Ei kait vain Sipilä ole joutunut pahan valtaan

kun sairailta, vanhuksilta ja lapsilta ottaa ja antaa vastaavasti muslimeille, jotka ovat juosseet rangaistuksia karkuun tänne pohjolaan elätettäviksi suomalaisten verovaroilla.

Se on juuri se seikka, joka sai minut arvelemaan pahan olevan mukana nykyhallituksen ja pääministerin toiminnan ohjauksessa mukana.

Miten muuten voi selittää tämän rahansiirron kotimaan varvitsijoilta, heikoimmilta, suoraan muslimiarmeijoiden sotilaskarkureille.

Rukoilkaamme Suomen luterilaisissa kirkoissa viisautta harhautuneelle pääministerille ja muille valehtelijoille hallituksen piirissä. Siunausta myös Suomen vähäväkisille, että tulisivat toimeen niillä centeillä, jotka nykyinen hallitus heille elämiseensä jättää.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyseessä on kepuhallituksen Ota heikommilta ja anna niille joille se ei kuulu -metodi. Toimiva systeemi, sillä heikommilla ei ole mahdollisuutta perätä oikeuksiaan ja rahojaan.

Sama metodia käytettiin jo Vanhasen hallituksen aikana, jolloin valtion matalapalkkaisilta vietiin työt ja annettiin ulkopuolisille.

Äänestä

lestojen opin mukaan vääräoppisille saa tehdä ihan mitä vaan, se on vain hyve. vääräoppiset elävät syntisessä maailmassa, heitä pitää paheksua aina ja rangaista.

Äänestä

Edellinen hallitus leikkasi vanhustenhoidosta 400 miljoonaa.

Äänestä

Sipilän hallitus on myös saattanut kansalaisensa vaaraan antamaalla rikollisten ja terroristien vapaasti maahamme laittomasti tunkeutua. Eikä heitä jonkun lakipykälän mukaan voida edes poistaa maastamme. Kansallinen turvallisuus on menetetty, joten hallitus täytyy saattaa vastuuseen teoistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hallitukselle_siunausta kirjoitti:

kun sairailta, vanhuksilta ja lapsilta ottaa ja antaa vastaavasti muslimeille, jotka ovat juosseet rangaistuksia karkuun tänne pohjolaan elätettäviksi suomalaisten verovaroilla.

Se on juuri se seikka, joka sai minut arvelemaan pahan olevan mukana nykyhallituksen ja pääministerin toiminnan ohjauksessa mukana.

Miten muuten voi selittää tämän rahansiirron kotimaan varvitsijoilta, heikoimmilta, suoraan muslimiarmeijoiden sotilaskarkureille.

Rukoilkaamme Suomen luterilaisissa kirkoissa viisautta harhautuneelle pääministerille ja muille valehtelijoille hallituksen piirissä. Siunausta myös Suomen vähäväkisille, että tulisivat toimeen niillä centeillä, jotka nykyinen hallitus heille elämiseensä jättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu