Muhammed yritti itsemurhaa näkyjensä jälkeen.

Hän ei halunnut, että heimo pitää häntä riivattuna. Hän halusi lepoa näistä näyistä, ja ajatteli että parempi kuolla, kuin nähdä niitä. (kristityille, raamattu kertoo, että enkeli rauhoitti ihmisiä joille ilmestyi, kyseessä on täysin eri Gabriel, joka ilmestyi Marialle, Lk.1:30 Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman." Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi; sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.

Kun taas vale enkeli Gabriel kuristi Muhamedia) Gal 1:8 `Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.`
3192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

- tässä taas juoppohullujen oireiluja ,-siis ramattu ja koraani yhtä ja samaa huume- ja viina houreisten kirjottajien pikku-ukko ja kummitus tarinoita - palkitut kirjailijat samaa rotua nykyäänkin ,parasta jälkeä tulee juovuspäissään, ja uskottavinta.

Äänestä
  • En tiedä millaisia uskovia juomarit mahtavat olla, itse en ole tarvinnut edes keppanaa uskonratkaisun ja upotuskasteen jälkeen.

    Ylistys on Jumalalle ja Jumalan Karitsalle, Jeesukselle Kristukselle, että hän on ollut uskollinen auttaja ja neuvonantajani.

    Muuten raamattu sanoo, että ellei ihminen synny uudesti ylhäältä niin hän ei näe Jumalaa. (näin vapaa käännös.)

    Äänestä

  • Olemme tulleet aikaan, jossa suuriosa ihmiskunnasta kärsii ruuan puutteesta ja erilaiset tuholaiset tuhoavat ruokaviljaa. Aasiassa syödään skorppionista lähtien kaikkea mikä liikkuu ja afrikassa syödään jo rottiakin. Mutta täällä muslimit eivä halua syödä edes hernekeittoa. Vaikka raamatussa sanotaan syökää kaikkea mitä lihakaupassa myydään kyselemättä omaltatunnolta mitään ja pakanain apostolille Jeesus sanoi: "Nouse Pietari teurasta ja syö" Ja hänen eteen laskettiin taivaasta saastaisia eläimiä täynnä oleva liina vaate. Pietari esteli ja sanoi! Herra en koskaan ole syönyt mitään noin saastaisia eläimiä. Mutta Jeesus sanoi Älä sinä sano saastaiseksi sitä minkä Jumala on puhdistanut!

    Elon Herra Jeesus sanoi apostoli Pietarille Apt 11:5-13:

    "Minä olin Joppen kaupungissa ja rukoilin; silloin minä näin hurmoksissa näyn: tuli alas astia, ikäänkuin suuri liinavaate, joka neljästä kulmastaan laskettiin taivaasta, ja se tuli aivan minun eteeni.

    Ja kun minä katsoin sitä tarkasti, näin minä siinä maan nelijalkaisia ja petoja ja matelijoita ja taivaan lintuja.

    Ja minä kuulin myös äänen, joka sanoi minulle:

    'Nouse, Pietari, teurasta ja syö.'

    Mutta minä sanoin: 'En suinkaan, Herra; sillä ei mitään epäpyhää eikä saastaista ole koskaan minun suuhuni tullut.'

    Niin vastasi ääni taivaasta toistamiseen ja sanoi: 'Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi.' Ja tämä tapahtui kolme kertaa; sitten vedettiin kaikki taas ylös taivaaseen. "

    'Nouse, Pietari, teurasta ja syö.'

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaa-as kirjoitti:

Hän ei halunnut, että heimo pitää häntä riivattuna. Hän halusi lepoa näistä näyistä, ja ajatteli että parempi kuolla, kuin nähdä niitä. (kristityille, raamattu kertoo, että enkeli rauhoitti ihmisiä joille ilmestyi, kyseessä on täysin eri Gabriel, joka ilmestyi Marialle, Lk.1:30 Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman." Niin Maria sanoi enkelille: "Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?"Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi; sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta." Silloin Maria sanoi: "Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.

Kun taas vale enkeli Gabriel kuristi Muhamedia) Gal 1:8 `Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.`

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu