Autokamerat

Onko autokamera ajossa? Itse ole kohta vuoden verran käyttänyt S-Vision Compact C6 HD -kameraa. Motonetistä ostettu halpa ja hyvä peli toistaiseksi ollut.

Ajattelin päivittää jossain vaiheessa Full HD -kameraan ja vetää sähköt sulakeboksin kautta. Toistaiseksi on ollut tupakansytyttimessä kiinni.

Minkälaisia kokemuksia ollut? Onko tallentunut mitään mielenkiintoista? Itselläni syksyllä tarttui tietä omistanut iso uroshirvi, joka vasta tööttäilyn jälkeen jolkotteli matkoihinsa. Lisäksi muutamia kanssa-autoilijoiden perseilyitä tallentunut, mutta ei mitään ihmeempää.
2148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on kaksi edessä ja yksi takana, ollut jo 4 vuotta. juuri kun vaihdoin autoa, ostin myös uudet kamerat.

ainakin 2 sakkoa olen saanut aikaiseksi, kun olen laittanut videot youtupeen.

1Äänestä

Kaikenlaista on tallentunut. Muutama kolari ja ylileveitä kuljetuksia.
Olen turhaan etsinyt kameraan päivitystä, kun se antaa koko ajan väärän kuukauden. Siis ohjelmavika kyseessä.
Hankala käyttää pienten nappuloiden takia. Kohta menee roskiin.

Kiinasta tilaamani halpa kamera toimii paremmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ActionGo kirjoitti:

Onko autokamera ajossa? Itse ole kohta vuoden verran käyttänyt S-Vision Compact C6 HD -kameraa. Motonetistä ostettu halpa ja hyvä peli toistaiseksi ollut.

Ajattelin päivittää jossain vaiheessa Full HD -kameraan ja vetää sähköt sulakeboksin kautta. Toistaiseksi on ollut tupakansytyttimessä kiinni.

Minkälaisia kokemuksia ollut? Onko tallentunut mitään mielenkiintoista? Itselläni syksyllä tarttui tietä omistanut iso uroshirvi, joka vasta tööttäilyn jälkeen jolkotteli matkoihinsa. Lisäksi muutamia kanssa-autoilijoiden perseilyitä tallentunut, mutta ei mitään ihmeempää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu