Jokainen mukaan vuoden loppuhuipennukseen!

Nyt on se aika vuodesta, kun sopii ystävällisesti muistuttaa läheisiä siitä, että kannattaa tämän vuoden puolella erota kirkosta, säästää jo ensi vuonna satoja tai jopa tuhansia euroja ja tehdä rahoillaan jotain järkevää ja hyvää. Linkin http://www.eroakirkosta.fi/ jakaminen esimerkiksi somessa on hyvä keino - sen kautta kirkosta voi erota noin minuutissa.

Emmehän kuitenkaan sorru samoihin keinoihin kuin kirkko itse eli ihmisten painostamiseen tai tosiasioiden vääristelyyn.

Kaikki mukaan!
2387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Myös työpaikalla kannattaa avata keskustelua kahvipöydässä. Kun eroaa kirkosta, niin säästyneillä rahoilla pystyy tekemään "ilmaisen" ulkomaan matkan. Siinä luulisi olevan porkkanaa itse kullekkin.

Äänestä
  • Keskiverto kirkollisvero palkansaajalla on 600 euron luokkaa vuodessa. Sillä saa jo aika paljon kaikenlaista ja liikenee vielä hyväntekeväisyyteenkin. Kirkko laittaa saman rahan lähinnä byrokratiarattaidensa rasvaamiseen ja homekappeliensa kunnostamiseen.

    Äänestä

Vois järjestää joskus flyerikampanjan kaupungilla.

Itse laitoin Hgin asematunnelissa ilmaijakelulehtitelineiden muovisiin lööppitaskuihin viestin: Eroakirkosta:fi. 1%:n veroale vuodesta 2016 alkaen. (Eroa viimeistään 31.12!)

En tietenkään laittanut niitä normaalisti lööppitaskuun niin ku lööpit laitetaan, koska uskovaisethan poistaisivat ne alta aikayksikön, vaan ujutin ne taskun taakse, taskun ja telineen väliin. Taskut on liimattu sen verran hyvin, että sieltä on niitä vaikea pois saada, kun vain sivussa on vähän väliä, pieni väli, josta mainoslappuni sain ujutetuksi.

Joku uskovainen, kun ei ollut keksinyt miten saada viestini poistetuksi, oli ratkaissut asian niin että oli ujuttanut viestini päälle blancon paperi. Poistin sen aika helposti.

Yllättävän hyvin ne on siellä jo monta päivää pysyneet. Varmasti uskovaiset jurnuttaa, mutta eivät keksi miten ne sieltä pois saisi. Ehkä joku uskis kuumenee vielä niin että repii ne lööppitaskut kokonaan irti, jotta saa viestini poistetuksi.

Sen verran siellä koko ajan ihmisiä hyörii että sekin estää silmänpalvojauskovaisia rupeemasta kovin raflaaviin tekoihin viestieni poistamiseksi.

Äänestä
  • Tuollaista kansalaisaktiivisuutta lisää! Pienillä teoilla sana leviämään!

    Äänestä

  • Huomasin yllätyksekseni että paitsi ihminen, apinat ja varislinnut, niin myös jopa joku uskovainenkin, osaa käyttää työkaluja ja ratkaista melko monimutkaisiakin pulmia.

    Joku uskovainen oli onnistunut kalastamaan, (muutaman päivän päivän pähkäilyn ja ankaran "miettimisen" jälkeen, on siinä ollut raukan aivot kovilla), tuon eroakirkosta.fi kehoitukseni lööppitaskun takaa, ja muuttanut sottaamalla ja omat juttunsa lisäämällä sen sisältöä mielensä mukaiseksi.

    Minun viestini siis: "Eroakirkosta.fi. 1%:n veroale vuodesta 2016 alkaen. Eroa viimeistään 31.12."

    Kiihkeän tosiuskovaisen muunneltu versio: "Eroadarwinista.fi. Järjen ja moraalin nousua 11%."

    Repesin! Olisin muuten jättänyt sen siihen mutta kun oma viestini oli sotkettu niin vaidoin sen uuteen "mainokseeni". Vois kyllä laittaa tuon uskovaisen moronin viestin erikseen siihen viereen. niin saisivat ohikulkijat valinnanvaraa.

    Juurihan on tällä palstalla aloitus ja siinä linkki tutkimukseen jossa kerrotaan, että oliko se nyt 51 tutkimusta asian tiimoilta 63:sta osoittavat yksiselitteiseti, että uskovaiset ovat vähemmän alykkäitä kuin ateistit. Eikä ne muutakaan tutkimukset käsittäkseni väittäneet että uskovaiset olisivat älykkäämpia kuin ateistit.

    Äänestä

  • kiusaseonpienikin kirjoitti:

    Huomasin yllätyksekseni että paitsi ihminen, apinat ja varislinnut, niin myös jopa joku uskovainenkin, osaa käyttää työkaluja ja ratkaista melko monimutkaisiakin pulmia.

    Joku uskovainen oli onnistunut kalastamaan, (muutaman päivän päivän pähkäilyn ja ankaran "miettimisen" jälkeen, on siinä ollut raukan aivot kovilla), tuon eroakirkosta.fi kehoitukseni lööppitaskun takaa, ja muuttanut sottaamalla ja omat juttunsa lisäämällä sen sisältöä mielensä mukaiseksi.

    Minun viestini siis: "Eroakirkosta.fi. 1%:n veroale vuodesta 2016 alkaen. Eroa viimeistään 31.12."

    Kiihkeän tosiuskovaisen muunneltu versio: "Eroadarwinista.fi. Järjen ja moraalin nousua 11%."

    Repesin! Olisin muuten jättänyt sen siihen mutta kun oma viestini oli sotkettu niin vaidoin sen uuteen "mainokseeni". Vois kyllä laittaa tuon uskovaisen moronin viestin erikseen siihen viereen. niin saisivat ohikulkijat valinnanvaraa.

    Juurihan on tällä palstalla aloitus ja siinä linkki tutkimukseen jossa kerrotaan, että oliko se nyt 51 tutkimusta asian tiimoilta 63:sta osoittavat yksiselitteiseti, että uskovaiset ovat vähemmän alykkäitä kuin ateistit. Eikä ne muutakaan tutkimukset käsittäkseni väittäneet että uskovaiset olisivat älykkäämpia kuin ateistit.

    Haha :D Asiaa!

    Äänestä

Lasten erottamisestakin voi varovasti leskustella, mutta hyvin varovaisesti. Tai luvan antamisesta nuorelle.

Äänestä

Kirkonopettaja Augutinus:"Kirkossa on pelastus!"
Uuden Testamentin mukaan vain pelastukseen määrätyt ymmärtävät Evankeliumin!

Äänestä

Hei, miksei Eroakirkosta.fi:llä ole Facebookin peukutusmahdollisuutta?

Äänestä
  • Äh, ei tietenkään.

    Myöskään http://www.eroakirkosta.fi/-tiedottajat tuskin osallistuu vuodenvaihteen eroaallosta tiedottamiseen, sen sijaan päättivät tiedottaa 2010 vuodesta tapahtuneista kirkollisveron muutoksista ja siitä kuinka se ei vaikuta yhtään mihinkään.

    Ehkä näemme vielä ennen vuoden vaihtumista myös vanhan itkuvirren kuinka kirkko tiedottaa ihan vääriä lukuja.

    Äänestä

  • 654655fr kirjoitti:

    Äh, ei tietenkään.

    Tuossa on kyllä totuuden siemen, että EK:n tiedottaminen on ollut harvinaisen aneemista tänä vuonna. Huomaa tavallaan, ettei siellä ole viestinnän ammattilaisia. Toki yritys hyvä, mutta ehkä kannattaisi kysyä apua joltain uskonnottomien asian omakseen kokevalta oikealta tiedottajalta.

    Äänestä

  • Peukku-pystyyn kirjoitti:

    Tällä palstalla taisi olla joskus vuosi sitten joku ketju, jossa oli useita hyviä ohjeita mitä ja koska pitäisi tiedottaa. Yhdestäkään vinkistä ei ek-tiimi ei ottanut asiaa haltuun vaan päätti tehdä jotain ihan muuta, joka meni täysin metsään. Eli ei ole kyse siitä etteikö tietoa olisi tarjottu vaan siitä halutaanko sitä ottaa vastaan.

    Äänestä

  • 654655fr kirjoitti:

    Äh, ei tietenkään.

    Myöskään http://www.eroakirkosta.fi/-tiedottajat tuskin osallistuu vuodenvaihteen eroaallosta tiedottamiseen, sen sijaan päättivät tiedottaa 2010 vuodesta tapahtuneista kirkollisveron muutoksista ja siitä kuinka se ei vaikuta yhtään mihinkään.

    Ehkä näemme vielä ennen vuoden vaihtumista myös vanhan itkuvirren kuinka kirkko tiedottaa ihan vääriä lukuja.

    Ei se mikää itkuvirsi oo, ihmettelyä vaan että kirkko ei ota opikseen, eli ei halua ottaa, vaan valehtelee mieluummin antaen omalta kannaltaan liian ruusuisen kuvan.

    Sellainen on kirkon moraali. Sopii sitä ihmetellä. Vaikka eipä se enää liiemmin ihmetytä, mutta moraalitonta se on joka tapauksessa. Ja kikkkoon liittymisluvut kirkko ilmoittanut ennakkotiedoissa jo vuosia aina yläkanttiin.

