TÄMÄ PALSTA ON NATOUSKONTOLIIKKEEN SIVUT

Täällä toimii hurmoksellinen natojumalaliike, jonka ainoa jäsen ei kykene lukemaan mitään negatiivista natosta tai usasta. Tämä palsta on nähtävästi hurmoksellisen natojumala liikkeen viralliset kotisivut. Kaikki "väärämieliset" kohtaavat ankaran natouskonjulistajan kadotustuomion.
Jokaisen tänne tulevan on siis syytä kääriytyä natolipusta tehtyyn viittaan, julistaa mantraa "tiltut valehtelee", ja kumartaa palstan ylipappia ehdottomana länsimaisen oikeuden messiaana ja lähettiläänä. Yksikään poikkeava mielipide natoylipapin mielipiteestä aiheuttaa ankaran uskonsaarnan, ja tuomion "tiltuksi" tai "venäläiseksi", ja saattaa aiheuttaa jopa mestausksen suunnittelun. Liike on äärimmäisen ankara, joten tähän liikkeeseen liittyvän on syytä tutustua aiempiin ylipapin/natomessiaan saarnoihin. Ehdoton synti ja kadotus tälle liikkeelle on "venäjä" ja "tiltu". Paholaisen uusi nimi tälle liikkeelle on Putin. Piruja edustavat kaikki venäjään liittyvät turvallisuuspalvelut, joista ylipappi toisinaan kertoo uskomattomia saarnoja niiden voittamattomuudesta ja sen puoleen vaarallisuudesta, johon vain nato kykenee vastaamaan. Toisinaan näiden uskonvihollisten temput venäjän puolella ovat uskonnollisesti ajatellen kyseenalaisia - kanavan kaivuu.
57149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Iih iih, Herra kostaa.

Äänestä
  • Me ei enää tarvita NATOa! Suomella on kumppanimaita !!eikkä meitä kukaan uhkaa lähiaikoina!!
    Kiitos supermarin ja hallitus ja Suomen kansa !!

    Äänestä

  • Laitetaas livenä:

    Ei ole yksin. Meitä on täällä monta. Mutta sinä olet ykkönen. Haluat olla täällä kaikessa ykkönen, ja ykkönen on yksin. Kakkonen ei voi olla ykkönen, koska kakkosta ei ole. Eikä kakkonen voisi ollakkaan ykkönen ykkösen rinnalla, vaan aina kakkonen.
    ---
    En ole ykkönen,kakkonen tai kolmonen... Ei keskustelupalsta ole mikään kilpailu!
    Olipas loppuosa taas ylen sekava, Söit kaikki pillerit kerralla, Tiltu?

    Keskustelua numeroista suositellaan ylipapin kanssa. Hän saattaa vihjaista naton pyhästä numerosta. Siitä ei ole vielä tietoa. Toivottavasti tietoa tulee pian.

    1Äänestä

  • pyhänumeropuuttuu kirjoitti:

    Laitetaas livenä:

    No, mikä se on? Ykkönen nollan kanssa?

    Äänestä

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon
teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa
teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen. Pyhä olet Meidän Nato armainen!
(4. Moos.6:24–26)

Legendaarinen natoraamatun rukousteksti. Harmi vain, että natoa ei tunnettu mooseksen aikaan...

Äänestä
  • Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. (Venäjä meidät pyhittäköön)
    Herra kirkastakoon kasvonsa teille (Sarmat)
    ja olkoon teille armollinen. (nopea kuolema)
    Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne (SU-75 kääntyy kohti)
    ja antakoon teille rauhan. (kuoleman)
    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. (Putin, puolustusminidteriö ja MVD)
    Aamen. Pyhä olet Meidän Nato armainen! (kun susta vain tuhkaa jäljelle jäi)
    URAA!

    Äänestä

Putin on pelastettava naton Wtiltujen hanpaista!

