Tarjous oli liian huono EK:lle ja Sipilälle, no nyt saa sitten sitä mitä on tilanneet.
Sailas HS:ssä: "SAK:n tekemä tarjous oli hämmästyttävän hyvä"
Tiistai 15.12.2015 klo 08.40
Entinen valtiosihteeri Raimo Sailas arvostelee kovin sanoin tulevia pakkolakeja kolumnissaan Helsingin Sanomissa.
Raimo Sailas kehuu keskusjärjestö SAK:n lokakuussa tekemää tarjousta.
Raimo Sailas kehuu keskusjärjestö SAK:n lokakuussa tekemää tarjousta. (JOHN PALMEN)
- Niin kutsuttu pakkolakilinja on monin tavoin kyseenalainen. Se muuttaa työmarkkinoiden voimatasapainoa työnantajien eduksi, demaritaustainen Sailas ruotii.
Sailaksen mukaan työehtojen siirtäminen poliittiseen päätökseen on "melkoinen Pandoran lipas".
- Jos eduskunnassa päätetään esimerkiksi vähentää lomapäiviä, mikä estää puolueita tai yksittäisiä ehdokkaita kampanjoimasta seuraavissa vaaleissa niiden lisäämisen puolesta? Sailas kyselee.
Sailas hämmästelee syksyn otsikoita, joiden mukaan yhteiskuntasopimus kaatui. Hän ihmettelee miten jokin voi kaatua, jos sitä ei ole ollut olemassakaan.
- Nimellä haettiin jonkinlaista kansallista yhteenkuuluvaisuutta, eräänlaista talvisodan henkeä. Se, ketkä olisivat sopijaosapuolia ja mistä sovittaisiin, jäi hämäräksi.
Sailas kehuu keskusjärjestö SAK:n lokakuussa tekemää tarjousta. Hänen mukaansa se oli "hämmästyttävän hyvä".
- Vaalikauden loppuun saakka ulottuva palkankorotusten nollalinja sekä tuntuvat työnantajan sairausvakuutusmaksun, työttömyysvakuutusmaksun ja työeläkemaksun alennukset olivat käden ulottuvilla.
Entinen valtiosihteeri myöntää kolumnissaan, että yksityisen sektorin työnantajajärjestöt ovat jo pitkään pohtineet keskitettyjen työmarkkinaratkaisujen lopettamista.
- Keskitetty työmarkkinapolitiikka ei tietenkään voi olla itsetarkoitus. Tapa, jolla sitä nyt ollaan lopettamassa, ei kuitenkaan ole tyylikkäimpiä, vaikka tuskinpa kukaan juhlaseminaaria odottikaan, Sailas toteaa.
Lähde: Helsingin Sanomat
JOHANNA MATTINEN
[email protected]

Vastaukset 8
Vanhimmat
Sailas on fiksu kaveri. Kannattaisi kuunnella tarkkaan päättäjienkin mitä mies sanoo.
Sailas ei ole tässä asiassa yksin. Muun muassa Sixten Korkman ja Erkki Virtanen (molemmat Sailaksen tavoin VM-konkareita) ovat hämmästelleet SAK:n ehdotuksen avokätisyyttä ja erityisesti sitä, kuinka näin mahtavaan tarjoukseen ei ole ollut halua tarttua. Sitä sopiikin ihmetellä. Ilmeisesti hallitus ja EK ovat tulleet niin ahneiksi, että niiltä on realistisuuden taju kokonaan kadonnut. Ahneella sanotaan olevan sontainen loppu eli keput ja kokkarit pääsevät vielä toden teolla nuuhkimaan läheltä Kepun pääkannattajien tuotosten tuoksua.
Hyvin sanottu.
EK ei huli yhtään huonompaa tarjousta minkä Sipilä vaalihuumassaan Ahon ja Vanhasen neuvosta sille antoi.
"Raimo Sailas kehuu keskusjärjestö SAK:n lokakuussa tekemää tarjousta. (JOHN PALMEN)"
Niin kjikä Trajous? Eihän sieltä sellaista tullut., AKT päätti että ei tehdä sopimusta. eikä sitä' tullut.
EK päätti lopettaa neuvottelut kun Sipilän pakkolait antavat EK:lle enemmän.
"tuntuvat työnantajan sairausvakuutusmaksun, työttömyysvakuutusmaksun ja työeläkemaksun alennukset olivat käden ulottuvilla."
Niiin Kulut Valtiolle ja tulot kansalle!
Tuskin valtiolla on varaa tuohon esityksen toteuttamiseen. Eikä tuo korjaa kilpailukykyä tarpeeksi, vaikka nuo maksut poistettaisi kokonaan.
Helppo SAK:n on "tarjota" reilusti kun valtio maksaa viulut.
Pisula ja sput imee kansan kukkarot tyhjiksi. Voe prkl!!!!!!!