Joulu ahdistaa

Menetin perheeni Tsunamissa 2004. Puoliso, lapset ja vanhemmat. Sisaruksia minulla ei ole ja appivanhemmat ovat kuolleet aiemmin. Ole itse ollut vuosia masentunut.
On minulla käynyt tänä vuonna 2 vierasta. Ensimmäinen oli vesimittarin lukija tammikuussa ja toinen oli sotilas joka keräsi veteraaneille rahaa. Molemmat jäivät onneksi kahville. Tämä sotilas on soittanut minulle parikertaa. Seurakunnan diakonissa soitteli pari vuotta sitten ja aikoi tulla käymään, ei ole sen jälkeen näkynyt eikä kuulunut. Jos tänne kotiini kuolen voi mennä pitkä aika ennen kuin löytävät kun vesimittarikin on etäluettava ja tuskin kukaan väkisin sisään tulee. Eikä kukaan jää kaipaamaan. Ennen tsunamia oli jonkin verran ystäviä ja sentään työ. Työkykyä ei ole tsunamin jälkeen ollut ja kun eläkepäätöksen sain 8 vuotta sitten, niin ei ole tarvinnut käydä lääkärilläkään. Lääkkeitä en enää käytä niin apteekkiin ei ole asiaa. Autoilu on jäänyt. Mietin että miksi ihmeessä minun piti jäädä henkiin. Ajattelen kahta lastani, vaimoani ja vanhempiani joka päivä. Joulut olivat parasta aikaa. Lasteni silmistä loistava ilo oli itselleni paras joululahja. Nyt täällä on vain yksi silmäpari ja niistä loistaa yksinäisyyden ja ikävän kyyneleet
12516
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Moni miettii tälläkin hetkellä kuinka saisi uuden alun.
Pääsisi eroon rasittavista omaisista.
Sinulle on annettu sellainen mahdollisuus, lähde ihmisten luokse.
Rakenna kaikki uudelleen.
Nauti uudesta alusta.

Äänestä

Muistan tuon tapaninpäivän aamun kun oli töissä yökkönä eräässä hoitolaitoksessa. Ei sitä ensi alkuun osannut niin vakavaksi ymmärtää kunnes tietoja alkoi vyöryä aamuyön uutisten myötä.
Kyllä joulun vietto pysähtyi kuin seinään sinä vuonna ja edessä oli järkyttävä arki.
Minulla on ollut joskus perhe, vanhemmat sisaret ja sitten puoliso, mutta olen menettänyt heidät "lempeämmin" vuosien myötä kuin sinä kertarysäyksellä.

Menetyksesi on kerrassaan niin järkyttävä, että ettei sitä näin ulkopuolinen voi mitenkään mieltää. Ehkä joku pakolainen, jolta kaikki läheiset ovat tapettu kertaheitolla ja on päässyt karkuun, saattaisi jotenkin samaistua. Olen tavannut muutaman sellaisen.
Olen lukenut juutalaisten elämänkertoja, joissa on tullut esiin kertojia, että on vain jäänyt yhtenä ainoana perheestä ja jopa suvusta henkiin, mutta ovat kuitenkin sitten löytäneet elämässä oman polkunsa ja ehkä hyväksyneet asian, että heidän oli tarkoitus jäädä tänne vielä moniksi kymmeniksi vuoksiksi.
Mikäli haluat kirjoitella niin laitan osoitteen.
[email protected]

Äänestä
  • Katsoin dokumentin SSV kanavalta kahteen kertaan.
    Sarjaa katsoessa muistui mieleen ne samat kokemukset, kun isäni sairastui syöpään ja viime jouluna hän joutui sairaalaan, silloin tapahtui ensimmäinen kuolema, kun oli ensimäinen joulu kotona ilman isää.
    Vaikka isä olikin sairaalassa ja lähes asuin sairaalassa joka päivä, niin enää mikään ei ollut ennallaan, eikä niinkuin ennen.
    Ohjelma oli kuin toisinto oman isäni sairauden etenemisestä ja elämän lähestymisestä loppua kohden, päättyen kuolemaan, kuten tuossakin dokumentissa.
    Elämä on hauras ja maallinen katoavaista...

    Äänestä

Hei, missäpäin suomea asut?

Äänestä

Jos asut jossain kaupungissa, niin melkein kaikissa on tarjolla yksinäisille jouluaaton ohjelmaa ja yhdessäoloa. Ravintoloita on auki yksinäisille jne. seurakunnillakin voi olla. Yksin ei ole pakko olla. Kotoa pitää itse lähteä ihmisten ilmoille.
Toisaalta, me koemme niin eri tavalla yksinäisyyden. Toinen voi tuskailla, kun ei saa viettää rauhassa ja yksin jouluaan, vaan sukulaisia tuppaa oven täydeltä ja passaamista ja rankkaa työtä riittää liiaksin.

Äänestä

Uskon että aloittajalla on tietty tarkoitus, että sai jäädä tänne vielä hetkeksi vaikka rakkaat otettiin pois.
Hyvää jouluaikaa sinulle ja kaikille elämän mysteeriä pohtiville.

Äänestä
  • Hyvä oivallus. Omasta tuttujen piiristä on moni menettänyt yllättäen läheisiään. Olen itsekin menettänyt. Meidän on hyvä eläissämme keskustella kuolemasta läheistemme kanssa ja kertoa toisillemme, että sitten kun kuolo itsekunkin kohtaa, niin älkää jääkö liikaa suremaan, vaan muistakaa elää ja nauttia elämästä kun olette kunnossa.
    Itkut pitää itkeä, mutta ei liian kauan ja muistaa, että kukaan poismenneistä rakkaistamme ei haluaisi, että läheiset pilaavat elämänsä suremalla. Jokainen meistä haluaa, että jäljelle jäävät jatkavat mahdollisimman normaalia elämää. Eikö vaan, vai haluatteko, että surevat jatkavat suruaan päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen? Tuskin. Elämän tarkoitus on elää ja nauttia elämästä ja
    kunnioittaa edesmenneitä hyvillä muistoilla.
    Hyvää joulua :)

    Äänestä

Olen samaa mieltä., rakenna perhe uudelleen. Saat uuden onnen. Mikset yritä, lähtee myös masennuskin.
Voimaa ja uskallusta! Olethan paljosta jo selvinnyt!

Äänestä

Mitä muuten aloittajalle kuuluu. Oletko seurannut palstaa?

Äänestä

Hei kaikille.
Kiitos kun vastasitte. Ajattelin ettei kukaan vastaa.
Rohkaisin mieleni ja menin jouluaattona kirkkoon. Siellä tapasin lapsuudenystävän jonka kanssa emme ole olleet yhteydessä 28 vuoteen eli sen jälkeen kun yläasteelta pääsimme.
Häneltä oli nyt syksyllä kuollut vaimo syöpään ja oli muuttanut takaisin tänne kotikonnuillensa.
Hän kutsui minut luokseen jouluaattoillaksi. Oli aivan upeaa keskustella ja viettää joulu hänen ja hänen 12 ja 8 vuotiaiden poikiensa kanssa.
Olemme olleet yhteydessä muutaman kerran tuon jälkeen. Hän houkuttelee minua lähtemään kanssaan uudenvuoden risteilylle Tukholmaan. Olen tässä miettinyt uskallanko lähteä. Luulen että lähden. Kynnys on vain niin korkea.
Kiitos rohkaisusta ystävät. Voihan minulla, vasta reilu nelikymppisellä olla vielä paljonkin elämää edessä. Sitä on vaan jo niin tottunut tällaiseen elämään ja yksinäisyyteen että on vaikea lähteä mihinkään vaikka tietää että se olisi varmasti hyvä juttu.
Kiitos vielä kaikille.

Äänestä

Alkuperäiselle/ Lähde ihmeessä reissuun ja aloita rakentamaan uusi elämä pienin askelin. En voi sanoa että olen saman kokenut, kun en ole, ja voin vain arvata kuinka hirveä sinun tuskasi vuosien aikana on ollut. Itselläni tässä kans ollut pahin vuosi ikinä, löysin vaimoni tyttäreni kanssa hirttäytyneenä makuuhuoneesta. Sain elvytettyä mutta vakava aivovamma jäi, ja mahdollisesti laitoksessa lopun elämänsä. Nyt 9v likan kans elämää ollaan uudelleen järjestämässä..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tsunami2004 kirjoitti:

Menetin perheeni Tsunamissa 2004. Puoliso, lapset ja vanhemmat. Sisaruksia minulla ei ole ja appivanhemmat ovat kuolleet aiemmin. Ole itse ollut vuosia masentunut.
On minulla käynyt tänä vuonna 2 vierasta. Ensimmäinen oli vesimittarin lukija tammikuussa ja toinen oli sotilas joka keräsi veteraaneille rahaa. Molemmat jäivät onneksi kahville. Tämä sotilas on soittanut minulle parikertaa. Seurakunnan diakonissa soitteli pari vuotta sitten ja aikoi tulla käymään, ei ole sen jälkeen näkynyt eikä kuulunut. Jos tänne kotiini kuolen voi mennä pitkä aika ennen kuin löytävät kun vesimittarikin on etäluettava ja tuskin kukaan väkisin sisään tulee. Eikä kukaan jää kaipaamaan. Ennen tsunamia oli jonkin verran ystäviä ja sentään työ. Työkykyä ei ole tsunamin jälkeen ollut ja kun eläkepäätöksen sain 8 vuotta sitten, niin ei ole tarvinnut käydä lääkärilläkään. Lääkkeitä en enää käytä niin apteekkiin ei ole asiaa. Autoilu on jäänyt. Mietin että miksi ihmeessä minun piti jäädä henkiin. Ajattelen kahta lastani, vaimoani ja vanhempiani joka päivä. Joulut olivat parasta aikaa. Lasteni silmistä loistava ilo oli itselleni paras joululahja. Nyt täällä on vain yksi silmäpari ja niistä loistaa yksinäisyyden ja ikävän kyyneleet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu