Ihminen Kristus Jeesus ja Jumala ovat kaksi eri olentoa.
Miten muuten voisi olla?
Jeesus ja Jumala eri olentoja
2
<50
Vastaukset
Totta kai he olivat eri olentoja.
Jeesus syntyi naisesta, hän oli ihminen ihan kuin mekin.
Pointti on, että Jeesus koki syntymän, opiskelun, työnhaun ja yrittämisen hankaluudet ihan ihmisenä.
Hänen puheillaan oli kuulijoita ja niiden perusteella häntä alettiin seurata. Nykyään sanottaisiin, että fanittaa.
Joskus esiintyjät vain ovat niin fiksuja, että heitä kannattaa kuunnella. Maailma ei ole muuttunut.
Luonnollisesti Jeesuksen opit olivat väärin ja vastoin yleistä käsitystä. Aikoinaan oli nimittäin aiheellista ymmärtää, että rahalla saa ja hevosella pääsee.
Jeesus antoi ymmärtää, ettei kukaan voi ostaa paikkaansa tuonpuoleisessa. Tämäkö nosti älämölön, jonka seurauksena mainittu menetti henkensä sangen kurjissa olosuhteissa.
Hänen oppilaansa pitivät oppia yllä ja voimme kokea sen vaikuttavan edelleen.- vm41
Jeesus todella oli sen aikaisen maailmankatsomuksen mukaan todella sekopäinen, ehdottaessaan vallankumouksellista aatettaan yhteisestä hyvästä.
Ei hänen ajatuksensa ole vielä tänäänkään "tuulta purjeisiin" saanut, vaikka nuo jeesuksen seuraajat niin kuvittelevat.
Jeesus ajoi lähinnä ihmisen maalliseen hyvinvointiin perustuvaa sosiaalista aatetta, ei niinkään taivaallista/tuonpuoleista turhaketta.
Tänäänkään ei suurin osa Suomalaisista hyväksy yhteistä hyvän aatetta, sillä senhän näkee jo äänestys käytännöistä jossa tavoitellaan vain mainetta sekä kunniaa keinoista välittämättä, sekä yhteiskunta luokasta riippumatta.
Olen kuullut jopa jonkun "puotipuksun" (palkannauttijan) äänestäneen kokoomusta ???
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1421865
- 1141457
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia881267- 1691262
- 891155
- 1981040
- 97973
- 44924
Venäjä lähettää 480 tuhannen sotilaan armeijan Suomen rajalle
Miten Suomessa vastataan Venäjän uhkaan sotilaallisesti201916Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt76838