    Uskovaiset ja kirkon edustajat kitisee paljon pienemmistä epätarkkuuksista eroakirkosta:fi ilmoittamissa luvuissa vaikka niiden virhemarginaali ilmoitetaan perustuen aikaisempaan kokemukseen.

    Äänestä

  • ftjg kirjoitti:

    "Ei se mikää itkuvirsi oo, ihmettelyä vaan"

    Lehdistötiedotteen perusidea on että se julkaistaan, mielellään mahdollisimman laajasti mediassa. Julkaistiinko ko. itkuvirttä yhtään missään edes jossakin muodossa? Eipä taidettu julkaista, miksiköhän?

    Äänestä

"Nyt on se aika vuodesta, kun sopii ystävällisesti muistuttaa..."

Mitäs luulet, kuinka ek-tiedottajat saataisiin tähän mukaan?

Äänestä
  • Sivuston kautta voi antaa palautetta ylläpidolle, sinne vaan teräksisiä tiedotevinkkejä menemään, eiköhän ne herää.

    Äänestä

Itse en kuulu kirkkoon ja vuodessa säästän 676 euroa :) Rahan voi käyttää oman hyvinvointiin esim. etelän matkaan.

Äänestä

Kyllä 40 000 eron tiedottaminen NYT tänään on hyvä uutinen.
Ja ennakointi 4 miljoonan alituksesta myös.

Lasten erottamisten määärän kasvu on yksi tulevaisuuden mahdollisuuksista.

"Rippikouluikäisiin" yhä kohdistuva kirkollinen painostus näkyy liittämisten erottamisia suurempana määränä 13-14-vuotiaiden ikäryhmässä. Se kun kääntyy olikein päin, hyvää tulee.

Äänestä
  • "Kyllä 40 000 eron tiedottaminen NYT tänään on hyvä uutinen."

    Tämän päivän tiedete pitäisi olla vuodenvaihteen eropiikistä, johon nousu alkoi viimeistään eilen 500 erolla, nyt ennuste näyttää noin 800 jo. 40 000 ja muut asiat voi tiedotteeseen kyllä laittaa, mutta ei se ole kovin merkittävä uutinen.

    Veikkaan vaan että ek-tiedotus sössii tämänkin vuodenvaihteen täysin, mutta olisihan se kiva nähdä positiivinen yllätys.

    Äänestä

  • Kyllä.

    Vuodenvaihteen perinteisen eropiikin alkamisesta tiedottaminen tärkeintä. Muistutus että tällainen perinne on syntynyt ja vahvistunut vuosi vuodelta, ja toivottavasti siihen saa laittaa, että tänään meni tuhannen eroajan päiväkohtainen raja rikki, ja että rendi on nouseva koka päivä tästä eteenpäin vuoden viimeiseen päivään asti.

    Sekin voisi olla hyvä huomioitavaksi, että joulukuu erot ovat ainakin samaa suuruusluokkaa kuin koko vuoden aikana kirkkoon liittyneiden määrä.

    Ja pitäsikö taas huomauttaa kirkon perinteisestä "epätiedottamisesta" mitä tulee vuoden erolukujen ennakkotiedottamiseen.

    Äänestä

  • ltjkj kirjoitti:

    Kyllä.

    "Vuodenvaihteen perinteisen eropiikin alkamisesta tiedottaminen tärkeintä. "

    Tietysti vielä niin että tiedote tulisi ulos ajoissa ennen kuin vuosi vaihtuu, viimeistään huomenna aamulla. Näin olisi hyvä toivo laajalle näkyvyydelle mediassa. Liian lähellä vuoden vaihtumista tai pahimmillaan vuoden vaihteen jälkeen tulevilla tiedotteilla ei ole enää ajankohtaisuutta niin kuin juuri nyt.

    Äänestä

Pistin Facebookiin pienen kirjoituksen aiheesta, kaveri erosi kirkosta heti. Eli kyllä asia kannattaa ihan arkailematta ottaa puheeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lopputsemppaus kirjoitti:

Nyt on se aika vuodesta, kun sopii ystävällisesti muistuttaa läheisiä siitä, että kannattaa tämän vuoden puolella erota kirkosta, säästää jo ensi vuonna satoja tai jopa tuhansia euroja ja tehdä rahoillaan jotain järkevää ja hyvää. Linkin http://www.eroakirkosta.fi/ jakaminen esimerkiksi somessa on hyvä keino - sen kautta kirkosta voi erota noin minuutissa.

Emmehän kuitenkaan sorru samoihin keinoihin kuin kirkko itse eli ihmisten painostamiseen tai tosiasioiden vääristelyyn.

Kaikki mukaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu