Olkaa veljenrakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. keskinäisessä kunnioittamisessa olkaa toisillenne esikuvina. Room. 12:10.
Tässä puhutaan erikoisesti »veljellisestä rakkaudesta», rakkaudesta veljien kesken Kristuksessa. Ja apostoli puhuu siitä sillä tavalla, että varmaan moni joukossamme tuntee itsensä syylliseksi. Apostolin käyttämä sana »helläsydäminen» tarkoittaa alkukielessä isän ja äidin hellää rakkautta lapsiansa kohtaan ja sisarusten luonnollista, erikoista rakkautta toinen toisiinsa. Nyt apostoli sanoo, että niin hellän tulee rakkauden, niin sydämellisen tulee osanoton olla kaikkien kristittyjen kesken, koskapa he taivaalliseen lapsioikeuteen nähden ovat keskenänsä veljiä ja sisaria.
Tässä nuhtelee apostoli niitä, jotka tahtovat käydä kristityistä ja kuitenkin kohtelevat armosta osallisia veljiänsä jäykkyydellä ja kylmyydellä. Ja vaikkapa he eivät ajattelisikaan ja puhuisi pahaa heistä, niin eivät kuitenkaan kohtele heitä hellällä, sydämellisellä rakkaudella, vaan jättävät heidät oman onnensa nojaan vaeltamaan miten parhaiten taitavat. Sellainen kohtelu ei ole veljellistä rakkautta. Jos me todella iäisyyttä ajatellen olemme veljiä, tulee meidän myös sellaisina rakastaa toinen toisiamme, kohdella toisiamme hellällä myötätuntoisuudella ilossa ja surussa. Samaten kuin isä ja äiti huolehtivat lapsensa parhaasta, ovat kärsivällisiä ja helliä, niin samaten tulee meidänkin kohdella veljiä. Tätä apostoli näillä sanoilla tarkoittaa.
Luther sanoo tämän johdosta: »Äidin suhde lapseensa opettaa meille, mitä hellä, veljellinen rakkaus tekee, kärsii ja kantaa lähimmäisensä tähden. Niin on myös Kristus tehnyt ja alinomaa vielä tekee. Hän holhoaa ja kärsii meitä, jotka olemme niin saastaiset, puutteelliset, viheliäiset ja syntiset, että näyttää siltä, kuin emme olisikaan kristityitä. Mutta hänen rakkautensa tekee meistä kristittyjä.»
Tällä hellällä veljellisellä rakkaudella kristittyjen kesken on syvät ja huomattavat perussyyt. Ensinnäkin on Herra itse sen käskenyt. Kristus on rakkaudellaan meitä kohtaan antanut meille suuren ja kehottavan esikuvan sellaiseen rakkauteen. Ja sitten, me olemme todella veljiä, olemme syntyneet samasta Isästä, saamme saman perinnön. Sen takia Kristus opetti meitä sanomaan: »Isämme, joka olet taivaissa.» Tässä ovat siis suuret ja voimalliset syyt rakkauteemme veljiä kohtaan: Ne ovat meidän Isämme lapsia ja meidän veljiämme. Meidän tulee siis rakastaa heitä Isän tähden. ja koska rakastamme luonnollisia veljiämme erityisellä rakkaudella, eikö meidän siis tule rakastaa niitä, jotka ovat veljiämme lapsioikeuden perusteella. Ottakoot kaikki kristityt tästä vaarin, jotta me, kutsuessamme toisiamme veljiksi ja sisariksi, myös sydämissämme tuntisimme sitä rakkautta ja myötätuntoa, jonka nämä sanat sisältävät. Apostoli Pietari sanoo: »Ennen kaikkea olkoon rakkautenne toisianne kohtaan harras.»
Kunnioittamisessa olkaa toisillenne esikuvina. Tästä opimme, ettei kristittyjen tule vain rakastaa ja palvella toisiansa, vaan myös keskinäisessä seurustelussa antaa toisilleen arvoa ja osoittaa kunnioitusta toinen toistaan kohtaan. Sanoopa apostoli: »Olkaa toisillenne esikuvina keskinäisessä kunnioittamisessa.» Hän tarkoittaa, että jokainen koettaisi olla ensimmäinen toiselle kunnioitusta osoittamassa. Eikä ainoastaan ulkonaisessa käytöksessä, vaan sydämen totisella kunnioituksella. Apostoli myös varoittaa: »Nöyryydessä pidätte toista etevämpänä kuin itseänne.» Pelkkä ulkonainen kohteliaisuus ilman vastaavaa sisäistä kunnioitusta on Jumalan lapsella sopimatonta teeskentelyä. Mutta jos sydämessämme asuu nöyryys, rakkaus ja kunnioitus, tulee meidän, tämän lauseen mukaan, osoittaa sitä ulkonaisessa käytöksessäkin.
Kristityt eivät saa olla töykeätä, epäkohteliasta väkeä, vaan heidän on kuten tässä opetetaan, ulkonaisessa seurustelussaan käyttäydyttävä nöyrästi, kohteliaasti ja avuliaasti. Herra Kristus teroitti tätäkin opetuslastensa mieliin pesemällä heidän jalkansa. Hän tahtoi, että jokainen pitäisi itseänsä vähimpänä ja olisi toisten palvelija. Siinäkin asetti hän itsensä esikuvaksi.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor12-9.html
Tässä puhutaan erikoisesti »veljellisestä rakkaudesta», rakkaudesta veljien kesken Kristuksessa. Ja apostoli puhuu siitä sillä tavalla, että varmaan moni joukossamme tuntee itsensä syylliseksi. Apostolin käyttämä sana »helläsydäminen» tarkoittaa alkukielessä isän ja äidin hellää rakkautta lapsiansa kohtaan ja sisarusten luonnollista, erikoista rakkautta toinen toisiinsa. Nyt apostoli sanoo, että niin hellän tulee rakkauden, niin sydämellisen tulee osanoton olla kaikkien kristittyjen kesken, koskapa he taivaalliseen lapsioikeuteen nähden ovat keskenänsä veljiä ja sisaria.
Tässä nuhtelee apostoli niitä, jotka tahtovat käydä kristityistä ja kuitenkin kohtelevat armosta osallisia veljiänsä jäykkyydellä ja kylmyydellä. Ja vaikkapa he eivät ajattelisikaan ja puhuisi pahaa heistä, niin eivät kuitenkaan kohtele heitä hellällä, sydämellisellä rakkaudella, vaan jättävät heidät oman onnensa nojaan vaeltamaan miten parhaiten taitavat. Sellainen kohtelu ei ole veljellistä rakkautta. Jos me todella iäisyyttä ajatellen olemme veljiä, tulee meidän myös sellaisina rakastaa toinen toisiamme, kohdella toisiamme hellällä myötätuntoisuudella ilossa ja surussa. Samaten kuin isä ja äiti huolehtivat lapsensa parhaasta, ovat kärsivällisiä ja helliä, niin samaten tulee meidänkin kohdella veljiä. Tätä apostoli näillä sanoilla tarkoittaa.
Luther sanoo tämän johdosta: »Äidin suhde lapseensa opettaa meille, mitä hellä, veljellinen rakkaus tekee, kärsii ja kantaa lähimmäisensä tähden. Niin on myös Kristus tehnyt ja alinomaa vielä tekee. Hän holhoaa ja kärsii meitä, jotka olemme niin saastaiset, puutteelliset, viheliäiset ja syntiset, että näyttää siltä, kuin emme olisikaan kristityitä. Mutta hänen rakkautensa tekee meistä kristittyjä.»
Tällä hellällä veljellisellä rakkaudella kristittyjen kesken on syvät ja huomattavat perussyyt. Ensinnäkin on Herra itse sen käskenyt. Kristus on rakkaudellaan meitä kohtaan antanut meille suuren ja kehottavan esikuvan sellaiseen rakkauteen. Ja sitten, me olemme todella veljiä, olemme syntyneet samasta Isästä, saamme saman perinnön. Sen takia Kristus opetti meitä sanomaan: »Isämme, joka olet taivaissa.» Tässä ovat siis suuret ja voimalliset syyt rakkauteemme veljiä kohtaan: Ne ovat meidän Isämme lapsia ja meidän veljiämme. Meidän tulee siis rakastaa heitä Isän tähden. ja koska rakastamme luonnollisia veljiämme erityisellä rakkaudella, eikö meidän siis tule rakastaa niitä, jotka ovat veljiämme lapsioikeuden perusteella. Ottakoot kaikki kristityt tästä vaarin, jotta me, kutsuessamme toisiamme veljiksi ja sisariksi, myös sydämissämme tuntisimme sitä rakkautta ja myötätuntoa, jonka nämä sanat sisältävät. Apostoli Pietari sanoo: »Ennen kaikkea olkoon rakkautenne toisianne kohtaan harras.»
Kunnioittamisessa olkaa toisillenne esikuvina. Tästä opimme, ettei kristittyjen tule vain rakastaa ja palvella toisiansa, vaan myös keskinäisessä seurustelussa antaa toisilleen arvoa ja osoittaa kunnioitusta toinen toistaan kohtaan. Sanoopa apostoli: »Olkaa toisillenne esikuvina keskinäisessä kunnioittamisessa.» Hän tarkoittaa, että jokainen koettaisi olla ensimmäinen toiselle kunnioitusta osoittamassa. Eikä ainoastaan ulkonaisessa käytöksessä, vaan sydämen totisella kunnioituksella. Apostoli myös varoittaa: »Nöyryydessä pidätte toista etevämpänä kuin itseänne.» Pelkkä ulkonainen kohteliaisuus ilman vastaavaa sisäistä kunnioitusta on Jumalan lapsella sopimatonta teeskentelyä. Mutta jos sydämessämme asuu nöyryys, rakkaus ja kunnioitus, tulee meidän, tämän lauseen mukaan, osoittaa sitä ulkonaisessa käytöksessäkin.
Kristityt eivät saa olla töykeätä, epäkohteliasta väkeä, vaan heidän on kuten tässä opetetaan, ulkonaisessa seurustelussaan käyttäydyttävä nöyrästi, kohteliaasti ja avuliaasti. Herra Kristus teroitti tätäkin opetuslastensa mieliin pesemällä heidän jalkansa. Hän tahtoi, että jokainen pitäisi itseänsä vähimpänä ja olisi toisten palvelija. Siinäkin asetti hän itsensä esikuvaksi.
Jatkuu..
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor12-9.html
Vastaukset 1
Vanhimmat
»Kristuksen rakkaus ja ystävällisyys meitä kohtaan», sanoo Luther, »vaikuttaa sen, että me Kristuksen tähden, joka meissä on, pidämme toinen toisiamme suuressa ja kalliissa arvossa. Eikä minun sovi ketään halveksia hänen heikkoutensa tähden, vaan minun tulee ajatella: Minun Jumalani asuu tässä heikossa astiassa ja kunnioittaa sitä läsnäolollaan. Jos Kristus pitää veljeäni näin suuressa arvossa ja on hänelle armollinen ja laupias, sekä antaa veljelleni yhtä suuren osan kaikesta hyvästä kuin minullekin, täytyy minun kumartaa häntä ja kunnioittaa häntä niin kuin Herrani elävää temppeliä ja asuntoa. Eihän sen asunnon halpuus minuun kuulu, asuuhan Herrani kuitenkin siinä! Koska se ei ole liian halpa hänen asunnokseen, miksi en sitten minäkin, joka olen vain halpa palvelija, häntä kunnioittaisi?» Onhan tämä terveellinen opetus. Antakoon Jumala vain meille armonsa sitä noudattamaan!