En saa hoitoa

ongelmani on kivut jaloissa ja selässä.lapsena kivut meni kasvukipujen piikkiin.nyt olen 16 ja kivut pahentuneet.lisäksi on tulleet reuman oireet.en pysty istumaan tai seisomaan 20 min kauempaa.minulla on yliliikkuvat nivelet ja skolioosi selässä.selkä on magneetti ja röntgenkuvattu,mutta syy ei selvinnyt.olen käynyt monet verikokeet ja niistäkään ei selvinnyt mitään.reumaa on epäilty,oireiden perusteella.terveyskeskus sanoo ettei minussa ole mitään vikaa.fibromyalgia diagnoosin sain,mutta se ei selitä kipuja jaloissa ja selässä.tk ei laita minua enää mihinkään tutkimuksiin,mutta en pysty näinkään olemaan koulussa tai töissä.mitä kautta ja mistä voisin saada apua kivun syyn selvittämiseksi?
1563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

D-vitamiinit ym syön säännöllisesti.itse epäilen että syy jalka ja alaselkä kipuihin on lantiossa oleva skolioosi.juuri tuossa kohdassa mikä kuvissa on.lihaskivut voisi olla Fibromyalgiaa.jalkapohjatkin on tosi arat.väsymystä on usein .nykyään aamuisn en ole niin pirteä kuin ennen,vaikka nukun 10h.kolmesti on lääkärissä sanottu että kivut on päässä.eli kävin myös psykiatrilla muutaman kerran.psykiatri sanoi että psyyke on kunnosssa ja kivut todellisia.kiitos vastauksista.nyt kun saisi jonkun uskomaan.

Äänestä

Minulle on kolmetoista vuotiaasta asti sanottu huonosta ryhdistä.jalat on samanpituiset ,mutta istuessa lonkkaluut erikorkeudella.fysioterapia ei ole auttanut paljoakaan kipuihin.kävely auttaa hetkellisesti,mutta yöllä särkee sitten enemmän.mikä lääkäri tietää näistä eniten?

Äänestä

Kyllä osaava kiropraktikko laittaa nivelet kuntoon.

Voi olla fibroakin.

http://personal.inet.fi/koti/remeli/fibromyalgia.htm

Nopea "kotitesti" fibromyalgian diagnosoimiseen:
Jo suhteellisen vähävoimainen (kynnenalus vaalenee) aran alueen painaminen (peukalon tai yhdessä pidettyjen etu- ja keskisormen päillä) aiheuttaa potilaalle kiputuntemuksen. Tämä kipu jää useimmiten kirvelemään usean minuutin ajaksi tutkimisen jälkeenkin.

Äänestä

Mikä tahansa sitten kipusi aiheuttaakin, on sinulle annettava riittävää kipuhoitoa. Selkärankareuma voi olla myös seronegatiivinen, eli se ei näy verikokeissa. Älä hyväksy fibromyalgia selitystä, sen lääkärit antavat kun niiden tieto loppuu. Lopeta se rasitus, mistä kipusi tulee, siis sillä hetkellä. Kokeile muita asentoja. Lepää riittävästi, ota syyskuulta huhtikuulle päivittäin D-vitamiinia, ulkoile joka päivä, liiku niin että nautit siitä ja lopetat kun kipuja alkaa tulla. Ei kipu sinua tapa! Tee päivittäin asioita jolloin unohdat kipusi. Kipupoliklinikat keskussairaaloissa antavat apuaan, pyydät sinne lähetteen. Lääkkeellisellä hoidolla kipukynnystäsi nostetaan, kipuradat saattavat palautua ennalleen ja kipusi helpottaa. Uni on tärkeätä, rauhoita illat ja hoida untasi. Monilla paikkakunnilla toimii kipuryhmiä, löytyykö sellainen sinulle? Jaettu kokemus auttaa kestämään tilanteen jossa olet, et ole yksin, mutta sinä päätät miten suhtaudut kipuusi. Sen kanssa voi elää, sitä voi rajoittaa, sen voi antaa kulkea rinnallasi, mutta älä jää siihen rooliisi, sinä olet muutakin kuin kipusi, oma ainutlaatuinen tyyppi. Aurinko nousee joka aamu, uusi päivä voi olla uuden alku, vaikka minuutti kerrallaan, aivan kuin päiväkin pitenee.

Äänestä

Selkärankareuma ja fibromyalgia ovat täysin eri sairauksia täysin eri oireilla.

D-vitamiinia saat auringosta kesällä keskipäivällä ja muuten purkista. Viime kesänä vielä Juhannuksenakin kuljettiin melkeen pipo päässä, joten D-vitamiinia syödään lämpötilan mukaan, ei kalenterin.

Hae apua oireisiisi:

http://personal.inet.fi/koti/remeli/skolioosi.htm#Tuki-_ja_liikuntaelinvaivoihin_apua_ja

Hoitoa saa, kun laittaa rahaa tiskiin.

Äänestä

Vyöhyketerapiasta voisi olla apua. Mistähän päin olet?

Äänestä

Oletko kokeillut muita kuin kunnallisia lääkäripalveluja? Olisin sinuna yksityiselle yhteydessä, laittaisivat töpinäksi... Miten et voi saada hoitoa? Kivut on saatava pois.

Äänestä

Kiitos hyvistä neuvoista!uskon että mun kivut jaloissa johtuu virheasennosta ,niin kuin laittamisaanne linkeistä kerrotaan.mun ongelma on ollut että tk ei kuuntele eikä suostunut laittamaan lähetettä.minulla on reuman oireet,Fibromyalgia sekä yliliikkuvuus kaikissa pienissä nivelissä.fysioterapiassa olen käynyt eikä sieltä saamat jumppa ohjeet auta,vaan olen entistä kipeämpi .nyt sain yksityisen kautta lähetteen kipupolille sekä fysiatrille.fysiatrilla olen aiemminkin käynyt yksityisellä joka suositteli perinnöllisyyslääketieteen tutkimusta,mutta siihenkään en saanut lähetettä.yksityiseltä reumalääkärillä sain kiireellisen lähetteen kunnansairaalaan.eli en kalastele lisää lääkärikäyntejä huvikseni vaan saadakseni syyn mikä minua vaivaa.kaikki on mennyt nyt sitten yksityisten kautta koska tk ei useammasta käynnistä huolimatta suostunut lähetteitä laittamaan.ny ei vaan enää ole varaa yksityisiin.kipupolin kautta pitäisi alkaa asioiden hoitua.

Äänestä
  • > kipupolin kautta pitäisi alkaa asioiden hoitua.

    Pitäisi, pitäisi. Eikös asioiden olisi pitänyt hoitua jo paljon aikaisemminkin? Kuinka ne sitten kertomasi kipupolin kautta hoituisi?

    Kerropa käytyäsi, kuinka asiat alkoivat hoitumaan!

    Äänestä

Totta tuokin,mutta yritän ajatella positiivisesti.toiveena olisi päästä aloittamaan koulu tai työkokeilu.lähetteen laittanut lääkäri sanoi kipupolin laittavan eteenpäin tutkimuksiin eikä tkn kautta tarvitse enää mennä.eniten toivon päivää ilman kipuja.yliliikkuvuus on ja pysyy,mutta jos muihin oireisiin löytyisi syy ja apua

Äänestä

Nyt on käyty kipupolilla .sain sain fibromyalgiaan lääkkeen joka vei jo toisena päivänä kivut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Väsynytsärkyihin kirjoitti:

ongelmani on kivut jaloissa ja selässä.lapsena kivut meni kasvukipujen piikkiin.nyt olen 16 ja kivut pahentuneet.lisäksi on tulleet reuman oireet.en pysty istumaan tai seisomaan 20 min kauempaa.minulla on yliliikkuvat nivelet ja skolioosi selässä.selkä on magneetti ja röntgenkuvattu,mutta syy ei selvinnyt.olen käynyt monet verikokeet ja niistäkään ei selvinnyt mitään.reumaa on epäilty,oireiden perusteella.terveyskeskus sanoo ettei minussa ole mitään vikaa.fibromyalgia diagnoosin sain,mutta se ei selitä kipuja jaloissa ja selässä.tk ei laita minua enää mihinkään tutkimuksiin,mutta en pysty näinkään olemaan koulussa tai töissä.mitä kautta ja mistä voisin saada apua kivun syyn selvittämiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu