Vaalipeli koitui silloinkin kohtalokkaaksi. Katainen kokoomuksen puhemiehenä kosiskeli laajaa äänestäjäkuntaa, eli lupasi hoitajille ja naisvaltaisille koulutetuille naisille ennen vaaleja roimat palkankorotukset. Valtaan päästyään lupaus ei pitänyt, ja ajauduttiin liittokierrokselle. LaitinePesola oli silloinen Tehyn nokkamies ja alkoi lakkoilut, sairaaloista oltiin jo siirtämässä potilaita Ruotsiinkin ja kovien taistelujen kautta hoitajille nostettiin palkkoja. No tietysti kaikki muutkin ammattiryhämät vaativat vastaavia korotuksia, ja niin peli oli selvä.
Tuosta lakkoilusta, syynä Kataisen katteettoman lupauksen, palkat nousivat.
Mitä siinä voitettiin, oli hintojen nousu kautta linjan, ja ostovoima pysyi ennallaan, eli lopputulos 1-0.
Vanhasen kakkoshallitus epäonnistui totaalisesti ja EU talouskommisaari Olli Rheenin johdalla Euroopan talous oli ongelmainen ja etenkin Kreikan talous konkurssin partaalla. Vanhanen ja Katainen aloittivat Kreikan tukemisen, Keskustan Lehtomäki vaatii maaseuduille pienpuhdistamoita haja-asutusaluille ja ihmiset monet investoivat ""turhaan "" koska laki jäi jonnekkin. Mm.nykyisellä päämisteri Sipilällä, puhuttiin olevan yritys joka valmisti kyseistä pien likapuhdistamoa.
Hallituksen loppumetreillä Suomen talous oli todella huonolla tolalla, ja tilanne oli kaaoottinen. Seuraavissa vaaleissa keskustan kannatus romahti pohjalukemiin. Soini ei hyvästä vaalituloksesta lähtenyt silloiseen hallitukseen, sillä hän tietoisena kehnoista talousluvuista, jättäytyi pois, sillä hallitukseen mukaan lähteminen olisi ollut kuin omaan jalkaan ampumista.
Seuraavaksi SDP Kokoomuksen johdalla lähti mukaan, vaikka asetelma oli todella vaikea ja hallitusneuvottelut vieläkin vaikeammat. Perustettiin kuuden puolueen hallitus, johon jäi selvä porvari enemmistö, ja se oli huono juttu vasemmisto puolueille, sillä heidän oli vaikeaa, miltei mahdotonta saada läpi omanlaistansa politiikkaa, joka on yhteiskunnan ja kansalaisten kannalta hyvää, sekä oikeudenmukaista politiikkaa, joka ymmärtää pienyrittäjät, yrittäjät, unohtamatta kaikkein huonoimassa olevien toimeentulon mahdollisuuksia, ja työnsaajien hyvinvointia.
Tässä pieni muotoinen historiikki.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä. Näin se meni. SDP on vastuullinen ja nyt kun kansa ymmärtäisi myös sen. Ja saataisiin pääministeri puolueeksi SDP, sillä talous olisi pelastettava. On monta tapaa hoitaa taloutta. Ja politikasta riippuu kenen kukkarolla käydään. SDP pitää huolta heikommista, huolehtien myös pieni ja keskituloisten toimeentulosta ja työssä jaksamisesta.
Yhteiskunnan talouden kannalta nykyisen hallituksen toimet vie ojasta aallikkoon. ja työttömyys lisääntyy köyhyyden kasvaessa, josta kärsii kotimaiset yritykset ja kotimaamme.