Oli rankka retki pakolaisten kanssa

Toin taas erän pakolaisia Vaasaan ja ympäristökuntiin. Isoisän pirtuvene on kyllä hyvin merikelpoinen täyteen lastattunakin, mutta välillä meinasi usko loppua. Oli meinaan aikamoinen hiivari siellä ulkona. Turvallisesti kuitenkin päästiin ulkosaaristoon ja jätin kolmisenkymmentä pakolaista Mikkelinsaarille odottamaan jatkokuljetusta Mustasaareen ja Närpiöön.
Vielä kaksi reissua teen ja sitten on pakka sen verran kunnossa että alan viettämään joulua, kristittyjen suurinta lähimmäisrakkauden juhlaa. Sitä toivotan kaikille palstalaisillekin ja hei, rakastakaa toisianne.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lensin kerran Helsingistä Vaasaan samalla lennolla kun SPR toi paskaloisia Afrikasta, kyllä vitutti, olisi tehnyt mieli räkiä SPRn tätejä päin naamaa.

Äänestä
  • niin oliko helsinki muka afrikassa vai mitä sä oikein tarkoitit.lopeta jo pamien popsiminen ja miehisty.

    Äänestä

Kiitos vaan toivotuksista. Vähän vaikeata täällä on rakastaa toisiamme kun joka toinen kirjoittaja uhkaa tappaa meikäläisen joka aidosti haluaa hyvää kaiken värisille ihmisille.

Äänestä

Minä kyllä arvostan tätä toimintaa, kunpa meillä olisi enemmän kaltaisiasi rohkeita kansalaisia jotka uskaltavat tosiaan tehdä jotain. Täälläkin on palsta täynnä tyhjää jauhavia pakolaisten puolustajia mutta kukaan heistä ei ryhdy suoraan toimintaan. Syynä on melko varmaan rasisti-iskun pelko, sillä koskaanhan ei tiedä milloin oma koti syttyy palamaan keskellä yötä. Sinä kuitenkin uhmaat maahanmuuton vastustajia ja kuljetat noita pakolaiseksi lähteneitä ihmispoloja Suomeen turvaan. Hyvää Joulua myös sinulle ja siunausta. Teet todella arvokasta työtä.

Äänestä

toivotavasti veneessä on hyvä palo vakuutus.se voi pian kärtsätä.

Äänestä
  • joo helvetin vajakki, pian veneestä on jäljellä bensa lammikko laineilla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


salakuljettaja.nieminen kirjoitti:

Toin taas erän pakolaisia Vaasaan ja ympäristökuntiin. Isoisän pirtuvene on kyllä hyvin merikelpoinen täyteen lastattunakin, mutta välillä meinasi usko loppua. Oli meinaan aikamoinen hiivari siellä ulkona. Turvallisesti kuitenkin päästiin ulkosaaristoon ja jätin kolmisenkymmentä pakolaista Mikkelinsaarille odottamaan jatkokuljetusta Mustasaareen ja Närpiöön.
Vielä kaksi reissua teen ja sitten on pakka sen verran kunnossa että alan viettämään joulua, kristittyjen suurinta lähimmäisrakkauden juhlaa. Sitä toivotan kaikille palstalaisillekin ja hei, rakastakaa toisianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu