Irakilaisten joukkopako Suomesta: 41 prosenttia turvapaikkahakemuksista raukeaa
MAAHANMUUTTOVIRASTON tiedottaja Kaisa Härkisaari kertoo Ilta-Sanomille, että käsitellyistä turvapaikkahakemuksista on vuoden alusta joulukuun 8. päivään mennessä rauennut 41 prosenttia.
– Hakemuksia on käsitelty tämän vuoden aikana noin 6 100, ja niistä noin 2 500 kappaletta on rauennut, Härkisaari kertoi keskiviikkona.
Tahti on kiihtynyt loppuvuotta kohti. Lokakuun lopussa rauenneita hakemuksia oli 1 229, mutta marraskuun lopussa jo 2 230. Marraskuussa sopimuksia raukesi siis yli tuhat.
MAAHANMUUTTOVIRASTON tiedottaja Kaisa Härkisaari kertoo Ilta-Sanomille, että käsitellyistä turvapaikkahakemuksista on vuoden alusta joulukuun 8. päivään mennessä rauennut 41 prosenttia.
– Hakemuksia on käsitelty tämän vuoden aikana noin 6 100, ja niistä noin 2 500 kappaletta on rauennut, Härkisaari kertoi keskiviikkona.
Tahti on kiihtynyt loppuvuotta kohti. Lokakuun lopussa rauenneita hakemuksia oli 1 229, mutta marraskuun lopussa jo 2 230. Marraskuussa sopimuksia raukesi siis yli tuhat.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tämä uutinen pelasti päiväni. Tällaisia uutisia lisää.
Ylen haastattelema pakolainen sanoi, ettei voi palata omaanmaahansa. Kun ei pääse takaisin just sille lähtö paikkakunnalle vaikka muualla maassa ei ole mitään vaaraa asua omassa kulttuurissaan. Hyysärithän tämän uskovat hetiperusteeksi olla lähtemättä Suomesta. Kummasti vaan esim. Suomalaiset voivat muuttaa oman maansa sisällä työn perässä tai muusta syystä. Että silleen.
joo, näin sen haastattelun jossa joku irakilainen sanoi ettei ole kotikaupungissaan turvallista....no , menisi sitten johonkin muuhun kaupunkiin.En minäkään lähtisi täältä afrikkaan jos esim. Loviisa ei olisi turvallinen, menisin ensin vaikka Poriin, tai muuhun kotimaan kaupunkiin.
Viranomaisilta voidaan jo tässä vaiheessa vaatia todellisia lukuja kielteisten päätösten toimeenpanosta, pian alkaa se viimeinenkin luottamus heihin kadota..kun eimitään lukuja tule toimien tuloksista.Sanotaan vain jotta 1/3 saa luvan jäädä, mutta mikä todellisuus onkaan.Kansaa rauhoitellaan noilla puheilla, mutta onko ainuttakaan käännytetty.Eihän uusia vokkeja tervittaisi jos niitä olisi sieltä jo poistettu edes vähän.Uudet tulijat sopisi niitten jo käännytettyjen tilalle, mikäli niistä olisi edes osa pois.
Irakissa on aurinkoista ja lämmintä ja öljylähteet pursuaa!
Irak on maailman suurimpia öljyntuottajamaita.
Niin, jos Irakilaisen kotikaupunki on tällä hetkellä turvaton, niin miksi ei täältä voisi muuttaa Irakissa toiseen kaupunkiin? Mutta tuhansien kilometrien päähän pystyy muuttamaan... No, tietty varmaan siksi koska perhe asuu juuri siinä kaupungissa. Sotilashenkilön ei ole turvallista ehkä muuttaa juuri siihen kaupunkiin. Anyway, on ollut nähtävissä, että aika suuri osa on elintasomatkailua.
Suomea EK:n riksavaltioksi ajavaa häkäpönttöä itkettää nyt kun hänen halpatyöviaksi haalima reservi ei jääkään tänne pakkojen polkijoiksi.
Tokihan joku kotikaupunki on turvaton, mikäli on tehnyt siellä rikoksen ( talous-, raiskaus, väkivalta ym ym )
Kuinka paljon näille matuille on puhuttu "pullshittiä". Maalattu kuuvia "Sipilän talosta" vaaleista naisista ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista ILMAN TEKEMÄTTÄ MITÄÄN? Jokuhan näistä on hyötynyt, mikäs muu kuin kansainvälinen rikollisuus.
Nyt tänne ryntää kaikki työttömät Venäjältä samasta syystä.
Sipilä voisi pitää nyt TV puheen Suomen todellisesta tilanteesta asunto-, talous-, työllisyystilanteista ja Suomen naisrauhasta ja muista lakiasioista jotka koskevat kaikkia Suomessa oleskelevia. Levitys ympäri maailmaa kaikkiin medioihin.
Että silleen.
Sipilä voisi pitää tiedotustilaisuuden siitä kuinka monta on oikeasti käännytetty vai onko puheet vain kansan rauhoittelua ja ketään ei aiotakaan maasta poistaa.Rehellisyys tässä asiassa olisi nyt paikallaan tai pian on mellakat käynnissä.Aina vaan lisää tuppaa mutta pois ei saada ketään, vai mistä on kyse kun ei selviä numeroita julki anneta.
Suomi ei ole pakkokäännyttänyt tänävuonna ainoatakaan elintasomuslimishopparia eikä käännytä! Kaikki poistuneet ovat vapaaehtoisia ja saavat mukaansa tuhat euroa jokaisen veronmaksajan rahaa, esim. kun viimekuussa hiukan yli tuhat irakilaista lähti vapaaehtoisesti jokainen saa TUHAT EUROA! Kyllä kannattaa matkailla pohjolan hölmölandiassa kun saa vielä tonnin huvittelurahaa ja ilmeisesti sama Ruotsissa, Saksassa, Norjassa...........ja taas sama uudestaan vaikka vuodenpäästä.
Kyllä kelpaa olla veronmaksaja Suomessa tuntee olevansa todella hyödyllinen.
Mutta tutkikaapa migrin turvapaikkapäätöstilastoa. Esimerkiksi marraskuussa käsitellyistä irakilaisista 81 % on myönteisiä ja 19 % kielteisiä, samoin afganistanilaisista 17 % kielteisiä, somalialaisista 5 % kielteisiä. Otin lokakuussa lukemat muistiin nähdäkseni, millä linjauksella maahanmuuttoviraston tyttöset toimivat, meneekö niin kuin Orpo sanoo. Tässä tulos! Mutta tosi on se, että 933 irakilaista on tilaston (rauenneet) mukaan lähtenyt lipettiin, joten loistouutinen se!
YHTÄÄN EI PAKKOKÄÄNNYTETÄ SE ON VARMAA! revi siitä.
"millä linjauksella maahanmuuttoviraston tyttöset toimivat, meneekö niin kuin Orpo sanoo."
Orpo-Urpo on kauniiden ihmisten kykypuolueen "agenda-miehiä", joten kyseisen henkilön puheet voivat tunneusti joskus sisältää hieman ns. faktavirheitä...
Vaaditaan päättäjiltä selkeitä lukuja, meillä on oikeus tietää, mehän tämän kustannamme kokonaisuudessaan.Pian tehdään taas leikkauksia meidän sairaille, työttömille ja pienituloisille eläkeläisille.Hehän ovat etulinjassa kärsimässä näistä leikkauksista joilla rahoitetaan valtavaa valtion velkaa jonka nämä matut aiheuttaa.On oikeus tietää miten asiaa hoidetaan, enää ei riitä salailu ja vähättelevä suhtautuminen.Joku voisi laittaa kansalais adressin asian tiimoilta.Minä olen vanha ja en osaa noita kuvioita mutta joku osaaja voisi.
Suomi on varmaan ainoa maa jossa Irak luokitellaan nykyään vaaralliseksi maaksi.
Ja mietin sitä että suurin osa mamuista on alle kolmekymmentä. Ja jos he ovat sotaa käyvästä maasta, niin miksi he jättivät perheensä keskelle sotaaa ja itse lähtivät karkuun? Ei mene mun jakeluun. Me suomessa suojelimme perheitämme viime sodassa emmekä lähteneet karkuun.
Irakin "pakoloiset" tulevat tänne raiskaamaan ja hävittämään kun täällä on ollut vielä säällinen järjestys. Muslimit hävittävät kaiken! Saatanan sakkia, olemme kusessa jos, emme ryhdy ajoissa vastarintaan!
Näihin maahantunkeutujiin tepsii sama konsti kuin kulkukoiriin,kun niitä ei ruokita niin eivät jää taloksi. Pieni lapsikin sen ymmärtää,vaan ei Suomen päättäjät.En koskaan tule antamaan anteeksi päättäjille enkä muillekaan hyysäreille,on tämä niin hävytön teko,maanpetturuutta suorastaan. Ja vielä se,että annetaan hummailurahaa lähtiessä.Ei muuta kuin potku perseelle ja kiireesti ulos,kyllä niillä rahaa ja kyytimiehiä on itsellään.
se vaan on musujen invaasio kaikkiin maihin tarkoituksena jäädä ja näin sitten musuttaa koko eurooppa ensin ja sitten muu maailma.Aina vain lisää tulee ja leviää koko maailmaan. Musutus on maailman tuho ja loppu.
Er.... ja minä luulin, että nämä 'sota pakolaiset' olivat Syyrialaisia!
Irakilaisia, Marokkolaisia, Pakistanilaisia, jopa Nepalilaisia!
Koko kansa huijattu.
Syyrialaisia tuulut joitakin kymmeniä koko vuonna, Suomeen tulee pääasiassa kolmesta maailman perselävestä matuja eli Irakista, Somaliasta ja Afganistanista Nussiman serkkuja raiskaajapolttomurhaajia enimmäkseen ja huumesalakuljettajia.
Tervetuloa toivottaa kulttuurimarxistihyysäri pillunhuulet märkinä, saa panna kilvan joka kerkiää.
Nepalilaiset ovat rauhallisia eivätkä osallistu provogaatioon jos niitä nyt siellä on. Nepalista on vain niin h.lvetin vaikee päästä ulos muualle kuin Intiaan jos olet nepalilainen.
Hyvä uutinen pitää olla onnellinen pääsee ainakin näistä eroon.
Luin juuri EU hakee puolimiljoonaa syyriasta Euroopaan jotan lisää tulee Suomi kun varmaan ottaa näitäkin monta tuhatta ,vain Unkari on vastaan tätä pakkoottoa, ei SUOMI