Suomi KILPAILUKYKYISIN Pohjoismaa

Työyksikkö tuntihinta Suomi 34 , Ruotsi 41,50 ja Saksa 38 euroa tunnilta.
Mutta miksi tarvitaan niitä PAKKOLAKEJA vai onko ahneuden sokeus nyt
vaan halutuinta!
2376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Suomessa valtaapitävien ei tarvitse peitellä tyhmyyttään ja ahneuttaan. Ei kansa heille mitään voi, ja jos alkaa heikolta näyttämään, otetaan vertailut siitä (väärennetyt) kuinka demokraattinen ja tasa-arvoinen maa Suomi oikein onkaan. Eihän sen jälkeen kukaan vähään aikaan kehtaa valittaa.

Äänestä
  • Euroaikana palkat on nousseet 130%. Niiden piti sopeutua Euron hintaan.

    Syy Suomen ongelmiin on Euron kytkentä kurssi. Vaihtokurssi oli noin 6. Saksalla se oli 1.

    AY-liike halusi euroon tuolla kurssilla. Tuo kurssiero täytyy pitää jos Suomi aikoo pärjätä. Nyt tuo kurssiero on supistunut huomattavasti. Siinä Suomen kilpailukyvyn heikkous on.

    Suora palkkojen vertailu ei anna oikeaa kuvaa tilanteesta, vaan siinä pitää ottaa huomioon tuo alkuperäinen kurssiero. Eli Suomen palkkojen pitäisi olla edelleenkin 1/6 saksan palökkoihin verrattuna. Eli JOS Suonen palkat 1 Saksan palkat SAA olla6. Silloin ollaan alkuperäisessä Euroon liittymiskilpailukyvyssä.
    Ero on supistunut 34/38 Eli 1/1,12. Paljon on menettetty kilpailukykyä' vaikka AY-liike vakuutti pitävänsä Suomen kilpailukyvyn.

    Äänestä

  • asdfghjkopiuytr kirjoitti:

    Euroaikana palkat on nousseet 130%. Niiden piti sopeutua Euron hintaan.

    Siis tuosta älykkäästä avautumisestasi on pääteltävissä - ay;n vika, tietystikin ;G

    Äänestä

  • asdfghjkopiuytr kirjoitti:

    Euroaikana palkat on nousseet 130%. Niiden piti sopeutua Euron hintaan.

    Syy Suomen ongelmiin on Euron kytkentä kurssi. Vaihtokurssi oli noin 6. Saksalla se oli 1.

    AY-liike halusi euroon tuolla kurssilla. Tuo kurssiero täytyy pitää jos Suomi aikoo pärjätä. Nyt tuo kurssiero on supistunut huomattavasti. Siinä Suomen kilpailukyvyn heikkous on.

    Suora palkkojen vertailu ei anna oikeaa kuvaa tilanteesta, vaan siinä pitää ottaa huomioon tuo alkuperäinen kurssiero. Eli Suomen palkkojen pitäisi olla edelleenkin 1/6 saksan palökkoihin verrattuna. Eli JOS Suonen palkat 1 Saksan palkat SAA olla6. Silloin ollaan alkuperäisessä Euroon liittymiskilpailukyvyssä.
    Ero on supistunut 34/38 Eli 1/1,12. Paljon on menettetty kilpailukykyä' vaikka AY-liike vakuutti pitävänsä Suomen kilpailukyvyn.

    melkoinen idioootti olet, ei järjen häivääkään jutussasi. Vai että suomalaisen palkka saa olla 1 euro kun saksalaisen palkka on 6 euroa jotta oltaisiin samalla viivalla kilpailukyvyssä? Jospa kävisit kansakoulun uudelleen.
    Työvoimakuluja nimenomaan voi verrata yksi yhtyeen kun ne on määritelty samassa valuutassa, eurossa, kun kysymys vientikilpailukyvystä.

    Äänestä

  • nojohannonnn kirjoitti:

    Lisäyksenä vielä, Suomi otti euron käyttöön suhdeluvulla 6 (noin), Saksa suhdeluvulla 2(noin), elikä ihan samoilla suhteilla kuin niillä oli keskenään markkoina, Saksan markka oli 3 Suomen markkaa.

    Äänestä

  • nojohannnonnn kirjoitti:

    Suomen virallinen tavoite oliliittää euroon 3 kurssilla. Mutta oli niin valtava hinku euroon että nauvottelijat sopivat aika helpostio kurssiksi noiun 6. Oli tiedossa jo silloin että 6 kurssi vaatii kovaa sopeuttamista Suomen kohdalla. Vaatimuksena oli palkkojen sopeuttaminen tuohnon kurssiin. Suomessa on vain vielä läksyt tekemättä. 3 liittämiskurssilla ei olisi nykyistä tilannetta edessä. Ay-LIIKE PYHÄSTI VAKUUTTI ETTÄ HOMMA HOIDETAAN, PALKAT SOPEUTETAAN. EI VAIN OLE VIELÄ ALOITTANUTKAAN.

    Nyt sen yhteiskuntasopimuksen aika. Nyt on tullut se viimeinen takaraja vastaan. Nokia ei ole enää valheellisesti kantamasssa meitä. Nyt pitää pärrjätä omillaan.

    Äänestä

  • 0987654321aikaloppu kirjoitti:

    olet ymmärtänyt asiat väärin päin. Kurssi oli se mikä aiemminkin, sidottuna Saksan markkaan. Saksan markka oli 3 Suomen markkaa ja samassa suhteessa siirryttiin euroon, 2 Saksan markkaa oli euro ja 6 Suomen markkaa oli euro. Mikähän sinulla on ongelma tässä?? Toki kymmenyksillä voi kikkailla mutta sehän on turhaa.
    Nyt ei tarvita mitään varsinaisia yhteiskuntasopimuksia, vaan kovempaa työtä jatkuvan marinan sijaan, mitä sinäkin harrastat. kuten avaajan luvuista näkee, Suomella ei ole kilpailukykyongelmaa työvoimakustannusten osalta, piste. Ei tämä selittelemällä muuksi muutu.
    Olet kuin kilpahiihtäjä joka selittelee menestymättömyyttään joka kerta huonoilla suksilla.
    Toki työelämää pitää koko ajan kehittää ja niin tehdäänkin. Pakkolait vievät Suomen vaan syvemmälle suohon.

    Kun keskityttäisiin enemmän tekemiseen, ja vähemmän siihen työelämän kehittämiseen, homma alkaisi kai pikkuhiljaa luistaa.

    Alkaa mennä vahvasti idiotismin puolelle, kun keskitytään kaikenlaisiin tutkintoihin ja titteleillä dippailuun - eikä löydy enää töille tekijöitä kuin Virosta, Latsiasta, Puolasta ja Romaniasta - alennusmyynnillä "tittelitön ja kouluttamaton, jonka ainoa kilpailuvaltti on, että ei ymmärretä jos valittaa ja on halpa.

    Kaikilla peiliinkatsomisen paikka, varsinkin näillä koulutus, koulutus koulutus huutajilla.
    Suomalaiset ovat kouluttautuneet ja heille osoitetaan osapäivätöitä harjoittelumuodossa vuokratyöfirmasta ennen lisäkoulutusta, joka vaaditaan pätevöitymiseen . . . . eikö olekin ihme, että meillä ei oikein ole tekijöitä ;) tai oikeammin, he eivät saa tehdä kun heillä ei ole koulutusta, hei eivät pääse kouluttaustumaan ja heiltä puuttuu "pätevöityminen" siivoojaksi, pihatyöntekijäksi, autonkuljettajaksi jne. jne.

    Ihan oikeasti, suomen tappavat nämä koulutushullut ja titteleitä pätevöitymiseen rustaavat idiootit.

    Äänestä

  • nojohannnonnn kirjoitti:

    olet ymmärtänyt asiat väärin päin. Kurssi oli se mikä aiemminkin, sidottuna Saksan markkaan. Saksan markka oli 3 Suomen markkaa ja samassa suhteessa siirryttiin euroon, 2 Saksan markkaa oli euro ja 6 Suomen markkaa oli euro. Mikähän sinulla on ongelma tässä?? Toki kymmenyksillä voi kikkailla mutta sehän on turhaa.
    Nyt ei tarvita mitään varsinaisia yhteiskuntasopimuksia, vaan kovempaa työtä jatkuvan marinan sijaan, mitä sinäkin harrastat. kuten avaajan luvuista näkee, Suomella ei ole kilpailukykyongelmaa työvoimakustannusten osalta, piste. Ei tämä selittelemällä muuksi muutu.
    Olet kuin kilpahiihtäjä joka selittelee menestymättömyyttään joka kerta huonoilla suksilla.
    Toki työelämää pitää koko ajan kehittää ja niin tehdäänkin. Pakkolait vievät Suomen vaan syvemmälle suohon.

    Saavutetut edut. Niistä ei voi luopua vaikka Faktat on pöydässä.

    Miksi AY-liike sitten lupasi sopeuttaa työn hinnan siihen kurssiin joka hyväksyttiin liittymiskurssiksi?AY-liikekin TIESI että Palkkojen kehitys PITÄÄ olla matalampi kuin muissa Euroopan maissa että Suomessa selvitään.

    AY-liikekin tunnusti että kurssi oli väärä, mutta euro-kiima "pakotti" Ay-liikkeen euroon. Se lupaus joka silloin annettiin ei ole toteutunut, eikä nähtävästi ollut tarkoitus alkuunkaan sitä lupausta täyttää Koskaan.

    Sitten...vertailu Ruotsiin ei onnistu alkuunkaan. Ruotsilla on eri valuutta. Ruotsin palkkataso laski automaattisesti kun Kruunun kurssi heikkeni. Suomen valuutta ei heikentynyt. Ruotsi on jaloillaan juuri tuon valuutan aiheuttaman palkkajouston vuoksi.

    Äänestä

  • nojohannnonnn kirjoitti:

    Lisäyksenä vielä, Suomi otti euron käyttöön suhdeluvulla 6 (noin), Saksa suhdeluvulla 2(noin), elikä ihan samoilla suhteilla kuin niillä oli keskenään markkoina, Saksan markka oli 3 Suomen markkaa.

    8.9.1999 Kurssit

    Euromaiden muuntokurssit ja kahdenväliset kurssit

    valuttaa/euro markkaa/valuutta Itävalta ATS 13,7603 0,432093 Belgia BEF 40,3399 0,147391 Saksa DEM 1,95583 3,04000 Espanja ESP 166,386 0,0357346 Suomi FIM 5,94573 1,0000000 Ranska FRF 6,55957 0,906421 Irlanti IEP 0,787564 7,54952 Italia ITL 1936,27 0,00307071 Luxemburg LUF 40,3399 0,147391 Alankomaat NLG 2,20371 2,69805 Portugali PTE 200,482 0,0296572

    Markkakurssit ovat likimääräisiä, varsinaiset muunnokset valuutoista markoiksi ja päinvastoin on tehtävä aina euron kautta.
    (STT)

    Äänestä

  • 1 FIM=3 DEM

    Äänestä

Ay-liikeen ahneus ajaa Suomessa väistämättä lakien uudistamiseen.
Vienti on tippunut 11% ja teollisuuden tilakuset 9.5%. Siitä ei selivtä ilman tiukkoja toimia.

Kansamme voi luottaa nyt vain hyvään hallitukseemme.

Äänestä

Onhan teollisuus itsekin sanonut että ei 5% eikä 10% palkkojen lasku korjaa vientiä. Jos kysyntää niillä tuotteilla, mitä Suomessa tehdään, ei maailmalla nyt ole niin ei vienti noilla konsteilla nouse. Saavathan osakkeen omistajat paremmat osinkotulot jos pakkolait menevät läpi.

Äänestä
  • Niiin 5% palkkojen lasku olisi pikalääke alkuun. Paras vaihtoehto. Sillä saataisi jo lähes 10% palkkakustannusten alennus aikaan. Sen lisäksi muutamat maltilliset palkkaratkaisut njiin siinä sitten olisi. 2 vuotta nollaratkaisulla. Tekisi noin 5% palkkakustannusten alenemaa jos inflaatio 1,5%. Sen jälkeen inflaation verran korotusta.

    Yksinkertainen ja helppo ratkaisu, mutta eihän se käy.

    Palkansaajalle 5% alennus palkaan tekisi nettovaikutuksena noin 3%. Eli noin 30 euroa palkkatonnia kohti.

    Aika hyvä hyötysuhde. Palkansaajalta 3% ja työnanatajakustannuksissa lähes10% LASKU.

    Äänestä

  • NäinoN-- kirjoitti:

    Niiin 5% palkkojen lasku olisi pikalääke alkuun. Paras vaihtoehto. Sillä saataisi jo lähes 10% palkkakustannusten alennus aikaan. Sen lisäksi muutamat maltilliset palkkaratkaisut njiin siinä sitten olisi. 2 vuotta nollaratkaisulla. Tekisi noin 5% palkkakustannusten alenemaa jos inflaatio 1,5%. Sen jälkeen inflaation verran korotusta.

    Eikö se hallitus luvannut tuon 3%:kin veronkevennyksenä takaisin? Eli työntekijöillä nettovaikutus 0% työnatajille lähes 10% pois työvoimakustannuksista.

    LYLy ei taida osata laskea:D Lykkii vain Lylyä.

    Äänestä

  • vähän liian lyhyttä matikkaa harrastat. eikös silloin olisi hyvä laskea duunarin palkkaa 30% ja poistaa verotus kokonaan? no ei, koska verotuksesta tulee myös duunarille ja varsinkin pienipalkkaiselle paljon hyötyä. verot eivät siis ole pois palkansaajalta, vaan niille saa yhteiskunnalta vastinetta. Verotus on itseasiassa vain pakkomyyntiä, ikävää vaan että pakkomyydään kaikkea paskaa, kuten pakolaisten elättämistä (sipilän hallitus). Verotuksella voidaan oikeasti kohdennettuna "myydä" kansalaisille kotimaista tuotantoa ja palveluja, mikä on tässä ajassa tärkeää.
    Sipilän pitäisi vaan ymmärtää lopettaa paskan myynti, kuten Putin teki naapurissa, laittoi 10 000 virkamiestä kilometritehtaalle. Mutta ei, sipilä käy hyödyllisen kauppatavaran kimppuun ja päinvastoin, myy sontaa vaan suuremmilla summilla (avustajansa palkankorotus).

    Äänestä

  • nojohannnonn kirjoitti:

    vähän liian lyhyttä matikkaa harrastat. eikös silloin olisi hyvä laskea duunarin palkkaa 30% ja poistaa verotus kokonaan? no ei, koska verotuksesta tulee myös duunarille ja varsinkin pienipalkkaiselle paljon hyötyä. verot eivät siis ole pois palkansaajalta, vaan niille saa yhteiskunnalta vastinetta. Verotus on itseasiassa vain pakkomyyntiä, ikävää vaan että pakkomyydään kaikkea paskaa, kuten pakolaisten elättämistä (sipilän hallitus). Verotuksella voidaan oikeasti kohdennettuna "myydä" kansalaisille kotimaista tuotantoa ja palveluja, mikä on tässä ajassa tärkeää.
    Sipilän pitäisi vaan ymmärtää lopettaa paskan myynti, kuten Putin teki naapurissa, laittoi 10 000 virkamiestä kilometritehtaalle. Mutta ei, sipilä käy hyödyllisen kauppatavaran kimppuun ja päinvastoin, myy sontaa vaan suuremmilla summilla (avustajansa palkankorotus).

    Nettituko ei ole mittää vaan piittää olla brutto:D

    Taitaa ola kuitenkin niin että maksat ruokasi sillä rahalla jo0ka tulee Sinub tulillesi:D Jos alennat palkaasi ja saat smaan verranb rahaa se ei sinun talouttasi nytkäytä.

    vai onko 4000 niin komia luku siellä palkkakuitilla että et voi sitä laseka 200 euroa vaikka saisit sen 3200 tiliilesi molemmilla bruttotuloilla.

    Ay-liikehän siinä kyllä häviäisi sinun osaltasi kun niiden jäsenmaksu on palkkapohjainen.

    Äänestä

  • NäinoN-- kirjoitti:

    Niiin 5% palkkojen lasku olisi pikalääke alkuun. Paras vaihtoehto. Sillä saataisi jo lähes 10% palkkakustannusten alennus aikaan. Sen lisäksi muutamat maltilliset palkkaratkaisut njiin siinä sitten olisi. 2 vuotta nollaratkaisulla. Tekisi noin 5% palkkakustannusten alenemaa jos inflaatio 1,5%. Sen jälkeen inflaation verran korotusta.

    Yksinkertainen ja helppo ratkaisu, mutta eihän se käy.

    Palkansaajalle 5% alennus palkaan tekisi nettovaikutuksena noin 3%. Eli noin 30 euroa palkkatonnia kohti.

    Aika hyvä hyötysuhde. Palkansaajalta 3% ja työnanatajakustannuksissa lähes10% LASKU.

    Suurin syy kestävyysvajeeseen on maatalousyrittäjien, oikeammin maatalousSYÖTTILÄIDEN ja kepukuntien ja -maakuntien elättäminen.

