Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi meidän kaikkien edestä. Room. 8:32.
Jokainen sydän syttyisi todella ilosta ja rakkaudesta palamaan, jos vain saisi hengelliset silmät ja aistimet näkemään, ja ymmärtämään, mitä tässä sanotaan. Sillä tässä on meillä sellainen todistus Jumalan äärettömästä rakkaudesta ja laupeudesta, että se käy kaiken luonnollisen ajatusvoiman. Ja tämän kaikkein korkeimman rakkauden todistus on se, sanoo apostoli, ettei Jumala meidän tähtemme ainoaa Poikansakaan armahtanut, vaan antoi kaikkien meidän edestämme. Tämä on Raamatun tärkeimpiä kohtia, jota me elämäämme eniten tarvitsemme, mutta samalla seikka, jota vähimmin saatamme sydämeemme kätkeä, jota epäusko, järki, tunteet, synti ja perkele enimmin himmentävät.
Tarkastelkaamme sen takia lähemmin mitä tämä lause sisältää. Mitä ensinnäkin itse lahjaan tulee, niin sanoo apostoli, että Jumala on antanut meille oman Poikansa. Tällä »oma»-sanalla apostoli osoittaa, että Kristus on Jumalan Poika sen sanan varsinaisessa merkityksessä, Jumalan Poika luonnon suhteen, erottaakseen hänet niistä, jotka ovat Jumalan lapsia armon ja lapseksi-ottamisen kautta. Ainoastaan siinä tapauksessa, että Jumala on antanut meille oman Poikansa, sanan varsinaisessa merkityksessä, sopii tämä lahja todistamaan Jumalan ääretöntä rakkautta.
Jos Jumala olisi antanut meille enkelin, tai suuren armon saaneen ihmisen, niin ei sillä olisi todistettu hänen myös tahtovan meille kaikkea antaa. Tässä täytyy lahjan olla suurempi kaikkea muuta, koskapa apostoli tulee siihen johtopäätökseen ja vakuutukseen, jonka hän lausuu tällä kysymyksellä: »Kuinka hän voisi olla lahjoittamatta meille kaikkea muutakin hänen kanssaan?»
Kiitetty olkoon Herra! Hänen sanansa on selvä jo varma. Kristus on totisesti Jumalan iankaikkinen Poika, luvattu jo ajan alusta. Mutta kuka maan päällä kykenee uskomaan näin suurta totuutta? Jos me voisimme oikein uskoa, että Jumala on totisesti antanut ainoan Poikansa meidän edestämme, niin me olisimme pelkän autuaallisen ilon, ihmettelemisen ja rakkauden tähden kuin unta näkeväiset.
Saatatko uskoa tämän ja kuitenkin epäillä, ettei Jumalan sydän olisi täynnä armahtavaa rakkautta ja huolenpitoa kaikkia kohtaan, joita ihmisiksi sanotaan? Saatatko uskoa Jumalan antaneen ainoan Poikansa meidän veljeksemme ja Vapahtajaksemme, jopa uhrikaritsaksemme, ja kuitenkin epäillä Jumalan armon ja rakkauden riittäväisyyttä? Saatatko epäillä ettei hän lahjoittaisi meille kaikkea Pojan kanssa?
Tämä Jumalan rakkauden osoitus meitä kohtaan tulee vielä suuremmaksi, jos ymmärrämme mitä sanat puhuvat miten ja minkä takia Poika annettiin. Kun apostoli sanoo, ettei Jumala säästänyt Poikaansa, huomauttaa hän, että Pojan antaminen kärsimiseen ja kuolemaan oli suuri uhri, joka koski kipeästi Jumalan isälliseen rakkauteen. Isä on ikään kuin tehnyt väkivaltaa omalle sydämelleen, rakkaudelleen, ainosyntyistänsä kohtaan. Juuri sillä hän on antanut suurimman todistuksen suuresta laupeudestaan ihmisiä kohtaan. Niinpä sanoi Herra Jumala Aabrahamille, kun tämä juuri oli uhraamaisillaan poikansa: »Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et ole säästänyt ainokaista Poikaasi minun tähteni.»
Ettei Jumala pitänyt ainokaista, rakasta Poikaansa liian kalliina uhrattavaksi meidän edestämme oli siis tämän Jumalan oman sanan mukaan, suurin rakkauden todistus, minkä hän voi antaa, erittäinkin sen tähden, että hän antoi Poikansa uhriksi, mitä katkerimman kärsimisen ja tuskallisimman kuoleman alaiseksi. Niin todistavat hänestä kaikki profeetat. Niin sanoi hän itsekin sinä yönä, jona hän meni kärsimään: »Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi.»
Niin todistaa suuri evankelistain joukko: »Hänet, joka ei synnistä mitään tiennyt, on Jumala meidän edestämme synniksi tehnyt.» »Hän on meidät lunastanut lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme.» »Jotta hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä maistanut kuoleman.»
Autuaalliset joukot Karitsan istuimen edessä veisaavat korkealla äänellä: »Sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä, ja kansoista ja kansanheimoista.» Oi, kun tämä tulee eläväksi totuudeksi meidän sydämissämme, silloin me tulemme kerrassaan autuaiksi, emmekä löydä sanoja oikein ylistääksemme tätä Jumalan rakkautta, kun hän ei meidän tähtemme armahtanut omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet meidän kaikkien edestä.
Meidän kaikkien edestä. Tämä selittää meille myös Jumalan rakkautta, hänen antaessaan Poikansa meidän edestämme. Hän antoi hänet meidän kaikkien edestä. Tämä lause opettaa meille, että jokainen, ilman erotusta, on sovitettu Kristuksen kuolemassa, on lunastettu hänen verellään kaikesta synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta ja että hän voi, hän saa ja hänen tulee vastaanottaa tämä armo autuudekseen.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor12-11.html
Jokainen sydän syttyisi todella ilosta ja rakkaudesta palamaan, jos vain saisi hengelliset silmät ja aistimet näkemään, ja ymmärtämään, mitä tässä sanotaan. Sillä tässä on meillä sellainen todistus Jumalan äärettömästä rakkaudesta ja laupeudesta, että se käy kaiken luonnollisen ajatusvoiman. Ja tämän kaikkein korkeimman rakkauden todistus on se, sanoo apostoli, ettei Jumala meidän tähtemme ainoaa Poikansakaan armahtanut, vaan antoi kaikkien meidän edestämme. Tämä on Raamatun tärkeimpiä kohtia, jota me elämäämme eniten tarvitsemme, mutta samalla seikka, jota vähimmin saatamme sydämeemme kätkeä, jota epäusko, järki, tunteet, synti ja perkele enimmin himmentävät.
Tarkastelkaamme sen takia lähemmin mitä tämä lause sisältää. Mitä ensinnäkin itse lahjaan tulee, niin sanoo apostoli, että Jumala on antanut meille oman Poikansa. Tällä »oma»-sanalla apostoli osoittaa, että Kristus on Jumalan Poika sen sanan varsinaisessa merkityksessä, Jumalan Poika luonnon suhteen, erottaakseen hänet niistä, jotka ovat Jumalan lapsia armon ja lapseksi-ottamisen kautta. Ainoastaan siinä tapauksessa, että Jumala on antanut meille oman Poikansa, sanan varsinaisessa merkityksessä, sopii tämä lahja todistamaan Jumalan ääretöntä rakkautta.
Jos Jumala olisi antanut meille enkelin, tai suuren armon saaneen ihmisen, niin ei sillä olisi todistettu hänen myös tahtovan meille kaikkea antaa. Tässä täytyy lahjan olla suurempi kaikkea muuta, koskapa apostoli tulee siihen johtopäätökseen ja vakuutukseen, jonka hän lausuu tällä kysymyksellä: »Kuinka hän voisi olla lahjoittamatta meille kaikkea muutakin hänen kanssaan?»
Kiitetty olkoon Herra! Hänen sanansa on selvä jo varma. Kristus on totisesti Jumalan iankaikkinen Poika, luvattu jo ajan alusta. Mutta kuka maan päällä kykenee uskomaan näin suurta totuutta? Jos me voisimme oikein uskoa, että Jumala on totisesti antanut ainoan Poikansa meidän edestämme, niin me olisimme pelkän autuaallisen ilon, ihmettelemisen ja rakkauden tähden kuin unta näkeväiset.
Saatatko uskoa tämän ja kuitenkin epäillä, ettei Jumalan sydän olisi täynnä armahtavaa rakkautta ja huolenpitoa kaikkia kohtaan, joita ihmisiksi sanotaan? Saatatko uskoa Jumalan antaneen ainoan Poikansa meidän veljeksemme ja Vapahtajaksemme, jopa uhrikaritsaksemme, ja kuitenkin epäillä Jumalan armon ja rakkauden riittäväisyyttä? Saatatko epäillä ettei hän lahjoittaisi meille kaikkea Pojan kanssa?
Tämä Jumalan rakkauden osoitus meitä kohtaan tulee vielä suuremmaksi, jos ymmärrämme mitä sanat puhuvat miten ja minkä takia Poika annettiin. Kun apostoli sanoo, ettei Jumala säästänyt Poikaansa, huomauttaa hän, että Pojan antaminen kärsimiseen ja kuolemaan oli suuri uhri, joka koski kipeästi Jumalan isälliseen rakkauteen. Isä on ikään kuin tehnyt väkivaltaa omalle sydämelleen, rakkaudelleen, ainosyntyistänsä kohtaan. Juuri sillä hän on antanut suurimman todistuksen suuresta laupeudestaan ihmisiä kohtaan. Niinpä sanoi Herra Jumala Aabrahamille, kun tämä juuri oli uhraamaisillaan poikansa: »Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät Jumalaa, kun et ole säästänyt ainokaista Poikaasi minun tähteni.»
Ettei Jumala pitänyt ainokaista, rakasta Poikaansa liian kalliina uhrattavaksi meidän edestämme oli siis tämän Jumalan oman sanan mukaan, suurin rakkauden todistus, minkä hän voi antaa, erittäinkin sen tähden, että hän antoi Poikansa uhriksi, mitä katkerimman kärsimisen ja tuskallisimman kuoleman alaiseksi. Niin todistavat hänestä kaikki profeetat. Niin sanoi hän itsekin sinä yönä, jona hän meni kärsimään: »Tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksi antamiseksi.»
Niin todistaa suuri evankelistain joukko: »Hänet, joka ei synnistä mitään tiennyt, on Jumala meidän edestämme synniksi tehnyt.» »Hän on meidät lunastanut lain kirouksesta, kun tuli kiroukseksi meidän edestämme.» »Jotta hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä maistanut kuoleman.»
Autuaalliset joukot Karitsan istuimen edessä veisaavat korkealla äänellä: »Sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä, ja kansoista ja kansanheimoista.» Oi, kun tämä tulee eläväksi totuudeksi meidän sydämissämme, silloin me tulemme kerrassaan autuaiksi, emmekä löydä sanoja oikein ylistääksemme tätä Jumalan rakkautta, kun hän ei meidän tähtemme armahtanut omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet meidän kaikkien edestä.
Meidän kaikkien edestä. Tämä selittää meille myös Jumalan rakkautta, hänen antaessaan Poikansa meidän edestämme. Hän antoi hänet meidän kaikkien edestä. Tämä lause opettaa meille, että jokainen, ilman erotusta, on sovitettu Kristuksen kuolemassa, on lunastettu hänen verellään kaikesta synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta ja että hän voi, hän saa ja hänen tulee vastaanottaa tämä armo autuudekseen.
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor12-11.html
Vastaukset 3
Vanhimmat
Saamme vielä tässä sen opetuksen, että koska Kristus on annettu kaikkien edestä, siispä suurimpien syntistenkin edestä, seuraa siitä, että Jumalan armo ja rakkaus on aivan riippumaton meidän ansiostamme ja siis myös riippumaton meidän paremmista ja huonommista hetkistämme. Se on siis muuttumaton rakkaus. Tutkikaamme tämän asian syvyyttä usein.
xzc
6354