Linnan banaalit bileet

Linnan juhlat ovat käyneet vuosi vuodelta banaaleimmiksi. Tylsemmiksi. Menot ovat pikemminkin rituaali kuin mikään aito juhla. Ohjelma noudattaa samanlaista luovuuden astetta vuodesta toiseen kuin kuun kierto, tai suolen toiminta. Ei juuri mitään yllätyksiä. Jos Linnan juhlilla on tarkoitus ylläpitää traditiota, niin ei juhlista pitäisi koko kansan kekkereitä tehdä. Jos taas juhlat ovat kansakunnan yhteinen juhla, niin nykyisenkaltainen sekasikiötä muistuttava epähedelmä ei anna kansakunnan juhlatavoista juuri minkäänlaista kuvaa. Tosin Linnan ulkopuolella tapahtuva hulinointi lähentää juhlat nykymuotoisiin teinibileisiiin, mutta ainakaan toistaiseksi media ei ole tässä hulinoinnissa ollut yhtä innokkaasti mukana kuin Linnan sisätilojen tapahtumissa. Yksi vaihtoehto olisikin Linnan juhlien siirtäminen ulkotiloihin. Juhlista tulisi ikään kuin Garden Party suomalaiseen tapaan.

Nykymuotoinen Linnan juhla on lähinnä yläluokan järjestämä näyttäytymisjuhla, jossa yläluokka presidentin kautta armosta kutsuu joitakin rahvaita mukaansa näyttäytymään jotta syntyisi ikään kuin vaikutelma yhteisessä veneessä olemisesta, vaikka tosiasiassa eliitti matkustaa vallan toisessa veneessä kuin itse soutava kansa. Varsinaista juhlaa Linnassa ei edustane muu kuin tarjottu ruoka, juoma ja soitanta, joiden ääreen sitten kokoontuu mitä kummallisin seurakunta. Rahvaan näkökulmasta tämä olisi itse asiassa leipäjono, mutta kun kysymyksessä on eliitti, niin totta kai leipäjonossa pitää tarjoilla boolia ja jonkin presidentin rouvan mukaan nimettyä leivosta.

Ainakin median huomion perusteella Linnan juhlien ydin on juhlavieraan puku? Joskus kuulee puhuttavan myös itsenäisyydestä. Mutta olisiko nyt sitten niin, että nimenomaan puvuilla on ollut jokin merkitys itsenäisyyden saavuttamisessa? Erityisesti naisille tehdyillä puvuilla? Äkkiseltään tuntuisi, että taistellen saavutettu itsenäisyys patriarkaatin hallitsemassa maailmassa tapahtuisi miespuolisessa taisteluasussa eikä viimeisimmän muodin mukaan naiselle laaditussa epämääräisen muotoisessa tötterössä, jota toimittajat hupaisasti kutsuvat juhlapuvuksi. Lähes ainoa historiankirjoissa mainittu asuun liittyvä ominaisuus on väri. Lapuan liikkeen esimerkiksi maitaan olleen erityisen herkkä punaiselle värille. Tuskin Linnan juhlia kuitenkaan pidetään Lapuan liikkeen kunniaksi? Mahtoivatko itsenäisyystaistelijat myöskään pukeutua tummaan pukuun ja lakerikenkiin? Historia tietää kertoa, että varustetaso sodan aikana oli pukeutumista myöten heikko.

Traditiosta kiinnipitäminen nykyaikana ei ole helppo tehtävä, koska nykyaika on tuonut mukanaan ilmiöitä, joita muinoin olisi pidetty lähinnä maailmanlopun enteinä. Olisihan ennen vanhaan ollut vallan tavatonta, jos Linnaan olisi astellut vaikkapa härkäpari puolisoina. Tai sitten poliitikko seuralaisenaan seuralaispalvelusta tai lehti-ilmoituksesta napattu daami virallisen puolison asemassa. Nykyaikana puolestaan tuntuu oudolta, että Linnan juhlia pidetään tapakouluttajien mukaan pakollisena tapahtumana kuoleman tapaan, vaikka valtakunnan kerrotaan virallisesti siirtyneen suvaitsevaisuuden ja demokratian aikakaudelle.

22

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hyvä_kirjoitus

      Samaa mieltä. Kumma, ettei kukaan ole kommentoinut.

    • Kommarit.pihalla

      SDP pois hallituksesta, ei enään niin palvota mielenosoittajia.
      Sehän loppuu koko "hyvä" vasureitten toiminta.
      Näyteikkunaa ja sellaista säilyy nyt yhyenä.
      Sekös punikkeja harmittaa.
      Ei ole enään kuin AKT komamreilla.

      • Ränninrassaus

        Kävitkö Linnan bileissä, vai oliko pihahommia?


      • Yksi vaihtoehto olisi tietysti vuorottelu, yhtenä vuotena Linnaan kutsuttaisiin porvarit, sitten seuraavana vuonna kommunistit eli tavallinen kansa.


    • Kyllähän nämä juhlat ovat aina olleet linnan kutsujen osalta eliitille järjestetty juhla. Rahvas kokoontuu tv:n ääreen katselemaan, miten eliitti juhlii. Naisten pukunäytös vie tässä pääosan. Ulkoilmatapahtuma järjestetään Hakaniemen torilla ja sinne eliitin edustajat eivät yleensä eksy. Tasa-arvonäkökulmasta katsottuna nämä juhlimisen eri muodot ovat kyllä enimmäkseen vastenmielistä seurattavaa. Aki Kaurismäki aikoinaan jo oivalsi tämän kertoessaan olevansa matkoilla Mellunmäessä ja olevansa sen vuoksi estynyt saapumaan.

      Itsenäisyyspäivän vietossa korostuvat lipunnosto, juhlajumalanpalvelus, sotilasparaati ja nämä Linnan juhlat. Viime vuosina veteraanien kunnioitus on liitetty voimakkaasti itsenäisyyteen. Juhlakutsulla palkitaan myös niitä, jotka ovat eri tavoin menestyneet maailmalla, jos vain sattuu olemaan suomalainen. Sillä ei ole niin väliä, jos tämä suomalainen myös pyrkii olemaan ulkomailla sen vuoksi, ettei tarvitse maksaa veroja Suomeen.

      Itsenäisyyden ajan monet suuret sankarit jäävät huomiota vaille. Kun puhutaan itsenäisyyden todellisesta merkitystä, se lienee vapaus päättää omista asioista, laajat kansalaisvapaudet ylipäätään, tasa-arvon edistäminen ja mm. hyvinvointivaltion rakentaminen. Ne ihmiset, jotka ovat näitä asioita eri tavalla edistäneet ja tehneet työtä sen eteen, ovat itsenäisyytemme sankareita, kun itsenäisyyttä tarkastellaan sen sisällön mukaisesti. Itsenäisyyden taloudellinen puoli on saatu aikaiseksi yhteisellä uurastamisella, kun öljyä ei ole valitettavasti vielä Suomen maaperästä löytynyt.

      Ehkä on kuitenkin niin, että suomalaisen eliitin itsetunto on sen verran heikko, että tarvitsee nämä pönötysjuhlansa kerran vuodessa. Ja mitä mahtaisi tavallinen kansanmies ja -nainen tehdä juhlapäivän iltana, jos ei olisi tätä eliittipornoa tirkisteltävänä.

      Kansanedustajista kolme jätti kuitenkin tarkoituksella juhliin menemättä. Anna Kontula teki sen sen vuoksi, ettei häntä ole mielestään valittu kansanedustajiksi mihinkään iltapukujuhliin mannekiiniksi. Li Andersson puolestaan näkee, ettei tämä ole hänen juttunsa. Ja Oinosen Pena pelkää tietysti saavansa homouden tartunnan näistä kemuista.

      • Kiinnostaa.enemmän

      • Tottuneet.niin.hyvälle

      • tenpoints

        Kaurismäeltä erittäin hyvä sivallus.


      • YLE, tai televisio ylipäätään, on erikoistunut viimeaikoina uusintojen lähettämiseen. Saman voisi varmaan toteuttaa myös itsenäisyyspäivän juhlien osalta. Näytettäisiin vain muutamia ensimmäisiä televisioituja Linnan juhlia. Näin tästäkin saataisiin hieman säästöä aikaiseksi. Semminkin, kun taas yksi nokiapomo ehti kailottaa televisio-ohjelmien tekemistä ostotoiminnaksi jotta saataisiin vallan markkinavetoisia uutisia, jotka olisivat sen mukaiset, kuka niistä eniten maksaa. Siis eliitille mieluisia uutisia sen lisäksi, että rahaa tulvii masseihin.

        Itsenäisyyspäivän juhlan voisi hyvin korvata konsertilla tai tapahtumalla, johon ihmisillä olisi vapaa pääsy eikä velvoitettaisi pakolla osallistumaan tai poisjäämään. Voitaisiin myös järjestää vaikka itsenäisyysaiheinen sotafilmikilpailu, jonka voittajateos sitten esitettäisiin itsenäisyyden juhlapäivänä. Näin Tuntematonta sotilastakaan ei tarvitsisi aivan joka vuosi esittää. Jatkuva saman toistaminen menettää ennen pitkää tehonsa.

        Vähintä mitä "bileiden" suhteen pitäisi tehdä, on turhan karsiminen ja juhlan tekeminen koruttomammaksi vailla järjenköyhää pukukavalkadia ja muuta erikoisuuden tavoittelua.


      • Kansanedustajista Teuvo Hakkarainenkaan ei osallistunut Linnan juhliin. Hän juhli itsenäisyyttä omalla tavallaan:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120620790129_uu.shtml

        Saattoihan noita olla enemmänkin, mutta kaikki eivät tee pois jäännistään numeroa, heitä ei lehdistö edes tunne tai heillä ei ole edes yhtä hyviä syitä kuin noilla muutamilla. Jonain vuonna sain käsityksen, että kaikkia kansanedustajia ei edes kutsuta juhliin joka vuosi.


      • populistiosaa
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kansanedustajista Teuvo Hakkarainenkaan ei osallistunut Linnan juhliin. Hän juhli itsenäisyyttä omalla tavallaan:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120620790129_uu.shtml

        Saattoihan noita olla enemmänkin, mutta kaikki eivät tee pois jäännistään numeroa, heitä ei lehdistö edes tunne tai heillä ei ole edes yhtä hyviä syitä kuin noilla muutamilla. Jonain vuonna sain käsityksen, että kaikkia kansanedustajia ei edes kutsuta juhliin joka vuosi.

        Hakkarainen oli varmaan valmistellut jo kauan tuota mediatemppuaan ja kävi sitten poseeraamassa kuvaajille ja toimittajille sanoen muutaman sanasen menetetyn itsenäisyyden hänelle tuomasta surusta. Suru on varmaan suurempi kuin suru mopokerhon tiloihin jääneestä salkusta, josta siitäkin tuli medianumero, joskin vastoin Hakkaraisen tahtoa:)

        2003 Anneli Jäätteenmäki jäi pois linnan juhlista, mutta miksi? Syytä en muista.


      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Kansanedustajista Teuvo Hakkarainenkaan ei osallistunut Linnan juhliin. Hän juhli itsenäisyyttä omalla tavallaan:

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015120620790129_uu.shtml

        Saattoihan noita olla enemmänkin, mutta kaikki eivät tee pois jäännistään numeroa, heitä ei lehdistö edes tunne tai heillä ei ole edes yhtä hyviä syitä kuin noilla muutamilla. Jonain vuonna sain käsityksen, että kaikkia kansanedustajia ei edes kutsuta juhliin joka vuosi.

        Median kannattaisi koota luettelo myös niistä, jotka katsovat, että heidät olisi pitänyt kutsua juhliin. He voisivat järjestää sitten protestin tai mielenosoituksen Helsinkiin jonnekin sopivaksi katsotulle torille. Luulisi perusteettoman syrjinnän olevan käypä syy mielenilmaukselle?


      • MmPPpp

        Mielipidepankille tietysti itsenäisyys on huono asia, äänestihän MPP:n aateveljet aikanaan itsenäisyytemme julistamista vastaan. Sittemmin samat tahot ovat pyrkineet yhteiskuntajärjestyksemme romuttamiseen sosialismin kautta. Vielä 1970 luvulla MPP:n puolueaate vaati teollisuuden sosialisointia ja monet unelmoivat jopa Suomen liittämistä DDR:ään, ainakin pöllypäissään vanhalla notkuessaan. Taisi MPP kuulua tuohon sauhujengiin, on päänsä vieläkin sen verran marista sekaisin.


      • Esimerkiksi.näin
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Median kannattaisi koota luettelo myös niistä, jotka katsovat, että heidät olisi pitänyt kutsua juhliin. He voisivat järjestää sitten protestin tai mielenosoituksen Helsinkiin jonnekin sopivaksi katsotulle torille. Luulisi perusteettoman syrjinnän olevan käypä syy mielenilmaukselle?

        Matalapalkkaiset AKT toimiston eteen mielenosoittamaan.
        Kun ette hyväksyneet yhteiskuntasopimusta, palkkamme pienenee, kyltteihin viesti.


      • teejotaintyhmyydellesi
        MmPPpp kirjoitti:

        Mielipidepankille tietysti itsenäisyys on huono asia, äänestihän MPP:n aateveljet aikanaan itsenäisyytemme julistamista vastaan. Sittemmin samat tahot ovat pyrkineet yhteiskuntajärjestyksemme romuttamiseen sosialismin kautta. Vielä 1970 luvulla MPP:n puolueaate vaati teollisuuden sosialisointia ja monet unelmoivat jopa Suomen liittämistä DDR:ään, ainakin pöllypäissään vanhalla notkuessaan. Taisi MPP kuulua tuohon sauhujengiin, on päänsä vieläkin sen verran marista sekaisin.

        Eikö kyse ollut enemmänkin itsenäisyyspäivän juhlista ja niiden viettotavasta, joka on saanut järjettömät muodot? Kuten sinun kirjoituksesikin poikkeuksetta saavat?


      • Esimerkiksi.näin kirjoitti:

        Matalapalkkaiset AKT toimiston eteen mielenosoittamaan.
        Kun ette hyväksyneet yhteiskuntasopimusta, palkkamme pienenee, kyltteihin viesti.

        Nyt on jäänyt huomaamatta tämä paikallisen sopimisen keissi. Ei kai mihinkään sopimuksiin ole järkevää sitoutua, jos seuraavasta työläisen kurjistamisen keinosta ei ole selvyyttä. Kyllä siinä aikeet väistämättä happanevat, jos vain lisää ja lisää kurjistamista tuupataan putkeen.

        Tätä vauhtia hallituksen mopo kyllä lähtee lapasesta. Perussuomalaiset esimerkiksi tekisivät viisaasti ottamalla hallituksesta hatkat sen sijaan, että muutama ministeri uhraa koko puolueen.

        Hallituskriisiä arvioitaessa pitäisi arvioida sitä kumpi on suurempi kriisi sekö, että hallitus jatkaa vaiko se, että hallitus ottaa ritolat.


      • MmPPpp kirjoitti:

        Mielipidepankille tietysti itsenäisyys on huono asia, äänestihän MPP:n aateveljet aikanaan itsenäisyytemme julistamista vastaan. Sittemmin samat tahot ovat pyrkineet yhteiskuntajärjestyksemme romuttamiseen sosialismin kautta. Vielä 1970 luvulla MPP:n puolueaate vaati teollisuuden sosialisointia ja monet unelmoivat jopa Suomen liittämistä DDR:ään, ainakin pöllypäissään vanhalla notkuessaan. Taisi MPP kuulua tuohon sauhujengiin, on päänsä vieläkin sen verran marista sekaisin.

        Yhteiskuntajärjestys? Termi vanhahtava. Eivätkös jo porvarit hingu joustavaa järjestystä?


    • näkyyköhaastattelu

      Jos pakko on katsoa, niin kyllä tätä mieluummin katsoo kuin Sirkka-Liisa Anttilaa.
      http://www.iltasanomat.fi/linnanjuhlat/art-1449426806493.html
      Aika hyvin skarppaa, ettei "soseutus" näy.

      • eiwoitietää

        Miltää tuo puku anttilan päällä näyttäisi?


      • eiwoitietää
        eiwoitietää kirjoitti:

        Miltää tuo puku anttilan päällä näyttäisi?

        Tai Halosen


      • Arvokkuutta Linnan juhliin saataisiin laittamalla yhdeksi pääsyn. ehdoksi ikäraja. Puvun väri voitaisiin rajata mustaan ja valkoiseen.


    • Kestäkääv200vuotta

      Presidentin päällä kaikki näyttää hyvältä. Jopa Pätkä-Salen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      150
      5903
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      36
      4348
    3. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3530
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      50
      2818
    5. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      33
      2686
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      2645
    7. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      2558
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2530
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      43
      2115
    10. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      26
      2025
    Aihe