Oli pakko pistää hoas:in viesti vielä uudelleen: tänään tulee Valtio vapauden vei -dokumentti intti/sivari/totaali asiasta TV2 klo: 22.05.
Kannattaa katsoa, saadaan vähän uutta vettä myllyyn!
Pysähtykää hetkeksi katsomaan missä mennään.
Kannattaa katsoa, saadaan vähän uutta vettä myllyyn!
Pysähtykää hetkeksi katsomaan missä mennään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ei jummarra, jotkut valittaa kansalaisvelvollisuudesta? Armeija kuuluu yleissivistykseen.
Kuten dokumentistakin jo kävi ilmi, ei armeija yksinkertaisesti ole kaikille sopiva paikka. Mielestäni sinne tulisi valita ihmiset enemmänkin pääsykoe periaatteella.
On hyvä, että näistä asioista puhutaan. Jokainen tapaturmainen kuolema/itsemurha, jonka armeija on pakollaan aiheuttanut - on turha.
Itse kävin 12 kk armeijaa ja näin helvetin monta sinne sopeutumatonta ihmistä, jotka muutaman kuukauden jälkeen olivat lähinnä ihmisraunioita. Toisaalta näin myös niitä, jotka soveltuivat sinne.
Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa on mielipidevankeja. Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa nuorilta miehiltä voidaan tuhota heidän suunnitelmansa parhaimmillaan parin vuoden ajalta. Suomi on Euroopan ainoa kehitysmaa - sen näyttää valtion asenne omiin kansalaisiinsa: jopa kansalaiset on käännetty omiaan vastaan, vastustamaan toistensa mielipiteitä.
En kirjoita tätä provoillakseni, vaan kysyäkseni, josko saisin KELTÄÄN vastausta siihen, miten armeija muka kuuluu YLEISSIVISTYKSEEN?
Esimerkiksi tuossa eilisessä dokumentissa näytettiin kuinka siviilipalvelusmiehille opetettiin tulipalon sammutusta. Tuon 12 kk:n aikana, jonka itse vietin armeijassa, minulle ei opetettu YHTÄKÄÄN etukäteen luvattua asiaa, ei ensiaputaitoja, ei metsässä selviytymistä, ei kriisitilanteessa toimimista - ei mitään. Tämän lisäksi yritin opiskella koko armeija-ajan, mutta siihenkään ei annettu mahdollisuutta, sitä ei tuettu.
Antakaa minulle edes yksi hyvä syy siihen, miksi edelleen Suomessa kannattaa pitää syyttömiä ihmisiä vankilassa.
"Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa on mielipidevankeja"
Valko-Venäjä, Ukraina, Venäjä, Turkki ja Moldova eivät mielestäsi kuulu Eurooppaan?
"Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa nuorilta miehiltä voidaan tuhota heidän suunnitelmansa parhaimmillaan parin vuoden ajalta"
Ukrainan presidenttiä arvostellut nuori internet-kirjoittaja löytyi kuolleena viime vuonna. Hänen PÄÄNSÄ OLI LEIKATTU IRTI. Sanoisin sen pilaavan suunnitelmat aika monelta vuodelta.
"Suomi on Euroopan ainoa kehitysmaa - sen näyttää valtion asenne omiin kansalaisiinsa: jopa kansalaiset on käännetty omiaan vastaan, vastustamaan toistensa mielipiteitä"
Siis mitä tämä lause edes tarkoittaa? Se tuntuu olevan provo, mutta mitä ihmettä?
Heh - kai huomaat mihin kastiin Suomesi juuri pudotit? Puhut samassa lauseessa ihmisoikeuksien polkemisesta Ukrainassa, Venäjällä, Turkissa, Valko-Venäjällä ja Moldovassa.
Mitäkö lauseellani tarkoitan? Muotoilen uudestaan: armeija on monelle suomalaiselle henkinen vamma, jonka käymättä jättäminen aiheuttaa välittömästi suuressa osassa, erityisesti miehiä, inhon kaltaisen reaktion. Huolimatta ihmisen, joka armeijan jättää käymättä, tuntemasta isänmaallisuudesta, suuri osa näistä "oman kansansa" pettureista väittää toisin.
Se, että on vakaumukseltaan pasifisti, on Suomen laissa hyväksyttävä asia - mutta kun tullaan asevelvollisuuteen, vaihtoehtona onkin yhtäkkiä vankila tai siviilipalvelus.
Ymmärsitkö nyt? Kysy rohkeasti jos et ymmärtänyt.
Sinä valehtelit alkuperäisessä kirjoituksessasi. Suomi ei ole ainoa Euroopan maa, jossa on asevelvollisuus, eikä ainakaan mikään kehitysmaa.
Mitä tuohon aseistakieltäytyjäliiton sivuilta omittuun pointtiin tuli, niin kyllä sen varmaan huomasi sokea reettakin. "Suomi paha, minä parempi, uga uga."
Kyllä me puhumme edelleen kehitysmaa Suomesta - mielipidevangeista voidaan puhua edelleen.
Ota selvää muiden maiden laeista, tiedän kyllä asevelvollisuudesta muissa maissa, puhunkin nyt siitä yleisestä suhtautumistavasta ihmisiin jotka eivät ole käyneet armeijaa.
Miksi omien mielipiteiden puolustamista rankaistaan?
Sitähän minä kysyin. Miksi kutsut valehtelijaksi ja yrität vierittää keskustelua väärään suuntaan?
Pilkunnussijoita riittää aina, lukeudutko niihin vai oliko erehdyksesi vahinko?
"Ota selvää muiden maiden laeista, tiedän kyllä asevelvollisuudesta muissa maissa, puhunkin nyt siitä yleisestä suhtautumistavasta ihmisiin jotka eivät ole käyneet armeijaa."
Puhutko nyt laeista vai mielipiteistä? Sinulla tuntuu olevan vaikeuksia erottaa niitä toisistaan. Suomessa saa olla armeijasta eriävä mielipide, kuten olet varmaan itsekin huomannut. Suomessa saa jopa ilmaista tämän mielipiteensä. Tällaista oikeutta ei ihan joka maassa ole. Sinun pitää kuitenkin ymmärtää, että sivistysvaltiossa omaa mielipidettä sopii puolustaa lain puitteissa.
Jos olet sitä mieltä, että perintövero pitäisi poistaa, sinun pitää alkaa kampanjoida perintöveron poistamiseksi. Sen sijaan, jos jätät perintöveron maksamatta sillä perusteella, ettei Islannissakaan sitä makseta, joudut vankilaan. Samoin homma hoituu missä tahansa nykyaikaisessa valtiossa ja minkä tahansa asian kohdalla. Jos sinulla on esittää jonkinlainen vaihtoehtoinen tapa hoitaa asioita, jaa se toki meidän muidenkin kanssa.
"Miksi kutsut valehtelijaksi ja yrität vierittää keskustelua väärään suuntaan? Pilkunnussijoita riittää aina, lukeudutko niihin vai oliko erehdyksesi vahinko?"
Ensinnäkin, valehtelit väittäessäsi että Suomi on Euroopan ainoa maa, jossa on mielipidevankeja. Toisekseen, sinä et määrää keskustelun suunnasta. Kolmannekseen, se ei kuulu sinulle pätkän vertaa kuinka teräväksi minä haluan pilkkuni viilata.
Kiitos vastauksestasi,
niin, eihän se minulle kuulu kuinka paljon viilailet ja mihinkä suuntaan keskustelua riuhdot.
Puhut asiaa siinä suhteesa, että aiheen vuoksi todellakin kampanjoidaan jo nyt. Se mitä hain, ja yritin urheista viilailuyrityksistäsi huolimatta sanoa, oli, että millä helvetillä sitä keskustelua sitten käydään jos vastassa on se sama vanha haista vittu- mentaliteetti?
Hyvää uutta vuotta sinulle, muista pitää silmäsi kiinni rakettia laukaistaessa, vähän samoin tavoin kuin keskustelet muiden kanssa.
Muista, että vuodesta riippumatta kaikki sinun kanssasi eri mieltä olevat on ihan tyhmiä.
Älä edes yritä ymmärtää, niin ne asiat selviävät...
liks lukkoon
tuli mieleen että.. mitäs jos ei olis pakko armeijaa? suomen väkiluku on niin pieni ettei millään sais vapaaehtoisista riittäviä joukkoja joilla olis edes pieni pelote muille.
ni haluisin vaan tietää et mitä te kieltäytyjät/sivarit siinä vaiheessa tekisitte JOS ja korostan JOS joku hyökkäisi?? ei nykyään meille ihan heti tule mieleen potentiaalista uhkaa MUTTA ja korostan MUTTA onhan siihen varauduttava! koskas siinä vaiheessa kun joku hyökkää on myöhäistä ruveta opiskelee sotimaan/opiskelee puolustusta yms. Eli mitä te siinä vaihees tekisitte?? sivarit siivois vanhusten taloja...esim....vai? no..oisko siitä apua, pysäyttääkö se hyökkääjän?? entäs kieltäytyjä??
ois vaan, hengailis...ja kattos kun hyökkääjä tulee ja valtaa maan? jos ei tappas niin orjuuttaa tai jotain... oisko se kivaa?? ei enää suomea, itsenäistä maata?? oisko kivaa? olisitteko tyytyväisiä? teitäkö ei haittais yhtään, tyytyisitte siihen?? en provosoi/vittuile.. haluan vaan oikeesti tietää.
ja ihan vaan tiedoks, JOS tänne joku hyökkää ja toivotte/luulette selviävänne hengissä kun ette
vastusta/kanna asetta ja jos pääsee vahinko sattumaan ja vihollinen ei tapa teitä, olkaa huoleti.. NIIN kauan kun minä olen hengissä,
minä tapan.
hyvää uutta vuotta :)