Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Voiko mies lyödä takaisin?

TasaArvoJaSillain

Pari päivää takaperin Malmilla ollessani törmäsin ex-naiseni siskoon joka oli hieman tai vähän enemmänkin ottanut kuppia ja päätti tulla avautumaan kuinka paska mies olen.

Ei siinä mitään, kyllä solvauksia aina kestää vaikka asiat olivatkin päinvastoin mitä hänelle oli kerrottu, no mutta kuitenkin, aikani solvauksia kuuntelin ja naureskelin hänelle ja yllättäen jostain syystä nainen päätti että hänellä on oikeus lyödä koska en kuuntele ja yritän poistua tilanteesta.

Otin siis nyrkistä suoraan naamaan kaksi kertaa ja kolmas isku oli tulossa mutta annoinkin nyrkistä takaisin, samantien oli hirveä huuto ja kauhistelu kuinka voin naista lyödä mutta mielestäni asia on niin että jos sinulla on pokkaa käydä käsiksi mieheen niin pitäisi osata odottaa että sieltä tulee takaisin samalla mitalla.

En siis provosoinut ja koitin poistua paikalta, otin jopa ne ensimmäiset iskut vastaan ja koitin peruuttaa pois tilanteesta, teinkö sitten väärin kun löin takaisin?

72

3849

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 20-19

      Kyse on hätävarjelusta. Pykälän sanamuoto kertoo näin: oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi..Eli, hyökkäyksen saa torjua niin mies kuin nainenkin.
      Hätävarjelussa on kuitenkin muutama erittäin tärkeä seikka. Sitä ei saa aloittaa liian aikaisin, eikä jatkaa liian pitkään, eikä siinä saa käyttää liian paljon ´voimaa´.
      Myös mies saa lyödä naista rankaisematta, kunhan em. seikat on otettu huomioon. Ellei, niin silloin syyllistyy hätävarjelun liioitteluna tehtyyn pahoinpitelyyn.

      • 18.12

        Näin olen myös ymmärtänyt. Jos kimppuuni käydään puolustan tarvittaessa itseäni, oli kyseessä mies tai nainen. Onneki laki ei katso sukupuoleen toisin kuin nämä ns valkoiset ritarit jotka ovat heti nyrkit pystyssä puolustamassa naista vaikka ei tilanteesta mitään tietäisi...


      • syyllisyysolettama

        Olen minäkin saanut naiselta köniin yllättäen niin että verta tuli molemmista sieraimista enkä lyönyt takaisin koska vahvana miehenä pystyin torjumaan hyökkäyksen kaatamalla hänet nurin hallitusti ja silloin hän puri käteeni ison haavan eli verta tuli kolmesta kohtaa minusta ja hänelle ei tullut mitään vahinkoa. Hän kävi kuitenkin viikkojen kuluttua tekemässä rikosilmoituksen ja minut tuomittiin pahoinpitelystä! valituslupaa ei tullut vaikka pystyttiin todistamaan että hänen ainoa todistaja valehtelee. Olen miettinyt että minullahan on näyttöä oikeuslaitoksen mielivallasta, ja etsin tehokasta keinoa jolla saisin asian julkisuuteen niin että asia olisi pakko oikaista ja myös
        siksi että oikeuslaitoksen mielivaltaa voitaisiin todeta.


      • naisillaonvaltaa
        18.12 kirjoitti:

        Näin olen myös ymmärtänyt. Jos kimppuuni käydään puolustan tarvittaessa itseäni, oli kyseessä mies tai nainen. Onneki laki ei katso sukupuoleen toisin kuin nämä ns valkoiset ritarit jotka ovat heti nyrkit pystyssä puolustamassa naista vaikka ei tilanteesta mitään tietäisi...

        Välttämättä ei tarvitse edes puolustaa itseään, että tulee näiden sivullisten"sankareiden" pahoinpitelemäksi. Riittää kun nämä känniset ritarit näkevät naisen lyövän miestä. Tilanteessa heidän harvat aivosolunsa alkavat raksuttaa ja tulevat siihen johtopäätökseen, että että mies on ollut jotenkin paha naista kohtaan kun nainen on kerta suuttunut.
        Riittää jopa että nainen keksii omasta päästään, että on tullut pahoinpidellyksi ja kertoo sen tarinan itkusilmässä sille känniselle miesjoukolle, joka ei tyhmyyttään kykene kyseenalaistamaan naisen tarinaa.


      • syyllisyysolettama

        Noniinhän se on että jos nainen haluaa joko kostaa jotain tai haluaa esimerkiksi korvauksia niin ei muutakuin poliisin juttusille ja vaikka poliisikin huomaa että kyseessä ei ole oikea tapaus vaan keksitty juttu niin he kuitenkin mielellään auttavat koska savathan hekin taas yhden "rikollisen" tuomittua ja näin saavat todistettuua oma tarpeellisuutensa ilman että tarvitsee olla oikeiden rikollisten kanssa missään tekemisissä ja nainenhan voi ihan hyvin vaikka ostaa todistajan itseleen ja kaikki menee läpi jos syytettynä on mies tämä on näin koska poliisi näin haluaa niinkuin myös oikeuslaitos. Feminismi on saanut asiansa hyvin hoidettua
        sillä tavalisella suomalaisella miehellä ei ole enää minkäänlaista oikeusturvaa näissä asioissa.


      • miksisaaranauraa
        syyllisyysolettama kirjoitti:

        Olen minäkin saanut naiselta köniin yllättäen niin että verta tuli molemmista sieraimista enkä lyönyt takaisin koska vahvana miehenä pystyin torjumaan hyökkäyksen kaatamalla hänet nurin hallitusti ja silloin hän puri käteeni ison haavan eli verta tuli kolmesta kohtaa minusta ja hänelle ei tullut mitään vahinkoa. Hän kävi kuitenkin viikkojen kuluttua tekemässä rikosilmoituksen ja minut tuomittiin pahoinpitelystä! valituslupaa ei tullut vaikka pystyttiin todistamaan että hänen ainoa todistaja valehtelee. Olen miettinyt että minullahan on näyttöä oikeuslaitoksen mielivallasta, ja etsin tehokasta keinoa jolla saisin asian julkisuuteen niin että asia olisi pakko oikaista ja myös
        siksi että oikeuslaitoksen mielivaltaa voitaisiin todeta.

        .. voi voi, jos ikinä provosoidun miestä lyömään niin unelmani olisi kohdata tämä 'syyllisyysolettaman' kaltainen mies <3 Luulisi että rakkaudellinen 'taltutus' on joka naisen unelma, kohdallani se vaikuttaisi ihmeen tavalla; kunnioitus, turvallisuuden tunne ja rakkaus kasvaisi, sanoisinko että se lisäisi miehen vetovoimaa !!


      • syyllisyysolettama

        Hyvä kommentti! näin asian olisi pitänyt mennä, kyllähän minä olisin antanut
        asian unohtua jos hän olisi ottanut siitä jotain oppia, mutta kun ei. Olen kirjoittamassa tästä aiheesta kirjan ja taisinpa saada hyvän textin siteerattavaksi, siinä on asiota joita oikeuslaitoksenkin pitäisi osata ottaa huomioon, kiitos siitä! enpä usko että kyseisestä kirjasta tulee mikään bestseller mutta jollain tavalla aion kuitenkin yrittää vaikuttaa siihen että
        oikeuslaitoksen rappio selviäisi ihmisille.


      • miksisaaranauraa
        syyllisyysolettama kirjoitti:

        Hyvä kommentti! näin asian olisi pitänyt mennä, kyllähän minä olisin antanut
        asian unohtua jos hän olisi ottanut siitä jotain oppia, mutta kun ei. Olen kirjoittamassa tästä aiheesta kirjan ja taisinpa saada hyvän textin siteerattavaksi, siinä on asiota joita oikeuslaitoksenkin pitäisi osata ottaa huomioon, kiitos siitä! enpä usko että kyseisestä kirjasta tulee mikään bestseller mutta jollain tavalla aion kuitenkin yrittää vaikuttaa siihen että
        oikeuslaitoksen rappio selviäisi ihmisille.

        .. miehekästä asiasta tekee sen ettei mies provosoidu, vaan hallitsee tilannetta. Se antaa naiselle turvallisuuden tunnetta. Ne kaksi kertaa kun olen miestä lyönyt ovat molemmat liittyneet miehen avioerolla uhkailuun, jotka ovat kelle tahansa emotionaalisesti niin tuskallisia, että reaktio voi olla em. kaltainen, valitettavasti.


      • miksisaaranauraa
        miksisaaranauraa kirjoitti:

        .. miehekästä asiasta tekee sen ettei mies provosoidu, vaan hallitsee tilannetta. Se antaa naiselle turvallisuuden tunnetta. Ne kaksi kertaa kun olen miestä lyönyt ovat molemmat liittyneet miehen avioerolla uhkailuun, jotka ovat kelle tahansa emotionaalisesti niin tuskallisia, että reaktio voi olla em. kaltainen, valitettavasti.

        .. ja aikansa uhkailtua sai mitä halusi. Väkivaltaahan se on erolla uhkailu ..


      • syyllisyysolettama
        miksisaaranauraa kirjoitti:

        .. ja aikansa uhkailtua sai mitä halusi. Väkivaltaahan se on erolla uhkailu ..

        Ei järkevä mies naista lyö! Ei järkevä nainen miestä lyö vaikka virkavalta
        siihen kannustaakin! Avioerolla uhkaaminen ei ole asia joka antaisi oikeutta
        lyödä ketään ei miestä eikä naista, käytännössä kuitenkin mies saisi siitä
        tuomion ja nainen olisi samasta asiasta sankari. Jos avioerolla uhkaillaan
        niin ongelmia ilmeisesti on mutta väkivalta ei ole oikea ratkaisu.


      • miksisaaranauraa
        syyllisyysolettama kirjoitti:

        Ei järkevä mies naista lyö! Ei järkevä nainen miestä lyö vaikka virkavalta
        siihen kannustaakin! Avioerolla uhkaaminen ei ole asia joka antaisi oikeutta
        lyödä ketään ei miestä eikä naista, käytännössä kuitenkin mies saisi siitä
        tuomion ja nainen olisi samasta asiasta sankari. Jos avioerolla uhkaillaan
        niin ongelmia ilmeisesti on mutta väkivalta ei ole oikea ratkaisu.

        .. tarkoitin sillä 'että sai mitä halusi', että sai avioeron. Lyöminen on aina väärin, kuten kaikki väkivalta.


      • syyllisyysolettama

        Tämä on periaatteessa juuri näin, on silti tilanteita jossa tämäkin keino on pakko käyttää! eli jos joku aloittaa ja et pärjää muulla tavoin, koskaan ei pidä itse aloittaa ellei itsepuolustus tai muiden puolustaminen näin vaatii.
        Eli jos jonkun turvallisuuden takaaminen näin vaatii niin lyöminen voi olla se
        pienempi paha oli viranomaiset sitten mitä mieltä tahansa.


      • rthjkjhg
        syyllisyysolettama kirjoitti:

        Olen minäkin saanut naiselta köniin yllättäen niin että verta tuli molemmista sieraimista enkä lyönyt takaisin koska vahvana miehenä pystyin torjumaan hyökkäyksen kaatamalla hänet nurin hallitusti ja silloin hän puri käteeni ison haavan eli verta tuli kolmesta kohtaa minusta ja hänelle ei tullut mitään vahinkoa. Hän kävi kuitenkin viikkojen kuluttua tekemässä rikosilmoituksen ja minut tuomittiin pahoinpitelystä! valituslupaa ei tullut vaikka pystyttiin todistamaan että hänen ainoa todistaja valehtelee. Olen miettinyt että minullahan on näyttöä oikeuslaitoksen mielivallasta, ja etsin tehokasta keinoa jolla saisin asian julkisuuteen niin että asia olisi pakko oikaista ja myös
        siksi että oikeuslaitoksen mielivaltaa voitaisiin todeta.

        Silti sait vahvana miehenä turpaan kaks kertaa hallitusti.


      • Syyllisyysolettama

        Mielenkiintoinen näkemys! mutta visitko hiukan tarkentaa


      • Näinsanoolaki

        Muistettava se, että koskee myös jos hyökkääjä on portsari tai vartija.


      • Oikeamielinen
        miksisaaranauraa kirjoitti:

        .. miehekästä asiasta tekee sen ettei mies provosoidu, vaan hallitsee tilannetta. Se antaa naiselle turvallisuuden tunnetta. Ne kaksi kertaa kun olen miestä lyönyt ovat molemmat liittyneet miehen avioerolla uhkailuun, jotka ovat kelle tahansa emotionaalisesti niin tuskallisia, että reaktio voi olla em. kaltainen, valitettavasti.

        Miksi päälle käyvän naisen pitäisi saada turvallisuuden tunnetta??? Jo on saaralla itsekäs akkamainen kääntö ! (Anna mun kaikki kestää..)


      • syyllisyysolettama

        Esitit todella hyvän kysymyksen! eli jos naisen pitäisi olla mahdollista hyökätä turvallisesti miehen kimppuun, ja mies ei saa mitenkään puolustautua, niin senhän täytyy perustua siihen että naisen ei edellytetä
        ymmärtävän mitä on tekemässä! hän on siis vähemmän älykäs, eikä hän näinollen pysty kantamaan vastuuta tekemisistään. Miehen pitää silti kestää
        nämä hyökkäykset "kuin mies". No jos asia on näin miten on mahdollista että
        viranomaisissa on niin paljon naisia ja feministejä tuomitsemassa kun eivät
        kerran pysty näitä älyllisesti käsittelemään?


      • syyllisyysolettama

        Jo on ihme jos ei ylläoleva vastaus ole sellainen joka poistetaan!


      • syyllisyysolettama kirjoitti:

        Jo on ihme jos ei ylläoleva vastaus ole sellainen joka poistetaan!

        Varo vaan tai sinut poistetaan


      • syyllisyysolettama

        Häiriköt yleensä poistetaan! viestisi on häirintää sen tiedät itsekin.
        Viesti kertoo itsestäsi paljon, taisi minun viestini osua arkaan paikkaan!


      • Anonyymi
        miksisaaranauraa kirjoitti:

        .. miehekästä asiasta tekee sen ettei mies provosoidu, vaan hallitsee tilannetta. Se antaa naiselle turvallisuuden tunnetta. Ne kaksi kertaa kun olen miestä lyönyt ovat molemmat liittyneet miehen avioerolla uhkailuun, jotka ovat kelle tahansa emotionaalisesti niin tuskallisia, että reaktio voi olla em. kaltainen, valitettavasti.

        Noin sekopäät oikeuttavat väkivaltansa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noin sekopäät oikeuttavat väkivaltansa

        Väkivalta on aina heikkouden merkki. Väkivaltaa käytetään silloin kun ihminen kokee olevansa heikoilla. Vahvoilla olevan ei tarvitse turvautua väkivaltaan.

        Väkivaltainen ihminen siis paljastaa koko ajan vain omaa heikkouttaan väkivaltaa käyttäessään.

        Looserit joutuvat turvautumaan väkivaltaan koska eivät osaa ratkoa ongelmatilanteita puheen avulla tai muilla keinoin.


    • moraalikunniaan

      Siksi kannattaa hoidella se narttu niin että muistaa sen lopun ikäänsä.

      Tietenkin niin että itsellä on alibi kunnossa eikä nartulla todistajia.

      Tehoaa vittumaisimpaankin narttuun, muutama on tullut hakattua hiljaiseksi.

      • syyllisyysolettama

        Minkähän verran meitä tässä tilanteessa olevia on? ainoa en nyt todellakaan ole!
        Jos vastaisin tähän rikoksella niin se olisi viranomaisen aiheuttama rikos.
        Niinkin voisi ajatella että järjestyshän on se että ensin pitää tapahtua rikos ja siihen
        haetaan sopiva rangaistus, nyt on päinvastoin eli ensin tuli rangaistus joten olen
        siis sopivaksi katsomani rikoksen velkaa. En kuitenkaan lähde tälle linjalle, mutta en
        myöskään asiasta vaikene.


    • Ikker

      Kunnolla turpaan vaan. Itse aion ainakin vastata väkivaltaan väkivallalla, oli sitten mies tai nainen. Ja Suomen naisethan rupeaa olemaan jo lähes miehiä; tasa-arvo, pukeutuminen, käyttäytyminen jne. Kamalan näköistä kun naisilla on piilokaljut, sivu-, tatuointeja tms. Missä todellinen hameväki on?

      • syyllisyysolettama

        Tämän asian aion hoitaa ilman että minua voi mistään syyttää, jos epäonnistun niin suunnitelma b astuu voimaan ja se on luettavissa rivien välistä. Jos joku vielä hyökkää minun kimppuun niin minä en enää yritä
        välttää vahinkoja, vaan se on selvää että siitä se hyökkääjä mies tai nainen viedään kantamalla pois, näin koska virkavalta on opettanut että koska olen mies niin olen ilman muuta syyllinen ja rangaistus on joka tapauksessa tulossa.


    • Anarkofemakko
    • syyllisyysolettama

      Jos naiset käyttäytyisivät miestä kunniottavasti niin minäkin voisin olla jopa gentleman ja myös kunnioittaa heidät, nyt asia ei ole näin kiitos feminismin
      ja sairaan oikeuslaitoksen.

    • Aboriginaali

      Kotiliesi 24.8.2002. Tappoiko feminismi miehen?

      Ruoho laulaa teoksellaan 1978 läpimurron tenyt Lessing valittelee pahansuopaisuuden kulttuuri, joka saa voimansa feminismistä ja tähtää miesten alistamiseen.

      Maailmankuulun kirjailijan Doris Lessingin puheenvuoro miesten puolesta on saanut feministit takajaloilleen. Nyt kirjailijaa syytetään naisasian kavaltamisesta".

      Tappoiko feminismi miehen?

      Feminismin avulla olemme saavuttaneet paljon. Naisilla on nyt lähestulkoon yhtäläiset oikeudet työelämässä samapalkkaisuuden toteuduttua ja etenemismahdollisuuksien avauduttua. Silti emme ole saaneet juuri mitään aikaaan lasten kasvatuksessa. Siitähän todellisessa ennakkoasenteista vapautumisessa on kysymys. -Suurenmoisia älykkäitä ja vaikutusvaltaisia naisia on nyt kaikilla elämänaloilla, mutta mitä tapahtuu miehelle? -Miksi naisten mestyksen tulisi tapahtua heidän kustannuksellaan?

      Doris Lessingin mielestä feminismistä on tullut eräänlainen uskonto. Sitä ei voi arvostella leimaantumatta aatteen kavaltajaksi. On tullut aika kysyä keitä ovat miessukupuolta alati soimaavat naiset. Olivat he kuinka typeriä ja sivistymättömiä ja ilkeitä tahansa, heidän sallitaan syyllistää ja tuomita miehiä vaikka nämä olisivat ystävällisiä, valistuneita ja älykkäitä. Kukaan ei esitä vastalausetta. Miehet näyttävät niin alistuneilta, ettei heistä ole puolustautumaan. -Nyt on aika ryhtyä vastarintaan.

      Raivoisa sanasota.

      Lessing kyseenlaistaa feministt, jotka tuhlaavat energiaansa suuriin sanoihin ja yhdentekeviin julistuksiin. Hänen mielestä liikkeen voimavarat tulisi kohdistaa uusien lakien aikaansaamiseen, etenkin lasten aseman parantamiseksi. Monissa teollisuusmaissa laastenhoito on jäänyt retuperälle tai vähävaraisten yksinhuoltajaäitien ulottumattomiin.

      Tyttölasten kohtelu eräissä Aasian ja Afrikan kulttuureiisa on koko ihmiskunnan kannalta räikeä moraalinen vääryys, jonka rinnalla sukupuolten tasa-arvo- ongelmat lännen teollisuusmaissa katoavat miltei olemattomiin.

      Reaktioita Lessingin puheeseen ei tarvinnut kauankaan odottaa. Seuraavana päivänä profesori Ryamond Durgnat Kaliforniasta kertoi San Diegon Yliopiston luentosarjasta, jonka lähtökohtana ja otsikkoina on "Kaikki mieht ovat raiskaajia". Jos mustaihoisista tai juutalaisista luennoitaisiin samalla tavalla, yliopiston johto ja opettajat haastettaisiin tuomioistuimeen.

      Avoin seksismi sallitaan sen kohdistuessa miehiin. Jos tavoiotteena on tehdä seuraavasta miessukupolvesta vastuuntunnoton, naisia halveksiva ja heitä kohtaan väkivaltainen, tämä on paras tapa saavuttaa se, kirjoitti professori Durgnat.

      -Feministien rektio oli oletettu. Pelkkä ajatuskin oikeuksiensa puolesta kamppailevaasta feminismin runtelmasta miessukupuolesta on aikamme vahingollisimpia myyttejä, kirjoittaa Joan Smith ja väittää raiskajienkin slviytyvän rikostensa seurauksista helpommalla kuin koskaaan aikeisemmin historian aikana. -Naisvallan pelko istuu syvällä monissa naisissa, siinä missä miehissäkin.

      Hälytyskellot alkavat soida heti, kun vähäisinkin askel kohti tasa-arvoa on otettu. -Ei ole murheellisempaa näkyä, kuin Lessingin kaltainen lahjakas nainen läksyttämässä oma sukupuoltaan. Hän kylvää naisvihan siemeniä ajattelematta seurauksia sisarelleen tai itselleen.

      Doris Lessingiä syytetään muutamissa reaktioissa naisasian kavaltamisesta jo 1960 luvulla, kun hän murehti kirjoissaan naisten kaipaamien ja tarvitsemien miehekkäiden ja todellisten miesten katoamista.' Koska hän ei kannattanut Women*s Liberation -liikettä uusfeminismin aktivisteja, todellisten feministien ei tarvitse ottaa häntä vakavasti. Ikoniksi naisliikkeelle hänestä ei koskaan ole ollut.
      ---

    • Nuorempana minäkin olin tyhmä nyrkkisankari ja useita kertoja jouduin vaikeuksiin.
      Tajusin väkivallan järjettömyyden ja olen pari kertaa saanut nyrkistä, antamatta takaisin samalla mitalla.

      Olen päättänyt, että nostan kanteen aina kun joku minua lyö, mutta en enää koskaan lyö takaisin.
      Ei ole mitään eroa onko kysymys miehestä tai naisesta, toista ihmistä ei saa koskaan lyödä.
      Hyvä ystäväni menetti näön silmästään, kun tyhmä "kusipää" löi häntä. Lyöjä pyysi anteeksi tekoaan, mutta mitä se auttaa, ystäväni ei näe enää koskaan.

      Tosimies ei lyö takaisin, mutta pistää lyöjän aina vastuuseen teostaan, lyömistä ei pidä koskaan antaa anteeksi.

    • maailmanteillä

      Tosin mies on herrasmies. Ei enää sille. Se ei uskalla toiste, ja jos ryhtyykin, suvaitse pikkuisen ..

    • Näillä.mennään

      Jos nainen lyö annan isällisen avokämmenen takaisin. Se on kuitenkin sen verta kova että nainen siitä tokeentuu. Jos ei rauhoitu annan toisen ja viimeistään se on takonut naisen päähän järkeä.

      Toinen hyvä vaihtoehto on tönäistä voimakkaasti, siinä akka lentää perseelleen. Jos kolauttaa päänsä niin voi-voi, mitä alkoi riehumaan. Minua ei pikkusakot pelota, korvauksia en maksa euroakaan koska olen ulosotossa todettu varattomaksi. Elatusmaksuja en ole maksanut yhtään.

      • TuplastandardeilleByeBye

        Olet todellinen mies. Todelista tasa-arvoa kunnioittava mies.

        Toisin kuin nämä lukuisat naisia mielistelemään oppineet munattomat valkoritarit.


    • pyssymuutos

      Mies voi lyödä takaisin, mutta ei saa.

      Nainen on arvokkaampi. Tärkeämpi. Tämä taotaan pikkupoikiemme kalloon jo lapsena.

      "Tytöt ensin, ole herrasmies" kuului eräästäkin joulupöydästä.

      • syyllisyysolettama

        Tässä olisi tärkeää tajuta se asia että poiisin ja oikeuslaitoksen pitäisi toimia näissä oikein, eikä arvioida stereotyypin mukaan aina mies syylliseksi kun kyseessä on väkivalta.Oma tapaukseni oli se että estin naista jatkamasta lyömistä kaatamalla hänet hallitusti nurin, enpä tajunnut että minun olisi pitänyt lähteä karkuun ja jättää perhe hysteerisen ihmisen armoille, hyökkääjä oli heitä vahvempi.Kirjoitin 18.12 tassä ketjussa tapauksesta. Mielestäni näitä asioita tulee aina tapahtumaan koska feminismi ja narsismi ja tyhmyys on olemassaolevia asioita joita ei koskaan saada poistettua yhteiskunnassta, mutta oikeuslaitokseen ja poliisiin nämä asiat eivät saisi vaikuttaa! kuitenkin asia näyttäisikin olevan juuri päinvastoin eli poliisiin ja oikeuslaitokseen oikein hakeudutaan näiden ominaisuuksien takia.


      • Näillä.mennään

        Hamekangasta ostamaan jos ei pysty pitämään puoliaan naisia vastaan. Tietysti jos on niin pieni ja heikko mies että saa pataansa naisiltakin on tilanne toinen mutta muuten ei voi kuin hämmästellä munattomuutta.

        Minä en ole sellaista naista kohdannut jota olisi tarvinnut pelätä. Yksi hullu tuli kämpässä veitsen kanssa kimppuun mutta sai sellaisen opetuksen että muistaa. Eikä uskaltanut tehdä rikosilmoitusta. Eipä silti, ei joku ehdonalainen tai lyhyt linnareissu missään tunnu. Naiset ei minun silmilleni hypi.


      • syyllisyysolettama
        Näillä.mennään kirjoitti:

        Hamekangasta ostamaan jos ei pysty pitämään puoliaan naisia vastaan. Tietysti jos on niin pieni ja heikko mies että saa pataansa naisiltakin on tilanne toinen mutta muuten ei voi kuin hämmästellä munattomuutta.

        Minä en ole sellaista naista kohdannut jota olisi tarvinnut pelätä. Yksi hullu tuli kämpässä veitsen kanssa kimppuun mutta sai sellaisen opetuksen että muistaa. Eikä uskaltanut tehdä rikosilmoitusta. Eipä silti, ei joku ehdonalainen tai lyhyt linnareissu missään tunnu. Naiset ei minun silmilleni hypi.

        Kyllä naiset sinunkin silmille hyppii! Ei mies yksin voi mitään jos nainen tekee aiheettoman rikosilmoituksen, ja sekä poliiisi asianajajat syyttäjä ja tuomari ovat naisia, näin minulle kävi! Voi kun asiaa voisikin ratkaista väkivltaisesti, silloin olisn vahvoilla kun kuulun vahvimpaan prosenttiin suomen miehistä. Jos ottaisin ja tekisin niin kuin tässä neuvot niin poliisi joka tässä isomman virheen teki ja muutkin feministit saisivat juuri sitä mitä haluavatkin, eli todistuksen väkivaltaisuudesta ja lisää vettä myllyyn fminismille.Olen tämän lisäksi perheellinen eikä se todellakaan edistä lasten asiaa jos alkaisin lusimaan feministien iloksi, sen sijaan aion osaltani
        tehdä työtä asian näkyväsi tekemisen eteen yhteiskunnassa.Tämä asia EI OLE LOPPUUNKÄSITELTY. Käsitys siitä että miehen on aina mahdollista pitää puolensa
        on myytti joka mahdollistaa feminismiä.


      • Näillä.mennään

        Yksikään nainen ei uskalla tehdä aiheetonta rikosilmoitusta koska hän tietää miten hänelle silloin käy. Eivätkä kyllä ole tehneet rikosilmoitusta vaikka olisi ollut aihettakin. Sakot tai ehdollinen ei tunnu missään, eikä joku saunareissu linnassakaan. Terästä selkärankaan!