Äänestä

On vain kaksi vaihtoehtoa, joko kuulua NATO:on ja elää tai olla kuoleman lapsi ja joutua helvettiin.

Natoylipapin ankara julistus vääräuskoisille. Ote natoraamatusta.

Äänestä

NATO ei ole ihmiskätten työtä, sillä ennen aikojen alkua NATO ja sen johtavat profeettakenraalit sekä arkkienkelit olivat Herran huoneessa ennen kuin maailma luotiin....
Herra on lähettänyt sotilaallisesti ylivoimaisen NATO:n eli vertauskuvan Uudesta Jerusalemista tai ennallistetusta Eedenin Paratiisista maan päälle tuomaan maailmaan rauhan ja kaikkien kansakuntien tulee kuulua NATO:on. Joka ei kuulu on liitossa saatanan kanssa....

Legendaarisia julistuksia natoylipapilta. Kuka haluaa liittyä seurakuntaan? Hakemuksia otetaan vastaan tällä palstalla? Natoraamattu löydettävissä:
http://keskustelu.suomi24.fi/t/13185915/nato-on-jumalan-tahto

Äänestä

Heei! Mistä saisi ostaa natolippu kaapuja? Ja miten voi saada varmuuden siitä, että rahat menevän oikealle taholle, eli juuri natolle? Onko natoraamatun painaminen jo aloitettu? Mistä voi ostaa naton ylimmän tunnuksen?

Äänestä
  • Natoraamatun voi tehdä itse korvaamalla raamattuun Jumala sanan Natolla jne. Niitä pätkiä voi sitten julkaista täällä.

    Äänestä

Kuka on naton nouseva messias? Onko hänet jo valittu? Vai onko hän vasta tuleva?

Äänestä
  • Tulevaa messiasta odotellaan. Hänet on jo tuomittu antikristukseksi, mutta kyseessähän on tietysti erehdys.

    Äänestä

  • natomessiastulossa kirjoitti:

    Tulevaa messiasta odotellaan. Hänet on jo tuomittu antikristukseksi, mutta kyseessähän on tietysti erehdys.

    Laita allekkain 2021, 2022 ja 2023 ja laske muut kun nollat yhteen. Mitä tulee? Näinä aikoina alkaa tapahtua?

    Äänestä

Nyt on nostettu natoristi kaiken kansan nähtäväksi. Luulisi natoylipapin jo näkevän, miten nato(atomipommin)aurinko nousee!

Äänestä
  • Jaa.. mutta sillä ei ole tekemistä uskonnon kanssa.

    Äänestä

Jaa, mutta onkohan tämä nyt pyhäinhäväistys, koska kirjoittajana ei ilmiselvästi ole natoilija itse. Ja jos kirjoitukset paljastuvat "tiltun" kirjoitelmiksi, täytyy sen olla merkki naton välittömästä voimasta saada heidätkin kääntymään tämän asian puoleen vakuuttuneina sen pelastuksesta. Sen puoleen näyttäisi yksi kääntynyt" tiltu" olevan jo porukassa mukana. Alkaako natouskonto saada lisää seuraajia?
Nyt täytyy siis nähdä "tiltun" syöksyneen rähmälleen natolipun pelastuksen eteen.

Äänestä
  • Aivan sata varmasti!
    -natokirkon kulman takana asettaan lataava aito moskovalainen tiltu-

    Äänestä

  • jeheah kirjoitti:

    Aivan sata varmasti!
    -natokirkon kulman takana asettaan lataava aito moskovalainen tiltu-

    Tiltuja ei enää ole. Venäjämielisiä ei voi sanoa sellaisiksi.

    Äänestä

Naton pyhä numero alkoon... siis olkoon 4.
1. Kuvastaa kaikkia ilmansuuntia, mihin nato leviää.
2. Kuvastaa neljää tärkeintä natokentsua.
3. Kuvastaa hyvää tahtoa idänkin puolesta.

Äänestä
  • https://en.wikipedia.org/wiki/4

    Se numero tuottaa vikoja autoihin.
    Toisekseen senoikeat jakajat ovat 1 ja 2. Suomen kielessä sanotaan "yks kaks" kun tapahtuu yllättävä tapahtuma, jota pelästytään.
    Neljä on kahden summa ja tulo itsensä kanssa: 2+2 ja 2x2 = 4 (runkkari)
    Se tekee myös neljästä pienimmän neliön alkuluvun. Ei siis mairittele suurta Natoa.

    Buddhalaisuudessa on neljä jaloa totuutta, joista yhden nimi on Magga, joka viittaa Lappiin. Venäjän on ennustettu valtaavan lapin. Eli Naton syytä.

    Äänestä

Naton keskuskirkko etsii uusia työntekiöitä Natolähetys-saarnaajiksi useisiin ulkomaan kohteisiin. Kymmenen natokäskyn ulkoaosaamlnen vaatimuksena.
Ensimmäinen käsky:
Minä olen Nato, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.

Toinen käsky:
Älä käytä väärin Naton, Jumalasi nimeä.

Kolmas käsky:
Pyhitä Natopäivä.

Neljäs käsky:
Kunnioita Natoa.

Viides käsky:
Älä tapa Natoon kuuluvia.

Kuudes käsky:
Älä hengaile Natoon kuulumattoman kanssa.

Seitsemäs käsky:
Älä varasta Natolta.

Kahdeksas käsky:
Älä lausu väärää todistusta Natosta.

Yhdeksäs käsky:
Älä tavoittele Natolle kuuluvaa omaisuutta.

Kymmenes käsky:
Älä tavoittele Naton liittolaista, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä Natolle kuuluu.

Vapaamuotoiset hakemukset osoitteeseen:
Itäinen Puistotie 14 B
00140 Helsinki
Kuoreen merkintä: tiltulle luu kurkkuun

Äänestä

Natoon liittymisemme on itsestään selvyys. Sen vastustaminen on aivan turhaa. sama kun huutaisi metsään. Kaikenlainen asian tiimoilta..negatiivinen kirjoitus on vain joutavaa sähköprinttiä. Sitä paitsi . Naton kannattajat ovat suvaitsevia.
On suvaitsematonta olla suvaitsemata Natoa !

Äänestä
  • Kuten huomaamme on kirjotusvirheiden suvaitseminen natosuvaitsevaisuutta, sillä jos niistä voitaisi alkaa epäilemään tyyppiä venäläiseksi, voisi koko natouskonto romahtaa, koska ihminen on erehtyväinen, mutta nato tietenkin erehtymätön! Niin inhimmillinen nato on!

    Äänestä

Kuka sytyttäisi natokirkkoon kynttilät näin natojoulun alla? Muistakaa laittaa pyhä natolippu tarpeaksi kauas kynttilöistä ettei vain roihahda... Muuten se voidaan tulkita ties miksikä rangaistukseksi naton häpäisemisestä joltain osin jossain.
-kääntynyt tiltu!

Äänestä
  • Ulvokaa onnesta kääntyneet! Teillä on täällä näköjään pelastunut pakana! Kai kastatte hänet pyhitetyllä natovedellä? Onhan tiedossa paikkakin mistä sitä saa! Sijaitsee Ukrainassa!

    Äänestä

  • salaisuus5003 kirjoitti:

    Ulvokaa onnesta kääntyneet! Teillä on täällä näköjään pelastunut pakana! Kai kastatte hänet pyhitetyllä natovedellä? Onhan tiedossa paikkakin mistä sitä saa! Sijaitsee Ukrainassa!

    Onko se salaisuus? Alkaako sen paikan nimi t:llä?

    Äänestä

  • uteelias kirjoitti:

    Onko se salaisuus? Alkaako sen paikan nimi t:llä?