    Kemijärven sellutehdas lopetettiin kannattamattomana ja arvoisat kepulaiset, kepuänkyrät ja varsinkin tolliskot syyttivät tietysti vain palkansaajia, niitähän kepulaiset ovat pitäneet pahimpina vihollisinaan, mutta puu maksoi Suomessa Kemijärvellä 38 % enemmän kuin Ruotsissa.

    Kepupamput ja -pamputtaret kiertävät maata ankaran vihan, kauna ja kateuden kiilto silmissä ja valehtelevat, kuten aina. Järjettöman suuret tuet, mm. metsän omistusta veronmaksajat tukevat 200 eri tuen voimin ja siitä- huolimatta puu on Suomessa järjettömän kallista.

    Äänestä

  • Osmium76 kirjoitti:

    Eli on mukava katsella sitä Bruttopalkkaa sieltä lapulta vaikka nettoa saa vähemmän kuin pienemmällä bruttopalkalla. Onhan se 4000 komea luku verrattuna 3800. Tilinauhan viimesitä riviähän ei kannata edes vilkaista:D Sillähän ei makseta mitään.:D

    AKT taistelee todellisuudessa omista jäsenmaksuistaan. Se on ainoa joka Yhteiskuntasopimuksessa kärsii. PaLKANSAAJA SIITÄ HYÖTYY.

    Äänestä

  • Osmium76 kirjoitti:

    Suurin syy kestävyysvajeeseen on maatalousyrittäjien, oikeammin maatalousSYÖTTILÄIDEN ja kepukuntien ja -maakuntien elättäminen.

    Kemijärven sellutehdas lopetettiin kannattamattomana ja arvoisat kepulaiset, kepuänkyrät ja varsinkin tolliskot syyttivät tietysti vain palkansaajia, niitähän kepulaiset ovat pitäneet pahimpina vihollisinaan, mutta puu maksoi Suomessa Kemijärvellä 38 % enemmän kuin Ruotsissa.

    Kepupamput ja -pamputtaret kiertävät maata ankaran vihan, kauna ja kateuden kiilto silmissä ja valehtelevat, kuten aina. Järjettöman suuret tuet, mm. metsän omistusta veronmaksajat tukevat 200 eri tuen voimin ja siitä- huolimatta puu on Suomessa järjettömän kallista.

    Vai on puu Suomessa älyttömän kallista.
    Puun hinta on laskenut 80-luvulta lähtien . On samalla tasolla kuin silloin ja
    kaikki muu on kallistunut 2-3 kertaiseksi. Jos ei usko voi tarkistaa tilastoista.
    Tuontipuu sen sijaan on ollut vuosikausia 50-100 % kalliimpaa kuin kotimainen.

    Mitähän ne 200 eri tukea sitten on ? Valtio on tukenut metsänhoitoa n. 4 %:n
    osuudella hoitomenoista ja saanut ne tuet useimmiten moninkertaisena takaisin
    kohonneina verotuloina metsänmyynneistä ja teollisuuden kautta.

    Äänestä

Lauri lyly on asettanut tavoitteeksi 200 000 uutta työntönä. Lylyn mukaan hänen jättituloilla heidän päälle on hauska virtsata.

Äänestä

Oletetaan,että tuntitaksa on 34 euroa mutta tiedätkö kuinka monenlaista maksua tuon lisäksi tulee työantajalle,jotta riittää myös tämän valtavan julkisen sektorin ylläpitämiseen.
Sen ylläpitämiseen ei enää riitä rahkeet sen paremmin yksityisen sektorin työntekijöillä kuin työnantajillakaan.
Lisäksi vielä lomaedut vielä paljon paremmat.

Äänestä
  • Ketä tekisi ne julkisen sektorin hommat, siis todelliset. Pikkunilkkejä tuolla on kaupundintalot täynnä, ja monikerrosjohtamisesta on päästävä eroon, mutta julkisen sektorin työntekijät ovat pitkälti juuri niitä pienipalkkaisia jotka siivoavat ja putsaavat paikat, hoitavat lapset ja vanhukset, sairaat . . . jne.

    Mistä haluaisit nyky-yhteiskunnassa luopua ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Väyry kirjoitti:

Työyksikkö tuntihinta Suomi 34 , Ruotsi 41,50 ja Saksa 38 euroa tunnilta.
Mutta miksi tarvitaan niitä PAKKOLAKEJA vai onko ahneuden sokeus nyt
vaan halutuinta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu