HALLITUS KYYKYTTÄÄ NYT LOPULLISESTI AUTOILIJAT

SAKKOAUTOMATTI

Hallitus on korottamassa jälleen sakkoja, joista suurin osa määrätään liikenteestä. Korotusta perustellaan valtion tulojen varmistamisella, ei liikenneturvallisuudella, paheksuu Autoliitto.

Jatkossa esimerkiksi pahoinpitelystä voi saada pienemmän sakon kuin 16 km/h ylinopeudesta.

Oikeusministeriössä on valmisteilla hallituksen esitys, jonka mukaan päivä-, rike- ja yhteisösakkoja ollaan korottamassa huomattavasti. Rikesakkoja korotettiin edellisen kerran 1. syyskuuta alkaen. Uusimman esityksen mukaan suurin liikennerikkomuksesta määrättävä rikesakko nousisi 345 euroon eli kolminkertaiseksi syyskuuta edeltävästä ajasta.

Samalla päiväsakkoja ollaan alinta luokkaa lukuun ottamatta kaksinkertaistamassa. Alin päiväsakko nousisi kuudesta eurosta yhdeksään euroon. Yli kaksi kolmasosaa kaikista päiväsakkorangaistuksista määrätään liikennerikoksista ja rikesakoista yli 96 prosenttialiikennerikkomuksista.

Sakkojen korotuksen taustalla ovat puhtaasti valtiontaloudelliset syyt, sillä esitysluonnoksenkin mukaan ”liikenneturvallisuus on viime vuosina parantunut, eikä rikollisuustilanteen kehitys sinällään viittaa tarpeeseen korottaa rikesakkoja.” Autoliiton mielestä sakotusjärjestelmän irrottaminen kriminaalipoliittisesta järjestelmästä ja kytkeminen osaksi finanssipolitiikkaa ei kuulu oikeusvaltion toimintaperiaatteisiin.

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kusimuumitmaksaa

      Kyllä ylinopeusuuvateilla on varaa maksaa, korottaisivat vaan kunnolla. Myös valvontaa pitäisi tehostaa reilusti, nyttenhän sitä ei ole käytännössä lainkaan.

    • jokainen_on_rikollinen

      Sakosta tulee vain yksi verotuksen muoto, kyllähän nyt jokaisesta voidaan keksiä jokin virhe ja rike millä sakkoa perustellaan...

      • helppo.ratkaista

        Eihän sääntöjä ja lakia muutenkin noudattavalle synny mitään ongelmaa eikä näin myöskään ylimääräisiä kuluja.
        Ajellaan vaan entistä varmemmin sitä a-l-i-n-o-p-e-u-t-t-a = ei ongelmia.
        Roikkukoot kiireiset perskärpäset siellä takapuskurissa kuula punaisena.
        Se tekee hyvää noille minä-minä-minä-ihmisille.


      • Suomikohtisosialismia

        Ja Sipin sosialistihallituksen ŠSS kollektivisointiohjelma jatkuu nyt vuorossa parkkisakot

        Parkkisakon valituksen hinnaksi tulee 250 €


      • Koppimopo

        Heh... Todella mielenkiintoista, semminkin kun poliisi on VELVOITETTU sakottamaan.
        Sakotus on parin viime vuoden kuluessa kehittynyt täysin mielivaltaiseksi, poliisista on tullut valtionvarainministeriön rahastaja.
        Mm. peltipollut sakottavat laillisia nopeuksia ajavia...
        Itse ajan järkähtämättä mittarinopeuksia vaikka tiedän nopeusmittarin näyttävän 3-14 km/h liikaa.


      • Suomikohtisosialismia kirjoitti:

        Ja Sipin sosialistihallituksen ŠSS kollektivisointiohjelma jatkuu nyt vuorossa parkkisakot

        Parkkisakon valituksen hinnaksi tulee 250 €

        Se on mielenkiintoinen "oikeusvaltio" tämä suomi. Valituksen käsittely tehdään satoja euroja maksavaksi, jotta ei valitettaisi.

        Asiahan on ollut noin jo pitkään esim. yksityistiekunnan päätöksistä valitettaessa. Valituksen käsittely maksaa niin paljon, että jo sen toivotaan ilmeisesti estävän "demokraattisista päätöksistä" valittamisen.


    • kaahari-voittaa-aina

      Liikenteestä tulee taloudellista arpapeliä, kun valvontaa vähennetään, mutta rangaistuksia kovennetaan. Nopeiten pääsee perille se kuka uskaltaa ajaa riskillä ylinopeutta peltipoliisien välissä, roikkua puskurissa kuin takiainen, painaa punaista päin risteyksistä läpi ja niin edelleen.

      Me muut ajamme kiltisti sääntöjen mukaan, koska emme halua ottaa turhia riskejä - emme taloudellisia emmekä onnettomuusriskejä - ja katsomme kiukkuisena vierestä, kun joku toinen uhmaa vähäistä valvontaa ja rikkoo yhteisiä pelisääntöjä oman edun takia.

      Valvontaa, varsinkin vanhaa kunnon ajotapavalvontaa, pitäisi lisätä reilusti eikä suinkaan vähentää, mutta silti maasta on poistumassa 900 poliisin virkaa.

      • nynnykät

        Voi vitun luiskaotsat!!!!!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      188
      5101
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1792
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1517
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1497
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      51
      1175
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1084
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      840
    Aihe