    Totta vtussa. Se on tsernobyl.

    Äänestä

  • salaisuus5003 kirjoitti:

    Ulvokaa onnesta kääntyneet! Teillä on täällä näköjään pelastunut pakana! Kai kastatte hänet pyhitetyllä natovedellä? Onhan tiedossa paikkakin mistä sitä saa! Sijaitsee Ukrainassa!

    Ei jumankauta... toi oli jo enne!

    Äänestä

Saakohan tällä palstalla nyt sitten kirjoittaa kyrillisillä aakkosilla mahdollisesti uuteen uskontoon kääntyvä venäläinen? Ettei vain katsottaisi pyhäinhäväistykseksi?

Äänestä
  • Luulen, että se tullaan kieltämään.

    Äänestä

  • kielto kirjoitti:

    Luulen, että se tullaan kieltämään.

    Se ei ole luulemisen asia.

    Äänestä

Yksi asia on minulle selkiytynyt, tänne kirjoittaa yksi tai kaksi Natomyönteistä....jatkuvalla syötöllä kommentoiden jokaista järkevää mielipidettä herjaamalla.
On väärin luulla että niitä olisi monia.....pyrkii antaman sellaisen kuvan ja herjaamalla yrittää ottaa jonkinmoisen niskalenkin.
Putin on sylkykuppina siksi ettei maailmassa ole yksinkertaisesti vastaavaa nerokasta valtiomiestä....tänään Vladimir pitää puheen ja niissä tilaisuuksia ei jauheta paskaa.

Äänestä
  • Jos olet todella se, joka jaksaa vastustaa tuota sairasta natointoilijaa, niin olen minäkin toisinaan täällä. Natottaja ei ole vielä tähän päivään mennessä pystynyt keksimään mitään todenmukaisia julistuksia tällä palstalla hääräävistä harvoista vastustajistaan, paitsi nimittelemällä kaavamaisesti "tiltuiksi" ja tarkkiksiksi. Natottajalla mielikuvitus hukassa. Natottajaa viedään kuin pässi uudessa narussa, joka onkin. Häntä näyttäisi huolettavan paljon se, mitä hänestä tiedetään. Hän pakenee heti, jos kysymys tuppaa "liian lähelle". Mutta hänellä on pakkomielle jota ei voi vastustaa - palaa aina takaisin. Me tunnistetaan helposti hänet, mutta hän ei tunnista meitä. Hän ei voi tietää kenen kanssa puhuu, jos joku ylistää natoa. Hänen kämppäänsä olisi pirun helppo soluttaa "natomielinen" kaunis muija.

    Äänestä

  • 453t34r3 kirjoitti:

    Jos olet todella se, joka jaksaa vastustaa tuota sairasta natointoilijaa, niin olen minäkin toisinaan täällä. Natottaja ei ole vielä tähän päivään mennessä pystynyt keksimään mitään todenmukaisia julistuksia tällä palstalla hääräävistä harvoista vastustajistaan, paitsi nimittelemällä kaavamaisesti "tiltuiksi" ja tarkkiksiksi. Natottajalla mielikuvitus hukassa. Natottajaa viedään kuin pässi uudessa narussa, joka onkin. Häntä näyttäisi huolettavan paljon se, mitä hänestä tiedetään. Hän pakenee heti, jos kysymys tuppaa "liian lähelle". Mutta hänellä on pakkomielle jota ei voi vastustaa - palaa aina takaisin. Me tunnistetaan helposti hänet, mutta hän ei tunnista meitä. Hän ei voi tietää kenen kanssa puhuu, jos joku ylistää natoa. Hänen kämppäänsä olisi pirun helppo soluttaa "natomielinen" kaunis muija.

    Mahtaa olla natoylipapilla nyt harkinnan paikka onko kyseessä petos, kun hänen pyhässä kirkossaan puhutaan tuollaisia... Eikä ole tietoa onko kyseessä natolaiset vai jotkut muut... Ei tosi natolaisetkaan jaksa sellaista roskaa lukea.

    Äänestä

  • ghgfhghh kirjoitti:

    Se ei harkitse mitään. Kunhan saa purata patoutumiaan johonkin, niin voi palkita itseään taas. Se ei usko, ennenkun joku on ovella.

    Äänestä

  • On maailmassa yksi putlerin veroinen Nerokas Suuri Johtaja: Pohjois-Korean Kim jong Un. Kannatusluvutkin on näillä veljeksillä yhtä hyvät ja kumpaakin rakastetaan yli kaiken.

    Veljekset kuin ilvekset!

    Imbesilli ryssä :)

    1Äänestä

  • sairaitariittää kirjoitti:

    Se ei harkitse mitään. Kunhan saa purata patoutumiaan johonkin, niin voi palkita itseään taas. Se ei usko, ennenkun joku on ovella.

    Ai kuka 'on ovella'?

    Uhkailetko, pikku punikkipaskiainen? :) Ei muuten kannattaisi :-D

    Imbesilli ryssä :)

    Äänestä

  • 12plus11 kirjoitti:

    Ai kuka 'on ovella'?

    Uhkailetko, pikku punikkipaskiainen? :) Ei muuten kannattaisi :-D

    Imbesilli ryssä :)

    Ryyppi haukkuu suomalaisiakin ryssiksi. Kaikki on tolle ryssiä, jotka vähääkään sanovat vastaan, tai antavat aihetta epäilyksiin.

    Äänestä

  • miksieikannattais kirjoitti:

    Ryyppi haukkuu suomalaisiakin ryssiksi. Kaikki on tolle ryssiä, jotka vähääkään sanovat vastaan, tai antavat aihetta epäilyksiin.

    Mikä on 'Ryyppi'?

    Eikö lyssä osaa kiljoittaa?

    Kaikki lyssännuoleskelijat ovat LYSSIÄ!

    Äänestä

  • 19plus3 kirjoitti:

    Mikä on 'Ryyppi'?

    Eikö lyssä osaa kiljoittaa?

    Kaikki lyssännuoleskelijat ovat LYSSIÄ!

    Onpa taas hauskaa. Kyseesähän oli typo!

    Äänestä

  • 453t34r3 kirjoitti:

    Jos olet todella se, joka jaksaa vastustaa tuota sairasta natointoilijaa, niin olen minäkin toisinaan täällä. Natottaja ei ole vielä tähän päivään mennessä pystynyt keksimään mitään todenmukaisia julistuksia tällä palstalla hääräävistä harvoista vastustajistaan, paitsi nimittelemällä kaavamaisesti "tiltuiksi" ja tarkkiksiksi. Natottajalla mielikuvitus hukassa. Natottajaa viedään kuin pässi uudessa narussa, joka onkin. Häntä näyttäisi huolettavan paljon se, mitä hänestä tiedetään. Hän pakenee heti, jos kysymys tuppaa "liian lähelle". Mutta hänellä on pakkomielle jota ei voi vastustaa - palaa aina takaisin. Me tunnistetaan helposti hänet, mutta hän ei tunnista meitä. Hän ei voi tietää kenen kanssa puhuu, jos joku ylistää natoa. Hänen kämppäänsä olisi pirun helppo soluttaa "natomielinen" kaunis muija.

    Se muija tuskin suostuisi olemaan tyypin kanssa tekemisissä, jos näkisi tämän pihan...

    Äänestä

  • 12plus11 kirjoitti:

    Ai kuka 'on ovella'?

    Uhkailetko, pikku punikkipaskiainen? :) Ei muuten kannattaisi :-D

    Imbesilli ryssä :)

    Ja pelosta päästäkseen natottaja hankkii koiran, ja lastaa sen raketinheittimillä.

    Äänestä

Jokainenhan voi riehua mielin määrin maan päällä, ellei kukaan tule, ja pistä hengiltä. Tuomiopäivää tämäkään natokeisari ei pääse pakoon. Saa tavata uudelleen veljensä... ja paljon muitakin. Ei lopu tuska sen jälkeen ihan äkkiä...

Äänestä
  • Ahaa, oletkin siis ihan oikea hullu :)

    Äänestä

  • 1plus1 kirjoitti:

    Ahaa, oletkin siis ihan oikea hullu :)

    Ei keksiny mitään parempaa sanottavaa? Osui siis ja upposi! Miltäs nyt tuntuu? Haha! Jatka samaan malliin!

    Äänestä

Hei natoilija! Olen ihastunut raakalaismaiseen meininkiisi, ja haluan samanlaiseksi! Hauku mua tiltuksi!

Äänestä
  • Ole Natonatsi, mä oon sun tiltujutsku.

    Äänestä

  • Läheisriippuvuutta kirjoitti:

    Ole Natonatsi, mä oon sun tiltujutsku.

    Mikä on tiltujutsku?!

    Äänestä

Ikävä juttu kun realiteetit häviävät ihmisiltä.
Näin kävi viimeksi 1930-luvun Saksassa ja pahaa jälkeä tuli.

Äänestä
  • Niin ne ovat hävinneet Moskovasta.

    Venäjä on aivan kuin Natsi-Saksa ennen toista maailmansotaa.

    On jopa Natshi-Jugend!

    Äänestä

  • 19plus13 kirjoitti:

    Niin ne ovat hävinneet Moskovasta.

    Venäjä on aivan kuin Natsi-Saksa ennen toista maailmansotaa.

    On jopa Natshi-Jugend!

    Ja Suomi on tänään kuin Neuvostoliitto ennen toista maailmansotaa.

    Äänestä

Kannattaisikohan perustaa nato niminen valtio ihan?

Äänestä

Vai tällaista oli tuolloin. Onko taso noussut? Ei?

Äänestä
  • Tähän vuoteen mennessä täytyy todeta, että se on huomattavasti laskenut. Pihalla olevat koirat ei riitä. Suunnittelee karhun ostamista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

näintälläpalstalla kirjoitti:

Täällä toimii hurmoksellinen natojumalaliike, jonka ainoa jäsen ei kykene lukemaan mitään negatiivista natosta tai usasta. Tämä palsta on nähtävästi hurmoksellisen natojumala liikkeen viralliset kotisivut. Kaikki "väärämieliset" kohtaavat ankaran natouskonjulistajan kadotustuomion.
Jokaisen tänne tulevan on siis syytä kääriytyä natolipusta tehtyyn viittaan, julistaa mantraa "tiltut valehtelee", ja kumartaa palstan ylipappia ehdottomana länsimaisen oikeuden messiaana ja lähettiläänä. Yksikään poikkeava mielipide natoylipapin mielipiteestä aiheuttaa ankaran uskonsaarnan, ja tuomion "tiltuksi" tai "venäläiseksi", ja saattaa aiheuttaa jopa mestausksen suunnittelun. Liike on äärimmäisen ankara, joten tähän liikkeeseen liittyvän on syytä tutustua aiempiin ylipapin/natomessiaan saarnoihin. Ehdoton synti ja kadotus tälle liikkeelle on "venäjä" ja "tiltu". Paholaisen uusi nimi tälle liikkeelle on Putin. Piruja edustavat kaikki venäjään liittyvät turvallisuuspalvelut, joista ylipappi toisinaan kertoo uskomattomia saarnoja niiden voittamattomuudesta ja sen puoleen vaarallisuudesta, johon vain nato kykenee vastaamaan. Toisinaan näiden uskonvihollisten temput venäjän puolella ovat uskonnollisesti ajatellen kyseenalaisia - kanavan kaivuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu