voi uskoa. Sillä jos hänellä on voimaa tehdä, mitä hänen tulee tehdä, eikä sitä tee, niin eihän hän silloin kykene armoa omistamaan.
Meidän tulee siis tässä painaa mieleemme tämä totuus: »En toteuta sitä, mitä halu on vaan mitä vihaan, sitä minä teen.» Emmepä vielä sittenkään, kun Kristus on meidät uskon kautta »totisesti vapaiksi» tehnyt synnin ja perkeleen vallasta, kykene tekemään kaikkea sitä hyvää, jota tahdomme, sillä Kristus pidättää tämän itselleen, eikä jätä sitä meille, meidän käytettäväksemme mielemme mukaan.
Juuri ne, jotka ovat kääntyneet saatanan vallasta Jumalan tykö ja ovat Pojan kautta totisesti vapaat, vaikeroivat ja valittavatkin enimmin kurjaa voimattomuuttaan, kun Herra jättää heidät kiusauksen hetkellä. He itkevät, kilvoittelevat, rukoilevat ja huutavat Jumalalta apua, mutta kaikki näyttää turhalta. He ovat epäilykseen joutumaisillaan. Missä on vapaa tahto? Miksi he eivät ole hurskaita, puhtaita? Jos heillä itsellään on voimaa hyvän tekemiseen, niin mitä he sitten valittavat, vaikeroivat ja rukoilevat? Voisivathan silloin vain luopua pahasta, olla vahvat ja iloiset. jos he rukouksen avulla voivat kaikki voittaa, miksi he siis ovat epätoivossa?
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor12-6.html
Turmiollisin paha, minkä käärme istutti meidän luontoomme oli se luulo, että me itse kykenisimme auttamaan ja vapahtamaan itsemme. Sen sanat: »Te tulette niin kuin Jumala», juurtuivat syvään, jättivät syvät jäljet luontoomme, nim. ylpeyden ja tuon vaarallisen luulon, että meillä itsessämme olisi voimaa vastustaa pahaa ja tehdä hyvää. »Vapaa tahto» siinä mielessä on unelma josta suruttomuus ja epätoivo johtuvat. Jospa vain herännyt sielu tulisi vakuutetuksi siitä, ettei se mitään voi, että vapaan tahdon hän on kadottanut. Että hän on synnin alle myyty. Silloin hän saisi lohdutuksen Kristuksessa, luopuisi itselunastuksen työstä ja heittäytyisi Jeesuksen jalkain juureen, Jeesuksen armoille.
Mutta sielu saa yhä vain kuulla: »Sinä et ole vielä oikein koettanut, et ole vielä oikein voimiasi ponnistellut. Et ole tarpeeksi valvonut, rukoillut ja kilvoitellut. Huomenna teet sen paremmin.» Ja niin menee päivä toisensa jälkeen hänen aina vain epäonnistuessa. Ja kuitenkin - yhä uudelleen kuuluu: »Et ole vieläkään oikein koettanut, et ole ollut tarpeeksi vakava, et syntiä vielä tarpeeksi kauhistu. Huomenna teet sen paremmin.»
Sielu raukka ei käsitä sitä, että juuri tämä ei ole sen vallassa. Se ei voikaan olla oikein vakava ja vilpitön. Se ei voikaan kauhistua syntiään, valvoa, rukoilla ja kilvoitella. Sen voimassa ei ole edes ajatusten hillitseminen. emmehän edes osaa ajatella niin kuin tulisi. Me olemme kokonaan kadotettuja syntisiä. Kristuksen täytyy tehdä kaikki. Hänen täytyy vapahtaa se, mikä kadonnut oli.
Paavali sanoo: »Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaiseksi.» Myyty synnin alaiseksi, aivan niin kuin orja on herralleen ja taas hän sanoo: »Minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä vihaan, sitä minä teen.» Missä siis vapaa tahto on?
Moni on ihmetellyt, minkä takia Luther niin kiivaasti taistelee vapaan tahdon oppia vastaan. Mutta siinä on syynsä, vaikkapa Kristus olisi sata kertaa kuollut meidän edestämme, ja vaikka se olisi miten ihanasti tahansa meille julistettu, niin ei meillä siitä kaikesta ole mitään hyötyä tämän harhaopin tähden, koska sen mukaan meillä itsellämme muka olisi voimaa tehdä mitä hyvää vain tahdomme. Kun herännyt sielu ainoastaan tätä itsessään kaipaa, on kaikki saarna Kristuksesta turha. Hän ei voi uskoa. Sillä jos hänellä on voimaa tehdä, mitä hänen tulee tehdä, eikä sitä tee, niin eihän hän silloin kykene armoa omistamaan.
