Ei ole Raamatun muk. vapaata tahtoa

Jahve puhuu profeetta Jesajan suulla Assyrian kuningas Sanheribista (2. Kuninkaiden kirja, 19. luku):
"25 Etkö ole kuullut: kauan sitten minä olen tätä valmistanut, muinaisuudesta saakka tätä aivoitellut! Nyt minä olen sen toteuttanut, ja niin sinä sait hävittää varustetut kaupungit autioiksi kiviroukkioiksi,
26 ja niiden asukkaat olivat voimattomat, he kauhistuivat ja joutuivat häpeään; heidän kävi niinkuin kedon ruohon ja niinkuin vihannan heinän, niinkuin katolla kasvavain kortten ja niinkuin laihon, joka kuivettuu ennen oljelle tulemistaan.
27 Istuitpa sinä tai lähdit tai tulit, minä sen tiedän, niinkuin senkin, että sinä raivoat minua vastaan."
Tietenkään maailmassa, missä kaikki on predestinoitua, ei voi olla vapaata tahtoa. Ja uskovaisten sopisi miettiä, millaiset seuraukset tällä on kristinuskon perustuksille.

38

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Olen usein ihmetellyt, miksi nykykristityt uskovat, että heidän Jumalansa on antanut vapaan tahdon, vaikka Raamattu ihan muuta osoittaa. Ns. vapaaseen tahtoon puuttuminen ei vaatinut edes kummoisia motiiveja tuolta oletetulta Jumalalta.

      "Herra sanoi Moosekselle: "Mene faraon luo, sillä minä olen paaduttanut hänen ja hänen hoviväkensä sydämet vain voidakseni tehdä nämä ihmetekoni heidän silmiensä nähden ja jotta sinä voisit kertoa lapsillesi ja lastesi lapsille, miten minä nöyryytin egyptiläisiä ja millaisia tekoja minä tein heidän keskuudessaan. Silloin te näette, että minä olen Herra.""

      Samoin Juudas Iskariotin kohtalo oli selvästi ennalta määrätty. "Ihmisen Poika tosin menee pois, niinkuin hänestä on kirjoitettu, mutta voi sitä ihmistä, jonka kautta Ihmisen Poika kavalletaan! Parempi olisi sille ihmiselle, että hän ei olisi syntynyt."

      Näitähän löytyy sieltä täältä. Ei kovin vapaata tahtoa.

    • Kiinnostaisi tietää, mikä on palstan vartiotornilaisen suhde Raamatussa selkeästi ilmenevään vapaan tahdon kiistämiseen.

    • uskonratkaisu1111111111

      Osoita Raamatunpaikkojesi predestinaatisuus, ole hyvä.

      • Selvitä, mitä tarkoittaa predestinaatisuus, ole hyvä.

    • a-no

      Jesaja 49: 1 Kuulkaa minua, kaukaiset rannat, kuunnelkaa, kansakunnat, jotka asutte etäällä! Jo ennen syntymääni Herra kutsui minut. Kun vielä olin äitini kohdussa, hän antoi minulle nimen
      2 Hän antoi minulle suun kuin terävän miekan, kätensä varjoon hän minut kätki, hän teroitti minut kuin nuolen, viineensä hän minut talletti
      3 Hän sanoi minulle: "Sinä olet minun palvelijani, Israel, sinussa minä osoitan kirkkauteni.

      Näitähän kohtia Raamatussa on lukemattomia ja osan olen lukenutkin. Mitenkä profeetat VT:ssa olisivat voineet ennustaa satoja vuosia etukäteen useiden kaupunkien tuhon tai Messiaan tunnusmerkit ellei kaikki nuo sadat vuodet olisi yksityiskohtaisesti ennaltamäärätty? Yksikään muurahainen ei ole voinut ottaa yhtäkään harha-askelta tai minkään lajin väärä siittiö ei ole voinut voittaa uimakilpailua. Kaikki on ennaltamäärätty atomitasoa myöten. Maailmassa kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tuo vaikutus moninkertaistuu koskemaan kaikkea hyvin pienessä ajassa.

      Raamatun mukaan ei ole vapaata tahtoa, eikä sitä myöskään ole, vaikka ei uskoisikaan Raamattuun!

      • uskonratkaisu1111111111

        "Raamatun mukaan ei ole vapaata tahtoa, eikä sitä myöskään ole, vaikka ei uskoisikaan Raamattuun!"

        Näinkö olet nyt päättänyt sitten. Kiitos mielipiteestäsi: )

      • looginenratkaisu

        Se on looginen seuraus. Jos jumalaolentosi tietää etukäteen valintasi ei vapaata tahtoa ole oikeasti olemassa. Jos jumalaolentosi ei tätä tiedä, ei hän ole jumalaolento eikä hän kykene ennustamaan tulevaa.

      • DRHouse
        looginenratkaisu kirjoitti:

        Älä yritä selittää tuolla mitään loogisesti. Tyyppi väittää ettei jeesuksen olemassaolon puute kumoa evankeliumia tai hänen antamaansa (olematonta) uhria...

        "Jos jumalaolentosi tietää etukäteen valintasi ei vapaata tahtoa ole oikeasti olemassa."

        Aijaa, onko tosiaan näin? Perustelisitko vielä?: )

        "Jos jumalaolentosi ei tätä tiedä, ei hän ole jumalaolento eikä hän kykene ennustamaan tulevaa."

        Sinähän tunnetkin hyvin näitä hengellisiä asioita. Sinulle kannattaa varmaan kilauttaa jos tulee kysyttävää Jeesuksesta. Kuulkaa kaikki, tämä mies totisesti puhuu suunsa puhtaaksi.

      • uskonratkaisu1111111111
        DRHouse kirjoitti:

        Älä yritä selittää tuolla mitään loogisesti. Tyyppi väittää ettei jeesuksen olemassaolon puute kumoa evankeliumia tai hänen antamaansa (olematonta) uhria...

        Totisesti. Usko Jeesuksen historialliseen hahmoon ei ketään pelasta, vaan usko Hengellisen Jeesuksen sovitusuhriin: )

      • so.vituttaa
        uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:

        Totisesti toisen tappaminen ei pelasta yhtään mitään, etenkään jos se toinen ei edes kuole :D

      • uskonratkaisu1111111111
        so.vituttaa kirjoitti:

        Totisesti toisen tappaminen ei pelasta yhtään mitään, etenkään jos se toinen ei edes kuole :D

        Etkös ole ihminen niin kuin me kaikki muutkin täällä? Jos ystäväsi siis kuolee oikeudenmukaisesti tekojensa palkaksi, niin tasapuolisuuden nimissä jokainen toinenkin on ansainnut kuoleman kyseisistä teoista.

        Ja jos nyt siis on tilanne, jossa meillä on synnitön Kristus ja Hän kuolee oikeudenmukaisesti, niin silloin Hän kuolee ihmisyytensä takia, ei tekojensa takia. Niinpä tasapuolisuuden nimissä jokainen ihminen on ansainnut kuoleman ihmisyytensä takia.

        Mutta kun Jeesus nouseekin kuolleista ja ylös taivaisiin, niin silloin se on tasapuolisuuden nimissä aivan jokaisen ihmisen osa. Riittää kun uskoo tähän kuvioon: )

      • perustelu-löytyy
        uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:

        "Jos jumalaolentosi tietää etukäteen valintasi ei vapaata tahtoa ole oikeasti olemassa."

        Aijaa, onko tosiaan näin? Perustelisitko vielä?: )

        "Jos jumalaolentosi ei tätä tiedä, ei hän ole jumalaolento eikä hän kykene ennustamaan tulevaa."

        Sinähän tunnetkin hyvin näitä hengellisiä asioita. Sinulle kannattaa varmaan kilauttaa jos tulee kysyttävää Jeesuksesta. Kuulkaa kaikki, tämä mies totisesti puhuu suunsa puhtaaksi.

        "Aijaa, onko tosiaan näin? Perustelisitko vielä?"

        Martti Lutter: "Sidottu ratkaisuvalta".

      • so.vituttaa
        uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:

        Etkös ole ihminen niin kuin me kaikki muutkin täällä? Jos ystäväsi siis kuolee oikeudenmukaisesti tekojensa palkaksi, niin tasapuolisuuden nimissä jokainen toinenkin on ansainnut kuoleman kyseisistä teoista.

        Ja jos nyt siis on tilanne, jossa meillä on synnitön Kristus ja Hän kuolee oikeudenmukaisesti, niin silloin Hän kuolee ihmisyytensä takia, ei tekojensa takia. Niinpä tasapuolisuuden nimissä jokainen ihminen on ansainnut kuoleman ihmisyytensä takia.

