Mutta jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla, sillä silloin armo ei enää olisikaan armoa. Room. 11:6.
Tässä on meillä Raamatun voimallisimpia ydinlauseita. Se selittää meille mitä armo on. Se onkin välttämätöntä. Tuhannet ihmiset tunnustavat koko ikänsä, että me tulemme autuaiksi ainoastaan armosta Kristuksen kautta, ja kuitenkin ovat koko sielullaan kiinni omissa töissä siten ansaitakseen Jumalan armon, tai tullakseen arvollisiksi armoa vastaanottamaan. Jos he vielä ovat sellaisessa pimeydessä, että luulevat itsessään jotain hyvää olevan, niin he myös toivovat Jumalalta kaikkea hyvää ja sanovat kuitenkin: »hänen armostaan». Niin he sekoittavat armon ja ansion.
Jos he taas ovat valveilla ja näkevät syntinsä ja pahuutensa, niin ei heillä koskaan ole oikeata rauhaa sielussaan, vaan vaeltavat alati tuskallisessa pimeydessä, puolittain tuomittuina ja epätietoisina siitä, omistavatko he Jumalan armon, koska eivät ole sellaisia kuin Jumala vaatii, eivätkä voi tehdä mitä hän rakastaa. Ja kuitenkin tunnustavat he saavansa pelastuksen ainoastaan armosta ilman töitä. Näin he sotkevat armon ja ansion, eivätkä ajattele, miten vastakkaiset nämä ovat toisilleen.
Tämä sekoittaminen on perin vaarallista, sillä se tukahduttaa kaiken hengellisen voiman. Kun näin tehden emme koskaan voi saada täyttä rauhaa ja Jumalan armon ja ystävyyden vakuutusta, niin emme silloin myöskään voi saada sitä rakkautta, halua ja voimaa hyvään, jotka saavat alkunsa täydestä luottamuksesta ja rauhasta Jumalassa.
Meidän tulee siis tarkasti tutkia tätä lausetta ja koettaa saada oikea käsitys armosta. Kuule siis, mitä apostoli sanoo: »Mutta jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla.» Jos me olemme armosta Kristuksen kautta Jumalan edessä vanhurskaat ja otolliset, niin meidän ansiomme, hurskautemme, kuuliaisuutemme, rakkautemme, katumuksemme ja rukouksemme eivät mitään merkitse. Siis armo ainoastaan, yksinomaan armo meidät pelastaa.
Eivät puutteesi liioin vähimmässäkään määrässä vähennä Jumalan rakkautta. Me emme saa sitä töidemme perusteella, ei sisäisten eikä ulkonaisten, muutoin ei armo olisi armo, muutoin ei armo olisi ansaitsematon lahja. Silloin tulisi armonkäsite kokonaan kumotuksi.
Kun Jumalan sana puhuu armosta, niin tarkoitetaan sillä todellista, puhdasta armoa, ei armon ja ansion sekoitusta, vaan armoa, joka sulkee pois kaiken meidän oman ansiomme. Sillä jos Jumala vastaanottaa ja vanhurskauttaa meidät tekojemme nojalla, niin ei se ole tapahtunut armosta. Silloin ei meidän pidä sanoa, että Jumala tekee meidät autuaiksi armosta, »koska teko ei silloin enää olisi tekoa», so. armo ja ansio ovat toisilleen niin vastakkaiset, että jos Jumala meidät vastaanottaa töidemme perusteella eli ansiosta, niin tulee meidän tunnustaa tämä ansion arvo, eikä sitä kieltää puhumalla armosta. Sillä huono ansiohan se on, jonka palkitsemiseksi tarvitaan armoa.
Niin ankarasti apostoli tässä puhuu. Hän sanoo: ainoastaan toinen niistä kahdesta, joko armo, ja silloin ei siinä ole ansiota, ei vähimmässäkään määrässä, taikka ansio, ja silloin ei siinä ole armoa, ei vähääkään. Lempeys sitä kohtaan, joka ansaitsee rakkautta, ei ole mikään armo. Armo, joka ei ole aivan ansaitsematon, ei ole oikea armo. Tämän tahtoo apostoli tässä sanoa.
Armostako Jumala todellakin tahtoo ihmisen autuaaksi tehdä? Mitä on Herra Jumala tästä päättänyt ja sanassaan ilmoittanut? Yksinomaan armostako Jumala tahtoo ihmisen autuaaksi tehdä, vai onko ihmisellä siinä myös ansiota? Tähän perustuu rauhani ajassa ja lohdutukseni kuolinhetkellä. Ja tässä erittäin tärkeässä asiassa tahdon kuulla, mitä Herra Jumala itse sanoo. Niin, mitä sanoo Herra Jumala ilmoittaessaan Pojan maailmaan tulosta? Katselkaamme sitä.
Selvin todistus siitä, että Jumala tahtoo ihmisen autuaaksi tehdä armosta, jossa meidän ansiollamme ei ole mitään osaa, on epäilemättä siinä, että hän antoi ainoan Poikansa lain alaiseksi ja uhriksi meidän synteimme edestä. Itse tämä teko ja kaikki mitä Jumala sillä on ilmoittanut, on perustuksenamme uskoon aivan ansaitsemattomasta armosta.
Ajattele, kun Jumala jo maailman alussa julisti lähettävänsä ainoan Poikansa meidän Vapahtajaksemme. Jo syntiinlankeemuksen päivänä hän puhui vaimon siemenestä, jonka piti rikki polkea käärmeen pää, ja sitten pitkänä, valmistavana aikakautena hän uudistetuilla lupauksilla ja lukemattomilla esikuvallisilla uhreilla piti yhä vireillä kanssansa luvatun Vapahtajan odotusta. Ja kun hän vihdoin tuli, josta enkelit jo etukäteen ilmoittavat voimateot todistivat ja josta
jatkuu
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor12-8.html
Tässä on meillä Raamatun voimallisimpia ydinlauseita. Se selittää meille mitä armo on. Se onkin välttämätöntä. Tuhannet ihmiset tunnustavat koko ikänsä, että me tulemme autuaiksi ainoastaan armosta Kristuksen kautta, ja kuitenkin ovat koko sielullaan kiinni omissa töissä siten ansaitakseen Jumalan armon, tai tullakseen arvollisiksi armoa vastaanottamaan. Jos he vielä ovat sellaisessa pimeydessä, että luulevat itsessään jotain hyvää olevan, niin he myös toivovat Jumalalta kaikkea hyvää ja sanovat kuitenkin: »hänen armostaan». Niin he sekoittavat armon ja ansion.
Jos he taas ovat valveilla ja näkevät syntinsä ja pahuutensa, niin ei heillä koskaan ole oikeata rauhaa sielussaan, vaan vaeltavat alati tuskallisessa pimeydessä, puolittain tuomittuina ja epätietoisina siitä, omistavatko he Jumalan armon, koska eivät ole sellaisia kuin Jumala vaatii, eivätkä voi tehdä mitä hän rakastaa. Ja kuitenkin tunnustavat he saavansa pelastuksen ainoastaan armosta ilman töitä. Näin he sotkevat armon ja ansion, eivätkä ajattele, miten vastakkaiset nämä ovat toisilleen.
Tämä sekoittaminen on perin vaarallista, sillä se tukahduttaa kaiken hengellisen voiman. Kun näin tehden emme koskaan voi saada täyttä rauhaa ja Jumalan armon ja ystävyyden vakuutusta, niin emme silloin myöskään voi saada sitä rakkautta, halua ja voimaa hyvään, jotka saavat alkunsa täydestä luottamuksesta ja rauhasta Jumalassa.
Meidän tulee siis tarkasti tutkia tätä lausetta ja koettaa saada oikea käsitys armosta. Kuule siis, mitä apostoli sanoo: »Mutta jos valinta on tapahtunut armosta, niin se ei ole tapahtunut tekojen nojalla.» Jos me olemme armosta Kristuksen kautta Jumalan edessä vanhurskaat ja otolliset, niin meidän ansiomme, hurskautemme, kuuliaisuutemme, rakkautemme, katumuksemme ja rukouksemme eivät mitään merkitse. Siis armo ainoastaan, yksinomaan armo meidät pelastaa.
Eivät puutteesi liioin vähimmässäkään määrässä vähennä Jumalan rakkautta. Me emme saa sitä töidemme perusteella, ei sisäisten eikä ulkonaisten, muutoin ei armo olisi armo, muutoin ei armo olisi ansaitsematon lahja. Silloin tulisi armonkäsite kokonaan kumotuksi.
Kun Jumalan sana puhuu armosta, niin tarkoitetaan sillä todellista, puhdasta armoa, ei armon ja ansion sekoitusta, vaan armoa, joka sulkee pois kaiken meidän oman ansiomme. Sillä jos Jumala vastaanottaa ja vanhurskauttaa meidät tekojemme nojalla, niin ei se ole tapahtunut armosta. Silloin ei meidän pidä sanoa, että Jumala tekee meidät autuaiksi armosta, »koska teko ei silloin enää olisi tekoa», so. armo ja ansio ovat toisilleen niin vastakkaiset, että jos Jumala meidät vastaanottaa töidemme perusteella eli ansiosta, niin tulee meidän tunnustaa tämä ansion arvo, eikä sitä kieltää puhumalla armosta. Sillä huono ansiohan se on, jonka palkitsemiseksi tarvitaan armoa.
Niin ankarasti apostoli tässä puhuu. Hän sanoo: ainoastaan toinen niistä kahdesta, joko armo, ja silloin ei siinä ole ansiota, ei vähimmässäkään määrässä, taikka ansio, ja silloin ei siinä ole armoa, ei vähääkään. Lempeys sitä kohtaan, joka ansaitsee rakkautta, ei ole mikään armo. Armo, joka ei ole aivan ansaitsematon, ei ole oikea armo. Tämän tahtoo apostoli tässä sanoa.
Armostako Jumala todellakin tahtoo ihmisen autuaaksi tehdä? Mitä on Herra Jumala tästä päättänyt ja sanassaan ilmoittanut? Yksinomaan armostako Jumala tahtoo ihmisen autuaaksi tehdä, vai onko ihmisellä siinä myös ansiota? Tähän perustuu rauhani ajassa ja lohdutukseni kuolinhetkellä. Ja tässä erittäin tärkeässä asiassa tahdon kuulla, mitä Herra Jumala itse sanoo. Niin, mitä sanoo Herra Jumala ilmoittaessaan Pojan maailmaan tulosta? Katselkaamme sitä.
Selvin todistus siitä, että Jumala tahtoo ihmisen autuaaksi tehdä armosta, jossa meidän ansiollamme ei ole mitään osaa, on epäilemättä siinä, että hän antoi ainoan Poikansa lain alaiseksi ja uhriksi meidän synteimme edestä. Itse tämä teko ja kaikki mitä Jumala sillä on ilmoittanut, on perustuksenamme uskoon aivan ansaitsemattomasta armosta.
Ajattele, kun Jumala jo maailman alussa julisti lähettävänsä ainoan Poikansa meidän Vapahtajaksemme. Jo syntiinlankeemuksen päivänä hän puhui vaimon siemenestä, jonka piti rikki polkea käärmeen pää, ja sitten pitkänä, valmistavana aikakautena hän uudistetuilla lupauksilla ja lukemattomilla esikuvallisilla uhreilla piti yhä vireillä kanssansa luvatun Vapahtajan odotusta. Ja kun hän vihdoin tuli, josta enkelit jo etukäteen ilmoittavat voimateot todistivat ja josta
jatkuu
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor12-8.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
Pyhä Henki, jonka hän lähetti, todistaa, kun »Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskuudessamme, ja me katselimme hänen kirkkauttaan, kirkkautta sellaista, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä, ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.» Me näimme hänet kuuliaisena palvelijana olevan »lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset. Kuulimme hänen julistavan tulleensa »antamaan henkensä lunnaiksi. Näimme hänen pyhänä ja viattomana meidän syntimme takia kärsivän ja kuolevan. Eikö kaikki tämä todista, että hän aivan armosta tahtoo pelastaa ihmiset.
Jokainen voi nyt tästä päättää, vaatiiko Jumala meiltä omaa mahdollisuutta ja ansiota, kun hän kerran on antanut ainokaisen Poikansa lunastajaksi, veriseksi uhriksi meidän syntiemme edestä! Apostoli sanoo: »Jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta (meidän ansiostamme) silloinhan Kristus on suotta kuollut.»