Tässä on selvällä tekstillä miten Virossa aloitetaan aivopesu suvaitsevaisuus-kampanjalla ja millä 'uhkakuvilla' hallitusta on uhkailtu. Seuraavaksi voimme seurata sivusta ja rukoilla ettei Viron kansa alistuisi :(
Ulkoministeriön kauppakamari kehottaa hallitusta mainostamaan suvaitsevaisuutta
03.12.2015, 09:06
Viron ulkoministeriö (FICE) on lähettänyt vahvasanaisen kirjeen Viron hallitukselle, missä sanotaan että hallituksen on lisättävä ponnistuksia rohkaistaakseen monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta Virossa, koska muuten heidän kykynsä houkutella tietotaitoa talouden kasvua varten heikkenee.
Allekirjoittajat kertovat äskettäisistä tapahtumista missä värilliset ihmiset ovat kohdanneet verbaalista ja fyysistä vainoa ja kehottaa hallitusta toimenpiteisiin, joiden avulla ulkomaalaisten hyväksyntä lisääntyy ja vähemmistöryhmiä suojellaan.
Kirjeessä sanotaan ettei senkaltaisia tekoja tuomitsevia julkisia kannanottoja ole ollut riittävästi, miten se on johtanut äärisuuntien leviämiseen, jotka pilaavat Viron maineen.
"Demokraattisen yhteiskunnan johto ei saa pysyä hiljaa, neutraalina tai toimettomana kun edellämainitut ihmisoikeuksia rikkovat solvaukset alkavat levittämään suvaitsemattomuutta laajalle."
"Tarvitaan kattava opetus suvaitsevaisuuden ja monikulttuurisuuden tärkeydestä, sekä agressiivinen sitoutuminen vähemmistöryhmien lailliseen suojeluun, mikäli Viro haluaa pysyä ulkomaisten sijoitusten, työntekijöiden, opiskelijoiden, diplomaattien ja sotilasjoukkojen kohdemaana", kirje jatkaa.
FICE ja kauppakamari on myös sitä mieltä että "Valtion vahva sitoutuminen muuttaa sukupolven asenteita, jolloin jokainen virolainen osoittaa myötätunnon ja empatian arvoja, ja kuinka se tulee auttamaan Viron kansainvälistä mainetta ja johtamista. Olkoon imagomme "i-Suvaitsevaisuus" kymmenen vuoden kuluttua tämänpäiväisten toimenpiteiden tuloksena."
Ministeri - Otamme kirjeen erittäin vakasti
Työministeri Liisa Oviir kommentoi että suvaitsemattomuuden ja syrjinnän kasvua yhteiskunnassa on hoidettava kaikella vakavuudella.
"Jos meille tärkeiden kohdemaiden edeustajat eivät harkitse arvokasta yhteistyötä Viron kanssa, silloin menetystä ei voida mitata GPD:n tai lähtevien ihmisten määrän avulla. Se olisi moraalin ja ihmisarvon menetys. Virolle tulisi erittäin vaikeaksi pysyä kilpailevana ja kansainvälisenä mikäli maa ei houkuttelisi uusia sijoituksia."
Toimintasuunnitelma
Kirjeessä ulkoministeriö suosittelee hallitusta pohtimaan seuraavaa:
Välittömästi
1.Julkisia tiedotteita hallituksen ja parlamentin eri edustajilta missä suvaitsemattomuus tuomitaan.
2.Voimakas mediakampanja missä kansalle tehdään selväksi miten suvaitsemattomuus on uhka Viron imagolle ja kyvylle houkutella tietotaitoa talouden kasvun lisäämiseksi.
Lyhyellä aikavälillä:
1.Julkisen sektorin tiedotteita missä ylistetään monikulttuurisuutta ja häpäistään suvaitsemattomuus.
2.Kaikille työnantajille annetaan mahdollisuus saada valtion hyväksymää monikulttuurisuusopetusta, jonka avulla monikulttuurisuuden tärkeyttä voidaan painottaa työpaikoilla.
3.Valtion kustantama strategia missä tuetaan monikulttuurisuuden kampanjoita, konferensseja ja opetuksia yrityksille ja opettajille seuraavaa vuotta varten. (eli ilmeisesti 2016)
4.Keeleinspektsioonin vaatimusten tarkastaminen tietyillä sektoreilla ja työaloilla, äskettäin saapuneiden ulkomaisten työntekijöiden ja opiskelijoiden takia, jotta heille annetaan mahdollisuus myötävaikuttaa talouteen samalla kun sopeutuvat maahan.
Pitkällä aikavälillä:
1.Laaja opetusohjelma monikulttuurisuudesta, joka sisällytetään Viron kansallisiin opetussuunnitelmiin.
2.Lainsäädännön tarkastus jotta kansalaisia, työntekijöitä ja oppilaita suojellaan syrjinnältä
http://balticbusinessnews.com/article/2015/12/3/foreign-chambers-of-commerce-urge-estonian-gov-t-to-promote-tolerance
http://mvlehti.net/2015/12/06/viron-hallitus-sai-toimintaohjeet/
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=13290.0
"sotilasjoukkojen kohdemaana"
Kiristävät Viroa myös NATO-joukoilla. Viro teki virheen liittyessään EU:hun.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Voivoi sentään. Suvaitsevaisuuteen ei auta muu, kuin raha. Ja Suomessa sitä riittää maahanmuuttajillekin paremmin, kuin Virossa. Me voitamme tässä asiassa, mamut arvostavat meitä!
Ahmed-ahne, tässä on pojat rahaa pelissä:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120620790478_uu.shtml
" hallituksen on lisättävä ponnistuksia rohkaistaakseen monikulttuurisuutta ja suvaitsevaisuutta Virossa"
Monikultuurisuus = islam ja isis
suvaitsevaisuus = homot, pedarit, transut, femakot, viherterroristit sun muut pervot.
Samaa toimintasuunnitelmaa toteutetaan Suomessa.
Kansaa aivopestään joka tuutin täydeltä.
5-10 vuoden päästä saadaan lukea mv-lehdestä että koulussa suvaitsevaisuus kasvatuksen saanut teinityttö joukkoraiskattiin Virossa. Epäiltyinä 5 mustaa miestä.
Tarkoitit varmaan 5-10 kuukauden?
Höpsistä, Viro voi nyt välttää kaikki Suomen tekemät virheet jotka me vältimme tekemästä Ruotsin esimerkin varoittamina kun he seurasivat millainen sekasotku etelämpänä haittamaahanmuutosta seurasi.
Ei Virossa ketään raiskata mamujen toimesta, kaikki menee siellä ihan hyvin.