Puhdasta, saateetonta säätöenerkiaa, kullanarvoista. Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin piirihallitus nosti kissan pöydälle, kun se otti esiin Kollajan altaan rakentamisen – jälleen kerran. Hankkeelle voi ollakin nyt uutta tilausta. Vesivoima on monella tavalla järkevää. Se on kotimaista, investointien jälkeen lähes ilmaista sekä tehokasta ja varmaa. Sen toteutus ei tarvitse veronmaksajien rahoja.
Kollajaa aletaan rakentamaan vihdoinkin..
Suominousuun
1855
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
miinoja aletaan purkaa ja hyvä niin.
ole vielä tullut edes julki..
Otsikko lupaa liikaa tekstin sisältöön nähden. Tekstissä ilkutaan kissalla, joka on nostettu pöydälle - JÄLLEEN KERRAN.
Ei rakenneta sitä eikä muutakaan vesihärpäkettä. Siitä oli jo jossain juttua, kunpa vain muistaisi missä :(
Tuleva senaattori?
21.3.2014 18:13
Vihervasurille tulee pää pipiksi kun aletaan oikein puhumaan energiasta.
Jotenkin se sähkökin pitää sinne pistorasiaan tehdä.
Vihervasurit on ulkona energia asioista kuin lumiukot-.
Seuraava hallitus paneutuu kyllä asiaan.
Jos itsenikin valitaan kansanedustaksi ( olen ehdolla )
Takaan että asiaan paneudutaan ja asia panna vireille, ei jää puheeksi vain.
tarkoitus on ajaa maailma kivikaudelle, se on niin luonnonmukaista..
Kollaja ja Vuotos. Pyhäjoen ydinvoimala.
Siinäpä arpeettia tekijöille.
Yksin Pyhäjoen ydinvoimala, nyt jo työllistänyt paljon.
Yle uutiset mainitsi 1500 henkilöä. Ja lisää tulee työllisiä kaiken aikaa.
Isoimmat puolueet kannattaa pääosin Kollajaa ja Vuotosta. Nehän sitten tulee.
Ilmainen vesi energiani, ei tuleja pesissä. Vihreää kuin mikä.
Ei saa työtä tyehdä ja avata työmaita. Ei saa. Kuka meitä sitten äänestää.
Lakkaa jo horisemasta, inssi.
Edes ei nyt kannattaisi kovin kauppaa käydä sähkön hinnalal, kun vesisähkö kuitenkin kaikista ylivoimaisinta.
Pilvet kuljettaa hiljaa ja saasteettomasti vedet alueelle.
Ihmisten pitäisi ihan toisinpäin asioita ajatella vesisähkössä.
Ota vesiämpäri, nouse 10m tikkaille, ihan latvaan -kaada se vesi 1m korkeudelta toiseen ämpäriin.
-mitä huomattiin Huomattiin että vesi meni 1m alaspäin toiseen ämpäriin.
-huomattiinko muuta ?
Sama aina uudelleen. Tullaan tikkailla alas.
Kun ollaan 10 -kertaa kaatamassa samaa. Kuin silloin kun on Vuotos allas ja Sierilä. Kemijoessa on 10 -vesivoimalaa.
Näin vesi etenee mereen saakka 10- voimalan läpi.
Nyt saatiin tikas kokeilussa 10 metrin pudotus vedelle.
a 1 metri aina kohdallaan.
-huomattiin että sama vesi teki 10x työn.
-vesi meni 10x turbiinien läpi.
Sitten vedenkorkeksia.
Kun voimalaistosten yläpuolella vesi-allas se jokainen yksikkönään antaa paineen vedelle, joka menee turbiinien läpi. Näitä 10 x, = pudotuskorkeus (teho). Kun vesi patojen avulla nousee laitosten yläpuolella se antaa potkua turbiineille > vesimääränä ja korkeutena = kovempi paine putkessa missä turbiin siivet pyörii..Mitä korkeammalle vesi saadaan sen tehokkaampaa se on.
Hoh..hooo..
Hauska rahapeli kesällä. Kemijoki varrella...
Nuorna miesnä pelasin tätä paljonkin. Miehiä sai osallistua peliin vaikka kuinka monta. Laitettiin sovittu rahasumma yhteiseen pottiin ja käytiin selinmakuuseen.
Se, kenen nokanpäähän ensiksi istui kärpänen sai koko potin. Sitten aloimme ihmettelemään, kun yksi pussihousuinen keräsi melkein poikkeuksetta potin. Aloin seuraamaan oliko sillä jotain vippaskonsteja mielessä ja olihan sillä.
Miekkonen kaivoi takasilmäänsä sormellaan ja pyhkäisi sillä nokanpäätään, ottiko peräti "hiertimen"? Hetihän semmoiseen nokkaan kärpänen lehahti.
heh..heeeeh..heh...heh..heeeeh..heh,kun tuli mukavia muistoja mieleen, tuonkin pelin myötä. Hoh, hoh hooo ! Seuraavana yönä kävin itse kaivamassa sen miekkosen takasilmästä sen nukkuesa ison kasan hyviä hiertimiä varastoon. Keräsin sitten samalla pelillä myöhemmin mukavat rahat kun käytin niitä hiertimiä nenän-päähän. hiertimen otto etusormellanokan-päähän konstia. Hoh, hoh hoooooo..
heh..heeeeh..heh...heh..heeeeh..heh ...
"Ota vesiämpäri, nouse 10m tikkaille, ihan latvaan -kaada se vesi 1m korkeudelta toiseen ämpäriin.
-mitä huomattiin Huomattiin että vesi meni 1m alaspäin toiseen ämpäriin.
-huomattiinko muuta ?
Sama aina uudelleen. Tullaan tikkailla alas".
Tuo on inssimajurin ehkäpä hienoin oivallus.
Tuota kepulaista älypeliä voisi ehkä kehittää siten, että laittaa ensin päälaelle yhden hiertimen ja sitten seuraavan nokkaan, sitten kaulaan ja sitten vatsaan, sitten masmaloon ja niin edespäin, kasvaako hyötysuhde?
Sama vesi tekee 10 x työn.-
Varmaan vasuruvihreä hämillään, kun noinkin voi tehdä.
Eihän sitä pitänyt edes olla, ei ainakaan kokouksissa mainittu.
Sanottiin vain, että vesi saastututtaa, että kertokaa sitä.
Onko YK-raportissa mainintoja vesivoimasta?
Perinteistä kepusuhmurointia taas liikenteessä !
Voi vittu ettei tuosta rosvosakista saada tuota rikollista touhua hakattua pois !!
Mutta kestääkö Kollaja ? Jos padot sortuu niin tsadin skundien sukat kastuu. Tai entäpä jos se ei täytykään ? Ja miten liito-orava, sieltä voi löytyä kakkaa.
Vanhanen ja Rehn jarrutivat 10 vuotta kehitystä.
Viherpeippo Orpo hyväksymässä työllistymisen pohjposeen ja säätövoiman.......vesivoiman jonnekkin kauas esim Ruotsiin tai Norjaan.
Suomeen vain tuontienergiaa.
Kriisitilanne pelottaa, kun Ruotsi tarvitsee omat sähkönsä kovalla pakkasella.