        Mutta kun Jeesus nouseekin kuolleista ja ylös taivaisiin, niin silloin se on tasapuolisuuden nimissä aivan jokaisen ihmisen osa. Riittää kun uskoo tähän kuvioon: )

        Usko on suurta luuloa ja luuloksi se jää :)

      • uskonratkaisu1111111111
        perustelu-löytyy kirjoitti:

        "Aijaa, onko tosiaan näin? Perustelisitko vielä?"

        Martti Lutter: "Sidottu ratkaisuvalta".

        "Martti Lutter: "Sidottu ratkaisuvalta"."

        Raamattu ei kerro Martti Lutherista. Kertoisitko sinä?: )

      • uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:

        "Martti Lutter: "Sidottu ratkaisuvalta"."

        Raamattu ei kerro Martti Lutherista. Kertoisitko sinä?: )

        Lutteria on pidetty protestanttisuudessa suurena jos ei suurimpana uskonnollisena ajattelijana ja Raamatun syvällisenä tuntijana. Käsittääkseni itsekin olet protestantti.
        On aivan turha sinunkaan väittää, että olet muodostanut kuvasi uskonnosta itsenäisesti vain Raamattua lukemalla. Jos olisit, tuskin kirjoittelisit vapaasta tahdosta. Sellaista kun ei Raamatusta löydy.

      • uskonratkaisu1111111111

        Pallihikeä ei kiellä Raamattu, nuuskin sitä : )

      • uskonratkaisu1111111111
        agnoskepo kirjoitti:

        Lutteria on pidetty protestanttisuudessa suurena jos ei suurimpana uskonnollisena ajattelijana ja Raamatun syvällisenä tuntijana. Käsittääkseni itsekin olet protestantti.
        On aivan turha sinunkaan väittää, että olet muodostanut kuvasi uskonnosta itsenäisesti vain Raamattua lukemalla. Jos olisit, tuskin kirjoittelisit vapaasta tahdosta. Sellaista kun ei Raamatusta löydy.

        Missä kohdassa Raamattua Luther muuten löytyy? Osaatko sanoa?: )

        Raamattu on kirjoitettu ennen kuin yksikään ihminen on luotu? Miksei Luther ole siellä? Siksi, että siellä on vain Totuus eikä mitään valetta ole siellä. Raamattu ei sano, että yksin uskosta, yksin armosta, joten joka väittää niin, valehtelee. Mutta joka sanoo, että Raamattua lukemalla saa käsityksen, että pelastus tapahtuu yksin uskosta, yksin armosta, on viisas.

      • uskonratkaisu1111111111

        Pallihiki tuo pelastuksen, Armolahja ihana

      • hjhkjhkjhkhkh
        uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:

        Missä kohdassa Raamattua Luther muuten löytyy? Osaatko sanoa?: )

        Raamattu on kirjoitettu ennen kuin yksikään ihminen on luotu? Miksei Luther ole siellä? Siksi, että siellä on vain Totuus eikä mitään valetta ole siellä. Raamattu ei sano, että yksin uskosta, yksin armosta, joten joka väittää niin, valehtelee. Mutta joka sanoo, että Raamattua lukemalla saa käsityksen, että pelastus tapahtuu yksin uskosta, yksin armosta, on viisas.

        "Raamattu on kirjoitettu ennen kuin yksikään ihminen on luotu? "
        Älä nyt hulluja höpötä.

      • uskonratkaisu1111111111
        hjhkjhkjhkhkh kirjoitti:

        "Raamattu on kirjoitettu ennen kuin yksikään ihminen on luotu? "
        Älä nyt hulluja höpötä.

        Ei se ole höpöä vaan suoraan Raamatusta:

        "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. "

      • kerettiläinen-väite
        uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:

        Ei se ole höpöä vaan suoraan Raamatusta:

        "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. "

        Väitätkö, että suomalainen kirkkoraamattu -33/-38 on Jeesus Kristus? Raamattu on jumalan ilmoitus kirjoitetussa muodossa. Sana, jota tuolla kohtaa tarkoitetaan on Jeesus Kristus, ei Raamattu.

      • uskonratkaisu1111111111
        kerettiläinen-väite kirjoitti:

        Väitätkö, että suomalainen kirkkoraamattu -33/-38 on Jeesus Kristus? Raamattu on jumalan ilmoitus kirjoitetussa muodossa. Sana, jota tuolla kohtaa tarkoitetaan on Jeesus Kristus, ei Raamattu.

        Jeesus Kristus on sama asia kuin Raamattu: )

    • lainaaja
      • uskonratkaisu1111111111

        Luther ei tainnut koskaan lukea Raamattua vai mitä olet mieltä? Lutherin oppi ei ole sopusoinnussa Raamatun kanssa ja minusta vaikuttaa, että Luther ei sietänyt sitä epävarmuutta joka ihmiselämään liittyy vaan lankesi valheeseen sen sijaan, että olisi myöntänyt itselleen oman tietämättömyytensä ja vajavaisuutensa. Luther vaati itse turhamaisesti, että kaikki konkreettinen mikä ei ole Raamatusta, tulee poistaa mutta sitten hän itse alkaa värittää näitä Raamatun syviä totuuksia omilla ihmisviisauksillaan. Kuka on niin eksynyt, että kuvittelee voivansa jotain teesejä ruveta väsäämään?

        Raamattu ei ota kantaa vapaaseen tahtoon sillä se on sen suhteen ristiriitainen. Raamatun fokus on ihan muissa asioissa. Jos Lutheria kiinnosti filosofia enemmän kuin Raamattu, niin olisi ruvennut filosofiksi. Hän yrittää pilata lopunajat omalla eksytyksellään. Valehtelijat ovat Perkeleen lapsia.

      • a-no

        Hyvä! Luther on vastuussa juutalaisten kansanmurhasta toisessa maailmansodassa. Hänen sairaista kirjoituksistaan natsit saivat idean juutalaisten saastaisuuteen. Kristalliyön natsit järjestivät Lutherin syntymäpäivän kunniaksi.

        Luther teki uskonpuhdistuksen, mutta jätti tärkeimmät harhaopit kumoamatta eli Jeesuksen Jumaluuden ja kuolemattoman sielun käsitteen, joita kumpiakaan ei löydy Raamatusta.

        http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/antisem/lutheraj.html

      • kerettiläinen-usko

        Lutter oli keskiajan parhaita Raamatuntuntijoita. Siitä uskontohistorijoitsijat ovat yksimielisiä. Juttusi on kuin koulupojan väite siitä, että matematiikan professori ei ymmärrä kertolaskua. Mutta en suuresti ihmettele. Välillä kirjoittelusi on suorastan harhaista. Jo pyhä Augustinus uskoi predestinaatio-oppiin ja kalvinistit vannovat vieläkin sen nimeen. Vapaat suunnat, jotka saarnaavat vapaata ratkaisuvaltaa, eivät tunne Raamattua.

      • Jehovat-harhaoppi
        a-no kirjoitti:

        Hyvä! Luther on vastuussa juutalaisten kansanmurhasta toisessa maailmansodassa. Hänen sairaista kirjoituksistaan natsit saivat idean juutalaisten saastaisuuteen. Kristalliyön natsit järjestivät Lutherin syntymäpäivän kunniaksi.

        Luther teki uskonpuhdistuksen, mutta jätti tärkeimmät harhaopit kumoamatta eli Jeesuksen Jumaluuden ja kuolemattoman sielun käsitteen, joita kumpiakaan ei löydy Raamatusta.

        http://www.lyseo.edu.ouka.fi/suvaitsevaisuus/historia/antisem/lutheraj.html

        Jehsikö se siellä saarnaa. Oppinne on kerettiläinen järkeisoppi. Kieltämällä Jeesuksen jumaluuden, kiellätte pelstuksen.

      • uskonratkaisu1111111111
        kerettiläinen-usko kirjoitti:

        Lutter oli keskiajan parhaita Raamatuntuntijoita. Siitä uskontohistorijoitsijat ovat yksimielisiä. Juttusi on kuin koulupojan väite siitä, että matematiikan professori ei ymmärrä kertolaskua. Mutta en suuresti ihmettele. Välillä kirjoittelusi on suorastan harhaista. Jo pyhä Augustinus uskoi predestinaatio-oppiin ja kalvinistit vannovat vieläkin sen nimeen. Vapaat suunnat, jotka saarnaavat vapaata ratkaisuvaltaa, eivät tunne Raamattua.

        Augustinus oli aivan yhtä pihalla kuin Luther. Raamattu ei riittänyt hänelle vaan piti saada ne omat ajatukset tuotua esiin: )

      • höpötät-omiasi
        uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:

        Augustinus oli aivan yhtä pihalla kuin Luther. Raamattu ei riittänyt hänelle vaan piti saada ne omat ajatukset tuotua esiin: )

        Sinähän täällä niitä omia ajatuksiasi tai paremminkin ajattelemattomuuksiasi lauot vähän väliä. Uskonoppisi on niin sekava, ettei se enää tunnu terveen mielen tuotteelta. Raamatullista se ei ainakaan ole.

      • IlkimyksenEnopuoli
        uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:

        Luther ei tainnut koskaan lukea Raamattua vai mitä olet mieltä? Lutherin oppi ei ole sopusoinnussa Raamatun kanssa ja minusta vaikuttaa, että Luther ei sietänyt sitä epävarmuutta joka ihmiselämään liittyy vaan lankesi valheeseen sen sijaan, että olisi myöntänyt itselleen oman tietämättömyytensä ja vajavaisuutensa. Luther vaati itse turhamaisesti, että kaikki konkreettinen mikä ei ole Raamatusta, tulee poistaa mutta sitten hän itse alkaa värittää näitä Raamatun syviä totuuksia omilla ihmisviisauksillaan. Kuka on niin eksynyt, että kuvittelee voivansa jotain teesejä ruveta väsäämään?

        Raamattu ei ota kantaa vapaaseen tahtoon sillä se on sen suhteen ristiriitainen. Raamatun fokus on ihan muissa asioissa. Jos Lutheria kiinnosti filosofia enemmän kuin Raamattu, niin olisi ruvennut filosofiksi. Hän yrittää pilata lopunajat omalla eksytyksellään. Valehtelijat ovat Perkeleen lapsia.

        Juu, ei Luther varmaankaan Raamattua lukenut. Hän vain käänsi sen saksaksi.

        Typeryydelläsi ei totisesti ole mittaa eikä määrää.

      • uskonratkaisu1111111111
        IlkimyksenEnopuoli kirjoitti:

        Juu, ei Luther varmaankaan Raamattua lukenut. Hän vain käänsi sen saksaksi.

        Typeryydelläsi ei totisesti ole mittaa eikä määrää.

        Hän on ilmeisesti ollut liian uppoutunut kääntämään sujuvaksi saksaksi myös sellaiset asiat mitä ei voi helposti saksaksi kääntää ja on siitä johtuen muutellut sisältöä paremmin SAKSAN KIELTÄ palvelevaksi.

      • uskonratkaisu1111111111
        höpötät-omiasi kirjoitti:

        Sinähän täällä niitä omia ajatuksiasi tai paremminkin ajattelemattomuuksiasi lauot vähän väliä. Uskonoppisi on niin sekava, ettei se enää tunnu terveen mielen tuotteelta. Raamatullista se ei ainakaan ole.

        Palvo sinä vaan Augustinusta ja vaikka Lutheriakin mutta minä turvaan yksin Jeesuksen nimeen.

      • Suotta-jankutat
        uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:

        Hän on ilmeisesti ollut liian uppoutunut kääntämään sujuvaksi saksaksi myös sellaiset asiat mitä ei voi helposti saksaksi kääntää ja on siitä johtuen muutellut sisältöä paremmin SAKSAN KIELTÄ palvelevaksi.

        Olet ilmeisesti pöljä.
        Sama sisältö on meidän Raamatussamme ja Raamatussa ei ainakaan yksiselitteisesti kerrota mitään vapaasta ratkaisuvallasta, vaan päin vastoin.

      • Ihan-vapaasti
        uskonratkaisu1111111111 kirjoitti:

        Palvo sinä vaan Augustinusta ja vaikka Lutheriakin mutta minä turvaan yksin Jeesuksen nimeen.

        Voit kyllä turvautua Jeesuksen nimeen, mutta tulkintasi Raamatusta on väärä. Tosiasiassa harvat fundamentalistit tuntevat todella, mitä Raamatussa sanotaan.

    • mzbkw

      Mitäs tällainen urpoaihe tekee ateismi-palstalla?

      Painukoon debiilien sekaan!!!!

      • Me ateistit kun mielellämme kritisoimme uskontoja.

    • Selvästi kiusallinen on palstan vartiotornilaiselle predestinaatiota vilisevä Raamattu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      124
      4018
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      315
      2063
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1811
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      106
      1740
    5. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1740
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      439
      1671
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      443
      1526
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1276
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      53
      1272
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      443
      1229
    Aihe