Suomeen ensimmäinen tiedepäiväkoti

a.matsoni

Vantalla, lähellä Heurekaa. Avataan ensi elokuussa. Yksityisen päiväkotiketjun kanssa päiväkotia suunnitteleva Hgin yo:n tohtorikoulutettava Jenni Vartiainen on innoissaan.

75 hoitopaikkaa 0-6 vuotiaille, neljässä ryhmässä. Myös esiopetusryhmä. Luonnotiedepainotteisuus kirjataan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelmaan. Tutkimus ja leikkitila, jossa lapsilla pipetit luupit ja koeputket.

Pikku-Jipot- tiedekerhossa kaikki 3v. lapset ovat oppineet käyttämään pipettiä. Vartiainen on kehittänyt näitä kerhoja yo:n LUMA-keskuksessa. Kerhot ovat osa Vartiaisen väitöskirjaprojektia. Hän tutkii 3-6 vuotiaiden luonnontieteiden opetusta.

Kerhoista, joita on muutamissa päiväkodeissa, lähti liikkeelle tiedepäiväkoti-ideakin. Kun varmistui, että uusi päiväkoti tulee lähelle Heurekaa, oli luontevaa tehdä siitä tiedepainotteinen. Keskiössä ihmettely ja tutkiminen yhdessä lasten kanssa.

Heurekan laajentuessa profiloimme nykyisen lasten laboratorion varhaiskasvatusikäisille, jolloin se on kaikkien päiväkotien käytettävissä, iloitsee Heurekan oppimispällikkö Jutta Kujasalo.

Luonnontieteet ovat läsnä elämässämme päivittäin. Mittaaminen, havainointi ja esim. luokittelu ovat tärkeitä tutkimisen taitoja. Näiden taitojen varhainen omaksuminen lisää motivaatiota oppia luonnontieteitä myös koulussa, Vartiainen korostaa.

Kyse on maailmanlaaluisesti merkittävästä asiasta, sillä tiedepäiväkoteja ei juuri ole. Tutkimukset osoittavat, ettätutkimisen taitojen harjoittelu kannatta aloittaa jo ennen kouluikää.

Tällaista tarinaa Helsingin uutisissa.

Jo on aikakin. Kaiken maailman jeesuspäiväkoteja kyllä on pilvin pimein. Joissa lapset opetetaan uskomaan huuhaahan tiedon ja tosiasioiden sijaan. Uskomaan uskomuksiin ja mielikuvitusjumalolentoihin, olemaan ajattelematta itse ja olemaan tutkimatta, muuta kun raamattua joka muka tietää kaiken, antaa kaikkiin pulmiin ratkaisun - no ei todellakaan anna, kuten yhä uudelleen ja uudelleen saamme karvaasti huomata.

Tekisi uskovaistenkin lapsosille hyvää mennä tiedpäiväkotiin, niin voisivat viedä tietoa kotiinsakin päin, vanhemmilleen, jotka elävät perustettominen uskomuksineen jumalharhassa.

8

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tosi hieno juttu. Toivottavasti mm. fysiikka saa jalansijaa ja matematiikka konkretisoituu.
      Vielä kun saisi joukkoon ympättyä käden-taidon osion niin , se,se vasta olisi myönteinen seikka.
      Nykynuoret ovat valitettavan usein "kädettömiä" ettei osata edes sulaketta vaihtaa.
      No ehkä sulakkeen vaihto kuuluu jo ylemmille asteille.
      Biblia nurkkaan ja käteen käytännön fysiikkaa.

      • Cupido-Eros

        Meillä on jo automaattisulakkeet. Mutta kyllä kädentaitoja pidetään yllä, päivittäin.

        http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288461928206.html

        "Julkaistu: 16.4.2012 6:03
        Itsetyydytys on herkkä ja arka aihe monelle. Syyllistäminen ja vanhanaikaiset puheet joutavat nyt nurkkaan, sillä itsetyydytys tekee todistetusti hyvää terveydellesi.
        Itsetyydytys eli masturbointi voi olla edelleen herkkä asia monille. Silti tämä kautta aikojen paheksuttu tapa tekee terveydelle hyvää. Vanhanaikaiset puheet tulisi unohtaa ja miettiä itsetyydytyksen terveysetuja – niitä nimittäin on monta. Tässä Digg.com –sivuston kuusi masturboinnin tuomaa terveyhyötyä.

        1. Itsetyydytys helpottaa stressiä
        Stressillä on taipumus kasaantua ja aiheuttaa elimistössä kaikenlaista harmia. Seksuaalisuus ja seksi ovat kuitenkin hyviä tapoja helpottaa stressiä. Jos ei ole seksikumppania saatavilla, seksi oman itsensä kanssa on mainio tapa purkaa paineita. Seksuaalinen akti ja erityisesti orgasmi auttavat hälventämään stressiä ja sen oireita. Mielihyvä ja endorfiinit myös nostavat mielialaa.

        2. Itsetyydytys pienentää eturauhassyövän riskiä
        Miesten itsetyydytys ja säännöllinen orgasmi auttavat pitämään putkiston kunnossa. Säännöllinen laukeaminen on edullista eturauhasen kannalta. Eturauhassyöpä on miesten yleisin syöpä. Kannattaakin jo ihan terveyden nimissä välillä ottaa aikaa itselleen.

        3. Itsetyydytys lisää seksuaalista kestävyyttä
        Ennenaikainen siemensyöksy on yleinen ongelma miehillä. Ongelmaa voi kuitenkin vähentää itsetyydytyksellä. Stimulaatio ennen yhdyntää auttaa jaksamaan paremmin yhdynnän aikana. Jos kärsit ennenaikaisesta siemensyöksystä tai muista seksuaalisista ongelmista, kokeile masturbointia. Samalla opit lisää itsestäsi ja siitä, millainen kosketus sinua miellyttää.

        4. Itsetyydytys kohottaa testosteronitasoa
        Masturbointi saa mieshormoni testosteronin määrän lisääntymään kehossa. Testosteroni auttaa kasvattamaan lihaksia, hiuksia sekä partaa.

        5. Itsetyydytys parantaa vastustuskykyä
        Orgasmi vapauttaa kehossa pienen määrän kortisolihormonia, joka voi parantaa vastustuskykyä. Runsas kortisolin määrä voi aiheuttaa stressioireita, mutta pienissä määrin hormoni on hyväksi.

        6. Itsetyydytys on turvaseksiä parhaimmillaan
        Masturbointi on rakastelua itsensä kanssa. Itsetyydytyksen kanssa ei tarvitse pelätä raskautta tai sairauksia. Itsetyydytys on terveellinen tapa tutustua omaan seksuaalisuteen, eikä siitä koidu haittaa kenellekään.

        Lähde: Tohtori.fi "

      • Tasa-arvoa
        Cupido-Eros kirjoitti:

        Sopii myös naisille, varsinkin nuorille naisille:

        "Naisen itsetyydytyksellä merkittäviä terveysetuja

        Julkaistu 03.05.2010
        Masturbointi on terveellistä - myös naiselle.Tutkimusten mukaan naisten itsetyydytys on vähäisempää kuin miesten. Ei silti kannattaisi pantata, sillä naisten masturboinnilla on todettu olevan suuria terveysvaikutuksia etenkin vanhemmalla iällä. Asiasta kertoo Everydayhealth.com.

        Ikääntyminen tuo tullessaan muutoksia myös seksuaalisuuteen. Kaikki muutokset eivät ole pahasta, sillä useat naiset kokevat ikääntymisen seksuaalisesti vapauttavana. Esimerkiksi ehkäisystä ei tarvitse kantaa huolta enää vanhemmalla iällä. Kuitenkin seksuaaliset muutokset voivat olla myös epämukavia.

        Ikääntymisen myötä vaginassa tapahtuu muutoksia. Se muuttuu kapeammaksi ja lyhyemmäksi. Kun estrogeenin tuotanto vähenee, vaginan seinät ohenevat ja muuttuvat jäykemmiksi. Myös vaginan kosteustasapaino muuttuu, eli se kuivuu ja luonnollinen kosteus vähenee.

        Emättimen kuivuus
        Itsetyydytyksellä voi hillitä näitä muutoksia. Masturbointi esimerkiksi klitorista, virtsaputken suuta tai emätintä stimuloimalla aktivoi eri hermoratoja, mikä auttaa klitoriksen turpoamiseen, veren pakkautumiseen vaginaan, vaginan pituuteen sekä kostumiseen.

        Iällä ei ole fyysistä merkitystä kiihottumiseen

        Ikä ei ole ainoa syy vaginan kuivuusongelmiin ja yhdyntäkipuihin. Seksuaalisen kiihotuksen puute voi olla myös osatekijänä kyseisissä vaikeuksissa. Itsetyydytyskeinojen harjoittelu ja useammin kiihottuminen voi olla hyödyksi naisille, jotka eivät kostu tarpeeksi ja kokevat seksin epämiellyttäväksi. Lisäksi naiset, joilta puuttuu seksikumppani, voivat kokea seksuaalisia nautintoja itsetyydytyksen avulla ilman yhdyntää.

        Naisen iällä ei ole fyysisesti merkitystä kiihottumismahdollisuuden kannalta. Tutkimusten mukaan vanhemmatkin naiset kiihottuvat samalla tavalla kuin nuoret, jos vaginaa stimuloidaan seksuaalisesti.

        Jos koet, että emättimen kuivuus hankaloittaa seksielämääsi tai aiheuttaa kipua, kokeile itsetyydytystä eri tekniikoilla. Itsetyydytyksestä ei kannata potea syyllisyyttä tai huonoa omatuntoa. Masturboinnilla voi kompensoida seksuaalisen mielihyvän puutetta, mutta sillä ei silti kannata peitellä seksielämän ongelmia partnerin kanssa.

        Yleistä parisuhteen seksiongelmista
        Itsetyydytys on turvallista, sekä vahvistaa seksuaalista itsetuntoa ja oman vartalon itsetuntemusta. Se voi kuitenkin olla myös ongelmallista, jos siitä koetaan syyllisyyttä tai sillä vältellään luontaista kanssakäymistä parisuhteessa. Kuitenkin, masturbointi voi kuulua terveeseen, normaaliin ja onnelliseen parisuhteeseen myös vanhemmalla iällä."

      • Tasa-arvoa
        Tasa-arvoa kirjoitti:

        Lähde:

        http://www.tohtori.fi/?page=1616302&id=0856157

    • Luonnontiedettä 0-vuotiaille?
      Onko tämä taas nyt niitä säälittäviä Suomi Nousuun -juttuja?

      • arvasin.odottaa

        Mitä muuta voit odottaa Jenni Vartiaiselta, kun se häilää landella Vantaalla?

        http://www.iltalehti.fi/viihde/2014101318742645_vi.shtml

        "Vain elämää -sarjassa tyttöjen tissihuumoria
        Maanantai 13.10.2014 klo 20.43
        Räppibileet innostavat hillityn Jenni Vartiaisen puristelemaan kollegansa rintoja.

        Paula Vesalan mukaan Jenni Vartiainen kutsuu hänen rintojaan lihamukeiksi. Naiset tuntevat toisensa jo lukiosta.
        Paula Vesalan mukaan Jenni Vartiainen kutsuu hänen rintojaan lihamukeiksi. Naiset tuntevat toisensa jo lukiosta. (MATTI MATIKAINEN)
        LUE MYÖS
        Elastinen tunnustaa: Olen mamman poika
        Perjantaina Vain elämää -sarjassa nähdään Elastisen jakso.

        Elastisen päivä on täynnä naurua ja hurttia huumoria, onhan hänet valittu jopa Suomen positiivisimmaksi henkilöksi. Päiväohjelmaan kuuluu urheilua ja räppibileet, joissa artistit pääsevät tutustumaan hiphop-kulttuuriin skrätsäämällä levyjä, maalaamalla graffiteja ja tanssimalla breakdancea.

        Kaikki myös pukeutuvat asiankuuluviin vaatteisiin. Erityisen hyvin roolin ottaa haltuunsa Jenni Vartiainen, joka selvästi tietää, minkä tyyppistä huumoria rap-piireissä heitetään.

        - Vartiainen kävi kiinni mun munkkeihin, ja se kutsuu niitä lihamukeiksi! Ihan tosi törkeetä, Paula Vesala parahtaa kameralle, vaikkakin hymyssä suin.

        Vieressä Vartiainen on tikahtua nauruun. Viime viikolla omassa jaksossaan Vartiainen oli hyvin hillitty, vaikkakin iloinen ja positiivinen. Elastisen päivä saa naisesta selvästi esille villin puolen.

        - Että se otti tuon räppikulttuurin saman tien hanskaan! Se veti ihan virtuoosina skrätsäystäkin, oli ihan guru heti, Vesala jatkaa ihmettelyä.

        Juhlien jälkeen Vartiaista ja Vesalaa vielä haastatellaan yhdessä siitä, millainen ilta on tulossa.

        - Sä laulat illalla. Ei huono, Vartiainen toteaa ja päättää tilanteen tekemällä kouraisueleen kohti Vesalan rintoja.

        Molempia naurattaa. Naiset ovat ystäviä jo lukiovuosilta, jolloin he kävivät samaa opinahjoa Kuopiossa.

        Elastisen päivässä päästään skrätsäämään.
        Elastisen päivässä päästään skrätsäämään. (PETRI AHO)
        ANNE RASK
        [email protected]"

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      21
      6565
    2. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      555
      2261
    3. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      147
      1857
    4. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      83
      1235
    5. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      97
      1032
    6. Mitä haluaisit nähdä

      Kaivatullasi päällä?
      Ikävä
      72
      970
    7. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      81
      915
    8. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      833
    9. Kaupunki ostaa Kauppamatin

      Joutuukohan yrittäjät lähteen muualle?
      Haapavesi
      32
      830
    10. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      147
      757
    Aihe