Professorin mukaan satojen miljoonien verotukia saavan ay-liikkeen ei tarvitse julkaista taloustietojaan.
Professorin mukaan ay-jäsenmaksuista ei kerry pikkurahoja.
"Hakaniemessä luuraa veroparatiisi". Hän ihmettelee samanaikaisia vaatimuksia verotuksen kiristämisestä ja sen valittamista, että raha karkaa veroparatiiseihin ja harmaaseen talouteen.
"Mitä muutakaan se (raha) voi tehdä? Eri asia sitten on, että esitetyt valtavat luvut perustuvat enemmänkin mielikuvitukseen kuin tosiasioihin".
"veroparatiiseista puheen ollen ainoa todellinen veroparatiisi taitaa olla Hakaniemessä (ammattiliitot). Hakaniemen saamat maksut kotitalouksilta ovat täysimääräisesti verovähennyskelpoisia – eikä siinä vielä kaikki. Ammattiliitot eivät yleishyödyllisinä yhteisöinä maksa mitään veroja".
Verovapauden koskevan erityisesti pääomatuloja, mutta "ongelma on siinä, että emme tiedä, miten paljon omaisuutta liitoilla on".
"Liittojen, päinvastoin kuin säätiöiden, ei tarvitse julkaista taseitaan ja tuloslaskelmiaan. Siitä huolimatta, että ne saavat satojen miljoonien edestä verotukia".
Joku voi tuhahtaa ay-jäsenmaksuille, mutta kyse ei ole suinkaan pikkurahoista.
"Jos laskee, paljonko vuoden 1974 jälkeen on maksettu jäsenmaksuja ja laskee niille koron valtion obligaatioiden korkoprosentin mukaan, saa tulokseksi lähes 40 miljardia euroa. Jokainen voi mielessään pohtia, onko sillä rahalla saatu vastaava määrä hyvinvointia aikaan".

Vastaukset 15
Vanhimmat
Tuo kun joskus puretaan.
ja mtk,
syöpäläisinä ja loisina, lakkautetaan...
40 miljardia euroa varastettu.
Eikai tuohon kukaan yllä, mitä Ay liike kähveltää.
Siitäpä löytyi syy valtion suureen 100 miljardin velkaan. Ay pomot varastaneet ne. Rahat heti takaisin, niin valtion velkakin puolittuu.
Hyvä juttu että liitoilla on rahhhhaaa laittaa kepulestasippilä polvilleen. Tämä tieto piristi iltaani kovin, kiitos siitä.
Työnantajien ei tarvitse seuraavaan vuoteen maksaa työntekijöilleen mitään palkkaa. Kun SAKn liittojen johto on tuollaisen valtavan määrän 40 miljardia. Varastanut työnantajilta, ja työntekijöiltään, näin heidän kuuluu maksaa palkat seuraavan vuoden aikana.
Ei siis ole ihme kun suomessa lakkoiltiin viimevuonnakin 143 kertaa. Täysin järjetön määrä, nyt täytyy työnantajien sopia keskenään . Että joka lakko päivän jälkeen on viikon palkaton kausi. Vaikka se tuntuu pieneltä, niin se puree kyllä pitkässä juoksussa. Eli 143 lakkopäivää tietää saman verran palkattomia viikkoja.
Uskon että tuolla päästään Ruotsin tasoon mikä on lähes nolla, Suomeen verrattuna.
AY-liike on jäseniensä rahoittama etujärjestö. Mikä siinä nyt mättää, kepulipummit?
Ei ole mitään yhteistä "ay-liikettä", vaan yksittäisiä ammattiyhdistyksiä, joista osa on muodostanut keskenään ammatillisia keskusjärjestöjä. Niin ammattiyhdistysten kuin keskusjärjestöjenkin kannat asioihin eroavat toisistaan suuresti.
Hakaniemen veroparatiisi rosvot, nuo Ay änkyrät. Ovat ryöstäneet työntekijöiltään 40 miljaardin omaisuuden. Maksamatta siitä senttiäkään veroa. Kun liittojen jäsenistä lähes puolet on keskusta, perssu vihreet jäseniä, niin noista rosvojen ryöstämistä rahoistakin 20miljardia on näiltä työntekijöiltä ryöstettyä rahaa. Joka pitää heti maksaa heille takaaisin.
Keskusta puolueet ei koskaan halua kuskata rahaa noin valtavia määriä sosialisti rosvoille. Kun sieltä tulee vain jatkuvaa henkistä kidutusta koko työuran ajan.
STUBB JA 90 / 10 % MIKSI ? .
Maatalous on oikea veroparatiisi, näkeehän sen siitäkin kun nallet ja muut porhot harrastaa niitä bisneksen sivussa.
veroparatiisilaiset oli vastaan kauppojen vapaata aukioloa. Mitähän komukat silläkin ajaa takaa?
Saada vain olla vastaan.
keskustelut tyrehty kuin senään ja syyn tietää jokainen..
Kikyn kansa, nimet paperiin kun vähän uhkailtiin rahavirtojen tyderyttämisellä.
Suurimpia optioiden nostajia Suomessa ovat olleet liitot. Parhaana esimerkkinä metalliliitto, joka keräsi VVO:n vuokralaisilta 3,6 miljoonan optiot. On siinä demari Riku Aallonkin kelvannut ryypätä vuokralaisten rahoilla.