Poliisi on saamassa tarpeekseen matuista

Poliisi MV:lle: Ihan hyvä tuo teidän lehti….

Haluaisin kuitenkin hieman kertoa siunatun yksi, tai jopa kaksikin asiaa...

En ajatellut kirjoittavani teille, mutta kun huomasin tuolla keskustelupalstoilla että teitä on syytetty valehtelusta tai provosoinnista, niin mielenkiintoni sai tutkimaan julkaisuanne tarkemmin. Myös tuolla meidän poliisien FB-ryhmässä on ollut tästä julkaisustanne silloin tällöin jotain juttua.

Mutta asiaan. Lueskelin pintapuolisesti nämä maahanmuuttajiin, tai pakolaisia koskevat uutisenne. Ihan hyvä. Pakko on mainita, jonka takia aloinkin kirjoittamaan teille, että eihän tuossa ole kuin jäävuoren huippu. Valehtelua ja provosointia noissa jutuissa on maksimissaan se, ettei kaikkea todellakaan ole kerrottu. Siitä tuskin teitä voi syyttää.

Totuus on niin paljon karumpi ja laajuudeltaan isompi, että on todellakin parempi, ettei kaikkea kerrota julkisuuteen. Toimin kenttäjohtajana, ja olen joutunut valitettavasti näkemään kohta tarpeeksi tätä näytöstä josta aion sanoa itseni irti.

Me emme voi asioille mitään, ja se on rankkaa kun päätökset ja käskyt tulevat ylhäältä. Kädet on sidotut.

Hyvää jatkoa sinne teille.


--------------------------------------------------------------------
MV-toimitus näki parhaakseen julkaista tämän kirjoituksen
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Suomi-pulassa kirjoitti:

Poliisi MV:lle: Ihan hyvä tuo teidän lehti….

Haluaisin kuitenkin hieman kertoa siunatun yksi, tai jopa kaksikin asiaa...

En ajatellut kirjoittavani teille, mutta kun huomasin tuolla keskustelupalstoilla että teitä on syytetty valehtelusta tai provosoinnista, niin mielenkiintoni sai tutkimaan julkaisuanne tarkemmin. Myös tuolla meidän poliisien FB-ryhmässä on ollut tästä julkaisustanne silloin tällöin jotain juttua.

Mutta asiaan. Lueskelin pintapuolisesti nämä maahanmuuttajiin, tai pakolaisia koskevat uutisenne. Ihan hyvä. Pakko on mainita, jonka takia aloinkin kirjoittamaan teille, että eihän tuossa ole kuin jäävuoren huippu. Valehtelua ja provosointia noissa jutuissa on maksimissaan se, ettei kaikkea todellakaan ole kerrottu. Siitä tuskin teitä voi syyttää.

Totuus on niin paljon karumpi ja laajuudeltaan isompi, että on todellakin parempi, ettei kaikkea kerrota julkisuuteen. Toimin kenttäjohtajana, ja olen joutunut valitettavasti näkemään kohta tarpeeksi tätä näytöstä josta aion sanoa itseni irti.

Me emme voi asioille mitään, ja se on rankkaa kun päätökset ja käskyt tulevat ylhäältä. Kädet on sidotut.

Hyvää jatkoa sinne teille.


--------------------------------------------------------------------
MV-toimitus näki parhaakseen julkaista tämän kirjoituksen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu