Motiva aiheuttaa tuhoa kansantaloudellemme

Ihmettelen, että miksi verorahoin rahoitetaan Motivan kaltaista terveysongelmien aiheuttajaa ja kansakuntamme kilpailukyvyn tuhoajaa. Motiva on tämän yhteiskunnan syöpä. Sinne pesiytyneet viherpiiperötkin voisivat tajuta, että liian alhaiset huonelämpötilat aiheuttavat kosteusvaurioita (asumisesta ym. tuleva kosteus tiivistyy rakenteisiin ja homehduttaa ne) ja vaikkapa painovoimaisella ilmanvaihdolla toimivassa rakennuksessa liian alhaiset huonelämpötilat aiheuttavat ilmanvaihdon toimimattomuutta sekä selkeää epämukavuutta. Lisäksi ihmisille muodostuu silloin terveysriskejä. Kannattaisi ennemmin keskittyä vaikka halvan energian aikaansaamiseen: se on myös kansantaloudellinen kysymys, sillä jos teollisuudella ei ole halpaa sähköä tai kotitalouksilla kovin suuri osa tuloista menee asumiskuluun, kuten vaikka sähkölaskuun, niin ei ole ostovoimaan ja työttömyys kasvaa. Motiva voisi vaikka keskittyä siihen, miten saataisiin sähkön hintaa alas?? Korkea energian hinta kun aiheuttaa sen, että täällä kylmässä pohjolassa on turha kilpailla esim. Keski-Euroopankaan kanssa, kun siellä lämmitys- ja valaistustarve on pienempi kuin täällä. Edullinen energia olisi kansantaloudellinen asia. Tämä nyt heräsi tuosta paikallisessa lehdessä olleesta uutisesta.

http://www.esaimaa.fi/Online/2015/12/09/Lämmitys vie leijonanosan omakotitalojen sähkönkulutuksesta/2015119983681/4?viesti=viesti_moderoinnissa#kommentti
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sähkön hintaa saisi alennettua parhaiten vaihtamalla tämän maan päättäjät. Sähkö olisi erittäin siisti ja helppokäyttöinen energiamuoto, se voisi olla myös halpa, 2, - 3 senttiä / tuotettu kWh. Nyt vain sattuu olemaan niin, että kuppaajia sähkön hinnassa on turhan monia. Eduskuntamme on päätöksillään näin antanut tapahtua.

Äänestä

Parempi olla lämmin kuin kostea ja homeinen. Suomessa pitkä jakso kylmää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SyyJAseuraus kirjoitti:

Ihmettelen, että miksi verorahoin rahoitetaan Motivan kaltaista terveysongelmien aiheuttajaa ja kansakuntamme kilpailukyvyn tuhoajaa. Motiva on tämän yhteiskunnan syöpä. Sinne pesiytyneet viherpiiperötkin voisivat tajuta, että liian alhaiset huonelämpötilat aiheuttavat kosteusvaurioita (asumisesta ym. tuleva kosteus tiivistyy rakenteisiin ja homehduttaa ne) ja vaikkapa painovoimaisella ilmanvaihdolla toimivassa rakennuksessa liian alhaiset huonelämpötilat aiheuttavat ilmanvaihdon toimimattomuutta sekä selkeää epämukavuutta. Lisäksi ihmisille muodostuu silloin terveysriskejä. Kannattaisi ennemmin keskittyä vaikka halvan energian aikaansaamiseen: se on myös kansantaloudellinen kysymys, sillä jos teollisuudella ei ole halpaa sähköä tai kotitalouksilla kovin suuri osa tuloista menee asumiskuluun, kuten vaikka sähkölaskuun, niin ei ole ostovoimaan ja työttömyys kasvaa. Motiva voisi vaikka keskittyä siihen, miten saataisiin sähkön hintaa alas?? Korkea energian hinta kun aiheuttaa sen, että täällä kylmässä pohjolassa on turha kilpailla esim. Keski-Euroopankaan kanssa, kun siellä lämmitys- ja valaistustarve on pienempi kuin täällä. Edullinen energia olisi kansantaloudellinen asia. Tämä nyt heräsi tuosta paikallisessa lehdessä olleesta uutisesta.

http://www.esaimaa.fi/Online/2015/12/09/Lämmitys vie leijonanosan omakotitalojen sähkönkulutuksesta/2015119983681/4?viesti=viesti_moderoinnissa#kommentti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu