STALKIN UHRI PUHUU

Luulen että olen asianomainen?

Vuosia kestänyt stalkkaus.

Niin tuo anteeksianto. Se nyt jokapäivä hankaloituu. Ellei ole jo ihan mahdotonta.

Saanen selittää: Viime asunnossa kun menin rikki. Loma lapseni kanssa. Kesti sen yhden päivän. Raiskattiin silloin ja miten se nyt meni. Sitten ne aikaisemmat asiat. Lapseni myrkytys 2x. Vai oliko se ripuli ja oksennuslääke? Kun keskellä yötä teidän takia 7 vuotias pikku tyttö alkaa ripuloimaan ja oksentamaan rajusti yhtäkkiä. Itkee siinä sitten. Lapsettomat eivät toki tätä ymmärrä mutta jokainen vanhempi joka täällä on paikalla tajuaa tässä jotain. Että on menty liian pitkälle.

Tässä vain osa.

Miten voitta nyt olettaa anteeksi antoa kun itkut on suurimmaksi osaksi itketty ja ihminen on jo ehtinyt kivettyä? Tappamallako minut henkisesti uudestaan? Kuinka monesti? Se on jo niin tuttua ettei mikään henkisesti tappaminen enään saa minua alkuvaiheeseen enään. Se raja on ylitetty. Jos ymmärtämättä asian? Ei paluuta enään ole. Se herkkyys on mennyttä.

Lapseni kanssa olen etääntynyt. Tapaamiset meni. Teittä selväksi. Taistelin vuosia oikeudessa tapaamisoikeudesta ja luovuin niistä yhdessä yössä teidän takia.

Itse en näe enään muuta ulospääsyä kuin että SIKA kuolee joulupöytään.

Niin ja se kun muutin. Heti kalanhajupommit olohuoneeseen ja muu teki selväksi että meno jatkuu.

En jaksa edes pienimmistä jauhaa.

Eiköhän se veri ole teidän käsissänne ja jos elämää kuoleman jälkeen niin lupaan piinata teitä ikuisuuden. Vaikka myymällä sieluni saatanalle tai kenelle hyvänsä.

En ikinä unohda sitä naurua 2013. Ilmeisesti lapsettomia ihmisiä. Mitähän silloinkin 5-6v lapsi oli tehnyt pahaa että piti käyttäytyä sillalailla. Nyt teillä joillain on lapsia. Miltä tuntuisi jos lapsenne "sinne" vähän sädettä ja vähän myrkkyjä ruokaan.

Mitä te OIKEEN TEKISITTÄ? Antaisitteko ikinä anteeksi?!