Meidän tulee siis tässä painaa mieleemme tämä totuus: »En toteuta sitä, mitä halu on vaan mitä vihaan, sitä minä teen.» Emmepä vielä sittenkään, kun Kristus on meidät uskon kautta »totisesti vapaiksi» tehnyt synnin ja perkeleen vallasta, kykene tekemään kaikkea sitä hyvää, jota tahdomme, sillä Kristus pidättää tämän itselleen, eikä jätä sitä meille, meidän käytettäväksemme mielemme mukaan.
Juuri ne, jotka ovat kääntyneet saatanan vallasta Jumalan tykö ja ovat Pojan kautta totisesti vapaat, vaikeroivat ja valittavatkin enimmin kurjaa voimattomuuttaan, kun Herra jättää heidät kiusauksen hetkellä. He itkevät, kilvoittelevat, rukoilevat ja huutavat Jumalalta apua, mutta kaikki näyttää turhalta. He ovat epäilykseen joutumaisillaan. Missä on vapaa tahto? Miksi he eivät ole hurskaita, puhtaita? Jos heillä itsellään on voimaa hyvän tekemiseen, niin mitä he sitten valittavat, vaikeroivat ja rukoilevat? Voisivathan silloin vain luopua pahasta, olla vahvat ja iloiset. jos he rukouksen avulla voivat kaikki voittaa, miksi he siis ovat epätoivossa?
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor12-6.html
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mutta Daavidin psalmit ja kaikkien pyhien valitukset todistavat, ettei ihmisellä enää ole vapaata tahtoa, eikä kykyä toteuttaa sitä hyvää mitä tahtoo. Pietari olisi kyllä tahtonut olla vahva. Hän vakuutti ja näyttikin jonkin aikaa yrttitarhassa olevansa vahva, mutta naisen kysymyksen johdosta hän surkeasti lankesi. Silloin hän meni pois ja itki katkerasti. Hän sai kokea, että voimaa hyvän tekemiseen hänellä ei ollut.
Paavali rukoilee kolme kertaa vapautumista »pistimestä lihassaan», mutta turhaan. Silloin oppii hän tuon salaisuuden: »Kun olen heikko, silloin olen väkevä.» Ei, vapaa tahto on enää vain unelma paratiisin päiviltä. Siitä ajasta asti, jolloin Aadam sitä väärin käytti, ei ihmisellä ole enää sitä ollut.
Siitä saakka on ihminen ollut armonkerjäläinen, jonka täytyy Jumalalta kerjätä vähinkin voimanerä. Ja kun hänen täytyy kerjätä, niin hän ei voi sitä ottaa, ennen kuin se hänelle annetaan. Jos Herra meidät jättää, niin me syöksymme aina vain kadotusta kohden. Sellainen on ihminen Aadamin lankeemuksen jälkeen.
Luomiskertomus ei ole muuta kuin tarina. Näin ollen, ei ole tapahtunut mitään Syntiinlankeemustakaan. Eräs muinaiskansoista vain selitti pahan syntyä noin.
Loputon kieriskely synnintunnossa ja ihmisen syyttäminen inhimillisyydestä on sairasta.
Nyt on kaksisuuntaisella maaninen vaihe päällä.
Terveempi ymmärtäisi, että ateismi ei ole palstan aihetta.
Sinun kannattaa olla varovainen, ettet vahingossa laita johonkin ketjuun väärään paikkaan aamenia! Siitäkös soppa syntyisi...
"Paavali rukoilee kolme kertaa vapautumista »pistimestä lihassaan», mutta turhaan. Silloin oppii hän tuon salaisuuden: »Kun olen heikko, silloin olen väkevä.».."
Hyvän työn tekemisessä evakeliumin kaikella lailla ja yksittäin Jumalan antamilla ominaisuuksilla aina armolahjoihin asti kohdallamme yksin armota teen työtäni keskellämme Hänelle ja meille.
Meillä monella lähellä heraa olevilla on tämä "pistin lihassa" niin minullakin muistuttamassa olemassa olostani pelastuneena yksin armosta palvelemaan Jumalaani alati muistuttaen toivon kuitenkin olevan päällimäisenä.
Kipumme ja kipuilumme muistuttaa alati että voimme toimia Hänen antamin valtuuksin vaikka rinnala kehossamme on kipua, niin henkistä kuin ruumiillistakin, Eikä tämä vähennä suhtautumista evankeliumin auttavan työn loppuun saattamiseen ainkaan kohdaltani.
Sipilän hallituksen saldo:Jo 8 päätöstä peruttu. Suomelle jää vain YK-myönteisyys Israelin vastaisuuksineen.
Mistä aloitus kertoo?