      • syyllisyysolettama

        On se kuitenkin niin että perheellisellä on liikaa hävittävää ja näin ei kuvaamasi kaltaiset toimet ole mahdollisia, sen lisäksi jos olisi aikomus toimia tuolla tavalla en kirjoittelisi asiasta millään palstalla! Kyllähän minut
        on tässä laitettu seinää vastaan ja se on selvä asia että tulen tähän reagoimaan, mutta koska en anna sitä iloa poliisille ja oikeuslaitokselle että
        lähtisin väkivaltalinjalle niin että heillä olisi oikeaa näyttöä, niin olen heille pahempi vastustaja. Ymmärrän hyvin kantasi mutta eikö se nyt kuitenkin ole niinkin että tässä on edettävä harkitusti koska näin on vielä mahdollista pakottaa virkavaltaa korjaamaan asia jos se saa riittävästi julkisuutta. Jos kuitenkin lähtisin väkivalta linjalle ruokkisin vain oikeuslaitoksen feminismiä.


      • Näillä.mennään

        Suhteen alussa naiselta on otettava luulot pois, silloin hän ei ala hyppimään silmille. Sinä olet ollut aivan liian kiltti ja varmaan nainen on teidän huushollissa asiat päättänyt ja sinä olet ne hiljaa hyväksynyt. Nyt on liian myöhäistä joten niin makaa kuin petaa.

        Ei läheskään kaikilla miehillä ole ongelmia naisten kanssa vaan naiset tekevät mitä käsketään. Sitten on sinun kaltaisia joita naiset pompottaa.


      • tavallinenkansalainen
        Näillä.mennään kirjoitti:

        Suhteen alussa naiselta on otettava luulot pois, silloin hän ei ala hyppimään silmille. Sinä olet ollut aivan liian kiltti ja varmaan nainen on teidän huushollissa asiat päättänyt ja sinä olet ne hiljaa hyväksynyt. Nyt on liian myöhäistä joten niin makaa kuin petaa.

        Ei läheskään kaikilla miehillä ole ongelmia naisten kanssa vaan naiset tekevät mitä käsketään. Sitten on sinun kaltaisia joita naiset pompottaa.

        Kyseinen nainen ei ole vaimoni vaan hänen aiemmasta elämästään oleva
        tyttärensä joka on manipuloitu pilalle avioriidassa isänsä taholta, tämä isä joi itsensä hengiltä lopuksi mutta käyttäessään lasta pelinappulana hän pilasi
        tyttärensä psyykkeen niin että se tyttö tarvitsisi todellakin apua, kuria hän on kyllä lapsuudessaan saanut ihan riittävästi! Nämä ovat monimutkaisia asioita joita olisi tutkittava kunnolla asioihin perehtyneiden toimesta, mutta ei näitä itseasiassa tutkittu lainkaan vaan se riitti tuomitsemiseen että olen köyhä mies. Meille on syntynyt suhteen alussa kaksi lasta ja tämän perheeni suojeleminen narsismin aiheuttamilta ongelmilta on ensisijainen tehtäväni. Virkavalta ei tällaisesta asiasta suostu keskustelemaan. Siitä ei ole kysymys että naiset olisi hyppineet silmille van siitä että en antanut niin käydä, sillä
        seurauksella että viranomaiset jotka olivat kaikki naisia hyppivät silmille tekemällä oikeusmurha!


      • Näillä.mennään

        Sillä ei ole vitunkaan väliä onko nainen nuori tai vanha, terve vai hullu mutta jos päälle käy niin takaisin lyödään. Hullutkin ymmärtävät raakaa voimaa, kipu saa heidät lopettamaan. Niin kauan lyödään kunnes nainen uskoo. Sakot, ehdollinen tai lyhyt linnareissu ei tunnu missään. Kun nainen tämän tietää ei hypi silmille.

        Juokse sinä jotain pikkutyttöä karkuun, minulta tuollainen narttu saisi opetuksen jota ei ikinä unohtaisi. Menkööt itkemään poliisille, sen jälkeen saa entistä kovemmat opetuksen. Nämä eivät ole monimutkaisia asioita.


    • jlk234hl32hg5n

      EI mies naista lyö. Jos "mies" lyö naista, kyseessä on joko homo tai vastaava pelle.

      MIES ei ole kysymyksessä tällöin, vaan joku tuntematon OLIO. Hemmoteltu pikkulapsi ehkäpä.

      Muutenkin saa kuriin ottaisi vaikka ranteista kiinni ja estäisi lyömästä vahingoittamatta tytteliä....

      • syyllisyysolettama

        Juuri niin teinkin eli kaadoin hänet hallitusti maahan ja siitä sain tuomion
        pahoinpitelystä! hän ei saanut mitään vammoja mutta minulta tuli verta molemmista sieraimista ja sen lisäksi hän puri ison haavan käteeni sitten
        hän kävi tekemässä rikosilmoituksen ja sitten poliisitytteli syyttäjätytteli
        asianajajatyttelit ja tuomaritytteli olivat sitä mieltä että olen tietenkin
        pahoinpidellyt koska olen mies.


      • Näillä.mennään

        Isällinen avokämmen ei ole lyömistä. Jos löisin nainen heräisi sairaalasta. Naisen voi myös tönäistä kumoon, siihen loppuu riehuminen.


      • ModerniLuonnonMies

        Roskaväen juttuja tuollaiset puheet että mies ei missään tapauksessa saa lyödä naista. Miehellä on todellisuudessa täysin luonnollinen oikeus lyödä naista puolustautumis tarkoituksessa naisen toteuttamaa fyysistä väkivaltaa vastaan. Yksikään luonnollisen itsensä tunteva mies ei todellakaan alistu kenenkään fyysisesti pahoinpideltäväksi, vaan hän tekee kaikkensa puolustautuakseen tarvittaessa väkivalloin riippumatta siitä että kuoleeko mahdollinen hyökkääjä sukupuolesta riippumatta vai ei.

        Ihmiset jotka sanovat että mies ei saa lyödä naista missään tapauksessa ovat ongelma ihmisiä jotka pitäisi "hävittää" kokonaan maan päältä. Sukupuoli ei ole mikään peruste.


      • Näillä.mennään

        Oli kyseessä iso mies tai pieni nainen niin takaisin lyödään jos kimppuun käy.


      • syyllisyysolettama
        ModerniLuonnonMies kirjoitti:

        Roskaväen juttuja tuollaiset puheet että mies ei missään tapauksessa saa lyödä naista. Miehellä on todellisuudessa täysin luonnollinen oikeus lyödä naista puolustautumis tarkoituksessa naisen toteuttamaa fyysistä väkivaltaa vastaan. Yksikään luonnollisen itsensä tunteva mies ei todellakaan alistu kenenkään fyysisesti pahoinpideltäväksi, vaan hän tekee kaikkensa puolustautuakseen tarvittaessa väkivalloin riippumatta siitä että kuoleeko mahdollinen hyökkääjä sukupuolesta riippumatta vai ei.

        Ihmiset jotka sanovat että mies ei saa lyödä naista missään tapauksessa ovat ongelma ihmisiä jotka pitäisi "hävittää" kokonaan maan päältä. Sukupuoli ei ole mikään peruste.

        Yllättäväsä tilanteessa tein näin, en lyönyt takaisin koska tiesin että hyökkääjä ei ollut mielenterveydeltään normaali ja minä olen häneen nähden ylivoimainen vaikka hän on vahva naiseksi, joten en käyttänyt väkivaltaa kun pystyin rauhoittamaan tilanteen muutenkin, tämän asian olisi poliisinkin pitänyt ymmärtää, mutta kun feministipoliisi halusi välttämättä niin tuomio tuli vaikka en tehnyt väkivaltaa.Tästä opimme sen että totuudella ei ole merkitystä kuulustelussa, vaan mielivalta ratkaisee. asian pitäisi olla niin että kansalien voi olla varmma siitä että tuomiota ei tule jos ei ole todisteita. Tämäasia ei ole vielä loppu! Kerrottakoon vielä se että vaikka hän myönsi hyökänneensä niin jouduin tuomion lisäksi maksamaan kuluja noin 14000e ja sain pahoinpitelytuomion, hän ei saanut tuomiota mutta minä jouduin maksamaan hänelle korvauksia. En minä olisi välittänyt vaikka hän
        tyhmyyttään hyökkäsikin mutta se aiheeton tuomo jonka sain, ja kaikki mitä siihen liittyy on asioita joita en anna anteeksi enkä unohda, tämä on virkavallan syytä.


    • kfofkfo

      Kyllä sulla olisi varmaan ollut mahdollisuus juosta karkuun, sitten olisit voinut tehdä rikosilmoituksen lyömisestä, ja se olisi varmaan koskenut paljon enemmän naiseen, nyt saa vain sympatiaa. Eli teit väärin. Väkivalta on väärin. Ei pidä provosoitua.

      • syyllisyysolettama

        Näin tuli taas tuomio henkilöltä joka ei ole asiaan perehtynyt! näin kävi oikeudessakin. Kyllähän asia on niin että en juokse hysteeristä naista karkuun ja jättäisin lapset ja vaimoni ilman suojelusta, yritä sinäkin ymmärtää että ei se asia ole niin että mies on aina paha ja nainen aina hyvä. Tämän lisäksi on tärkeää että ei tuollainen väkivaltainen käyttäytyminen pääse perheessä valtaan, jos juoksisin karkuun niin se asia olisi sillä selvä. Väkivalta on siis sinustakin väärin! Ota huomioon että minä en provosoitunut enkä satuttanut mutta hän satutti niin että verta tuli kolmesta kohtaa silti minä tein mielestäsi väärin kun estin häntä jatkamasta! Kyseisestä ihmisestä olisi kyllä voinut tehdä rikosilmoituksia
        aiemminkin mutta kyllä hänet on katsottava syyntakeettomaksi, virkavalta
        tässä suurimman virheen teki. Tätä asiaa ei ole helppo pistää pähkinänkuoreen on se senverran mutkikas ja se olisi vaatinut kunnollisen selvityksen niin että kyseinen henkilö olisi saanut tarvitsemaansa apua. Kyseisellä henkilöllä on nykyäänkin vaikeuksia tulla ihmisten kanssa toimeen hän ei asu enää meillä, eikä saa enää tulla käymäänkään tämä siksi että kotirauha voisi säilyä! Hän tulee jatkossakin maksamaan yhteiskunnalle paljon.


    • someone1111

      Ei muuta kuin nyrkillä päin näköö niin kauan kuin muijalta taju pois...katotaan lyökö enää sit

      • syyllisyysolttama

        Niin periaatteessahan se on se oppi jonka tässä saamme, eli jos syytös olisi ollut totta, niin en olisi joutunut makselemaan niin suuriaa oikeudenkäynti kuluja vaan olisin tunnustanut ja maksanut pelkät sakot.


    • Aboriginaali

      YLE UUTISET
      Kotimaa 11.1.2010 klo 6:29 | päivitetty 6.6.2012 klo 18:26

      Törkeä perheväkivalta kohdistuu miehiin naisia useammin
      Miehet joutuvat perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen uhriksi jopa useammin kuin naiset. Perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.


      Grafiikka perheväkivallan uhrien määrästä.
      Kuva: YLE Uutisgrafiikka
      Henkirikoksissa nainen on yhä miestä useammin parisuhdeväkivallan uhri. Vuosittain yli 20 naista kuolee nykyisen tai entisen puolisonsa surmaamina. Myös lievissä pahoinpitelyissä nainen on uhrina useammin kuin mies.

      Nainen syyllistyy sen sijaan puolisonsa törkeään pahoinpitelyyn tai henkirikoksen yritykseen vähintään yhtä usein kuin mies. Tilastokeskuksen mukaan mies on uhrina jopa hieman useammin kuin nainen, vaikka luvut ovatkin lähellä toisiaan.

      Vuonna 2008 perheessä törkeän pahoinpitelyn tai henkirikoksen yrityksen kohteeksi joutui 116 miestä ja 111 naista. Nämä ovat poliisin tietoon tulleita tapauksia. Vielä edellisvuonna naiset olivat uhreina useammin, mutta luvut olivat melko lähellä toisiaan silloinkin.

      Tutkija Venla Salmi Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta toteaa, että perheväkivallan miesuhrien näkökulma on suomalaisessa tutkimuksessakin jäänyt syrjään.

      - Ehkä taustalla on se, että naisen ajatellaan olevan haavoittuvampi uhri ja sillä tavalla halutaan korostaa naisuhrin asemaa, Salmi arvioi.

      Turvakodissa miehiä ei juuri näy

      Pääkaupungin Turvakodista useimmiten suojaa etsivät naiset ja lapset.

      - On fyysistä ja psyykkistä pahoinpitelyä, väkivallan uhkaa, mutta usein myös monia muita pulmia. Meillä on asiakkaita kaikista yhteiskuntaluokista, sanoo turvakodin toiminnanjohtaja Karola Grönlund.

      Vaikka mies on törkeän perheväkivallan uhrina yhä useammin, turvakodeissa heitä näkyy harvoin.

      - Silloin kun miehet ottavat meihin yhteyttä, he saattavat sanoa, että poliisilta on tullut vähätteleviä kommentteja tai heille on jopa naureskeltu. Miehiä ei välttämättä oteta vakavasti, kun he pyytävät apua, turvakodin kriisityöntekijä Hanna Mikkonen kuvaa.

      Väkivallan kierre voi jatkua

      Tutkija Venla Salmi sanoo, että parisuhdeväkivalta on usein molemminpuolista ja toistuvaa. Taustalla ovat monet ongelmat.

      - Erityisesti vakavan perheväkivallan kohdalla näkyvät samat tekijät kuin muun vakavan väkivallan kohdalla: päihdeongelmia, mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä.

      Kriisityöntekijä Hanna Mikkosen mukaan päihde- ja mielenterveyspalvelut eivät ole riittäviä.

      - Lääkitystä on saatavilla, mutta itse terapiatyöskentelyyn tarvittaisi enemmän välineitä. Siinä voitaisiin pureutua taustalla oleviin asioihin, Mikkonen miettii.

      Joskus väkivallan kierre jatkuu perheessä sukupolvesta toiseen.

      - Meillä on asiakkaita, jotka ovat olleet asiakkaina lapsina omien äitiensä kanssa ja tulevat tänne aikuisina omien lastensa kanssa, Karola Grönlund sanoo.

      Lähteet: YLE Uutiset / Sari Aro ja Leena Räihälä
      --------------------------------------

    • Aboriginaali

      Perhesurmiin uusia näkökulmia

      Yhteiskunnassamme on vahva mielikuva miehestä väkivallan tekijänä ja tappajana, ja jo nuorena miehet opetetaan tuntemaan syyllisyyttä omasta sukupuolestaan. perhesurmat Iofoto

      Olemme lukeneet ja nähneet parin vuoden sisällä liian monta kertomusta, kuinka tavallisen perheen elämä päättyy, kun isä tappaa lapset, puolison ja lopuksi itsensä. Mediassa perhesurmissa näyttää toistuvan sama kaava. Tapahtumat tulevat lähipiirille lähes aina yllätyksenä. Kukaan ei olisi voinut kuvitellakaan, että juuri tämä isä pystyisi tappamaan omat lapset ja puolison.

      Median lisäksi tilastot todistavat, että miesten maailmassa on paljon vialla. Vuosina 2003–2008 peräti 88 prosentissa henkirikosepäilyissä pääepäiltynä oli mies. Henkirikokset ovat tyypillisesti miesten välistä väkivaltaa ja usein päihteillä on osuutta asiaan.

      Yhtä usein lähisuhdeväkivallan kohteina

      Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Martti Lehden kokoaman Henkirikoskatsaus 2010:n mukaan vuosina 2002–2009 Suomessa surmattiin 46 alle 15-vuotiasta lasta. 63 prosenttia lapsista oli äidin surmaamia ja 28 prosenttia isän. Oma äiti on siis tilastotietojen mukaan todennäköisin alle 15-vuotiaan lapsen surmaaja.

      Ensi- ja turvakotien liitossa vuosina 2004–2008 Vaiettu naiseus -projektia vetäneen psykologi Hannele Törrösen mielestä tähän on hyvä pysähtyä hetkeksi.

      – Yhteiskunnassamme on vahva mielikuva miehestä tappajana ja väkivallan tekijänä. Suurimmassa osassa tapauksista näin onkin, mutta myös nainen kykenee väkivaltaan. Meidän olisi hyvä hyväksyä tämä tosiasia, eikä sen hyväksyminen vähennä yhtään miesten tekemän väkivallan tuomittavuutta.

      Poliisiammattikorkeakoulussa tutkittiin vuonna 2008 lasten ja nuorten väkivaltakokemuksia. Tutkimuksesta selvisi, että lapset ja nuoret näkevät kotonaan yhtä paljon niin äitien kuin isien tekemiä fyysisiä väkivallantekoja. Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin tutkimuksessa Tuhansien iskujen maa todetaan myös, että parisuhteissaan suomalaiset miehet ja naiset joutuvat yhtä usein väkivallan kohteiksi.

      – Kyse saattaakin olla siitä, että haluamme suojella kuvaa naisesta hoivaajana. Naiset tekevät edelleen enemmistön kaikesta hoivasta ja huolenpidosta niin kodeissa kuin muuallakin. Kuka meistä haluaisi ajatella, että jättää rakkaimpansa pedon kynsiin, aprikoi Törrönen.

      Jokainen kykenee hyvää ja pahaan

      Perhesurmien takia sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmä käynnisti selvityksen perhe- ja lastensurmista. Selvitys on varmasti paikallaan. Toivottavasti selvitystyötä tekevä THL:n lähisuhde- ja perheväkivallan vähentämisyksikkö löytää uusia näkökulmia surmiin.

      Väkivaltatyössä päästäisiin iso harppaus eteenpäin, jos uskallettaisiin tunnustaa, että jokainen ihminen kykenee niin hyvään kuin pahaan. Miehen näkeminen väkivaltaisena ja naisen näkeminen uhrina ei ole kovin hedelmällinen lähtökohta.

      – Nykyisellään esimerkiksi neuvoloissa ei kysytä onko äidillä vaikeuksia hillitä raivoaan lapsen tai puolison kanssa. Sen sijaan kysytään käyttäytyykö puoliso väkivaltaisesti tai uhkaavasti, muistuttaa Törrönen.

      Hannele Törrösen mielestä aika voisi olla kypsä sille, että lopetettaisiin patriarkaatin syyttäminen kaikesta maailman pahuudesta. On kohtuutonta, että nuoret miehet opetetaan tuntemaan syyllisyyttä omasta sukupuolestaan.

      – Perheissä tapahtuu kaiken aikaa ja kaikenlaista. Kohdataan äidit ja isät tasaveroisina kasvattajina ja tuetaan heitä kasvatustyössä, myös kriiseissä ja ongelmissa.
      ------------

    • LuppoMatti

      Sitä saa mitä tilaa.! Toimii aina ja joka tilanteessa !

      • syllisyysolettama

        Niin ainakin naiset saavat miehelle tuomion tilaamalla, jos miehellä ei ole vaikutusvaltaa! Totuudella ei kuitenkaan ole väliä! sitä ei etsitä.


    • Aboriginaali
    • Aboriginaali

      Maria Akatemia tarjoaa apua naisille, jotka käyttävät, tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa, sekä ammattilaisille, jotka kohtaavat yhteisöissään väkivallan eri muotoja.

      http://www.maria-akatemia.fi/ehkaiseva-vakivaltatyo-naisille
      ----------------------------------------------------------------------------------

      • Anonyymi

        Väkivaltaan tehoavat parhaiten kovat rangaistukset. -ei tekijöiden glorifioiminen ja heidän tekojensa valkopeseminen. Rangaistus ainoana välittää signaalin, etteivät rikollisen teot nauti yleistä hyväksyntää ja ihailua.


    • Anonyymi

      Kyllä pitäisi saada lyödä takaisin.

    • Anonyymi

      "jos sinulla on pokkaa käydä käsiksi mieheen niin pitäisi osata odottaa että sieltä tulee takaisin samalla mitalla."

      Nainen teki ensin väärin. Naisen fyysinen väkivalta ei ole vähemmän väärin kuin miehen. Enkä tiedä mikä on väärin sitten itsepuolustukseksi tehdyssä väkivallassa jos ei muuta vaihtoehtoa ole. Ja se että naisen pahuus saa aikaan isomman kauhistelun kuin miehen pahuus tarkoittaa että naiseen ei suhtauduta vieläkään yhtä vakavasti kuin mieheen. Mikä on tasa- arvo- ongelma. Ja feministinen kysymys.

      Tässä on karsea tapaus naisen väkivallasta. En tiedä mikä tuossa olisi vähemmän kauheaa kuin miehen naiseen kohdistama väkivalta.

      https://www.youtube.com/watch?v=3_dr9y41J38

      Se mikä miehen ja naisen fyysisessä väkivallassa on epäsuhtaista on se, että sieltä harvemmin tulee "samalla mitalla" takaisin koska mies on fyysisesti ylivoimainen naiseen nähden. Sieltä tulee sitten aika paljon isommalla mitalla takaisin jos on tullakseen.

      Mutta väkivaltakeskustelu on ylipäänsä liian suppeasti keskittynyt vain fyysiseen väkialtaan. Väkivalta on paljon laajempi asia.

      Väkivalta muodostuu kahdesta sanasta: väkisin valta. Se tarkoittaa siis kaikenlaista väkisin otettua valtaa jolla on tuhovaikutus siihen joka on vallankäytön kohteena. Minua kiinnostaa varsinkin naisellisten, ja eritoten äidillisten ominaisuuksien käyttäminen väkivaltaisesti. Fyysinen väkivalta on helppo tunnistaa väkivallaksi. Mutta holhoavien pehmeiden äidillisten ominaisuuksien käyttäminen väkivaltaisesti on paljon vaikeammin havaittavissa jotka on naamioitu huolenpidoksi. Aiheuttaa paljon paskaa.

    • Anonyymi

      "otin jopa ne ensimmäiset iskut vastaan"

      Tää on hauskaa tämä kielenkäyttö. Sinä ikään kuin otit itse vapaaehtoisesti vastaan ensimmäiset iskut. Eiköhän se ollut niin päin että ne iskut tulivat pyytämättä ja vastaan ottamatta.

    • Anonyymi

      Totta kai naista saa lyödä?!? Miehellä on oikeus ja velvollisuus lopettaa hyökkäys parhaimmin keinoin mitä hänellä on. Olipa hyökkäys millainen tahansa ja olipa hyökkääjä kissa, koira tai kahvinkeitin. Ja naisen väkivaltaa vastaan on Luoja antanut meille ylävartalon voiman ja suuremman ulottuvuuden.

      Ainoastaan joku kusipää, joka haluaa pahoinpidellä viattomia ihmisiä on eri mieltä.

      Koraani neuvoo lyömään muualle kuin kasvoihin ja niin, ettei jää jälkiä. Epäilen vahvasti josko tuo pysäyttää nykyistä naista. Jos olet vakaasti päättänyt voittaa toisen väkivaltaa käyttäen, et kyllä pysähdy edes yhteen veriseen nenään. Ja rikosilmoitukset ja valheet ovat vain muita työkaluja repertuaarissasi.

    • Anonyymi

      Poliisi ja rikostutkija neuvoo:

      Mies, näin voit välttyä naisten harjoittamalta väkivallalta; Suunnittele ennakkoon miten naisen väkivaltaa kohdatessasi tulisi toimia.

      Tapahtumahetkellä kun nainen lyö ja puree, potkii raapii ja sylkee, hyökkää mahdollisesti jonkun astalon kanssa kimppuun, osoittaa aseella ohimolle tai lyö kirveellä päähän, miehen on hyvä sanoa ääneen että kyseessä on pahoinpitely ja tästä tullaan ilmoittamaan poliisille. Jos selviät hengissä, rikostutkija tulee kysymään sinulta teitkö varmasti selväksi että tilanteen toinen osapuoli on syyllistymässä rikokseen eikä naisella ollut väärä käsitys tilanteesta että kyseessä olisi esimerkiksi joku hauska leikki tai läpändeerin heitto. Se ei saa jäädä epäselväksi.

      Huomioi myös alkoholin osuus. Suomalaiset rikostutkijat ihmettelevät miksei miehille voisi yksinkertaisesti kertoa että he ovat äärimmäisen turvattomia humalassa. Johanna Möllerit ja Aileen Wuornokset ovat väijymässä heitä joka nurkan takana hämärillä kujilla kuin luonnonilmiöt jotka vain vyöryvät miesten päälle kuin tsunami vailla itsekontrollia ja omaa tahtoa. Ei heiltä voi mitään vaatia. Miesten pitää osata itse varoa ja ennakoida.

      Miesten alkoholinkäytön lisääntyminen voi näkyä otteen herpaantumisena viihteellä ollessa. Mies voi alkaa provosoida naista omalla käytöksellään ja antaa naiselle vääriä signaaleita. Nainen voi tulkita miehen signaalit väärin. Sinisilmäisyys ja miehen humalatila voi koitua miehen kohtaloksi. Naisen humalatilasta viis. Sillä ei ole väliä.

      Jos mies on humalatilassa eikä kerro naisen harjoittaman pahoinpitelyn ollessa käynnissä naiselle että lyöminen, potkiminen pureminen ja raapiminen on väärin ei nainen välttämättä tiedä syyllistyvänsä rikokseen. Varsinkin humalatilassa oleva nainen voi luulla että kyseessä on vain hauska läpändeerin heitto, leikki jossa mies on itse mukana juonessa.

      Monesti ihmetellään miksei miehet ilmoita naisen tekemästä pahoinpitelystä poliisille. Mutta ihmekös tuo jos mies on niin naiivi, ettei tajua itse kertoa opettaa ja neuvoa pahoinpitelytilanteessa naiselle että nainen on syyllistymässä rikokseen. Oma vikahan se on jos ei mies itse ymmärrä tehdä tätä selväksi.

      Naiset humaltuvat joka tapauksessa, hilluvat kaduilla ja kotibileissä miten tahtovat ja pahoinpitelevät miehiä ihan vain läpällä. Miesten olisikin järkevintä olla humaltumatta ja pysyä kotona. Jos otat riskin ja menet kotibileisiin, humalassa jonkun naisen asunnolle jatkoille tai kuljet iltaisin kaduilla, muista tarkkailla omaa käytöstäsi ettet vahingossa anna vääriä signaaleja väkivaltaisille naisille.

    • Anonyymi

      Voi lyödä hyvällä omalla tunnolla. Naiset arvostaa tasa-arvoa.

    • Anonyymi

      Annoin naiselleni vessaharjan naistenpäivälahjaksi, ettei hänen tarvitse kokoajan koukkia pikku kätösillään hajulukkoa auki silloin kun punneran pöntön tahallani taas tukkoon. Ja, onpahan hänellä nyt jotain tekemistäkin muutakin kuin häärätä keittiössä jatkuvasti ja noukkia nelinkontin hampailla kalsareitani pitkin lattioita. Lisäksi, saa palkinnoksi käyttää vessaharjaa hammasharjana, jos haluaa pestä hampaansa. Oikeaa hammasharjaa ei kuitenkaan vielä ole ansainnut.

      • Anonyymi

        Löin myös perään. Nyrkillä. Tietenkin.


    • Anonyymi

      väkivalta ei ole ikinä ratkaisu. mutta....

    • Anonyymi

      Jos tuomioistuimet noudttaisivat lakia, hyökkäjään ja puolustautujan sukupuolella ei olisi merkitystä Tietääkseni oikeusministeriö ei kuitenkaan kunnioita rikoslakia. Ei myöskään poliisi, mutta jos OM noudattaisi lakia, poliiisi voitaisiin sivuttaa. Joten myös Suomen oikeuslaitos on korruptoitunut. Aloittajan mahdollisuudet taitavat riippua ihan puoluekirjasta, tai siitä paljonko on rahaa.

    • Anonyymi

      Kyllä hyökkääjä luopuu joistain oikeuksistaan. Sukupuoleen katsomatta. Samoin omaan olohuoneeseen päätyneet varkaat.

    • Anonyymi

      Teit aivan oikein.

    • Anonyymi

      "jos ikinä provosoidun miestä lyömään niin unelmani olisi kohdata tämä 'syyllisyysolettaman' kaltainen mies <3 Luulisi että rakkaudellinen 'taltutus' on joka naisen unelma, kohdallani se vaikuttaisi ihmeen tavalla; kunnioitus, turvallisuuden tunne ja rakkaus kasvaisi, sanoisinko että se lisäisi miehen vetovoimaa"

      Eli miehen pitää olla ns. jännämies?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2247
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2073
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1688
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1506
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1500
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1397
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1364
    8. 52
      1258
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1200
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe